Turvapaikanhakijat luku- ja kirjoitustaidottomia

moniosaajat

"Turvapaikanhakijoiden osaamisen taso on yllättänyt viranomaiset, sanoi työministeri Jari Lindström (ps.) Yle TV1:n Ykkösaamussa.

– Ehkä on ollut liian ylioptimistinen odotusarvo heidän osaamisestaan, siellä on aika paljon täysin luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä. Jokainen ymmärtää että tämmöisen ihmisen hakeutuminen suomalaisille työmarkkinoille on vähintäänkin haastavaa.

Iso osa turvapaikanhakijoista pääsee keväällä työmarkkinoille, kun syksyllä saapuneiden hakijoiden karenssiajat umpeutuvat. Turvapaikanhakijoiden kotouttamista vauhditetaan tarjoamalla työharjoittelua."

http://yle.fi/uutiset/tyoministeri_turvapaikanhakijoissa_aika_paljon_luku-_ja_kirjoitustaidottomia__tyollistyminen_vaikeaa/8704666

Samaa kuulin Saksassa opetustehtävissä toimivalta henkilöltä jo joitakin kuukausia sitten, mutta asian eteenpäin kertominen olisi tulkittu rasismiksi.

32

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hohhhhoijaa

      Mitä turvapaikanhakijoita ne turvallisiksi luokitelluista maista tulevat iphone-matut ovat? Elintasosurffailijat, pakoloiset, musta/ruskeat paholaiset, siinä osuvampia termejä.

    • Otsikostasi unohtui luku- ja kirjoitustaidottomien määrä, eli noin viidennes (ennakkotietojen mukaan). Suomalaisista vastaava määrä on kymmenisen prosenttia. Se kyllä sinällään ihmetyttää, kun meillä kuitenkin on kattava peruskoulu, johon jokainen lapsi on velvoitettu, eikä mitään konflikteja tai sotia estämässä oppimista.

      • imaamikertookaiken

        "Suomalaisista vastaava määrä on kymmenisen prosenttia. "

        ? mistä tuon joka kymmenes vedit

        Muuten, mustalaiset ja toisen polven mamutkin lasketaan suomalaisiksi. Vuoden 2012 PISA-tutkimuksesta käy ilmi, että maahanmuuttajien lukutaito jää kauas suomalaisten yleisestä korkeasta tasosta ja selvästi alle OECD-maiden keskiarvon. Eli mamut vetää Suomen lukuja alas. Kuten kaikessa muussakin.

        "Turvapaikanhakijoiden osaamisen taso on yllättänyt viranomaiset"

        Onko mitään mikä ei yllättäisi näitä puoluekirjabyrokraatteja?

      • imaamikertookaiken kirjoitti:

        Täältä:

        http://yle.fi/uutiset/ksml_joka_kymmenes_suomalainen_lukutaidoton/5396028

      • retrerwe
        imaamikertookaiken kirjoitti:

        Lukutaidottomia suomalaisia ovat mamut joilla on Suomen kansalaisuus.

      • retrerwe kirjoitti:

        Lukutaidottomia suomalaisia ovat mamut joilla on Suomen kansalaisuus.

        Perusmatematiikankin kanssa yllättävän suurella osalla suomalaisista on ongelmia. Pikkuisen yksinkertaisia laskutoimituksia, niin huomaisit, että väittämäsi ei täsmää. Vinkiksi voin kertoa, että tuona linkkini julkaisuvuonna ulkomaalaistaustaisia oli Suomessa noin 100 000 vähemmän, kuin lukutaidottomia suomalaisia.

      • fiksuja.ovat
        retrerwe kirjoitti:

        Lukutaidottomia suomalaisia ovat mamut joilla on Suomen kansalaisuus.

        Niinpä.. Tilastot on mitä on, miten ne luetaan.. Ja tietysti nämä meidän 1000 vuotta kotoutuksessa olleet Mirandat ja Allanit, hyvin pärjäävät ilman turhanpäiväisiä taitoja..

      • HekoHekoJoopaJoo
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Täältä:

        http://yle.fi/uutiset/ksml_joka_kymmenes_suomalainen_lukutaidoton/5396028

        Analfabeetti, eli lukutaidoton, ei merkitse samaa kuin se, että henkilö ei selviä kunnolla normaalissa elämässä lukutaidoillaan. Analfabeetti tarkoittaa henkilöä, jolla ei ole mitään lukutaitoa. Ei siis ymmärrä edes miten kirjaimia pitää tulkita, mitkä ovat aakkoset jne.

        Katso mitä tahansa tilastoa, niin Suomessa on käytännössä 99% lukutaito suhteessa moniin kehitysmaihin, joissa se saattaa olla niinkin alhainen kuin 50%. Puhun nyt sellaista tahojen, kuten YK:n tilastoista ja joissa on käytetty yhteneväistä standardia, joilla maita on arvioitu keskenään.

        Suomalaisten kielitieteilijöiden ja äidinkielen opettajien sisälukutaidot ja sun muut kannattaa noista tilastoista jättää kokonaan pois. Nykyinen peruskouluhan tähtää siihen, että jo 15-vuotiaat naperot osaisivat lukea NASA:n tieteellisiä raportteja. Katsokaapa itse, millaisia tekstejä ne luetuttavat jo peruskoulussa ruotsin/englannin/saksan ym. luentunymmärtämisissä. Jos noita kriteereitä noudatettaisiin kehitysmaiden kohdalla, tulokset saattaisivat olla suoraan sanottuna "tyrmääviä" :D

      • TheUrbanLies

        Onkos tämä nyt sitä tuttua ".. kyllähän suomalaisetkin" han-kin-argumentaatiota? :DDD

      • TheUrbanLies kirjoitti:

        Onkos tämä nyt sitä tuttua ".. kyllähän suomalaisetkin" han-kin-argumentaatiota? :DDD

        Hmm? Mitä tässä mielestäsi nyt yritetään argumentoida?

        Minusta vertailu on kiinnostavaa. Jos puhutaan pelkästään yhden ryhmän lukutaito-ongelmista, se on hedelmätöntä. Tässä kohtaa kiinnostavaa oli tarkistaa, mikä suomalaisten tilanne asiassa on.

      • HekoHekoJoopaJoo

        Opettelehan lukemaan tilastoja ja tutkimusta. Vinkki: mikä on esimerkiksi tutkimusmetodi. Se nimittäin ei ole sama tutkimuksesta toiseen, joten vertailet käytännössä appelsiineja ja omenoita.

        Se, että suomalainen 15-vuotias ei ymmärrä tai osaa tiivistää jotain Emily Bronten tai Juhani Ahon romaanin juonta, ei tarkoita sitä, etteikö tuo osaisi lukea, mutta eiköhän se pointti nyt tullut kuitenkin selväksi ilman sen suurempia sisälukutaitoja; olet jonkin sortin kehitysmaafani. Muuta ihmeessä Kalkuttaan tai Lesotoon, jos ne ovat niin kivoja paikkoja, eivätkä näköjään sinun päässäsi eroa toisistaan tai Suomesta.

      • HekoHekoJoopaJoo kirjoitti:

        Huomasit varmaan, että turvapaikanhakijoista ei tässä oltu tehty minkäänlaista tutkimusta, vaan kyseessä oli ennakkotieto.

        Huomasit varmaan myös, että suomalaisten lukutaito-ongelmissa kyse oli ihan tasosta, jossa tarvitsee ulkopuolisen apua selvitäkseen arjesta - ei romaanin juonen tiivistämisestä.

        En ole tainnut koskaan ajatella, että mainitsemasi paikat olisivat 'niin kivoja', saati harkinnut niihin muuttamista. Älä viitsi tuota iänikuista hölmöilyä, jossa kuvitellaan toiselle ajatuksia päähän. Tahtoo mennä aina päin mäntyä ja saada kirjoittaja vaikuttamaan yksinkertaiselta.

      • pitkähelmojenkotoutusta
        fiksuja.ovat kirjoitti:

        Niinpä.. Tilastot on mitä on, miten ne luetaan.. Ja tietysti nämä meidän 1000 vuotta kotoutuksessa olleet Mirandat ja Allanit, hyvin pärjäävät ilman turhanpäiväisiä taitoja..

        täällä kotoutetaan pitkähelma sukua yhä.. olleet täällä vasta 500v...asuvat kaupungin omistamassa ok. talossa. kaupunki auraa pihamaat , lakaise puunlehdet.. mieslaumat istuu ja tupakki sauhuaa...piha täynnä mersuu ja muuta isoo autoo.....hyvin menee sosuraha virtaa.....

    • PerinKummallista

      Miten koneinsinööriksi pääsee ilman luku- ja kirjoitustaitoa?

      • VähänKummallista

        Kertoo vaan, että on! Hölmölandiassa se monille riittää.. Myös voi kertoa, että on vain 17v. sekin uskotaan, jos kerta mies(poika) niin sanoo.. Ja, että hätä on kauhia!! Sekin uskotaan..

      • olen.huomannut
        VähänKummallista kirjoitti:

        Kertoo vaan, että on! Hölmölandiassa se monille riittää.. Myös voi kertoa, että on vain 17v. sekin uskotaan, jos kerta mies(poika) niin sanoo.. Ja, että hätä on kauhia!! Sekin uskotaan..

        Niin, miksi kukaan valehtelisi?

        Suomalaisten sinisilmäisyys on yleinen naurun aihe maailmalla.

      • VähänKummallista kirjoitti:

        Kertoo vaan, että on! Hölmölandiassa se monille riittää.. Myös voi kertoa, että on vain 17v. sekin uskotaan, jos kerta mies(poika) niin sanoo.. Ja, että hätä on kauhia!! Sekin uskotaan..

        Samaan aikaan todellisuudessa ne turvapaikkahakemukset tutkitaan. Eivät kaikki saa turvapaikkaa. Viime vuonna turvapaikan sai 1879 henkilöä eli neljännes loppuun saatetuista hakemuksista (mukaan lukien siis tutkimatta jätetyt ja rauenneet).

        Myös ikämääritys tehdään, jos on aihetta epäillä. 8500 alaikäistä turvapaikanhakijaa saapui maahan viime vuonna ja ikä aiheutti epäilyä 149 tapauksessa. Näistä 90 osoittautui aikuisiksi.

        Mutta mukavampihan se on taivastella ja kuvitella, että siellä hyväuskoiset ihan kaiken uskovat, että voi hyvänen aika.

      • Lollero.Lollero

        Ikämääritystä ei saa tehdä, jos henkilö siitä kieltäytyy. Ja kuka tekee päätökset siitä, onko kyseessä taho, jonka ikää tulisi epäillä? Jos ne eivät halua epäillä?

        Aivan liian monta epämääräistä tekijää tuossa yhtälössä, että voisi olettaa olevan kyseessä mekanismin, joka toimii luotettavasti. Mutta eipähän tämä ensimmäinen kerta olisi, että viranomaisemme yrittävät esittää tomerampaa kuin ovat.

      • buahhaha

        Painu sinä näsäviisasteleva pelle vittuun. Oikea joka-alan asiantuntija, nyrkillä tapettava suvakkipelle.

      • palalaptitupakalla
        Lollero.Lollero kirjoitti:

        Ikämääritystä ei saa tehdä, jos henkilö siitä kieltäytyy. Ja kuka tekee päätökset siitä, onko kyseessä taho, jonka ikää tulisi epäillä? Jos ne eivät halua epäillä?

        Aivan liian monta epämääräistä tekijää tuossa yhtälössä, että voisi olettaa olevan kyseessä mekanismin, joka toimii luotettavasti. Mutta eipähän tämä ensimmäinen kerta olisi, että viranomaisemme yrittävät esittää tomerampaa kuin ovat.

        jos kieltäytyy iän määrityksestä, silloin hakijaa kohdellaan aikuisena..aikuisten huvit maistuu partalapsille, viina, tupakka ja naisia hätyyttelevät..

    • PölöjäAfrikasta

      Tuskin ne mitään oppivat koskaan. Tutkimusten mukaa niiden älykkyystaso on todella heikko.

      • tyhjä_pää

        sanan "älykkyys" käyttäminen heidän tapauksessaan ei ole mahdollista.

    • Tosi.kummallista

      Urbaaniturbaani nyt vaan on taas ihastunut omiin tulkintoihinsa tilastoista. .Samaan aikaan todellisuudessa, höpöturbaanin tilaston mukaan kolmeneljäsosaa turvapaikkahakemuksista oli aiheettomia.. Ja se on se ongelma! AIHEETTOMAT turvapaikkahakemukset! Täysin turhaa rahantuhlausta. Mutta, mukavampihan se on taivastella ja kuvitella, että siellä rasistit taas leukaa loksuttavat pikkuasioista, että voi hyvänen aika.

      • Voi että. Piikki olisi melkein voinut osuakin, jos olisin ensin kirjoitellut tai ajatellut edes jotain sen suuntaista kuin että 'siellä rasistit taas leukaa loksuttavat pikkuasioista'. Mutta oli sinulla tuon lapsenomaisen höpöttelyn lomassa ihan hyväkin pointti. Tosiaan viimevuotisista 'valmiista' hakemuksista noin kolme neljännestä oli ns. turhia. Tämä kuormittaa järjestelmää ja aiheuttanee melkoisesti ylimääräisiä kustannuksia.

        Toki osa saadaan käsiteltyä pikana ilmeisistä syistä, mutta jonot ovat nyt todella pitkiä suuren hakemusmäärän johdosta.

      • annauunonen
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Voi että. Piikki olisi melkein voinut osuakin, jos olisin ensin kirjoitellut tai ajatellut edes jotain sen suuntaista kuin että 'siellä rasistit taas leukaa loksuttavat pikkuasioista'. Mutta oli sinulla tuon lapsenomaisen höpöttelyn lomassa ihan hyväkin pointti. Tosiaan viimevuotisista 'valmiista' hakemuksista noin kolme neljännestä oli ns. turhia. Tämä kuormittaa järjestelmää ja aiheuttanee melkoisesti ylimääräisiä kustannuksia.

        Toki osa saadaan käsiteltyä pikana ilmeisistä syistä, mutta jonot ovat nyt todella pitkiä suuren hakemusmäärän johdosta.

        Jokainen neegeri ja aavikkoneegeri on täysin turha Euroopassa

      • vääjäämätön.kehitys
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Voi että. Piikki olisi melkein voinut osuakin, jos olisin ensin kirjoitellut tai ajatellut edes jotain sen suuntaista kuin että 'siellä rasistit taas leukaa loksuttavat pikkuasioista'. Mutta oli sinulla tuon lapsenomaisen höpöttelyn lomassa ihan hyväkin pointti. Tosiaan viimevuotisista 'valmiista' hakemuksista noin kolme neljännestä oli ns. turhia. Tämä kuormittaa järjestelmää ja aiheuttanee melkoisesti ylimääräisiä kustannuksia.

        Toki osa saadaan käsiteltyä pikana ilmeisistä syistä, mutta jonot ovat nyt todella pitkiä suuren hakemusmäärän johdosta.

        Tänne ei tarvita yhtäkään elintasopakolaista EIKÄ "oikeaa" pakolaista. Väestömassojen siirtely maasta toiseen "turvapaikan hakemisen" varjolla on aikamme suurimpia kusetuksia.

        Jos meillä on resursseja ylipäätään auttaa sodasta ym kärsiviä ihmisiä, tulee se tehdä heidän kotimaissaan.

        Parin vuoden päästä nämä ajatukseni ovat valtavirtaa ja "pakolaisten" imuroijien sopii toivoa, että ovat saaneet säilyttää edes henkikultansa.

    • huijaritpellolle

      nämä matulaumat tilattiin kun pelkäsivät yleislakkoa... politikot kuvitteli matujen tekevän talkoilla meidän työt.. nyt onkin yllätys. matut ovat luku ja kirjoitus, kieli ja ammattitaidottomia....pelkkiä elintasoturisteja.. .jotka vaatii luxusta.. eivät siivoa edes itse kusemiaan nurkkia vaan valittavat siivottomuutta.... raiskaukset vaan mielessä....

    • ei.yllätä

      Ei yllättänyt lainkaan tuo lukutaidottomuus.

    • yjhy

      Joopa joo...saattaa matu myös valhdella että ei osaa lukee tai kirjoittaa. Puhelinta osaa käyttää???miten? Symboolipuhelin? Taitaa matu teeskennellä että ei tarvi ainakaan heti töihin mennä. Kyl nää paskat osaa ketkuilla.

      • KädellistenLaumat

        Kyllä kun katsoo matujen kylttejä mielenilmauksissa, niin selvällä Suomenkielellä niissä lukee millloin mitäkin, äkkiä ovat minusta oppineet suomen kielen ja kirjoittamisen, ovat varsinaisia moniossaajia, sanoisi Soile Syrjiväinen Lieksan somalilauman keskeltä.

    • jhgfs

      Niinhän suvakitkin ovat.

    • kfokfofo

      Linströmille voi vielä tulla yllätyksenä, että aikuisten afgaanien lukutaitoaste on 31%, nuorten 47%, vaikka kyllä nuo luvut ovat ihan julkisesti Globaliksen sivuilla olleet Linströminkin tutkittavana.

      Tosin en nyt tietenkään tiedä, että jospa sieltä on pakolaiseksi päätynyt juurikin se korkeakoulutettu porukka, ja heistä kehittyy vielä kunnon veronmaksajia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2226
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1098
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      25
      1075
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      927
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      85
      843
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe