Brexit Siirtymäajan aikana Britannia jatkaisi EU:n sääntöjen noudattamista.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron pitää Britannian avausta maan ja Euroopan unionin välisistä suhteista Britannian EU-eron jälkeen tervetulleena.
Macronin mukaan Britannian pääministerin Theresa Mayn pitämässä puheessa tuli esiin uusia avauksia ja edistystä. Macronin mukaan Mayn puhe osoittaa, että Britannia lähtee halukkaana ensi viikon brexit-neuvottelukierrokselle.
Firenzessä eilen puhunut May ehdottaa brexitin toimeenpanolle noin kahden vuoden siirtymäaikaa, jonka aikana Britannia jatkaisi EU:n sääntöjen noudattamista. May myös vahvisti Britannian olevan valmis jatkamaan sitoumusten mukaisia maksujaan EU:n budjettiin vuoteen 2020.
Pääministeri lupasi, että Britanniassa asuvien kolmen miljoonan EU-kansalaisen oikeuksia kunnioitetaan. EU-kansalaiset voivat edelleen asua Britanniassa, mutta heidät on rekisteröitävä, May sanoi.
May myös korosti, että erosta huolimatta Britannia tahtoo jatkaa yhteistyötä EU:n kanssa.
STT - AFP
May sopuisana brexitistä
6
90
Vastaukset
Yrittää uittaa omia etujaan Euroopan sisämarkkinoille.
Mitä nopeammin lähtee sen parempi Euroopalle ja sen taloudelle.- Ongelmia-on
yllin kyllin. Britannian ero tulee olemaan tuskainen.
Kannattajat uskoivat äänestysvoittoon, eivätkä vaivautuneet uurnille, Nyt on myöhäistä itkeä, sillä valekampanja voitti.- EU-ongelma
Brysselin eliitti on se, joka itkee harmissaan, kun kulttuurimarxistinen EU-projekti on ajamassa karille!
Öykkäröinnillä ei nykymaailmassa pärjää. EU-eliitti on menettänyt todellisuudentajunsa kaikin tavoin. - Lykkäät-pötyä
Kulttuurimarxismi on vain EU-vihaajien tahallista valehtelua.
EU:n johto on ryhdistäytynyt ja Saksan vaalien jälkeen alkaa rivien tiivistäminen.
ON saatava aikaan tiukempi sitoutuminen yhteisiin päätöksiin, myös epämiellyttäviin.
- Macron_yllätti
Ranskan Macron on yllättänyt minut järkevyydellään. Hän on vaatinut myös pakolaiskeskuksia Afrikkaan ja turvapaikanhakijoiden päätösten tekemistä siellä.
Luulin, että Macronkin on Merkelin tapainen vasemmistoliberaali soluttautuja, mutta hän onkin ihan oikea liberaali. Mikä on hyvin harvinaista nykyään Länsi-Euroopassa.- Vähänpä-tiedät
Macronin vaatimukset eivät johda mihinkään, enne kuin ne on EU:ssa hyväksytty ja saatu myös Afrikan maat niiden taakse.
Merkel on maltillinen oikeistolainen eli kristillisdemokraatti. Sitä ei valehtelu muuta miksikään.
Periaatteessa länsi-Euroopan EU-maiden suuret puolueet ovat maltillisia ja liberaaleja oikealta vasemmalle.
Äärilaidat ovat eri juttu. Niillä on sananvaltaa lähinnä Itä-Euroopassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751471
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411049Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30587