Ihmisen alkion geneettinen muokkaus on alkanut

Ihmisen DNA rappeutuu sellaista tahtia, että ilman lääketieteen apua ihmiskunnalla on jäljellä n. 150-200 sukupolvea. Tällä hetkellä tunetaan jo n. 200 000 sairautta aiheuttavaa geneettistä mutaatiota. Noin 10 000 uutta sairautta aiheuttavaa geneettistä mutaatiota havaitaan joka vuosi. Vuosittain syntyy yli 400 000 lasta, joilla on sellainen uusi geneettinen sairaus, jota ei ole heidän vanhemmillaan. Jokainen sukupolvi tuo n. 150 DNA:n kopiointivirhettä lisää jo entuudestaan kärsineeseen genomiin.

Lääketiede on perillä tästä vakavasta, ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavasta ongelmasta. Siksi se on keskittänyt paljon resursseja geenieditointiin ja sen kehittämiseen. Yksi lupaavimpia ja toimivimpia geenieditointimenetelmiä on CRISPR/Cas9. Pääpiirteissään se toimii siten, että ns. guide-RNA, eli eräänlainen opas-rna, ohjelmoidaan hakeutumaan vialliseen geenisekvensiin. Tiedemiehet ovat siis löytäneet DNA:n osoitejärjestelmän ja osaavat kohdistaa RNA-molekyylejä tarkasti tiettyihin genomin paikkoihin. Cas9 -entsyymi ohjataan guide-RNA:n avulla vialliseen geenin alueeseen, jolloin Cas9 yleensä poistaa viallisen sekvenssin. Tämän jälkeen poistettu alue voidaan täyttää geneettisellä raakadatalla ja antaa solun itse paikata ja korjata viallinen sekvenssi.

Editointi tehdään hedelmöittyneeseen munasoluun, josta on epigeneettiset markkerit pyyhitty pois. Istuttamisen jälkeen microRNA:t alkavat tuoda epigeneettisiä markkereita paikalleen geenien ja histonien päälle solujen erilaistumiseksi. Tiedemiehet myös tutkivat, olisiko mahdollista muokata esiastesoluja, jotka vastaavat sukusolujen rakentamisesta.

Metodia on jo testattu mm. Kiinassa, Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Ruotsissa.

Väitteet evoluutiosta ja luonnonvalinnasta ovat ihmiskunnan suurta eksyttämistä. Kyllähän jokainen jo näkee ja ymmärtää, että evoluutiota ei tapahdu ja että ns. luonnonvalinta ei mahda mitään ihmisen väistämättömälle geneettiselle rappeutumiselle. Eikä pelkästään ihmisen, vaan koko luomakunnan.

Ja ihan vaan palstan ateisteille tiedoksi, että turha teidän Jumalaa on tästä syyttää. Genomimme rappeutuminen on ihmisen omaa syytä, syntiinlankeemuksen seurausta. DNA:n rapistuminen on tosiasia, jota voimme korkeintaan hidastaa lääketieteellisellä muokkauksella.

Linkki ketjussa.

21

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Grimmmm

        Miksi se sinun armollinen ja anteeksiantava Jumala ei ole antanut anteeksi Aatamin ja Eevan syntejä? Jumalahan kaikkitietävänä tiesi mitä tapahtuu.
        Aika sadistista pistää ihminen kärsimään vanhuudesta ja taudeista.
        Tosin Jumalahan hukutti lähes kaikki eliöt maailmastakin ihan kusipäisyyttään. Tuskin kukaan olisi palvonut vääriä jumalia ja tehnyt syntiä, jos Jumala olisi ilmestynyt taivaalle ja kertonut että on totta.
        Jos Jumalaan ei usko saa se vajakki syyttää vain itseään jos olisi olemassa.


      • mietipä.hetki
        Grimmmm kirjoitti:

        Miksi se sinun armollinen ja anteeksiantava Jumala ei ole antanut anteeksi Aatamin ja Eevan syntejä? Jumalahan kaikkitietävänä tiesi mitä tapahtuu.
        Aika sadistista pistää ihminen kärsimään vanhuudesta ja taudeista.
        Tosin Jumalahan hukutti lähes kaikki eliöt maailmastakin ihan kusipäisyyttään. Tuskin kukaan olisi palvonut vääriä jumalia ja tehnyt syntiä, jos Jumala olisi ilmestynyt taivaalle ja kertonut että on totta.
        Jos Jumalaan ei usko saa se vajakki syyttää vain itseään jos olisi olemassa.

        Eikä tällaiset uskonnolliset itkuvirret kuuluisi jonnekin muuanne kuin luomisteoriaa tieteellisesti käsittelevälle palstalle?


      • MietiItse
        mietipä.hetki kirjoitti:

        Eikä tällaiset uskonnolliset itkuvirret kuuluisi jonnekin muuanne kuin luomisteoriaa tieteellisesti käsittelevälle palstalle?

        Huomaa että et ole mikään älykäs, jos olisit tajuaisit miten typerä ja naurettava viestisi on.
        Eli sinä et siis nähtävästi usko raamattuun?


      • mietipä.hetki
        MietiItse kirjoitti:

        Huomaa että et ole mikään älykäs, jos olisit tajuaisit miten typerä ja naurettava viestisi on.
        Eli sinä et siis nähtävästi usko raamattuun?

        Oikea ja nöyrä usko on kopealla ja puutteellisella ihmistiedolla ylpeilyä tärkeämpää!


      • Knark5
        mietipä.hetki kirjoitti:

        Oikea ja nöyrä usko on kopealla ja puutteellisella ihmistiedolla ylpeilyä tärkeämpää!

        Kunpa JC, Mark5, ROT ja t-torppakin muistaisivat tuon. Kopeampia ylpeilijöitä saa hakemalla hakea.


    • Ihmisen genomi tosiaankin saattaa olla länsimaissa vaarassa, koska olemme onnistuneet mm. kehittyneen yhteiskuntamme, sosiaaliturvamme ja lääketieteemme ansiosta onnistuneet minimoimaan luonnonvalintaa. Tällaisessa tilanteessa genomin kelpoisuus on tutkitusti vaarassa. Mutta sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että olemme evoluution tulosta, edeltäjillämme kuin ei ollut mitään pelkoa siitä, että luonnonvalinta olisi ollut tehotonta.

    • grxvx

      "Ja ihan vaan palstan ateisteille tiedoksi, että turha teidän Jumalaa on tästä syyttää. Genomimme rappeutuminen on ihmisen omaa syytä, syntiinlankeemuksen seurausta."

      Sanoppa nyt mikä oikein on syntiä johon on langettu. Lestadiolaisille televisio on syntiä ja Jehoville armeijaan meno (oletan koska sitä ei tehdä). Onko sinun uskonto se ainoa oikea joka meidän kaikkien pitää ottaa itsellemme?

      • Raamatusta löydät totuuden, et uskonnoista.

        Joh. 1:12
        "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi..."


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Raamatusta löydät totuuden, et uskonnoista.

        Joh. 1:12
        "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi..."

        Jos genomimme rappeutuminen on syntiinlankeemisen seurauksena, niin miksi ne rappeutumat eivät korjaannu kun ihminen saa Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Raamatun mukaan se anteeksianto on täydellinen. Miksi siis Jumala rankaisee uskoviakin geenien rappeutumisella uskoontulon jälkeenkin? Eikö kaikki synnit ja myös niiden seuraukset ole upotettu meren syvyyteen?


      • DRHouse
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Raamatusta löydät totuuden, et uskonnoista.

        Joh. 1:12
        "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi..."

        Raamatun mukaan jumalasi vaatii vastasyntyneet ja raiskatut tapettavaksi, asettaa itse kaikkitietävänä käärmeen paratiisiin ja luo saatanan vaikka tietää ennalta mitä tapahtuu. Siinä sitä raamatun totuutta...


      • Tässä citykania sulatellessani vilkaisin uusimpia tutkimuksia ja ne osoittavat, että Raamatussa oleva käärme on pelkkä vertauskuva. Kaikkitietävä jumalaattori vain naamioi itsensä käärmeeksi. :-)


    • DRHouse

      Jos kerran epigeneesi on se mikä ratkaisee, niin miten genomin väitettyrappeutuminen vaikuttaisi mihinkään?

      • Mutatoituvat geenisekvenssit aiheuttavat viallisia geenejä. Oliko vaikeaa?


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Mutatoituvat geenisekvenssit aiheuttavat viallisia geenejä. Oliko vaikeaa?

        Eivät välttämättä aiheuta.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Mutatoituvat geenisekvenssit aiheuttavat viallisia geenejä. Oliko vaikeaa?

        Mutta jos geenit eivät mitenkään määrää fenotyyppiä, kuten olet usein väittänyt, niin miksi geenivirhe määräisi? Juttusi alkaa olla sekavaa kuin humalaisen uni.


      • DRHouse
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Mutatoituvat geenisekvenssit aiheuttavat viallisia geenejä. Oliko vaikeaa?

        Ja koska sinun mukaasi geenisekvenssit eivät vaikuta mihinkään...


    • heshes
      • DNA on erittäin vakaa ilman epigeneettisiä informaatiokerroksia.


    • Huolestunut_rationalisti

      ROT se jaksaa nolata itseään täällä päivästä toiseen. Ei siinä mitään sinänsä, koska saahan sitä nyt ihminen noinkin tehdä jos haluaa - en minä ole sellaista vastaan. En vain ymmärrä miksi aikuinen täysvaltainen ihminen perseilee oman maineensa omine nimineen julkisesti tuolla tavalla.

      Minä olen kyllä sitä vastaan, että yhteiskuntamme vaurioittuvaisimpia, vielä perusasioita oppivia ihmisiä on opettamassa tuommoinen kyseenalainen tapaus. Vaikka en tietenkään tiedä, että opettaako ROT älyvapaata tieteenvastaista humpuukiaan oppilailleen, niin jos olisin kyseisten oppilaiden vanhempi, niin olisin vähintään varmuuden vuoksi huolestunut.

      Olen itse uskonnoton rationalisti ja naturalisti, mutta en vastusta uskonnollista ajattelua, ellei siitä aiheudu haittoja. Tunnen itse sekä uskovia että ei-uskovia ihmisiä, ja vain yksi noista uskovista uskoo kuten ROT täällä kertoilee uskovansa; siis tieteenvastaisesti. Tuo kyseinen tapaus on aivan täysin latvalaho kaikin puolin, mutta onneksi hän ei sentään ole opettamassa lapsia.

    • "Ja ihan vaan palstan ateisteille tiedoksi, että turha teidän Jumalaa on tästä syyttää. Genomimme rappeutuminen on ihmisen omaa syytä, syntiinlankeemuksen seurausta."

      Ilman Jumalaa ei olisi tapahtunut syntiinlankeemusta, ilmaistakseni asian uskonveljesi Mark5:n tapaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      253
      8118
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      269
      5318
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1835
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      76
      1760
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      187
      1308
    6. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      76
      1271
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1157
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      214
      1020
    9. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      131
      1007
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      955
    Aihe