TOUKO AALLON VILKAS NAISRALLI: TOINEN SYRJÄHYPPY PALJASTUI – SUUTELI KOKOOMUSLAISTA!
Vihreiden uusi Rasputin iski taas!
15
303
Vastaukset
- kolli57
Touko on kova kundi!
Vallitsevan käsityksen mukaan Touko on nyt yhdessä salarakkaansa Iriksen kanssa, mutta vaikuttaa siltä, että puoluepomo pyörittää myös muita naisia.
Touko nähtiin toissa viikonloppuna Mikkelin Jurassic Rock -tapahtumassa läheisissä tunnelmissa mikkeliläisen, hieman alle kolmekymppisen kokoomuspoliitikon kanssa.- kolli57
Seiska ei juutalaismediaa pelkää!
– Touko ja nainen olivat kello kymmenen aikaan illalla kaljateltassa läheisissä tunnelmissa. Juomat maistuivat, ja he suutelivat toisiaan vähän väliä. Ne eivät olleet mitään kaveripusuja, silminnäkijät kertovat Seiskalle.
- kaveriajatteleemulkulla
Kun veri on koko ajan stondis mulkussa ei verta riitä enää aivoihin ja polittinen ajattelu on silloin mitä on,tämä on nähty.
- HuvittunutMies
Toukon naisilla on huono maku, sillä MIEHIÄKIN on vielä vapaana. Touko on poliittinen pelle ja Suomen syöjä. Turussa nähtiin, miten viherhiippareitten suosikkityyppi teki.
- noinniin
Nythän vihreät vasta lenkin ottaa. Onkohan niin että Touko Aallon loistava maine naismarkkinoilla, aviossa ja avion ulkopuolella, on koonnut naispuolisia kuten eräs Smith joku aika sitten sankoin joukoin puolueeseen tai kommunistisesti ajattelevia suomalaisia, myöntäähän Toukokin ajattelevansa kommunistisesti itse hyväksyen aatteen, koska se sopii hänen uskontoonsakin, onhan hän tunnetusti ateisti. Suomalaiset näyttävät olevan maineen johdateltavia! Naiset: on vapaitakin miehiä!
- huvittavaa
huvittvinta ku hirvittävän ruma nuori mies, ei tosin kovin ylipainoisen näkönen,
naisia tuntuu riittävän, hupsankeikkoja luonnollisesti ne - me.tienataan
Toukolla naisralli, Sipilällä ja Orpolla vokkiralli. Kun Touko kasvaa, vallanhalun ja ahneuden myötä, siirtyy hän myös vokkiralliin.
- piilokepu
Toukomies kyntää ja kylvää.
Toukolla kova savotta, kun pitää yksin ehtiä käymään kaikki naiset läpi.
Kyllä se sitten helpottaa kun järjestää kaikille partalapsille täällä oleskeluluvat ja täysylläpidon, niistä on varmasti apua Toukon kiireisiin.
Ja eikö ne juuri olekin sitä työvoimareserviä, varsin hyviä hommaan johon ei tarvita enempää luku- kuin kirjoitustaitoakaan.- realismi____
tuohan on vain meriitti vihreissä on se aika sonni?
- paljasuneksija69
Kunnon kyntömies ei kyntäessään vakoa katso. Parempi viriili kuin seniili
- varispelätin
Mitähän naiset näkee tuossa äijässä,, kamalan näköinen nahkapää, omituine puhetyyli ihan kuin ois peruna kurkussa,,, eikä ole edes Suomalaisen näköinen,,
- Touho.kuulemma
siirtyy politiikasta mr lerpharin talliin.
- rteyrthdrthrt
Äärivasemmistolainen terroristi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6162320Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,271156- 1091128
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki8992- 91893
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?91777Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64731
- 66587