"Me allekirjoittaneet kouvolalaiset osoitamme syvän surumme seuraavasta syystä: Taidemuseo Poikilon Suomi 100 näyttelyssä on esillä Sikamessias-teos, joka pilkkaa törkeästi vapahtajaamme Jeesusta Kristusta ja hänen ristinkuolemaansa koko maailman syntien sovittamiseksi. Pyydämme, että "taideteos" poistetaan välittömästi häpäisemästä Suomi100-vuotta näyttelyä."
https://yle.fi/uutiset/3-9881961
Sikamessiasta vaaditaan pois näyttelystä
9
107
Vastaukset
Jäin miettimään, että miten se oikeastaan Jeesusta pilkkaisi, jos ristillä roikkuu esimerkiksi juuri jokin tuotantoeläin.
Minusta myös tuntuu siltä, että jos taideteos oikeasti ja tarkoituksella onnistuisi pilkkaamaan jotakin uskontoon kuuluvaa hahmoa, niin silloinhan se olisi onnistunut teos."Jäin miettimään, että miten se oikeastaan Jeesusta pilkkaisi, jos ristillä roikkuu esimerkiksi juuri jokin tuotantoeläin."
Täsmälleen näin, risti (oikeasti tämä on ollut vain paalu, johon tuomittu on sidottu roikkumaan) on jo itsessään ollut alunperin häpeän symboli. Sehän on ollut rikollisen teloitusväline. Ketä se loukaa, jos jo alunperin häpeälliseen välineeseen kuvataan esimerkiksi sika. Itseasiassa olen enemmän pahoillani sian puolesta kuin Jeesuksen puolesta.
- VastapalloonOnKivaLyödä
"Taiteilija Harro Koskisen teos Sikamessias on joutunut yleisön hampaisiin Kouvolassa. Koskinen kertoo Facebookissa, että 27 kouvolalaista on vaatinut kirjallisesti poistamaan teoksen näyttelystä. Heidän mielestään teos on kristinuskon vastainen."
En nyt oikein ymmärrä tätä argumenttia joutumisesta yleisön hampaisiin. Jos 27 mielensäpahoittajaa on liikkeellä ei siitä voi vielä tehdä yleistystä joutumisesta yleisön hampaisiin.
Jos loukkaantumaan lähdetään niin minua taas loukkaa Jeesuksen esilläolo seinällä tai teksteissä, varsinkin kun jotkut kahelit hehtaa suuruudenhulluudessaan väittää hänen kuolleen myös minun hatusta keksittyjen syntieni tähden. Vaadinkin kaikkien Jeesushamjen, teksiviittauksien ja myös Jeesuksesta saarnaavien sulkemista Olkiluodon ydinsaasteluolaan määräämättömäksi ajaksi.
"joka pilkkaa törkeästi vapahtajaamme Jeesusta Kristusta ja hänen ristinkuolemaansa koko maailman syntien sovittamiseksi."27 on kuitenkin melko paljon, minkä voi helposti havaita hakemalla nimiä ihan mihin tahansa missä ei riitä pelkkä peukkupainikkeen klikkaaminen.
Jutusta ei käynyt ilmi, oliko esillä vain Sikamessias vai koko sarja, ml. mm. Sikavaakuna. Se muuttaa aika paljon tulkintaa, jos ymmärtää mihin teos liittyy.
- antivaparinnumero.666
Alkukrisitttyjäkin pilkattiin, piirrettiin kuvia, joissa kristitty palvoi ristillä kuollutta aasinpäistä jumalaansa.
Uskonnot ovat tavattoman käteviä subjektiivisen suuttumisen lähteitä, olematon jumala kun ei itseään puolusta, eikä mistään suutu, vaan kyse on tähän keksittyyn jumalaan uskovan tunteista. Näiden tunteiden voima on kuitenkin tiedossa, siksi niiden loukkaamista ymmärrettävästi peläktään valtioiden johdoissakin.
Pohjimmiltaan kyse lienee tiedosta, tai pikemminkin sen puutteesta. Mitä vähemmän ihminen yleensä tietää jostain, sen varmemmat mielipiteet ja kiihkoisampi suhtautuminen asiaan. - weetabixx
Nyt pitäisi jonkun taiteilijan tehdä vielä provosoivampi teos, jotta saataisiin jumalanpilkkalaki uudelleen testiin. Tämän kautta avautuvalla keskustelulla voisi yrittää kumota koko jumalanpilkkalain. Miten olisi jos johonkin viljasiiloon suttaisi 30 metriä korkean taidepläjäyksen.
Joo, tämä Sikamessias-juttuhan ei sinänsä vielä mittaa jumalanpilkkalakia; ei julkisen kirjaston ole pakko valita näyttelyynsä mitä tahansa teosta, jonka laki sallii. Toki uuden kirjastolain mukaan yksi kirjastojen tehtävistä on edistää sananvapautta.
(TKL-vs-eroakirkosta oli erilainen juttu, koska siinä olisi maksettu.)
- korkkiruuvivitsi
Ehkä yllä olevilla nimimerkeillä hän on yrittänyt saada hyväksyntää teoilleen.
- hgiuof
EI tästä onneksi sentään ihan samaa seuraa kuin profeetta Mohamedin kuvista.
'Siedätyshoito' on tehonnut jo aika hyvin kristittyihin - toivottavasti tehoaa joskus myös muslimeihin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94914
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54858Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61788Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141698- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86467Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467