Mistä todella on kyse

yks.mummo.vaan

Tässä on selvästi yhteys itse itsensä Jumalan asemaan korottaneisiin Herran Voideltuihin tyyliin Pirkko Jalovaara. ;)

"Paul Piffin mukaan ihmiset pystyvät selittämään itselleen, että heille lahjoitettu etuoikeus onkin ansaittu ja kuuluu heille heidän erinomaisuutensa tähden. Hänen koeasetelmassaan pelaajat arvottiin pelaamaan lautapeliä joko Rolls Roycella tai vanhalla kengällä. Loistoauton saaneet saivat heittää noppaa kaksi kertaa enemmän sen lisäksi, että heillä oli rahaa käytettävissään kaksinkertaisesti. Vaikka voitto oli määrätty ennalta, etuoikeutetut pelaajat selittivät voittaneensa strategiallaan ja kyvyillään. Lisäksi he käyttäytyivät pelissä tilaa ottavasti ja ylenkatseisesti. He hakkasivat nappulaansa pelilautaan äänekkäästi. He alkoivat istua leveämmässä haara-asennossa, välttivät katsekontaktia vastapeluriin, söivät enemmän suolakeksejä pöydällä olleesta kulhosta ja tuulettivat voittojaan. "Kun ihmisen vauraus lisääntyy, myötätunnon ja empatian tunteet vähenevät. Samalla ihmisistä tulee itsekkäämpiä ja heissä voimistuu tunne siitä, että he ovat ansainneet osansa", Piff tiivistää."

- Juha Siltala: Keskiluokan nousu, lasku ja pelot s. 93-94.

6

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siltalan kaikki kirjat ovat huippua. Tämä on vielä lukematta kokonaan.

      Jumalan asemaan korottautuneita on täälläkin monia: he ajattelevat mielestään kuin Jumala ja he jakelevat tuomioita kuin Jumala.

      • TavarizToverit

        Voittekin mennä sinne vassmmistoliiton palstalle jatkamaan 🇷🇺


      • Kun näitä ikäviä asioita esiin nostaa, alkaa sättiminen.


      • TavarizToverit
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Kun näitä ikäviä asioita esiin nostaa, alkaa sättiminen.

        Miten nuo kommarijuttunne liittyy luterilaisuuteen.
        Itsekin olet ateisti joten miksi täällä aatteitasi tuputat?


      • TavarizToverit kirjoitti:

        Miten nuo kommarijuttunne liittyy luterilaisuuteen.
        Itsekin olet ateisti joten miksi täällä aatteitasi tuputat?

        Entä miten SINUN juttusi liittyvät luterilaisuuteen? Annatko esimerkkejä aiheeseen liittyvistä teksteistäsi?


    • Ihminen ei koskaan voi olla jumalan asemassa,paholainenkin lankesi siihen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      594
      2094
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      104
      1049
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      987
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      857
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      78
      778
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe