Viimeinen suomalainen syntyy 2067.

suomikuolemassa

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702052200065464_uu.shtml

Tilasto kertoo: Tätä vauhtia viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067

Vuonna 2010 lapsia syntyi Suomessa reilusti yli 60 000, kun taas viime vuonna lapsia syntyi vain hieman yli 52 000.

Viime vuonna syntyi lähes 3000 lasta vähemmän kuin edellisenä vuonna.

- Lasku on ollut yllättävän jyrkkää, sanoo THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler.

Viime vuonna suomalaisia kuoli enemmän kuin syntyi. Jos suomalaisten määrä laskee yhtä nopeasti jatkossakin, se tarkoittaisi, että viimeinen suomalainen syntyisi vuonna 2067. Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

-------------

Tilasto ei valehtele. Suomalaisten syntyvyys laskee jyrkästi, nyt kyetään jo ennustamaan suhteellisen luotettavasti, että viimeinen kantasuomalainen syntyy vuonna 2067 ja sen jälkeen maassa syntyy lapsia enää ulkomaalaisille joiden syntyvyys on suurempi ja väestön itsensä korvaavuus kunnossa suhteessa kuolleisuuteen.
Isänmaallisten unelma suomalaisesta Suomesta on lopullisesti mennyttä, kantasuomalainen Suomi on tuhon oma, sen varmistavat luonnollinen kuolema ja alhainen, yhä laskeva syntyvyys.
Jos Suomi halutaan pitää asuttuna eikä autiona tundrana niin tämä maa tarvitsee joka ainoan pakolaisen ja maahanmuuttajan joka tänne haluaa tulla, muutoin Suomi autioituu vuosisadan loppuun mennessä vanhojen ikäluokkien kuoleman myötä kun uusia ei enää synny. Yhtälö on täysin selkeä, kukaan isänmaallinenkaan ei voi kiistää tilastotosiasioita jotka ovat olleet jo yli 10 vuotta näkyvissä.
Sopeutukaa monikulttuuriseen ja moniarvoiseen Suomeen, sinivalkoinen unelma on menetetty jo peruuttamattomalla tavalla ja se on ihan oma vikamme kun emme lisäänny!

70

1420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomityhjeneepian

      Suomessa ruvetaan sammuttelemaan valoja kaikista laitoksista ja yhteiskunnan toiminnoista seuraavan parin vuosikymmenen aikana. Yhteiskunta hiipuu, kuolee vanhuuttaan ja maa autioituu Detroitin tavoin. Vähitellen jäljellä on vain vähäinen määrä vanhuksia kylissä ja autioissa kaupungeissa joissa ei enää ole mitään palveluja eikä edes sähköjä kun sähkölaitoksia ei enää ole kukaan ylläpitämässä. Vuoteen 2100 mennessä Suomessa on hyvin hiljaista, maa muistuttaa Pripyatia joka odottaa ikuisesti asukkaitaan. Syntyvyyden loppuminen on kuolemantuomio Suomelle. Voittaja on lopulta puhdas luonto joka ottaa maan takaisin haltuunsa ihmisen jälkeen.

      • KekkonenPaasikivi-Isiskö

        Jo Katalaisen rajut leikkaustoimet kohdistuivat lapsiperheisiin, puhumattakaan Sipilä-Pöpilän puuhasteluista.
        Tahallaan on kaikessa vaikeutettu suomalaisten lasten, lapsiperheiden asemaa!!!

        Ja Katalainen halusi suomalaisia korvaamaan 1,8 miljoonaa matua, muka halpatyövoimaksi. Katalainen luuli helposti alistavansa matut tyhmäksi orjatyövoimaksi.


      • Näin_käy

        Asuminen keskittyy muutamaan suurempaan kaupunkiin. Pohjoiset ja itäiset alueet maasta autioituvat. Sitten riittää kansallispuistoja joka pitäjässä.
        Rakennustaen purkaminen on jo aloitettu muutamia vuosia sitten. Tyhjiä kerrostaloja puretaan, niitä ei kannata säilyttää kunnossa.


      • Anonyymi
        KekkonenPaasikivi-Isiskö kirjoitti:

        Jo Katalaisen rajut leikkaustoimet kohdistuivat lapsiperheisiin, puhumattakaan Sipilä-Pöpilän puuhasteluista.
        Tahallaan on kaikessa vaikeutettu suomalaisten lasten, lapsiperheiden asemaa!!!

        Ja Katalainen halusi suomalaisia korvaamaan 1,8 miljoonaa matua, muka halpatyövoimaksi. Katalainen luuli helposti alistavansa matut tyhmäksi orjatyövoimaksi.

        Kertakaikisen typerä ajatus luulla mamuja, etenkin kaukomaista tulevia, pelkäksi työvoimaksi. Tapoineen ne tulevat ja mitä kauempaa, niin sitä sitkeämmässä erilaisuus on, vaikka haitallista olisikin.


    • dfgfdgdfgfdgfdgfdg

      Syntyyhän täällä suurella tahdilla sellaisia pierun kiinteämmän olomuodon värin ottaneita lapsia.

      • suomalaistenvika

        Niin, mutta se on kantasuomalaisten ihan omaa typeryyttä, että emme lisäänny enää. Yhteiskunta on lakannut pitämästä syntyvyyttä ja lapsia arvossa. Nykyisin kukaan ei halua lasta riesakseen, sensijaan taistellaan työurasta ja menestyksestä. Kun perhekoko alkaa olla pienempi kuin 1 lapsi kussakin perheessä niin peli on menetetty ja siitä Suomen kansa voi syyttää vain itseään ja työkeskeisyyttä yhteiskunnassa. Työnantajien ja yritysten tarpeet jyräävät perhearvojen yli.


    • Totuus.fakta

      "Jos Suomi halutaan pitää asuttuna eikä autiona tundrana niin tämä maa tarvitsee joka ainoan pakolaisen ja maahanmuuttajan joka tänne haluaa tulla, muutoin Suomi autioituu vuosisadan loppuun mennessä vanhojen ikäluokkien kuoleman myötä kun uusia ei enää synny. Yhtälö on täysin selkeä, kukaan isänmaallinenkaan ei voi kiistää tilastotosiasioita jotka ovat olleet jo yli 10 vuotta näkyvissä. "

      Me sopeudumme tundraan, joten ei mitään epäselvää. Sinä itket, kun tilille ei tule ilmaista rahaa. Itke pois, hankalaa se on kaikille, mutta toinen pärjää tundrallakin, kun taas toinen ei pärjää.

      • maa-autioituu

        Susien kanssako meinaat 2060-luvun jälkeen kilpailla tundralla ravinnosta ja pärjäämisestä? Ymmärsitkö mitä maan autioituminen merkitsee?
        Se on yhteiskunnan häviäminen sukupuuttoon ja luonnon armoille jääminen sikäli kuin harvoja suomalaisia on jäljellä vuosisadan lopulla. Suomi alkaa 2100-lukua kohti mentäessä muistuttaa Siperian autiotundraa tai sitä Pripyatia.


      • WWDE
        maa-autioituu kirjoitti:

        Susien kanssako meinaat 2060-luvun jälkeen kilpailla tundralla ravinnosta ja pärjäämisestä? Ymmärsitkö mitä maan autioituminen merkitsee?
        Se on yhteiskunnan häviäminen sukupuuttoon ja luonnon armoille jääminen sikäli kuin harvoja suomalaisia on jäljellä vuosisadan lopulla. Suomi alkaa 2100-lukua kohti mentäessä muistuttaa Siperian autiotundraa tai sitä Pripyatia.

        Älä selitä, se on sen ajan murhe. Miten luulet afrikkalaisten selviävän ilman ohjaajia?


      • ymmärrätkönyt

        Ehkä tämä avaa silmäsi ja ymmärrät. Video voisi olla autioksi jääneestä Suomesta mistä tahansa Suomen kaupungista kuluvan vuosisadan lopulla. Pripyat, asukasluku 0!

        https://www.youtube.com/watch?v=79rqyxcfjf4


      • Raja-aidat.elämässä
        ymmärrätkönyt kirjoitti:

        Ehkä tämä avaa silmäsi ja ymmärrät. Video voisi olla autioksi jääneestä Suomesta mistä tahansa Suomen kaupungista kuluvan vuosisadan lopulla. Pripyat, asukasluku 0!

        https://www.youtube.com/watch?v=79rqyxcfjf4

        Kiistellään nyt tästä monta viikkoa. Siinä ajassa olisi pitänyt ruokkia pienet lapset, leikkiä ja hoitaa heitä. Me siis panemme aikaamme väärään kiistelyyn.

        Ongelma ei ole se, mitä luulet, ongelma on just' toisin päin. Käy museossa, katsele kuvia 1700-luvulta lähtien äläkä pelkää elämää niin paljon, että halajat tänne painajaisia.


      • Anonyymi
        ymmärrätkönyt kirjoitti:

        Ehkä tämä avaa silmäsi ja ymmärrät. Video voisi olla autioksi jääneestä Suomesta mistä tahansa Suomen kaupungista kuluvan vuosisadan lopulla. Pripyat, asukasluku 0!

        https://www.youtube.com/watch?v=79rqyxcfjf4

        Prip-yatti on muuten suomeksi Pripjat tms.
        It's not Pripyat In Finnish.


    • Timo3T

      ööö!?

      Ai niinku MILLÄ matematiikalla?
      Koska eikös tää ollu eka vuosi ku kuoli enemmän ku synty?
      Ja syntyvyys väheni siis tolla 3000 viime vuodesta, joten eikös sen mukaan voi siis laskea?
      5 500 000 suomalaista siis vähenee 3 000 kpl vuosivauhdilla = n. 1833 vuotta?! (Ainakin näin hätäsee laskien. Tokihan toi suomalaisten kokonaismäärä tossa hieman vähenee joka vuos, joten todellinen tahti on hieman logaritmisempi, mut toisaalta sitäkin kompensoi hieman se et jos väki vähenee niin samalla myös syntyvyyden väheneminen pienenee pikkasen)
      Hmmm? Hieman eri tulos ku Iltapaskan toimittelijalla? :)
      Mitenhä hää sit tuon laski?
      Ja tossakaan ei o nyt otettu mitenkään sitä huomioon vielä ollenkaan, et noi syntyneet kuitenki tulee saamaan vielä omiakin lapsia, et se hidastaa entisestään tota hommaa, joten: Tais ny ihan _hieman_ alakanttii mennä toi 2067? :) :/

      • toimittajaoikeassa

        Syntymättä jää vuosittain se 3000 lasta, mutta kun tuohon lasketaan vielä vuosittainen kuolleisuus mukaan niin kyllä se tilasto ihan oikein on. Viimeinen kantaväestöön kuuluva suomalainen syntyy 2067. Toimittaja ei tehnyt tilaston kanssa mitään virhettä, sinä teit.
        Suomen kohtalo on se, että noin vuoteen 2100 mennessä täällä alkaa olla melkolailla hiljaista koko maassa.


      • Timo3T

        Teinkö?

        Missä on virhe?
        Yksinkertaisimmillaan toi tarkoittaa sitä, et väki vähenee vuodessa 3 000, eikö niin!

        Monimutkasemmin, kuten sä haluat, maassa kuolee 3000 ihmistä enemmän kuin syntyy. Se EI tarkoita sitä, kuten sä tunnut olettavan että maassa syntyy jokatapauksessa 3000 lasta vähemmän, ja vasta SEN JÄLKEEN vähennettäisi kuolleet!?! Juuei!

        Vaan juuri kuten kerroinkin! Tavaappas toi nyt vaikka oikeen hitaasti että ymmärrät mitä siinä lukee. Eikä se tarkoita sitäkään, että maassa ei synny ollenkaan lapsia, ainoastaan 3000 jää syntymättä!

        Mutta se voi hyvinkin tarkoittaa sitä, että väestö ikääntyy, joten maassa vain kuolee entistä enemmän ihmisiä joka vuosi, vaikka syntyvyys saattais olla se ihan sama kuin viime vuonna!

        Vai mitä?


      • Anonyymi

        Tuossa puhuttiin etnisistä suomalaisista, viimeinen syntyy 2067.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa puhuttiin etnisistä suomalaisista, viimeinen syntyy 2067.

        Ulkomaalaisten lasten nykyosuus syntyneistä on 8000 vuodessa.


    • hgkjhjjjkhkjjhjkhj

      Kumpi on parempi vaihtoehto ylikansoitetussa maailmassa:
      A) Autioitunut tundra, jossa ei ole raiskaus ja ryöstelyongelmia

      Vai

      B) Monikulttuurifriikkien onnela, jossa naiset on alistettu miesten panopuiksi ja raiskaaminen on täysin laillista. Eläimiä saa rääkätä jonkun muinoin kuolleet ählätin nimissä.


      Minä valitsen sen tundran.

      • Timo3T

        Teeppäs vähän tilaa sinne tundralle! Mä isken kans perseeni penkkiin sinne mieluummin!


    • neitihumalanyt

      Kun nuo osaamattomat, rahanhakuiset luuserit tulevat tänne.....

      Vaihdetaan maitamme.

      Lähdetään rakentamaan Afrikkaaaaa, kun omat kansalaiset, heidän maistaan pakenevat leidien lailla.

      • ft66.424f

        Sopii, lähdetään vaan. Siellä kyllä on monta miljardia sitä sakkia, joten kyllä kateus ehtii iskeä moneen, kun tulee tekijäporukat. Yksi saksalaisyrittäjä keräsi rahat kouluun ja se rakennettiin, paikalliset ukot tappeli ja kauhakuormaajalla lasten ja naisten ihannoiman koulun turmelivat. En tiedä, menikö pilalle, yksi nurkka hajotettiin.

        Tuo ongelma siellä tulee. Kun katsoo nettiä, nuoret osaavat jo myydä, tuottaa musiikkia ja sivuja, mutta vain edistyneimmillä alueilla. Jos sinne on viety kaivo, ne ei ymmärrä, että se vaatii huoltoa. Ovat aivan toivottomia, jos rotta tippuu kaivoon tms.

        Löytyy tällaisia.

        Tansanialainen feministi: Uskon, että maani tulevaisuus riippuu naisista
        Sunnuntai 5.2.2017 klo 09.48
        TANSANIA, DAR ES SALAAM
        http://www.iltalehti.fi/pinnalla/201702032200064859_iq.shtml
        "Tansanialainen Happiness Urassa uskoo siihen, että naisilla on suuri rooli Tansanian kehityksessä - muuallakin kuin kotona."


      • Timo3T

        *ööö*
        *kröhöm-höm*

         "Tiedän, että monilla eurooppalaisilla on sellainen kuva Afrikasta, että täällä eletään savimajoissa ja nähdään nälkää. Se on vain pieni osa totuutta, vanhentunut stereotypia, Happy sanoo."

        Eli tää siis ensin myöntää, et on totta että siellä eletään savimajoissa ja nähdään nälkää, mutta että silti tää meidän kuva moisesta totuudesta on siis sittenkin ihan vaan vanhentunut stereotypia?! :/ Vanheniko se kenties tuon lauseen aikana?

        Noh! Ainakin hää todisti sen wanhan stereotypian oikeeks, et naisilla on ihan ikioma logiikkansa! :) Joka näyttäis sit olevan varsin maailmanlaajunen ilmiö! :/


    • sitäsaa-mitätilaa

      Nykyisellään yhteiskunta syytää rahaa sumeilematta maahantunkeutujiin, miljardikaupalla.

      Samalla sorretaan kantasuomalaisia lapsiperheitä. - Mitä te valitatte kantasuomalaisten vähenemisestä!

      Sehän on ilmiselvä tarkoituskin tällä hetkellä vallassa olevilla, sipilällä,kepulla, kokoomuksella ja persuilla.

      Sitä saa, mitä tilaa.

      • Timo3T

        Mä taas nyt en ihan usko tohon vähenemisteoriaan ollenkaan!? :/

        Mun mielestä kyse on pelkästään siitä et ns. suuret ikäluokat alkaa tulee tiensä päähän, ja sen takia maassa vaan kuolee entistä enemmän väkeä vuosi vuodelta täs jonku aikaa!?


      • Timo3T

    • soromnooFinland

      Suomi on muuttunut aika pahaksi.

      Kukaan noista älykääpiörahanjakajista ei pelasta maatamme.

    • eiKirj

      Tänä vuonna syntyneet suomalaiset(yli 40 000), ovat ovat vuonna 2067 40-vuotiaita. Ei ole mitenkään erityisen epätodennäköistä, että 40-vuotias vielä synnyttää. Tämä sama päättely sopii ihan yhtä hyvin ensivuonna ja vuonna 2020 syntyneisiin.
      Eli tuo aloituksessa mainittu päättely on mahdollista vain, jos ei tiedä ihmisten lisääntymisestä mitään.

      • eiKirj

        Heh, päässälaskuvirhe (-; Mutta syntyyhän niitä suomalaisia vielä vuonna 2027 miltei 40 000.


      • Timo3T

        Pikkuvikoja!
        Ja mitäs, kylhä ny ainaki50-vuotiaat ukot ainaki lisääntyy viel iha notkeesti!? Ja eks vanhin isä o ollu lähemmäs sata vuotta? :P


      • Timo3T

        Jeps!
        Ramajit Raghav, intialainen (no KUIN ollakaan!) 97 v.


      • nmcmnbmnvcmnn

        Eikö meillä sitten olekaan muita sukupolvia, kuin viimevuonna syntyneet? Eikö viimevuonna syntyneet lisäänny lainkaan? Entä tänä vuonna syntyvät ja 2018 syntyvät?

        Jotenkin ontuu ihan helvetin pahasti, tai sitten suunnitteilla on suomalaisten joukkomurha.


      • Anonyymi
        eiKirj kirjoitti:

        Heh, päässälaskuvirhe (-; Mutta syntyyhän niitä suomalaisia vielä vuonna 2027 miltei 40 000.

        Kuinkas moni niistä syntyneistä on suomalaisia.


    • dystopiaan

      Älkäämme siis huolehtiko ilmastonmuutoksesta tai sellaisista jos tämä maa kuitenkin muuttuu nkerien maaksi. Kulutus tappiin, ilo irti nyt, muslimit kykkikööt sivistyksen raunioilla yrittäen saada sitä ruostunutta taikaseinää toimimaan.

      Ainoa ikävä asia on, että en ole näkemässä kun saavat ansionsa mukaan - tämän sukupolven suomalsisvanhuksethan näkivät suoranaista nälkää heidän takiaan.

    • hgfhjdf

      Nyt syntyvät lapsetko eivät sitten muka lisäänny koskaan?

      On kyllä harvinaisen yksisilmäisesti ja suoraviivaisesti tehty tilasto.

    • jotaintarttistehrä

      Monet korkeakulttuurit ovat kadonneet historian saatossa. Surullista jos Suomelle käy huonosti. Täällä on niin paljon vuodatettu hikeä ja kyyneleitä kun on korvesta tää maa raivattu nykyiseen malliin.

      • jkldfaklfdkldf

        Korkeakulttuurit? Kun sunkin kommenttiasi lukee, niin siitä on kyllä korkeakulttuuri aika kaukana.

        Uskotko jokaiseen sanaan, jonka joku iltapaska julkaisee? Anteeksi, korkeakulttuurinen iltapaska.


    • bcvxbvcxx

      Tilaston on varmaan tehnyt sama tyyppi, joka tekee eläketilastotkin. Yksikään vanhus ei muka kuole koskaan ja siksi me ollaan suurten ikäluokkien kanssa hirveissä ongelmissa vuonna 2060

      Eläkerahoja ei voi ottaa käyttöön nyt, koska ne kuulemma loppuvat vuonna 2060

      Miettikää, mitä paskaa uskotte. Käyttäkää edes joskus omia aivojanne.

      • Saritietää

        Kysy hallituksella , missä on ne 100miljardia eläkesäästöjä jemmassa. Niitä kuulemma on.
        Ne on laitettu ulkomaille lepäämään ja häviävät eliitin taskuihin.
        Eduskunnassa kristillisenliiton Sari T on kysellyt niiden perään. Ei saanut vastausta.


      • Anonyymi

        Tulee uusia suomalaisia suuria ikäluokkia.


    • Mua.loppu

      On se jännä homma miten näin iso alue jää autioksi. Jotenkin surkuhupaisaa että nimikin on sattuvasti Finland.. hehe. Tässä vain on pieni roppleema. Kuka kumma se maksaa noiden viimeisten suomalaisten eläkkeet kun täällä ei enää ketään ole?

      • Rgtrg

        Varmaan hallitus nostaa eläkeikää.


      • NihilististäTouhua
        Rgtrg kirjoitti:

        Varmaan hallitus nostaa eläkeikää.

        Ei vaan sallii eutanasian - saattaa jopa pakottaa siihen.


    • P95

      Suomi on siis leikannut päästöt lähes nollaan 2067. 25 vuoden päästä ne on suunnilleen puolitettu. Miksi siis suomen piti allekirjoittaa pariisin ilmastosopimus?

    • vanhojamummoja

      Vuonna 2067 Suomessa asuu harmaantunut vanhusten yhteiskunta jossa on siellä täällä vanha pappa tai mummo yksin asunnossaan. Helsinki on maahanmuuttajien vallassa oleva elävä ja nuori kaupunki, mutta muu Suomi on kyllä autioitunut, se kehitys on jo nyt käynnissä, että Kehä III:n ulkopuolinen Suomi autioituu ja rapautuu. Kunnissa puretaan taloja, jätetään autioituneet koulut tyhjilleen ja palvelut sekä kaupat loppuvat jo nyt.
      Demografinen kehityssuunta vie Suomea kohti varmaa tuhoa ellei syntyvyyttä tässä maassa saada nopeasti nousuun.

    • StananTunarit

      Historioitsijat vuonna 2150 Suomesta - utopiaako?

      Maailmassa oli vielä vuonna 2015 tilastoidusti 196 itsenäistä valtiota, joista yksi oli Suomi. Maassa asui 5,4-miljoonainen, pääosin suomalais-ugrilaista alkuperää oleva kantaväestö. Suomi oli liittynyt vuonna 1995 Euroopan Unioniin, myöhemmin Unioniin liittyi vielä useita muita valtioita. Osa uusista valtioista ei täyttänyt Unionin liittymisehtoja, mikä johti useisiin kärjistyneisiin ja ratkaisemattomiin erimielisyyksiin Unioniin kuuluneiden maiden välillä.

      Vieraita vaikutteita Suomessa oli vuoteen 2015 saakka suhteellisen vähän, maan suurimmat maahanmuuttajaryhmät tuolloin olivat venäläisiä ja somaleja. Vuoden 2015 syksyllä alkanut ja siitä useita vuosikymmeniä jatkunut maahanmuutto muutti kuitenkin tämän tilanteen. Maahanmuuton sanottiin johtuneen Lähi-Idässä käydyistä sodista sekä ilmaston lämpenemisestä ja siitä aiheutuneista elinolojen huononemisesta lähtömaissa.

      Suurin maahanmuuttaja-aalto Suomeen tuli Irakista, jossa tietyillä alueilla käytiin sotaa mutta tietyt osat maata olivat turvallisiksi todettuja. Kaikkein pienimmät maahanmuuttoluvut voitiin todeta Syyrian kohdalla, jossa käytiin laajaa sotaa osittain myös tuolloisten suurvaltojen, Venäjän ja USAn avustuksella.

      Sotien lisäksi maahanmuuton yksi syy oli se, että vuosituhannen alkupuolella ei vielä tunnettu keinoja kuivuuden vaivaamien alueiden auttamiseksi. Osassa maailmaa koettiin vielä näinkin myöhään kuivuutta ja siitä aiheutunutta nälänhätää. Maailman väestö oli monin paikoin luku- ja kirjoitustaidotonta, seikka josta aiheutui valtava haaste Suomen koulutusjärjestelmälle maahanmuuton lisääntyessä hallitsemattomasti.

      Suomen kohtalo sinetöitiin maan liityttyä Euroopan Unioniin. Tuolloin maassa asui hyvin koulutettu, työteliäs ja innovatiivinen kansa, joka Euroopan Unioniin liitettynä kuitenkin joutui maksumieheksi monille epäonnistuneille kokeiluille. Maailmassa oli ollut muitakin samantyylisiä kokeiluja, joista tunnetuin lienee virallisten tietojen mukaan vuonna 1991 hajonnut Neuvostoliitto.

      Ajan oloon Euroopan Unioniin liittymisen muassaan tuomat velvoitteet kurjistivat maata ja sen talouskehitystä. Maa menetti paitsi itsemääräämisoikeutensa, myös suuren osan hyvin koulutetusta väestöstään ulkomaille, jota maahanmuutolla ei pystytty kompensoimaan.

      Työttömyys lisääntyi sillä maa ei osannut käyttää potentiaaliaan oman taloutensa kehittämiseen, vaan luonnonvarat tuhottiin häikäilemättömässä voiton tavoittelussa. Suuri osa kansallisomaisuutta myytiin ulkomaisille sijoittajille.

      Samaan aikaan myös tärkeitä strategisia alueita päätyi venäläisten omistukseen, mikä puolestaan johti siihen että pari vuosikymmentä myöhemmin Venäjä valloitti maan uudelleen sen oltua itsenäinen vuodesta 1917 lähtien. Suomesta tuli jälleen "Venäjän hyvä provinssi".

      Itsenäisen Suomen viimeisen hallituksen katsottiin olleen kyvytön. Suomen kansa yritti viimeiseen saakka puolustaa maataan valtaisaa maahanmuuttajien invaasiota vastaan. Ensimmäisen kerran sitten kansalaissodan nähtiin rajuja yhteenottoja ja kantaväestö jakautui kahteen leiriin, "hyviin" ja "huonoihin". (Vrt. kansalaissodan "punaiset" ja "valkoiset", joista myöhemmässä historiankirjoituksessa on todettu: veli nousi veljeä vastaan.)

      Maassa vallitsevan talousahdingon ja sisäisen sekasorron seurauksena hyvinvointivaltiona tunnettu maa mureni pala palalta ja joutui lopulta useita vuosikymmeniä kestäneeseen henkiseen ja taloudelliseen taantumaan.

      Tuona aikana väestön rakenne muuttui perusteellisesti. Aiemmin maata asuttanut alkuperäinen väestö harveni ja viimeinen kantasuomalainen rekisteröitiin kuolleeksi vuonna 2137. Nykyään maata asuttaa etnisesti luokittelematon väestö.

      Sen pituinen se.

    • "Jos suomalaisten määrä laskee yhtä nopeasti jatkossakin"

      Jos ja jos ja jos ja jos. Jos näin tapahtuu niin sitten tapahtuu. Mutta näin ei tapahdu vaan se voi tapahtua.

    • faktattarkistettu

      Eipä tuon vuoden 2067 ennusteen todeksi toteaminen kovin vaikeaa ole. Ei tarvitse kuin kaivaa tilastokeskuksen tilastot syntyvyydestä ja vastaavasti kuolleisuudesta. Nollapiste näiden käppyröiden risteyksessä osuu vuoteen 2067. Demografisen kehityksen käyrä on hiipuva, Suomalaisten määrä vähenee ja syntyvyys laskee nollaan vuoteen 2067 mennessä, todennäköisesti lopulta vieläkin nopeammin.
      suomelle soivat kuolinkellot ellei maahanmuutto käännä syntyvyyttä yleisesti kasvuun koko maassa.

      • älähöpise

        Se ikinä mihinkään nollaan tule laskemaan, lähellekään. Muutenkin olisi vain hyvä, että läntinen hiilijalanjälki pienenisi, sen sijaan että tänne tuodaan väkisin kehitysmaaväkeä sitä entisestään kasvattamaan.


    • Totuusjatuli

      Paskan marjat. Kylläpä oli tumman miehen ylistys aloitus.
      Oletko tosiaa noin onnellinen, että mamma saa joku muu kuin esivanhempiesi rakentama Suomi. Vaikka noin ilmeisesti käykin, en viitsisi ilkkua sillä että maamme jää barbaarien käsiin.
      Kuka tällaiseen maailmaan haluaa edes lapsia kärsimään muuta kuin nuo barbaariset ihmiset, jotka eivät osaa muuta kuin riidellä ja sotia. Hyvä vain ettei jälkeläisensä jää katsomaan maamme hävitystä.
      Afganistania olisi rikas maa, jos eivät sotisi ja tuotteliain jatkuvasti. Samoi Irak. Tuollaiset sotaisat yksilöt, eivät varmasti hoida maatamme sille kuuluvall tavalla.

    • MitäänEtteSilleVoi

      Kansa on valintansa tehnyt. Mielumin sukupuutto kuin elämä mamujen kanssa.

    • Kansa.vaihdetaan

      "Jos Suomi halutaan pitää asuttuna eikä autiona tundrana niin tämä maa tarvitsee joka ainoan pakolaisen ja maahanmuuttajan joka tänne haluaa tulla, muutoin Suomi autioituu vuosisadan loppuun mennessä"


      Onko jotain haittaa siitä jos suomi autioituu?

      • hyvävain

        Luonnon kannalta se on vain hyvä, että Suomi autioituu. Noin sadassa vuodessa ihmisen toiminnan lakattua Suomessa luonto on putsannut ihmisten jättämät jätteet pois ja metsät ovat vallanneet Suomen. Viimeiset merkit asutuksesta Suomessa katoavat noin vuosituhannessa ihmisten hävittyä täältä. Todennäköisesti Suomeen kuitenkin vaeltaa muualta uusia asukkaita nykyisen väestön kuoltua sukupuuttoon.


      • Onnexennäe

        Mieluummin autio kuin nämä tuholaiset jotka eivät tee mitää elantonsa eteen, tuhoavat vain, Miten ne muka pärjää talven yli.
        Sota tuhoaa kaiken.
        Polttaako ne talot, että saavat lämmintä.


      • jhgjhhjghg

        Tuollaiset tundra puheet ovat mistään mitään tietämättömien suvakkien horinoita. Sanottakoon tuhannen kerran kaikille suvakkipölöille, että Suomessa ei ole tundraa. Toisekseen näillä leveysasteilla meitä ei luonnollisesti kuuluisi olla näinkään paljon mitä nyt on.


    • 6789

      Suomalaiset ovat saatanan tyhmiä ja naiiveja tomppeleita, joilla on orjuus geeneissä. Joutavatkin hävitä pois. Tilalle ketkä vaan kunhan on terve itsesuojeluvaisto tallella.

    • Suomalisuus_jatkuu

      Kansalaiset älkää peljätkö, sillä eihän Suomessa väki lopu näin lyhyellä aikavälillä missään mielessä ja millään mittareilla sillä vaikka ns. puhdasrotuiset vaaleaihoiset saattaa vähentyä on maassa uusiosuomalaisia "ruskeita tyttöjä ja poikia" tulossa enenevässä määrin ja kaiken aikaa... nyt syntyvät sekaliittojen tai puhtaat mustat ja afrikansarven työteliäät kela- ja maan sos.toimistojen asukkaisen ja heimojen "suloiset ruskeat yms. vauvat" ovat isovanhempia ja jo 3-4-polven suomalaisia tuona "maagisena vuonna"!

      He ruskea kansa on Suomen ja isiemme maan seuraava "vastuunkantaja-ja puolustava sukupolvi"!
      Ruskea kansa joskus vasta ehkä vuonna 2250- vuonna kertaavat historiaansa siitä milloij n he tulivat maahan ja millä tavoin heidät avosylin ja kaikenlaisin kannustimien ja kotoutusten ja silloin valkoisen perusväestön avulla toivotettiin tervetulleksi luomaan uutta suomalaisuutta - jossa keli säilyy mutta rotu ja heimot vaihtuvat kyllä!

      Valintahan on teillä HYVÄT nuoret miehet ja naiset, miten valintanne teette¨, jatkuuko kanta-suomalaisuus miten!
      ¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨---------------------------------
      Ps. Onko sillä enää väliä meille (nykyihmisille 2017), jos maassa on suomalialiaisia vai suomalaisia?

      • IhanSamahanSe

        Ovatko he enää elossa tuolloin 2250?

        Nääs tässä alkaa rahat pikkuhiljaa loppua, ja eiköhän Suomen luottoluokituskin laske ajan myötä siihen pisteeseen ettei velkaakaan enää myönnetä entiseen malliin?


      • khgjhgj

        Kyllä itseä vituttaa, että menimme antamaan maamme tänne saapuville VALEHTELEVILLE elintasopakolaisille. Tästä maasta kun suomalaiset ovat aikanaan maksaneet suuren hinnan ja olisihan se kiva ettei barbarismi(islam) pääsisi tuhoamaan tätäkin maata, länsimaalaista sivistystä ja kulttuuria tulevaisuuden suomalaisilta.
        Etelän ihmisillä kun on jo omat paskavaltionsa, menisivät sinne niitä pilaamaan.

        Mutta jos ajattelisin kuten sinä, nakkaisin paskat kaikenmaailman kestävistä kehityksistä, ilmastonmuutoksista ja mistään tähän maailmaan liityvästä pidemmällä tähtäimellä: annetaan kaiken vaan mennä paskaksi ja pistetään se palamaan - tulevaisuuden ihmiset haistakoot paskan, lahotkoot siihen.


    • kirous.suvakeille

      Favelaksi menee koko Suomi, onneksi ei tarvitse olla näkemässä paskanvihreää unelmaa.

    • kjhbkhkluij

      Kyllä täällä vähemmälläkin pärjätään, kyllä suomalaisia aina tulee syntymään, kuten ennenkin.

      Mielenkiintoista on sen sijaan matuväestömme kasvu, joka ylittää kantaväestön jossain vaiheessa.
      Jossain vaiheessa kun näin jatkuu suomi on islamilainen ja dysfunktionaalinen rappeutuva yhteiskunta, kuten kaikki muslimiyhteiskunnat ovat kaikkialla ja aina.
      Muistakaa tulevaisuuden suomalaiset kiittää tämän ajan Kokoomusta, kepua, vihreitä ja vasemmistoa siinä vaiheessa.

    • aaaaaaaaaaaadd

      Hyvä vaan kun vähenee, ihmisiä on nykyisin aivan liikaa.

    • TakasKoulunpenkille

      Aika erikoista tilastotiedettä toi tollai, ku joku oppinu paukapää vetäsee laskevan trendin aikana viivottimella suorna viivan nolla-janalle? :) :D

      Tollasella puupää-matematiikalla vois varmaan ihan samoin ennustaa Euron laskusuhdanteen aikana et esim. 50 vuoden päästä euro ei o enää minkään arvonen!? :)

    • ghjfghjghjkghkgh

      Ennen pitkää kehitys johtaa siihen ettei suomalainen enää välitä maastaan eikä toisesta suomalaisesta - koska sellaisia ei enää ole.

      Jäljelle jää vain itsekäs yksilö, joka koittaa jyrätä muut pois tieltään, koska haluaa menestyä elämässään, jotta sen eläminen olisi turvallista taloudellisesti.

      Tällainen tietysti sopii varmasti noiden kepujen ja kokkareiden aatteisiin, jotka kehitysmaalaisia haalivat maatamme täyttämään. Vihreät taas elävät ideologisessa kuplassa, joka ei kestäisi reaalimaailmassa hetkeäkään.

    • kela-gold

      Maan perii reippaat maahanmuuttajat, tulevaisuus on musta.

      • Anonyymi

        Reippaat? Reippaita ovat ainoastaan kun ovat matkalla kelaan.


    • Anonyymi

      Tällä menolla viimeinen Suomalainen kuolee v. 2067. Tosin siihenkin se kysyy varmaan Brysseliltä luvan. :)

    • Anonyymi

      Ainakin nuo natsismi ja narsisti suomalaiset ja kaiken muun maalaiset myös saa kuolla sukupuuttoon ja heti,heitä ei tarvita kurjistamaan muiden elämää ja luomaan aiheettomia pelkoja. Maailma on heti paljon parempi paikka elää muille vapaamielisille ja enemmän normaaleille.

    • Anonyymi

      Mainiota. Suomalaiset ovatkin poikkeuksellisen haitallisia ilmastolle.

    • Anonyymi

      Eli väestö vaihtuu sittenkin.

    • Anonyymi

      Tuskin Suomen passien painaminen vielä 2067 loppuu.

      Tai jos loppuu, syy ei ole syntyvyydessä...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      550
      1797
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe