Feminismi ei ole lesboutta

nycix

Feminismistä keskustellaan täällä, kuin kyse olisi lesboista!
Jotain on mennyt oikein pahasti nyt pieleen jos feminismin synonyymiksi käsitetään naisten välinen juttu. Siitähän ei todellakaan ollut kyse kun itse taistelin asian puolesta 80-luvulla.
Silloin oli kyse ihan puhtaasti naisten oikeuksista sivistyneessä länsimaisessa yhteiskunnassa.
Kaikenmaailman ylilyöntejähän tuollainen murroskausi tuottaa mutta lopputulos vaikutti muutama vuosi sitten oikein hyvältä.

Nyt ollaan menty vahvasti takapakkia kun maahan on otettu barbaareja joilla ei ole alkeellisintakaan käsitystä naisten oikeuksista.
Eikä nämä barbaarit tosiaankaan tule sukupolvien saatossakaan muuttamaan uskonnollisia ja perinteisä käsityksiään. Siitä voimme toki haaveilla, mutta tosielämä on muuta kuin se unelmahaave jota me hyvinvointimaan hemmotellut kakarat halutaan ylläpitää. Koska emme tajua yhtään mitään kauheuksista. Joita nämä tulijat tuovat mukanansa.
Heillä on sotansa jota he pakenevat tänne lintukotoihin. Ja täällä se sota jatkuu, ei tosiaan katoa minnekään. He eivät lyö kättä päälle ja rakasta toisiaan kuten me paremmat länsimaalaiset jotka olemme kykeneviä rakkauteen muka niin paljon paremmin kuin nuo sivistymättömät.

Jos yhden kerran ymmärrettäisiin, että me kaikki, koko maapallon väki ollaan vain ihmisiä, niin sinä päivänä menisi rajat kiinni ja jokainen pitäisi kiinni omasta saavutetusta hyvästään eikä tuhoaisi sitä ehdointahdoin muukalaisten hempimisellä.
Ihminen ei luonnostaan ole globaali vaan erittäin pieniin piireihin sopeutuva otus.
Miksi ihmeessä meidän pitää jatkuvasti tapella luontoa vastaan?

10

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieman_infoa

      Feminismissä on useita aaltoja (ja alahaaroja lisäksi), joista Suomessa vaikuttaa yhä nk. kolmas aalto, jossa on omaksuttu sosialistinen aate sosiologian puolelta, nimittäin konstruktionismi, eli tämän opin mukaan on etuoikeutettuja, erityisesti oman maan valkoinen mies, ja sitten jo yhteiskuntarakenteen kautta syrjittyjä, jotka eivät koskaan voi olla syyllisiä mihinkään (vaikka riekkuisivat lasten näkyvillä rinnat paljaana keskustassa, vaikka murhaisivat lapsia kuten Münchenissä juuri), ja jossa ympätään siis feminismiin sosialismi, muslimi- ja afrikkalaismielisyys, transvestiittikulttuuri jne.

      Suomessa Unionin sakki erityisesti on perinteisesti ollut lesbojen miehit... siis naisittamaa (ovatko kaikki oikeita naisia, beats me...).

      • MuttaLiikaOnLiikaa

        Lisäyksenä, avaaja kuului toisen aallon feministeihin, joita minäkin tuin ja voisin vieläkin tukea, jos nyt tulee ensin selväksi, että henkilö on nimenomaan toisen eikä kolmannen saati vielä ufompien neljännen tai viidennen aallon feministejä.


    • olet-oikeassa

      feminismi on väkivaltaa miehiä kohtaan.... mm. avioerioissa miehet menettävät hyvin usein tärkeimmän elämäntehtävänsä, isänä oleminen....

      vasta kun molemmat menettävät vanhempana olemisen, ollaan tasa-arvoisessa tilanteessa.

      Toivokaamme että myös naiset menettävät vanhempana olemisen mahdollisuuden avioeroissa !

      Kiitos !

    • "Jotain on mennyt oikein pahasti nyt pieleen"

      Totta.

      Feminismissä suunnilleen kaikki menee pieleen.

    • Feministit on perseestä, mut mamut on vielä enemmän perseestä.

      • Konsensusta

        Huomioikaa nyt kuitenkin jyrkkä ero tuon 2. ja myöhempien aaltojen välillä.

        Ja 2. aallon feministejä myötäilevä mies on ihan järkitapaus (kunhan se rajoittuu tuohon), mutta nämä 3. aaltoa myötäilevät selviä cuck-tapauksia.

        Toki nuo 3. aallon feministit ja cuck-miehet luokittelevat meidät, joilla on tuo järkiraja, sovinisteiksi, naisvihaajiksi, misogyniasta... hmm... kärsiviksi... jne.

        Järkinaiset voisivat toki tehdä oman osansa ja kertoa etteivät kannata 3. polven feminismiä, jolloin yhteinen sävel muidenkin kuin cuck-miesten kanssa löytyy useimmiten helposti. Muuten tulevat herkästi leimatuiksi samaan sakkiin, ja joutuvat yo. tyylisen pilkan kohteeksi.


      • Järkiraja?


    • pyokj

      Fuck the feminism

    • Alistuminen

      Voi teitä paskanpuhujia! Kaikenlaista täysin epäoleellista.
      Itse perus liberaalifeministinä vastustan kaikenlaista äijäinvaasioita jotka pidemmällä ajalla- eikä edes niin pitkällä- tuhoaa kaiken saavuttamamme.
      Perusväki ei enää lisäänny, mikä on oppimisen ja koulutuksen sivutuote. Joten tuotetaan tänne väkeä joka on täysin sivistymätöntä ja uskonnollisesti ehdotonta. He kyllä lisääntyvät ja menee jokunen vuosi kun jo vaaditaan burkhakaapuja yleiseen käyttöön.
      Mutta yritysjohtajat ovat päättäneet, että maa tarvitsee tätä halpatyövoimaa. Ei voi mitään.

    • tussujuttuja

      "Siitähän ei todellakaan ollut kyse kun itse taistelin asian puolesta 80-luvulla."

      Tulehan jo pois sieltä 80-luvulta. Nyt on nyt ja lesbo-transhommien korostaminen on nykyfeministien valinta. Ole mukana, ole lesbo tai vähintään fanita lesboutta. Jos ei miellytä, hyppää pois feministien kyydistä. Muista, että feministit eivät salli poikkeavia mielipiteitä ja asioista ei saa keskustella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      41
      8777
    2. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      26
      1749
    3. T:ltä J-miehelle

      Se kaunein jäi välillämme kokematta Sen olisin halunnut kokea. Miten olisit pitänyt mua hyvänä. Sen yhden kerran. Se oli
      Ikävä
      29
      1721
    4. Terveiset kaipauksen kohteelle

      tähän alle 👇👇👇 !!
      Ikävä
      130
      1461
    5. Miksi kirjoittelet sinkut-palstalla?

      Olet sinkku? Kaipaat jutteluseuraa? Täällä on kivoja keskusteluja? Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä? Joku muu syy?
      Sinkut
      194
      1130
    6. Miten se pihvi pitää oikeaoppisesti paistaa?

      Törmäsin erikoiseen episodiin eräässä ABC-ravintolassa. Pysähdyin kahvikupilliselle ja kohta ravintolan toisesta nurkast
      Ruoka ja juoma
      8
      1099
    7. Kumpiko kaivatussasi

      teki suhun vaikutuksen äly vai ulkonäkö?
      Ikävä
      71
      1077
    8. 92
      912
    9. Mikä kaivatussasi

      kiehtoo?
      Ikävä
      49
      795
    10. Haluatko että

      Rikotaan vähän lisää jäätä tai jotain muuta
      Ikävä
      75
      767
    Aihe