Jäätteenmäki :En voi enää pitää kaikkea sisälläni

Oikeaa_puhetta

Ex-pääministeri Jäätteenmäki tylyttää Sipilän hallitusta: ”En voi enää pitää kaikkea sisälläni”

Julkaistu: 19.5. 13:20

Jaa749
Twiittaa
Sähköposti

politiikka Anneli Jäätteenmäki kertoo Avain-lehden kolumnissa olleensa vuoroin surullinen, pettynyt tai raivoissaan.
Entinen pääministeri ja nykyinen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk) kritisoi Avain-lehden kolumnissaan tasa-arvon puutetta ja naisten määrää hallituksessa.

– Naisia on häpeällisen vähän nykyisessä hallituksessa. Suoraan sanottuna se tarkoittaa, että politiikassa naisiin ei luoteta. Luottamus on yhteisten asioiden hoidossa elintärkeää, hän kirjoittaa.

Jäätteenmäen hallituksessa oli yhtä paljon naisia kuin miehiä, ensimmäistä kertaa Suomen historiassa.

Siitä lähtien on hänen mielestään kuitenkin otettu takapakkia. Minne naiset ovat hallituksesta kadonneet, Jäätteenmäki kysyy nyt.

Kun Annika Saarikko korvaa Juha Rehulan perhe- ja peruspalveluministerinä kesäkuussa, on Sipilän hallituksessa 11 miestä ja 6 naista.

Suurin kritiikki kohdistuu omaan puolueeseen
Jäätteenmäen mukaan naiset ovat uskoneet tasa-arvon toteutuvan vähitellen ilman kiintiöitä ja kannustusta.

– Minäkin olen ollut hiljaa, vaikka hiljaa mielessäni olen ollut vuorotellen surullinen, pettynyt tai raivoissani. Nyt en voi enää pitää kaikkea sisälläni, hän kirjoittaa.

– Uskoinko minäkin, että kyllä kaikki muuttuu ”ajan myötä”, kuten sanotaan. Uskoin, että tilanne paranee automaattisesti, kun fiksut koulutetut naiset valtaavat areenan.

Hänen mukaansa aiheesta tulisi keskustella enemmän. Suurin kritiikki kohdistuu Jäätteenmäen omaan puolueeseen Keskustaan.

– Ennen kaikkea olen huolissani keskustelun puutteesta omassa puolueessamme Keskustassa.

Jäätteenmäki kertoo pohtineensa, löytyykö syy tasa-arvon puutteeseen puolueen rakenteista ja naisia poissulkevasta keskustelukulttuurista.

Jäätteenmäen mukaan naiset arkailevat myös itse lähteä politiikkaan.

– Poliitikot saavat osakseen myös uhkailuja ja asiatonta kommentointia. Naiset eivät uskalla lähteä ehdolle, hän sanoo.

Päivi Lakka

11

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nyt täytyy muistaa yhtäläisen äänioikeuden ja sitä vaatineen naisten tasa-arvoliikkeen olleen 1900-luvun merkittävin yhteiskunnallinen muutosvoima. Tämä muutos hyödytti myös miehiä ja koko yhteikuntaa. Olen huolestunut hallituksen perhepoliittisista linjauksista jotka patistavat naisia kotiin.

    • Vanhoilliset

      Jäätteenmäen hallitus oli paras hallitus missä keskusta on ollut mukana, valitettavasti kepulaiset itse tuhosivat Jäätteenmäen uran. Teko oli harkittu teko ja sen avulla nostettiin Vanhanen pääministeriksi ja puolueen puheenjohtajaksi. Nainen ei voi olla keskustan johdossa, näin se vain on.

      • Valitettavasti Jäätteenmäki jota oikeasti arvostan poliitikkona joka olisi vienyt Keskustaa oikeaan suuntaan arvoliberaaliksi puolueeksi tuhosi itse oman uransa.


    • Yllättävän pitkään kestikin, että joku keskustalainen nainen ottaa asian puheeksi.

      • En asiaa ole tuolta kannalta katsellut.
        .
        "Nainen vaietkoon seurakunnassa" sanoo Paavali ja KEMPLEEN KOROLEON on samoilla linjoilla.
        Pikkuveljeni sanoi: "Hyvä vaimo ei avaa suutaan kuin suihinottaessaan."


    • näinkuulin

      Eikös se lestadiolaisten mantra ole, että naiset kantavat lasta ja sitten siitetään lisää

    • keskoik

      Jäätteenmäki on Suomen tunnetuin valehtelija.

      Jos Jäätteenmäki sanoo hallituksen olevan huono, se on todennäköisesti hyvä.

      • kusetusko

        Tosin Sipilä on vielä kovempi valehtelija eli?


      • Sama_kaiku_on

        Oma porukka teki Jäätteenmäelle ansan. Veikkaukseni on akselilla Aho-Vanhanen. Tämä sama pari on Sipilän "takapiruina".


      • keskoik
        Sama_kaiku_on kirjoitti:

        Oma porukka teki Jäätteenmäelle ansan. Veikkaukseni on akselilla Aho-Vanhanen. Tämä sama pari on Sipilän "takapiruina".

        Ai Jäätteenmäki jujutettiin väittämään, että hän ei olisi allekirjoittanut asiakirjaa, jonka hän oli allekirjoittanut? Melkoinen ansa.


    • xcomey

      Ketä kiinnostaa Ahon koplaankin kuluneen 'Kaksi Korvan' mielipide. Olisi miettynyt silloin, kun leikkasivat Pula Ahon kanssa köyhiltä tukijussien sijaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      599
      2115
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1068
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      19
      998
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      877
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      79
      795
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe