Jatkuvaa synnintekoa

Pontifex_Maximus

Jos vl-uskoiset sanovat ettei uskova halua tehdä syntiä, miksi sitä kuitenkin koko ajan tehdään? Vastaukseksi ei kelpaa, että ihminen on vajavainen ja taipuvainen syntiin. Jeesus sanoi: "Olkaa täydelliset, niinkuin teidän isänne on täydellinen." Miksi vl-väen joukossa esiintyy tavallista enemmän tiedostamatonta syntiä, jota he eivät edes itse huomaa ja joka on saanut kieron ja ovelan muodon? Esimerkiksi voidaan mainita vaikkapa tietynlainen salailu, valkoiset valheet ja haluttomuus järjen käyttöön.

Onko vanhoillislestadiolaisten isä epätäydellinen, so. luotu jumala?

7

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • simppelitsyyt

      Siksi koska kukaan ei voi seurata Jeesusta ilman omakohtaista uudestisyntymää yhtään askelta, eikä edes tajua mistä on kysymys!

      Siitä se johtuu, ja kun veeällissä on pari kolme prosenttia uudestisyntyneitä, ei ole vaikeaa arvata mistä mikäkin johtuu.

    • kah.kah.kalervo

      Oliko jo kolmas uusi palsta tälle aamulle?

      • vl-sukurutsaa

        Koko ajan ollaan samalla palstalla. Ei yhtään uutta palstaa.

        Vaivaako vl-sukurutsa?


    • On niin valtavasti syylliseksi itsensä tuntevia ihmismieliä. Kuten yllä muistutetaan Jeesus käski hyväksymän "Olkaa täydellisiä niin kuin...."
      Ei Jumala ollut syylinen vaikka hän antoi Aatamin "erehtyä" Erehtyminen kuuluu erottamattomana osana tähän elämään - ei syyllistäminen.
      Nyky kielelle muutettuna et voi välttää hiilijalanjälkeä, olet joka sekunti "syyllinen ""luonnon"" tuhoamiseen" Luonto on kaikki se - ihmiset ja eläimet- minkä joka päivä kohtaat.
      Syyllisyyden sijaan ota se toinen lause. "Rakasta itseäsi" (niin kuin Jumalaa tai lähimmäistäsi)
      Se on myös Jeesuksen kehotus, mutta kuinka usein sen kuulee mainittavan liki kirosanaksi.
      Enää ei tarvita muuta kuin todellinen anteeksianto.
      Annan itselleni anteeksi ajatukseni sinusta (maailmasta koska rakastan itseäni). Annan erehtymiseni eli virheelliset syntiset syylliset ajatukseni anteeksi itselleni. Antaahan Jumalakin sen ensimmäisen eli omenan syönnin. Yritänkö olla Jumalani viisaampi kieltäytymällä anteeksiannosta itselleni. Annan kaiken tämän Pyhän Hengen huoleksi ja olen kiitollinen koska taas tältä osalta voin rakastaa myös sinua koska Pyhä Henki näkee vilpittömyyteni.
      Kyllä Jumala tietää että tässä fyysisessä olomuodossa toisen etu on toisen tuho, siksi on mielen tasolla totuus "minua ei arvioida sen mukaan mitä teen (fyysinen teko) vaan sen mukaan mitä Tunnen (henkinen taso) tehdessäni minkä teen.
      Maallinen oikeuslaitos arvioi fyysisiä tekoja jakamalla tuomioita. Henkinen taso arvioi mielen tekoja jakamalla oikeutta

    • eiraamattuunuskova

      Minusta raamattu on vähän kummallinen kirja . ensin lukee jossain kohdassa että "Olkaa täydelliset, niinkuin teidän isänne on täydellinen." ja sitten jossain toisessa kohdassa. lukee että, ei ole yhden yhtäkään joka ei hyvää tee ei yhden yhtäkään. koko kirja on ristiriitaisuuksia täynnä. eikö ole aika ihmeellistä. toisessa kohdassa lukee toista ja toisessa toista.

      • Hyvähuomio

        Tuo on totta. Selittääköhän tuo sen, miksi uskovaiset ovat hassua monenkirjavaa porukkaa? Tiedä häntä. En ole uskovainen, enemmän mystiikkaan taipuvainen, mutta ihmettelen uskovien juttuja.


      • On olemassa fyysinen teko siten on henkinen eli mielen taso

        Siis "olkaa täydelliset....." mielen taso
        Toisaalla "ei ole yhden yhtäkään joka tekee...." fyysinen tekojen taso, kuitenkaan teko ei voi olla ennen kuin on mielen pätös

        On jokaisen oma asia miten tulkitsee minkäkin vertauskuvallisen kertomuksen, ajatuksen eli mielen vai tekojen "nippuun"

        Itse kannan vastuuta ainoastaan seuraavasta:
        Annan itselleni anteeksi erilaiset käsitykseni kaikesta, ei ole minun asiani tuomita Raamatun kirjoittajia siitä että minä lukijana käsitän niin kuin käsitän. Pyydän Pyhän Hengen ohjausta mieleeni ja jätän hänen huolekseen ajatukseni "tason"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1512
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe