Kaikkien niiden, jotka kannattavat evoluutio-opin opettamista kouluissa, tulisi vakavasti harkita, mitä seurauksia siitä voi olla. Kyse ei ole pelkästään evoluutio-opin tarjoamasta vääränlaisesta moraalimallista.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092320405087_uu.shtml
"Poliisi auttoi puussa viikon majailleen aktivistin alas
Keskiviikko 23.9.2015 klo 19.28
Nuori mies vietti reilun viikon puussa Pyhäjoen Hanhikivenniemellä Fennovoiman työmaa-alueella.
Mies oli kiivennyt korkealle mäntyyn rakentamaan majaansa viime viikon tiistaina. Fennovoima ja poliisi olivat tuolloin poistaneet paikalta ydinvoimalatyömaalla leiriään pitäneet aktivistit.
Mies oli varautunut puussa oleskeluun ottamalla mukaansa makuupussin sekä ruokaa ja juomaa ainakin viikon tarpeisiin.
Fennovoima, poliisi ja ensivaste tarjosivat miehelle joka päivä mahdollisuuden tulla puusta alas henkilönostimella. Mies kuitenkin ilmoitti joka kerta tulevansa puusta alas omin voimin sitten kun hän itse haluaa.
Keskiviikkona iltapäivällä poliisi päätti auttaa aktivistin alas vastoin tämän tahtoa. Poliisin mukaan puussa oleskelusta oli tullut miehelle epäterveellistä ja vaarallista.
Mies saatiin hyväkuntoisena alas henkilönostimen avulla. Hänet toimitettiin ambulanssilla Raahen terveyskeskukseen terveystarkastukseen.
Oikeudettomasti Fennovoiman työmaa-alueella majailleelle miehelle kirjoitettiin sakko haitanteosta virkamiehelle. Häntä ei pidetä kiinniotettuna asian johdosta.
TEIJA LASSI
[email protected]
"
Evoluutio-opin karut seuraukset
7
<50
Vastaukset
Ehkäpä hän olikin puussa uskonnollisista syistä?
Samoin kuin ne lukuisat muinaisten aikojen hurskaat pylväspyhimykset lähinnä Lähi-Idässä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/PylväspyhimysMuutenkin tuosta jutusta on hankala löytää yhteyksiä evoluutioteoriaan.
- IlkimyksenKeittäjä
Kai sillä on joku mystinen yhteys Möttöskän ja kumppaneiden evoluutio-oppiin. Vielä kun tietäisi millaista ajatuspuuroa se tänään tarkoittaa.
- Jyrihoksasitämänkin
Höh, mitäs vaikeaa tuota pöljäkettä on yhdistää evoluutioteoriaan.
Selvästikin tyypillä on geeneissään, siis siellä vielä tutkimattomassa aineksessa sen verran eoluutiojäämä-apinaa että puussa roikkuminen kiinnostaa?
Ja tämä mitä tässä väitän on aivan yhtä totta kuin evokkien roska-dna jutut. Jyrihoksasitämänkin kirjoitti:
Höh, mitäs vaikeaa tuota pöljäkettä on yhdistää evoluutioteoriaan.
Selvästikin tyypillä on geeneissään, siis siellä vielä tutkimattomassa aineksessa sen verran eoluutiojäämä-apinaa että puussa roikkuminen kiinnostaa?
Ja tämä mitä tässä väitän on aivan yhtä totta kuin evokkien roska-dna jutut.Jyrbä yrittää taas olla hauska. Mutta aivopierua onnistui ruikkimaan.
Jyrihoksasitämänkin kirjoitti:
Höh, mitäs vaikeaa tuota pöljäkettä on yhdistää evoluutioteoriaan.
Selvästikin tyypillä on geeneissään, siis siellä vielä tutkimattomassa aineksessa sen verran eoluutiojäämä-apinaa että puussa roikkuminen kiinnostaa?
Ja tämä mitä tässä väitän on aivan yhtä totta kuin evokkien roska-dna jutut.>>Selvästikin tyypillä on geeneissään, siis siellä vielä tutkimattomassa aineksessa sen verran eoluutiojäämä-apinaa että puussa roikkuminen kiinnostaa?<<
Kerrottiinko uutisessa miehen ROIKKUNEEN puussa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1681418
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä401015Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 37627
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20622Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573