Miten erottaa oikeat ja väärät henget? Miten henget koetellaan?
1. Johdanto
Raamattu kehoittaa koettelemaan henget. Tämä merkitsee sitä, että kaikki hengen toiminta ei olekaan Jumalasta. Myös väärät henget pääsevät vaikuttamaan hengellisissä yhteisöissä ja seurakunnissa. Jumalan Henki vaikuttaa, mutta myöskin väärät henet vaikuttavat. Miten erottaa ne toisistaan?
Monesti kuulee sanottavan, että henget pitää koetella. Sanotaan jopa, että pitää koetella Jumalan Sanalla. Aivan oikein, mutta miten?
Joskus sanotaan, että on tutkittava puhuuko ja toimiiko henki Sanan mukaan. Hyvä. Mutta tässä on huomattava, että saatana puhui Jeesukselle erämaassa juuri Sanan mukaan, "kirjoitettu on", ja kuitenkin kyseessä oli saatana.
On muistettava, että saatana tekeytyy nimenomaan valkeuden enkeliksi, eli Pyhäksi Hengeksi.
Raamattu antaa monta ohjetta asiasta:
Hb 5:14 "joiden aistit ovat tottumuksesta harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta"
1 Kr 2:15 "hengellinen ihminen tutkistelee kaikki"
1 Kr 14:32 "profeettojen henget ovat profeetoille alamaiset"
Apt 17:11 kertoo miten Berean juutalaiset ottivat Sanan vastaan ja tutkiskelivat kotonaan oliko niin kuin oli heille puhuttu. Armolahjoihin kuuluu lahja "arvostella henkiä."
Edellä olevilla raamatunkohdilla päästään pitkälle, mutta henkien koettelemisessa ne eivät paljoa auta, sillä henkien erottamisen lahjaa ei ole monilla, ja heilläkään se ei ole aina toiminnassa.
Eikö sitten ole mitään mahdollisuutta ja tapaa, jolla voisimme suojautua väärien henkien toiminnalta?
Kyllä on, ja se on annettu kaikille Jumalan lapsille ja se toimii aina. Se on yksinkertainen ja erehtymätön tulkki.
2. Tässä se on:
1 Jh 4:1-3 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Tästä te tunnette Jumalan Hengen; jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuullet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa."
Valtavan selkeä, yksinkertainen ja aina toimiva sanankohta. Todellinen tunnussana, jonka edessä väärät henget vapisevat ja vaikenevat. Tuo Raamatun kohta on väärille hengille niin vaarallinen, että se on pitänyt uudessa Raamatunkäännöksessä muuttaa muotoon jossa se ei toimikaan enää tunnussanana.
3. Mitä siinä oikein sanottiinkaan?
JATKUU
http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm#miten
Miten erottaa oikeat ja väärät henget?
9
185
Vastaukset
- TotuusKirvelee
Useimmilla on ns. "henkilöiden erottelemisen pahe". Katsotaan subjektiivisten omien silmälasien kautta, omien mu-tu tuntemusten kautta. Voi erehtyä pahasti. Jeesustakin sanottiin Beelsebuliksi... ja naulittiin rikollisena ristille! Eikä ihminen ole tästä jalostunut, pimentynyt vain. Ihmiset (uskovatkaan) eivät siedä eivätkä kestä tervettä oppia, totuuden suolaa. He tahtovat vain makeaa, väkevää tai massiivista voitelua....
- Niinköluulet
Maijaliisa. Sinulla se on tuo syyttäjän osa ja sehän on tietystä lähteestä. Se lähde ei ole Pyhä Henki.
Ihmettelet varmaan, että aina tunnistan kirjoituksesi.
Arvaapa mistä tunnistan?
- b8troo
Totuus kirvelee. Se jonka sydän syyttää, jolla on huono omatunto... se ei kestä totuutta.
Totuuden puhuja on kauhistus, sitä vihataan. Mutta senhän me kaikki jo tiesimme?- Huomiotany
Kirvelee sanaa käyttää vain eksyttäjä, sillä Herrä ja Herran Pyhä Henki on parantaja.
Siinäpä eräs tuntomerkki eksyttäjän hengestä. Amen. - Huomiotany
Pyhä Henki on tehtävänsä tehtyään antanut ihmiselle jotakin. Ei ottanut pois. Ei lyönyt haavoille, joita kirvelisi.
- äödsko
Ei ole oikeita tai vääriä henkiä. On vain hörhöjen mielikuvitusta.
- Amentavaa
Kerran tulet portille, jossa ymmärrät.
- Lofet
Kehoitan kaikkia uskovia anomaan rohkeasti myös tätä henkien erottamisen lahjaa. Aika menee koko ajan siihen suuntaan että s-tana yrittää vietellä seurakuntaa yhä ovelammin.
Kannattaa lukea kirjoitus, jonka itse eilen luin. Jotain samaa olen nähnyt joissain suomessa pidetyissä kokouksissa.
http://www.kristitynfoorumi.fi/kundalini-varoitus.html Henkien erottamiskyky ei ole Raamatussakaan mainittu tärkeänä asiana. Usko ja kaitselmus sen sijaan ovat niitä, jotka pitäisi meidän osata vaalia.
Älkää olko ollenkaan huolissaan eksyttäjistä, koska ristin juuresta on mahdoton eksyttää ketään. Usko Jeesuksen veren voimaan kantaa sillä tavalla ohi kaiken muun.
Katsotaan tämä vielä Raamatun lupauksella, jotta en puhu vain omiani:
Hes. 34:12 Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361270
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14570
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27546Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25531Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30516- 24491
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471