Ja tätä toista tollukkaa.
Mitä olisi palsta ilman Osmiumia
13
<50
Vastaukset
- Niinkö-on
Et sano SITÄ toista tollukkaa, vaan TÄTÄ toista tollukkaa Tarkoitat siis itseäsi. Mikä mielestäsi on ollut se tärkeä antisi palstalle?
Muistin paluttamiseksi: Tollisko on eteläpohjalainen kepulainen.
Metsän omistamista veronmaksajat tukevat noin 200 eri tuen voimin.
Nyt järjettömän korkea puunhinta, varsinkin kantohinta, johtuu suurimalta osalta metsänomistajien, siis METSÄNOMISTAMISEN tuista.
Kemijärven sellutehtaan lopettamisesta toimiva johto perusteli sillä, että puu Ruotsissa on merkittävästi halvempaa. Suomessa puu on 38% kalliimpaa.
Vaikka tulisi Lapuan laki voimaan ja te tulisit tappamaan minut huomenna kuten olette usein uhanneet, niin se ei auta sen paremmin puunhintaan kun turpeenpolton päästöihinkään.
Tolliskot eivät voi, eivätkä ketkään muutkaan laskea kemian laskuja "tilavuuspainoilla" helposti.
Vaikka Tolliskot väittävät turpeessa olevan elohopean palavan kuumassa "vedeksi ja muiksi luonnolliseksi aineiksi" ei se ole totta.
Vaikka Tolliskot ja osa kepuänkyröitä väittää turpeen olevan päästötön tai vähäpäästöinen, niin turpeenpoltto on ehdottomasti epätaloudellisin ja eniten saastuttava energialähde. Geologian laitoksen mittauksissa on turvesuon turpeesta mitattu 22 % rikkipitoisuuksia. Turvetta polttavat laitokset eivät edes käynnistä savukaasujen puhdistuslaiteita silloin kun ne polttavat turvetta.
NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO ja ihmisten terveys ja ympäristönsuojelu on KEPUÄNKYRÖIDEN JA TOLLISKOIDEN MIELESTÄ RIKOS.
Kerropps miten TolleroTollisko VAKIOI VEDEN.- kapo-ukko
Minä VAKIOIN veden lisäämällä siihen puoleksi giniä.
Mainio asia, Hyvä Gini raakana aamulla tai greipin kanssa päivällä.
Joimme joskus aika reippaasti, opiskelujen välillä Geneveriä, sitä sai pikku Hollandereista.
Kerronpa yhden pikku jutun; olimme purjehdusreissulla ja vierasvenesatamassa. Sanoin vaimolle aamulla, että vien lapset ulos juoksemaan, joka oh hyvin tärkeää pitkillä purjehdusmatkoilla ja on myöskin erittäin tärkeää pitää huolta kapteenin nestetasapainosta.
Vein lapset leikkipuistoon ja sitten vanhin halusi Goka -kolaa, kaikki meni kuten olin suunnitellut, mutta sitten ravintolan eteisessä oli saatanan suuri risti ja taulu, jossa luki ALKOHOLIN TUOMINEN JA NAUTTIMENEN ON EHJDOTTOMASTI KIELLETTY XXXVALKAMAN ALUEELLA.
Aamu olut jäi juomatta, ei sentään etteikö jollekin heikkoluonteiselle olisi tullut mieleen.......
Menimme veneeseen, lapset ja minä....... Pöytä oli katettu ja sitten vaimo kysyi: "Sopisiko pieni apertiivi tässä ennen aamupalaa" ja nosti litran pullon hyvää Giniä tai Geneveriä pilssistä ja greippilimassa.
Arvatkaappa maistuiko silloin Gini tai geneveri?- Tehnyt_ihmeitä
osmium1 kirjoitti:

Arvatkaappa maistuiko silloin Gini tai geneveri?Sulla Osmium ei enään niin kirjoitusvirheitä?
Oletko ollut hoidossa? - Yksikönpäälikkö
Tehnyt_ihmeitä kirjoitti:
Sulla Osmium ei enään niin kirjoitusvirheitä?
Oletko ollut hoidossa?Vaan sinulla niitä pankkoelätti kirjoitusvirheitä riittää.
- Ope_Oulusta_lienet
Yksikönpäälikkö kirjoitti:
Vaan sinulla niitä pankkoelätti kirjoitusvirheitä riittää.
Kuka se sinä sitten olet, kun sekaannut muitten asioihin.
Jos sulla asiaa, kysy puhuttelulupa ensin.
Jos minä Osmiumille sanon, ole sinä vaiti.
Tuskin sinä tuo ryssä Guevara olet. Tehnyt_ihmeitä kirjoitti:
Sulla Osmium ei enään niin kirjoitusvirheitä?
Oletko ollut hoidossa?Tämä tapahtui kansakoulun kolmannella tai neljännellä luokalla, opettaja sanoi:
Joka kirjoittaa vielä kerran enään
sille pannaan pyykkipoika nenään
Mikä on tarinan opetus?
onko se tyylikäs lopetus?
vai voiko suurella vaivallakaan
pankkopoikaa Tolliskomaan
saada mitään oppimaan?osmium1 kirjoitti:
Mainio asia, Hyvä Gini raakana aamulla tai greipin kanssa päivällä.
Joimme joskus aika reippaasti, opiskelujen välillä Geneveriä, sitä sai pikku Hollandereista.
Kerronpa yhden pikku jutun; olimme purjehdusreissulla ja vierasvenesatamassa. Sanoin vaimolle aamulla, että vien lapset ulos juoksemaan, joka oh hyvin tärkeää pitkillä purjehdusmatkoilla ja on myöskin erittäin tärkeää pitää huolta kapteenin nestetasapainosta.
Vein lapset leikkipuistoon ja sitten vanhin halusi Goka -kolaa, kaikki meni kuten olin suunnitellut, mutta sitten ravintolan eteisessä oli saatanan suuri risti ja taulu, jossa luki ALKOHOLIN TUOMINEN JA NAUTTIMENEN ON EHJDOTTOMASTI KIELLETTY XXXVALKAMAN ALUEELLA.
Aamu olut jäi juomatta, ei sentään etteikö jollekin heikkoluonteiselle olisi tullut mieleen.......
Menimme veneeseen, lapset ja minä....... Pöytä oli katettu ja sitten vaimo kysyi: "Sopisiko pieni apertiivi tässä ennen aamupalaa" ja nosti litran pullon hyvää Giniä tai Geneveriä pilssistä ja greippilimassa.
Arvatkaappa maistuiko silloin Gini tai geneveri?Pieni lisäys, vaimo tiesi ettei siellä ole alkoholintarjoilua, minä en. Enkä muistanut sitä pilssin isoa pulloa....
- OHO_
Osmium ko onkin ryssä Ernesto?
heh..heh..Ope Oulusta myös.
Edellen ihmettelen, kun aiemmin kirjoitit niin sekavasti, nyt tulee kuin apteekin hyllyltä.
Mutta, missä se kapi luuraa?
Eikai vaan taas sormensa pelissä?. - TäällähänSeLuuraa
OHO_ kirjoitti:
Osmium ko onkin ryssä Ernesto?
heh..heh..Ope Oulusta myös.
Edellen ihmettelen, kun aiemmin kirjoitit niin sekavasti, nyt tulee kuin apteekin hyllyltä.
Mutta, missä se kapi luuraa?
Eikai vaan taas sormensa pelissä?.kapia aina syytetään, ja täysin oikein.
- Jompenkouluttajajohto
TäällähänSeLuuraa kirjoitti:
kapia aina syytetään, ja täysin oikein.
Kyllä HV:ni lähettämät viestit ainakin minulle aukeavat. Kun hän on saitilla niin jälki on kyllä tunnistettavissa teennäisiä kirjoitusvirheitä myöten.
Taitaa HV:ni pitää meitä itseään tyhmempinä?
- Älä_perkele
kapi Osmium...heh..heh..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."
Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu431154Riikka Purra: Olemme epäonnistuneet
PS-ehdokkaan taustalta paljastuu rikollisjärjestön jäsenyys ja raiskaustuomio Perussuomalaiset poisti Marko Kääriäise761080Seksuaalinen häirintä takseissa järkyttää - Katsoitko ohjeet tuleville taksikuskeille tv:stä?
Seksuaaliset teot takseissa Suomessa olivat harvinaisia ennen taksialan vapauttamista vuonna 2018. Sen jälkeen Helsingin61992Se oli siinä Ähtärin sairaala
Aamulla uutisissa yhdellä äänellä hävisi Ähtäri,taas kepu petti https://areena.yle.fi/podcastit/1-7378601936945Vaikka pidät minua
Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on41913- 66902
Suomalaisten enemmistö: YLE on puolueeton ja luotettava
EVA:n teettämän tutkimuksen mukaan 49%, siis käytännössä puolet kansasta, pitää YLEä puolueettomana ja 75% luotettavana.161853- 42781
Keskolle uusi K-ruokakauppa Taivalkosken keskustaan
"Keskon tavoitteena on uuden kauppapaikan rakentaminen Taivalkosken keskustaan. Taivalkosken kunnan ja Keskon väliset ne41768- 42674