Toivon, että Islamin tapakullttuuriin käydään kiinni, naisten tapaan elää siinä kulttuurissa, kuten islamilaisilta alueilta tulleiden suhteelliseen rikollisuuden määrään.
Myös islamilaisalueilta tulleiden raiskausten tilastoihin olisi syytä mennä.
Toivoisin myös, että Koraanin sanoma vääräuskoisista otetaan esille kuten myös Mohammadin vaimot ja elämä, koska Mohammad on heidän profeettansa.
Tuleehan meidän islamilaisia vastaanottavien maiden tietää, minkälainen rauhan profeetta hän oli.
Illan Islam-keskustelusta
7
108
Vastaukset
- Jussuf (se sama)
Toivottavasti keskustellaan myös näistä aiheista.
http://rahmispossu.net/2013/10/29/nama-14-ryostajanuorukaista-on-tuomittu-57-kertaa-vuoden-2002-jalkeen/- Folio Mulder
Saadaan sitä toivoa, mutta Yle-mediassa ei voi keskustella maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista vakavasti, kuten olemme jo 20 vuotta voineet todeta.
Jussi Halla-ahokin jätti menemästä juuri siksi, koska ei saa sanoa eikä saa keskustella oikeasti ilman rasistiksi tulemisen syytteitä.
Kulttuurien vastakkainasetteluohjelma on käynnissä valtioiden sisälle ja jos vastustaa sitä näkyvästi, niin nykyiset mediaväet hoitavat sitten syyllistämisen takuuvarmasti.
Tarvitaan uusia, mieluiten puolueettomia, tutkivia mediakonserneja KILPAILUUN mukaan.
- akaton mies
Akka puuttuu asun maalla Kelpaako suomalainen ev.lut mies Islamilaiselle. Jos olen kättelyssä heti vääräuskoinen, niin eihän siitä mitään taida tulla. MItä sanoo Koraani. Kysykää tätä islam illassa ?
- Allahu Akbar!
Muahhahaaaaa!
Hyvä kysymys!
Islam sallii vääräuskoisen raiskaamisen, mutta vääräuskoiselle ei rättiämmää anneta.
Mitenkähän paskalauma tämänkin selittäisi?
- rasisti...
"...raiskausten tilastoihin olisi syytä mennä."
Mitä?! Hys-hys-hyss... - Etukäteen selvää
Ylenannon hyysäritoimittajat pitävät kyllä huolen siitä, ettei maahanmuuttokriittisten ääni kuulu!
Älä unta näe!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454