Merivettä kuivuusalueille

valtio-orja

Afrikan kuivuudesta kärsiville alueille olisi vietävä merivettä.

Merivedestä saataisiin haihduttamalla makeaa vettä.

Tähän ei tarvittaisi edes polttoainetta, koska auringon kuumuus tekisi sen koneiden puolesta.

Auringon kovaa kuumuutta voidaan lisätä heijastavien aaltopeltien avulla, jolloin vettä saadaan haihdutettua ja desinfioitua ihmisten käyttöön.

Kuivuudesta kärsiville alueille voitaisiin kaivaa maahan merivesiputket rannikolta suoraan, ja pumpata merivettä sisämaahan.

Suurissa haihdutusaltaissa merivesi muuttuisi makeaksi vedeksi.

Tietenkin putket olisi kaivettava maahan ja suojeltava veden kulkua maan alla, koska alueella soditaan ja vettä ryöstettäisiin.

Kuitenkin kaikkein vaarallisimmille alueille voitaisiin sijoittaa oman maan tai kansainvälisen yhteisön sotilaita turvaamaan veden virtaamista sisämaahan.

Veden kulkeutumisen päätepisteet voisivat sijaita keskeisimmillä alueilla, jotta liian pitkät vesiputket voidaan korvata keskittyjen yhteyksien kohdista lähtevillä vesitankkikuljetuksilla ihmisten asuttamiin kyliin.

18

1844

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajattelinpa_itse

      Hieno ajatuksen alku. En kyllä jaksa uskoa, että kuivuusalueiden tulevat sukupolvet olisivat kovinkaan riemuissaan saamastaan perinnöstä. Suolanpoisto olisi syytä suorittaa jo rannikolla -> vähemmän siirrettäviä kuutioita. Kuivuusalueilla tuskin kaivataan lisää suolaa maaperään.

      Mitenkäs sen haihtuvan puhdistuneen veden tehokas talteenotto tapahtuisi?

      Asiaa tosiaankin olisi syytä kehitellä toimivaksi.

    • tyhmienelättäjä

      Joka haluaa eli kykenee voi tehdä mitä vaan, mutta se tarvitsee kehittymistä.

    • ghfgdjhdghj

      Yksi hieno tarina tässä: https://www.youtube.com/watch?v=40xz0afCjnM
      Kirjailija, jonka vanhemmat muuttivat Koreasta USA:aan ja joka on kirjoittanut lastenkirjoja, kirjoitti sudanilaisen pojan tarinan. Asuttuaan kymmenen vuotta pakolaisleireillä, hän sai viisumin Amerikkaan. Hän palasi myöhemmin Sudaniin kaivamaan kaivoja tuhansille. Upean inspiroiva tarina. Näin mekin voisimme auttaa ihmisiä omissa maissaan. Juomavettä tarvitsee jokainen. Tällaisia pakolaisia toivottaisin tervetulleiksi Suomeenkin.

      • Vaikeaa_on_työnteko

        Eikö ne itse voi kaivaa kaivoja?
        vai pitääkö ensin muuttaa amerikkaan ennenkuin osaa kaivaa kaivon?


    • LantaOnVientiTuote

      Kehitystieteen profesori Helena Kahiluoto ehdottaa vietäväksi lantaa Euroopasta afrikkalaisten pelloille. Lanta ja meriesi yhdessä varmasti ratkaisisivat Afrikan nälkäongelman ja itse raaka-aineet olisivat ilmaisia!

      • movernussiiapinoita

        Kahiluoto siis veisi somalit pelloille.


      • dfdfdfdfdfdf

        No sehän olisi hyvä juttu, likakaivot tyhjennettäisiin niiden kyliin heh... Mielelläni annan loka-auton imaista paskat niille jos niin haluavat, seassa on myös vessasta alas vedettyä ruokaa heh...


      • dfgdfg
        dfdfdfdfdfdf kirjoitti:

        No sehän olisi hyvä juttu, likakaivot tyhjennettäisiin niiden kyliin heh... Mielelläni annan loka-auton imaista paskat niille jos niin haluavat, seassa on myös vessasta alas vedettyä ruokaa heh...

        Toivottavasti vetäis suoraan savimajaan letkun tankkiautosta ja paineella paskat sinne... Siinähän söis ha-ha!


      • Nehä imee lehmän perseestä paskaa suuhusa!


      • liikaaIhmisiä-

        No ei ratkaisisi. Afrikaan on työnnetty biljoonia dollareita kehitysapua viimeisten 60 vuoden aikana ja lopputulos on että maanosan väestö on kasvanut viisinkertaiseksi.
        Mikäli mm. Sudanin väestönkasvu olisi ollut samalla tasolla Suomen kanssa, siellä elettäisiin yltäkylläisyydessä nykyään.


    • pyöränkeksijä

      Merestä haihtuva kosteus sataa vetenä mantereelle, opetettiin peruskoulussa.

    • oppikaatoiojaan

      Aavikoilta ja Afrikasta on paljastunut runsaat pohjavesialueet jonkun kalliokerroksen alla mutta tampiot ei halua kaivaa sitä . Vaatisi kai porakaivo tai jotain systeemiä . Helpommin saa lennätettyä pullovettä. Kas sitä kehitysapu teettää , opetetaan odottamaan valmista .

    • movernussiihusua

      Oletko lapsi vai nainen?

    • se.iso.d

      Ainoa mitä noiden seutujen asukkaiden eteen kannattaisi tehdä on kemiallinen kastraatio.

    • saa_mitä_tilaa

      Maailmassa olisi monta asiaa koitunut ihmisen hyväksi, mutta ainaiset ristiriidat torppaavat ne.
      Plkintona saammekin sitten ilmastonmuutoksen ja kaikenlisäksi suursodan. Aikanaan.

    • Suomalaisilla ei ole ollut siirtomaita Afrikassa, joten ei pidä olla kovin huolissaan Afrikan saamisesta jaloilleen, mutta sen sijaan ei pie mennä roskaamaan , ei maata, ei kuuta. Jos ei saa mitään hyvää aikaan, on parempin ettei saa pahaa aikaan. Ne jolla on ollut Afrikka siirtomaana, ovat asiasta paremmin tietoisia: Ranska, Englanti, Italia, Belgia, Saksa mm. ja tietävät mitä sijoittaa ja minne. Jos Suomessa nyt olisi vähän normaaleja ihmisiä niinkuin musitta maissa,, pidettäisiin hyvät suhteet eri maitten kansalaisiin ja niin saataisiin joitain kommunikatiivisia yhteyksiäkin eri maihin, kuten Afrikan suureen mantereeseen. Lähetystyöntekijät ovat yleensä olleet positiivista meriittiä Suomelle, varsinkin koska heillä on kyky opettaa taitoja. Mitä meriveteen tulee, onglemaa on ratkaisemassa ne jotka sen osaavat. Suomalaisena voisi osallistua kyllä esim puidenistutus ohjelmiin. Suomen rauhanturvajoukotkin ovat hyvää meriittiä Suomelle yleensä ja heillä voisi olla jokin hedelmällinen ajatus vesihuollon järjestämisestä eri alueilla.

    • vfsvsvsdvsvsdv

      Kaikkeahan pystyttäisiin tekemään mutta kuka sen maksaa, etenkään kun firmat kuten Nestle tekevät miljoonia raijaamalla vettä sinne.

    • älyäläjätä

      Australian hyväntekijä järjestöjen varoilla porataan porakaivoja afrikassa.
      Myös Australian vanhan mallisia maanviljelys ja muita käyttökelpoisia
      koneita viedään ali kehitysmaihin.
      Ei se auta jos ojentaa hukkuvalle lasin vettä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      92
      2513
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      184
      1609
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      77
      1529
    4. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      92
      1323
    5. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      75
      935
    6. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      77
      798
    7. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      35
      771
    8. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      18
      709
    9. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      41
      653
    10. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      28
      630
    Aihe