EI VARAA KAHTEEN MAITOLASILLISEEN ?

http://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201703242200091212_tw.shtml


"MOT: Kilpailutus kurjistanut kehitysvammaisten elämää - Oulussa ei anneta toista lasillista maitoa
Maanantai 27.3.2017 klo 06.17
Jenni Matihaldilta on rajoitettu paitsi maidon, myös kahvin ja ruuan nauttimista.


Kilpailutuksen seurauksia käsitellään tänään MOT-ohjelmassa.
Toimittajana on Kai Byman.
Äänessä on muun muassa Kehitysvammaisten palvelusäätiön toimitusjohtaja Markku Virkamäki.
Asumispalveluiden jatkuva kilpailuttaminen on tuonut Jenni Matihaldin elämään ahdistusta ja epävarmuutta. (YLE)
Sosiaali- ja terveyspalveluiden avaaminen kilpailulle on muuttanut monen vammaisen arkea merkittävästi. Asiaa käsittelee tänään MOT toimittaja Kai Bymanin johdolla.

Hän on tavannut muun muassa oululaisen Jenni Matihaldin sekä hänen äitinsä. Jennin elämä meni uusiksi, kun hänen kotitalonsa palveluista alkoi vastata paikallinen sosiaali- ja terveysalan yritys. Yrityskaupan myötä se kuuluu tätä nykyä kansainväliseen ketjuun."


Tämä on sitä soteen menoa ja sipilän ja orpon mainostamaa vapaavalintaista hoitoon menoa ! Kun sote on kokonaan vallassa onko enään varaa edes puoleen lasilliseen maitoa ?


Late Lapista. SSSS Ry!

43

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voittoa_

      Pitäähän yrityksen tuottaa voittoa, eihän liiketoimintaa muuten pyöritetä.
      Siinä toteutuu yksityistämisen nurja puoli.

      • ehxcgf

        Yksityiset terveysfirmat odottavat sotea kuola valuen koska pääsevät repimään vero ja velkarahojamme suokuokalla omiin liiketoimiinsa ja roudaavat rahat ulkomaille veroparatiiseihin. Minimoivat kustannukset ja nostavat voitot pilviin kera asiakasmaksujen.


    • rahaa.kyllä.on

      Pyytäisi Kelasta, sieltä moni saa rahaa useaan päivittäiseen oluttuoppiinkin.

    • lisäälisäälisää
      • zxkhfgh

        Mykkänen sanoi että Suomen antamalla summalla saadaan autettua 200 000 afrikklaista eli jaksavat tuottaa yhä lisää uusia nälänhädän lapsia.


    • raakalaiset

      Eduskunta on täynnä raatokärpäsiä.

    • näin_se_menee

      Ei kyllä ymmärrä noitten afrikkalaisten järjenjuoksua. Lapsia lykätään liukuhihnalta maailmaan vaikkei ruuasta ole tietoakaan.
      Sitten meidän pitäisi ruokkia noita piru parkoja.

      • jhxdhggs

        Kumma että jaksavat/tulee mieleen naida vaikka ovat nälissään.


      • Xyxy

        Ne tekee lapsia sen takia, että joku jäis henkiin ja huolehtis vanhemmista sitten kun nämä ovat vanhoja. Mitä huonommin menee sitä enemmän lapsia tehdään.


      • Tämä on sitä koulutettua työvoimaa, jota täällä kipeästi tarvitaan.


      • maailmanloppu
        Xyxy kirjoitti:

        Ne tekee lapsia sen takia, että joku jäis henkiin ja huolehtis vanhemmista sitten kun nämä ovat vanhoja. Mitä huonommin menee sitä enemmän lapsia tehdään.

        Mutta kun ne kaikki jää henkiin, kun niitä avustetaan. Ennen kymmenestä lapsesta jäi pari henkiin. Sitten tuli Bob Geldof ja Live Aid jne. Nyt kaikki kymmenen jää henkiin ja Afrikan väkiluku on räjähtänyt käsiin.

        "Afrikan väkiluvun odotetaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä 1,4 miljardiin. Afrikan väestö kasvaa noin 20 miljoonalla vuodessa. Afrikan väkiluku oli vuonna 1950 vain 260 miljoonaa"
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Afrikka#V.C3.A4est.C3.B6


    • saavat_myös_santsata

      Elitasopakolaisille neljä läämmintä ateriaa päivässä.

    • Osa vokeista tarjoaa 5 lämmintä ateriaa, ja tupakat vielä jälkiruuan jälkiruuaksi!


      Late Lapista. SSSS Ry!

      • Kallista-maitoa

        Niin se vaan on, ettei kaikkea voi saada! Pääasia, että Irakin pojilla on kiva loma!!


      • Ei_tarjoa

        Missään VOKISSA ei ole viittä ateriaa päivässä.


      • Ei_tarjoa kirjoitti:

        Missään VOKISSA ei ole viittä ateriaa päivässä.

        Monessakos olet asustellut?
        Koska lähdet kotimaahasi?


        Late Lapista. SSSS Ry!


      • pröö

        eihän siinä kerkeä päivässä muuta kuin syödä


      • Ruokailu_
        Late_Lapista1 kirjoitti:

        Monessakos olet asustellut?
        Koska lähdet kotimaahasi?


        Late Lapista. SSSS Ry!

        Ruokailu Vokeissa on samalla tavalla kuten ihmisillä muutenkin. Kaksi pääateriaa päivässä ja kolme välipalaa. Lounas ja päivällinen ovat pääaterioita. Aamupala, iltapäivän välipala ja iltapala eivät ole oikeita aterioita, vaan kevyempiä kuten muillakin ihmisillä.
        Ei pidä valehdella ja lietsoa eriarvoisuutta.


      • Kuten ihmisillä muutenkin.
        Nämäkö eivät sitten ole ihmisiä, joilta viedään aivan perusravinto kiristämällä ja höyläämällä?
        Ei todellakaan pidä lietsoa eriarvoisuutta, mutta sehän on tämän päivän poliittinen ohjenuora, kiristetään aina vaan lisää sieltä, missä ei ennestäänkään ole senttejä venyttämättä tultu toimeen.
        Eikö se jos mikä ole juuri sitä eriarvoisuuden lietsomista, vai koskeeko tuo vain tummaihoisia, kuten ennen matuja täällä oleskelleita romaneja, joita kohtaan tuntui kaikki oleva rotusorttoo?


      • Markkinataloutta
        however kirjoitti:

        Kuten ihmisillä muutenkin.
        Nämäkö eivät sitten ole ihmisiä, joilta viedään aivan perusravinto kiristämällä ja höyläämällä?
        Ei todellakaan pidä lietsoa eriarvoisuutta, mutta sehän on tämän päivän poliittinen ohjenuora, kiristetään aina vaan lisää sieltä, missä ei ennestäänkään ole senttejä venyttämättä tultu toimeen.
        Eikö se jos mikä ole juuri sitä eriarvoisuuden lietsomista, vai koskeeko tuo vain tummaihoisia, kuten ennen matuja täällä oleskelleita romaneja, joita kohtaan tuntui kaikki oleva rotusorttoo?

        Tuossa maitolasijutussa on kyse vain markkinataloudesta, jossa yritetään tehdä voittoa mahdollisimman paljon jopa heikomman kustannuksella. Asia ei liity mitenkään vastaaottokeskuksiin, kuten Late asiaa alkoi vierittää.
        "Kuten ihmisillä muutenkin." Tarkoittaa aivan kuten siinä on kirjoitettu, kuten ihmisillä muutenkin. Eihän siinä lauseessa oteta kantaa mihinkään vammaisen oikeuksiin, eikä varsinkaan väheksytä heidän oikeuksiaan.
        Taisit ymmärtää asian tahallasi väärin?


      • No enpä lainkaan ymmärtänyt väärin, vaan olen sen omin silmin ja korvin todennut, ettei suomalaisille vammaisille tai muillekaan pienillä tuloilla eläville ole viime vuosina juurikaan riittänyt ymmärtämystä muulloin, kuin leikkaillessa.
        Mutta eihän se tietenkään ole ytimissä trendikästä pitää huolta omien väestöryhmien toimeentulosta tai edes peruselintasosta.


      • pottuetmuussi
        Ruokailu_ kirjoitti:

        Ruokailu Vokeissa on samalla tavalla kuten ihmisillä muutenkin. Kaksi pääateriaa päivässä ja kolme välipalaa. Lounas ja päivällinen ovat pääaterioita. Aamupala, iltapäivän välipala ja iltapala eivät ole oikeita aterioita, vaan kevyempiä kuten muillakin ihmisillä.
        Ei pidä valehdella ja lietsoa eriarvoisuutta.

        Eriarvoisuus on kyllä olemassa.
        Me muut maksamme kalliin hinnan syömisistämme.Näin se vaan on!


    • Hallaahon.äänestäjä

      Soinitauti on monihaarainen poliittinen sienitauti, jonka rihmat lamauttivat, pelastuksena PS-johto aloitti jäsenten kiusaamisen ja potkimisen ja kenttä potki lisää, joten PS:sta regressoitui PotkuSakki

      Johdon möhlät jättivät jytkyn varjoon ja varjostavat pysyvästi Suomea, vaikka Soini lähtee, eivät ne täältä lähde
      - matut
      - maalaisliiton ja Sipilän valta, maakuntahallinto-sote-kepu, Kepu-Kreml-ydinvoimala, Putin päästettiin Suomen kantaverkkoon ...
      - PS-eliitti antoi mallin jäsenten potkimiseksi ja kiusaamiseksi
      - kenttäväki kiusaa ja potkii lisää niin, että PS joutui ottamaan kaikki ovesta tulleet ehdokkaiksi, mukana rikostaustaisia
      - laiska PS-eliitti ei viitsi, ei osaa, intohimo lopahti, ei puutu kentän potkimisiin, ossit, jusulat, lindströmit, soinisäätiöt ... vetävät lonkkaa efektiivisellä kymppitonnin kuukausipalkalla
      - Soinin rekrytointi karahti totaalisesti, eli yritys kasvattaa papisto johtoon kuivui juurikkaloistaan kivelöihin ja kankaanniemiin, Kivelän aikana Yle-elitti kylpee verorahassa, toimittajat potkittiin, jääskeläissensuuri kukkii ja asiaohjelmat lopetettin (kuten Kuningaskuluttaja)

    • Hallaahon.äänestäjä

      Hyvä Sampo Terho

      pistä vain Soini kuriin, kun Mykkänen jakaa suomalaista rahaa Afrikkaan kehitysapuna, joka valuu itä-Afrikasta Lontoon pankkitileille entiselle imperialisti-isännälle, Soini matkailuministerinä on takuumiehenä hulluudelle

    • muualla

      Jokaisen pitäisi käsittää että yritys ei tee hyväntekeväisyydestä mitään. Rahalle pitää saada korkea tuotto. Muuten osakkeenomistajat suuttuvat.

      • wall-street-fantasy

        Miten siis ihmisten auttaminen ja yritys joka ei halua tehdä hyväntekeväisyyttä liittyy yhteensä? Miksi juuri tuota hyväntekeväisyyttä vaativat toiminnat kuten vanhustenhuolto, vammaistenhuolto, lasten huostaanotto ja kohta sairaanhoitokin yhtiöitetään pakolla rahaluikureille, jotka paskat välittävät ihmisitä joista ovat hoidollisesti vastuussa?


      • wall-street-fantasy kirjoitti:

        Miten siis ihmisten auttaminen ja yritys joka ei halua tehdä hyväntekeväisyyttä liittyy yhteensä? Miksi juuri tuota hyväntekeväisyyttä vaativat toiminnat kuten vanhustenhuolto, vammaistenhuolto, lasten huostaanotto ja kohta sairaanhoitokin yhtiöitetään pakolla rahaluikureille, jotka paskat välittävät ihmisitä joista ovat hoidollisesti vastuussa?

        Ottakaapa selvää mitä työssäkäyvälle kehitysvammaiselle maksetaan palkkaa, se on vähän! vaikka työnantaja kehuisi hänen pärjäävän siinä missä tervekin! Tämäkin on helevetin härskiä kehitysvammaisten hyväksi käyttöä!
        Edunvalvojakin vielä kuppaa vammaisen rahoja !


        Late Lapista. SSSS Ry!


    • nyttyhäänmenee

      KUINKA PALJON ON ANNETTU AVUSTUSRAHAA? AIKAPALJON !
      VIELÄ KANSALTA PUUTTUU VESI!
      EIKÖ VOI PORATA VAIKKA KUINKASYVÄ REIKÄ JOSTA TULIS VETTÄ.
      SIELLÄ KYLILLE PTÄÄ PALKATA POMO JONKAVASTUULLA ON ASIOIDENTOIMINTA
      EI ALISTAVA VAAN KATSOA TOISENPARASTA .

    • huonoohommaa

      sipilä ajaa sotea kuinkäärmettäpyssyyn ja siinäsitten on HÄTÄKÄDESSÄ!
      esittää kaiken näin on hyvä MUTTA EI OO.

      SOTELLE ANTAA 2v SISÄÄNAJOAIKAA JOS EI PELITÄ VALUVIAT TULEE HETI KORJATA.

      3miljardia jos otetaan mistä se on pois.
      HEIKOMMALTA!

    • Nyt on varmasti kaikki nämä palvelut annettava spr:lle. Siellähän ei tiettävästi ole rajoituksia vaan päinvastoin kullekin tarjoilu on perinteidensä, uskontonsa, mieltymyksensä tms,. mukaista.
      Todella törkeää, että suomalaisilta, joiden hyvinvoinnista on ensisijaissti tarkoitus verovaroillamme vastata, viedään kohta leipäkin suusta, että "vierailla" ei vain olisi mistään puutetta eikä mitään valittamista.
      Eikö nämä ihmisoikeusjärjestöt ole millään lailla kiinnostuneita näistä asioista, kun mamujen asiat tuntuvat kuitenkin olevan harva se päivä jonkin valituksen aiheena.
      Kaipa nämä suomalaiset apua tarvitsevat majoitetaankin kohta telttoihn, että saadaan vaatijoilla asianmukaiset ja mukavat oltavat.

    • sipilän_viritys

      Johan se on sataan kertaan todettu että sote on kahden puolueen,
      keskustan ja kokoomuksen haluama viritys.Keskusta haluaa kunnissa
      päätösvallan itselleen,kokoomus terveydenhoidon miljardit.
      Kaikessa on kyse vain ja ainoastaan rahasta,tai siitä ketä sen saa.
      Jos ja kun sote tulee,varmaa on vain että väki vähenee ja palvelu
      huononee jos nyt huonommaksi voi vielä mennä.Hyvä jos sitten
      saa edes sen pelkän lasin.

      • Eiköstä sekoomus enään tahkoa rahaa pikavippi firmoillaan ?


        Late Lapista. SSSS Ry!


    • purkupakettiin

      suomessa on ylituotantoa maitotaloustuotteista .
      onko itsestäänselvyydet siirretty matujen ruokapöytään.
      vanhukset jätetään ruuatta kun tuottajatvaihtuu ,että kyllä on huonolla jamassa RAKENNUSUUDISTUS!
      miten sujahtaa sote syteen menee

    • Koko sote on tarkoitettu köyhien laittamiseen yhä syvempään kyykkyyn!


      Late Lapista. SSSS Ry!

    • Kznznzmzmz

      Kyllä varmaan potilas saa palveluita tarjoavalta yritykseltä ostaa toisen maitolasillisen halutessaan. Hinnaksi arvioisin 3..5 eur. Plus alv.

    • LopettakaaValitus

      Miksi vammainen ei hae maitoa kaupasta? Litra maksaa alle euron. Ei pitäisi aina valittaa vaan tehdä.

      • No siksi jotta vammainen on juuri siksi hoitolaitoksessa, kun ei tule yksin toimeen, sinulle sanoisin jotta järki hoi, äly älä jätä!
        Jos ei ole mitään järkevää kommenttia, kannattaako kommentoida ollenkaan?


        Late Lapista. SSSS Ry!


      • ei_hyvää_päivää_

        Toivottavasti ei käy itsellesi niin ettet tajua tästä maailmasta yhtään
        mitään.Tulen sitten kyselemään lähdetkö kaljalle.


      • ei_hyvää_päivää_ kirjoitti:

        Toivottavasti ei käy itsellesi niin ettet tajua tästä maailmasta yhtään
        mitään.Tulen sitten kyselemään lähdetkö kaljalle.

        Sinäkö olet jo siinä vaiheessa?


        Late Lapista. SSSS Ry!


    • eiooluottoa

      sote kun tulee jääkö sairaalassa nälkäkuolemaan jos ei henki muuten kaikkoa.

      • viikatemies_

        Ei.Sairaalassa on jo valmiiksi kuolleet,ei tule kuluja.Kaikki muut
        pistetään pihalle kuolemaan.


    • demarienvihollno1

      ..on tärkeää osata kilpailutus. Politiikot vastuussa siitä, että yritys temppuilee. Eihän kukaan voi vakavissaan kieltää toista tai kolmatta maitolasia!? On täysin selvää, että yritys ei mitenkään sovi tehtäväänsä. Ravinnon hinnan pitää olla niin suuri ,että saa juoda satalitraa maitoa kerralla!
      Ja sekin tapahtuu JUURI NYT, SOTE on voimassa vasta kahden vuoden kuluttua? kuinka Sipilä on jo tuohonkin syypää? Sote on ainutlaatuisen hyvä asia suomalaiselle tavalliselle palkansaajalle ja eläkelläiselle. Valinnanvapaus on parasta mitä suomen sosiaalisektorillla on tehty ikinä!...

      • Kun ulkomaiset firmat ottavat ohjat ja bisnekset käsiinsä, sipilän valinnanvapaus on pelkkä vitsi vain! Suomen autokatsastus on hyvänä esimerkkinä siitä!

        Late Lapista. SSSS Ry!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      94
      4212
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2305
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2136
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      101
      1982
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      399
      1760
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      143
      1347
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1249
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1045
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      966
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      78
      825
    Aihe