Ihmisten epätoivoa ei saa tuomita, sillä jos näin teemme, olemme pois inhimilliyyden tieltä. Nizzan kaltaisia iskuja ei pidä tuomita, koska ne kumpuavat ihmisen pahoinvoinnista, rasimista ja etenkin huonosta kotouttamisesta. Ne ovat hätähuutoja.
Siksipä Suomenkin on autettava paljon enemmän epätoivon alueella asuvia ihmisiä, annettava heille koti sekä kunnolliset olosuhteet saada elää ja kasvaa rauhassa, pitää perheestään, suvustaan ja ystävistään huolta.
Ponnisteluja pakolaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja rasismin poistamiseksi on lisättävä. Paras keino tähän on kehitysavun ja pakolaiskriisin hoitamiseen budjetoidun summan moninkertaistaminen ja se on kohdistettava etenkin perheen ja suvun yhdistämiseen sekä riittävän asuntoväljyden sekä elintason turvaamiseen hädänalaisille.
Nazima Razmyar: iskuja ei pidä tuomita
23
503
Vastaukset
- skjdksjd
Razmyar: kannattaa myös muistaa, että väinämmöinen hyökkäsi Lappiin ja tappoi siellä ihmisiä.
- ohohohoh
Ei, vaan Väinämöinen halusi nuoren Aino-neidon vaimokseen, mutta neito juoksi veteen ja hukutti itsensä. Edes vuosisatoja sitten suomineito ei halunnut vanhusta puolisokseen! Mitähän vikaa tässä on muslimeille?
- kaisanoasaa
Jos Nasse on jossain runoillut avausviestin tapaisen aivopierun niin täytyy sanoa että ämmähän on hullumpi mitä uskoinkaan.
- mitä.eroa
Suomalaisetkin tappavat autoillaan.
- HitausOnHyväksi
Miksi me hyväksymme tuon autolla tappamisen? Parisensataa ruumista vuosittain.
Laskemalla nopeudet tarpeeksi alas niin lähes kukaan ei kuole liikenteessä... HitausOnHyväksi kirjoitti:
Miksi me hyväksymme tuon autolla tappamisen? Parisensataa ruumista vuosittain.
Laskemalla nopeudet tarpeeksi alas niin lähes kukaan ei kuole liikenteessä...Onnettomuuksien syyt eivät ole yleensä kovissa nopeuksissa. Rattijuopumus kuolonkolareiden kaikista syistä yleisin, n 25%.
- MielisairaatMatut
Ämmä on täys idiootti.
- sgrdfuhjtydkjgk
Kuka vielä kehtaa sanoa äänestäneensä demareita?????????
- näinkin_voi_käydä
Kaikki ne kuolemaa odottavat eläkeläismummot hullun virne naamalla ja virastojen hiivavittuiset ja ylipainoiset jakkupukukalkkunat?
Nehän äänestävät tänne sitä mustaa letkuakin kun tavallinen reiska ei enää kelpaa, koska tukijärjestelmä mahdollisti jonkinlaisen sosiologian tai naistutkimuksen tutkinnon joka pätevöittää julkiseen virkaan viinereitä mussuttamaan.
Demarit tuhoavat itse itsensä :))))))))))))
- wert5vw
Rasssissmi rassismii.. kannattaako tulla maahan jonne ei sopeudu? Miten olisi alkuun kielitaito, sekularismi ja maassa maan tavalla?
Eikä täällä hemmetti soikoon riitä mielenterveyspalvelut edes omille syrjäytyneille..- apua.tarpeeseen
Ei suomalaisia mikään vaivaa, me olemme rikasta kansaa. Jokaisella on varaa mennä hoitoon jos sitä tuntee tarvitsevansa.
Mutta tänne kaukaa tullut, sodan ja kauhujen runtelema pakolainen TARVITSEE apua, hän ei tule omillaan toimeen kuten suomalainen. - TOHTORIpARAJÄRVI
miksi pakolainen.partalapsi n20-50v,olisi etuoikeudettu.?
- muslimsareretarded
TOHTORIpARAJÄRVI kirjoitti:
miksi pakolainen.partalapsi n20-50v,olisi etuoikeudettu.?
Kyllähän suomalaisen pitää maksaa vaikka mitä, koska muslimisaastalle tulee paha mieli suomalaisten vuosikymmenien ahertamisen tuloksena kertyneestä hyvinvoinnista, jota muslimisaastoille ei ole kertynyt jatkuvan sotimisen yms. sekoilun vuoksi. Tämän vuoksi pakoloiset ovat etuoikeutettuja Suomessa vaikka mihin. Kysy vaikka vihervasemmiston suvakeilta.
- natzi
Kehottaako SE suomalaisia viemään pommeja moskeijoihin, niitähän alkaa jo olla täällä joka nurkalla.
- dcxfghrugik
Linkki?
- takaisin.viidakkoon
Nazima ei ole vieläkään kotoutunut Suomeen, poistetaan täältä.
- Salatiedettä
Eikös tämä Nizzan kaveri kärsinyt mielenterveysongelmista, ja saatuaan oikeaoppista kemiallista hoitolääkitystä vaivoihinsa radikalisoitui tuota pikaa. Noin siinä käy, kun ihmisen mieltä ryhdytään oikomaan, vaikka hoidon seurauksia ei millään muotoa hallita. Näitä terveydenhoitoon liittyviä ongelmia tosin ei voida korjata, koskapa kuuluvat niin sanottujen salassa pidettävien asioiden pariin. Poliisi enempää kuin tuomioistuimen juristitkaan eivät mahda asialle yhtään mitään.
Terveydenhoidossa ihmisen mieltä saa peukaloida monenkirjavilla kemiallisilla yhdisteillä, ja kaikki mitä tuosta seuraa, on äärimmäisen salaista. No ehkäpä jossain vaiheessa salailuunkin kyllästytään, kunhan näistä Nizzoista ensin saadaan tarpeeksi. - SälliKurkiniemi
Haista nazzima vittu!
- sdfgrgrg
Eli emme saa myöskään tuomita sakemannin tekoja 2 maailmansodan tekoja sillä ne olivat vaan pahoinvoinnin seurausta. Voi vittu tuo nazima on tyhmä !
- NatzimaRasistmayer
Jos nuo saatanaa palvovat "Nazimalaiset" ovat järjestään noin pahoinvointisia niin miksi sitten ylipäätänsä harrastavat tuota ihmistä alistavaa aavikkokulttiaan?
Ehkäpä juuri siksi, että se oikeuttaa ihmisten pahoinpitelyn ja tappamisen.
Alistamisesta ja halveeraamisesta nyt puhumattakaan, tuossa mädättäjässä se näkyy hyvinkin selvästi.
Muuten olen samaa mieltä kuin tuossa alempaakin tuon multiploitumisen suhteen, toivotaan parasta.
- muslimsareretarded
Ei tietenkään pidä tuomita!
Helvetti sentään, miksi kuolleita eurooppalaisia pitäisi surra? Muslimisaastat saattaisivat jopa pahoittaa mielensä! Kun uhrimuslimisaasta tappaa x määrän ihmisiä, syyllisiä ovat tapetut ihmiset, ei tappajamuslimisaasta(t)!
Olette tekin hölömöjä! - ddgfg
trolli aloitus
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5291703Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18857- 84843
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101786- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2657- 63656
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65588- 65523