Meidän kulttuurissamme aikaisemmin oli tapana, että vainajan arkku avattiin hautajaispäivänä. Omaiset sai katsoa omaistaan viimeisen kerran.
Menin katsomaan seurakunnan tiloissa säilytettyä veljeäni ennen hautausta. Veli oli ehostettu luonnollisesti nukkuvan näköiseksi. Jäi hyvä muisto.
Ajoin tätä varten 400 km.
Vainajan näkeminen ei minua kauhistuta!
6
107
Vastaukset
- ihme hyypiö
Miten tää nyt liittyy aiheeseen?
ihme hyypiö
Toki liittyy.
Tämänkin sivun ylälaidassa on ahdistuneen näköisen naisen kuva. Saateteksti; vainajan näkeminen mahdotonta.
Ihme hyypiö. Aatteleppa ihan ite. Joka päivä jo vähän kansoitetussa Suomessa monet ihmiset joutuvat käsittelemään kuolleita.
Sairaaloissa, poliisit ja palokunnat onnettomuuspaikoilla jne. Kuolema on meitä aina lähellä.
Tälläkin palstalla on aloitusten kirjo tänäänkin on melko kattava. Oikeastaan me 'dinosaurusikäiset' kuljemme kuolema kintereillämme.
Toivo Lång
Inkeoinen
- ..jooo
Vähän ihmetyttää itseäkin kun kriisiapua pitää antaa kaikille sivullisillekin heti kun joku onnettomuus sattuu. Aina ihmisiä on kuollut, osa onnettomuuksissa tai muuten ennen aikojaan. Nykyään oikein mässäillään kaikilla onnettomuuksilla ja kiristetään lakeja ettei mitään tapahtuisi.
Lapsellista touhua sakottaa entistä pienemmistä ylinopeuksista, vaikka ne onnettomuudet johtuu suurista ylinopeuksista ja vääristä riskinotoista tai alentaa promillerajaa, vaikka onnettomuudet tapahtuu yli 1 promillen humalasa. Liikenteessä auttaa vain asennekasvatus ja muutenkin ennaltaehkäisevä työ. Kuitenkaan ei panosteta ihmisten hyvinvointiin ja sitten ihmetellään kun jotain tapahtuu.
En välttämättä haluaisi nähdä kuollutta sukulaista, vaikka lapsena nähnytkin. Jos hautajaisiin pitkä aika kuolemasta niin ehtii muuttuakin. Jos taas poliisit tms eivät kestä nähdä kulleita, ovat väärässä ammatissa. Jotkut taas tuntuvat haluavankin kun lähes joka päivä saa lukea vaarallisista ja usein turhista takaa-ajoista. Kummallisen paljon kuolee putkaankin, voisivat aloittaa kuolemien ehkäisyn siitä päästä. - Liian monta painajaista
En halua enää nähdä! Muutama vuosi sitten liikenneonnettomuudessa enismmäisenä paikalla olleena näin kuinka nuori kuljettaja oli ajanut ilman turvavöitä ja auto oli pyörinyt muutaman kerran ympäri tienpientareella niin että kuljettaja oli ollut vyötäröä myöten puoliksi ikkunasta ulkona. Jälki oli melko hirvittävä kun tien ja auton väliin useita kertoja jääneestä kuljettajasta oli lähinnä jalat ainoa ihmiseksi tunnistettava osa.
- pelastus & raivaus
Onnettomuus paikkoja joutuu vielä väsyneenäkin raivaamaan. Rajulla nopeudella sattuneiden rojujen joukosta löytyy myös kuolleiden ruumiinosia.
Melkein joutuu unilääkkeen ottamaan, että sellaisten onnettomuuksien jälkeen uneen pääsee.
- ,kvenht
Ortodoksi hautajaisissa aina on arkku avoin. Jos omaiset haluaa, niin laitetaan liina naaman päälle. Normal.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701063
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132837- 84773
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55519Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294515Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?36499Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49467
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454