EU-vihaaja: "Kuten tiedetään, sodassa on erilaisia operaatioita, joilla on omat tavoitteensa. "Euroopan Unioni" on yksi sellainen operaatio. "
Mikä sota on kyseessä? Kukaan muu ei sellaisesta tiedä.
"Sen tavoitteena on saada Eurooppa kyykkyyn ja vallattua (esim. täysin posketon turvapaikkapolitiikka ja mukahumanitäärinen työ keinoina). "
EU päättää yhdessä pakolaispolitiikasta, jota kaikki jäsenmaat tosin eivät noudata.
Miksi EU:n pitäisi vallata vapaaehtoisesti liittyneet jäsenmaansa?
#"EU-operaation" tavoite on "Liittovaltio". #
Ei ole.
#"Liittovaltio" tarkoittaa sitä, että osatavoitteet on saavutettu. Nämä osatavoitteet on "jäsen"maiden resurssien valtaus sekä hallinnon valtaus. #
EU:n päätökset tehdään yhdessä. Jäsenmaat hoitavat itse hallintonsa ja talouspolitiikkansa.
"Esim. Suomessa hallitus ei palvele enää Suomen kansaa, vaan on alistettu kansainvälistetyn bisneksen ja globalismin palvelijoiksi."
Hallitus on vastuussa eduskunnalle ja kansalle, ei kenellekään muulle.
" Sanomattakin on selvää, miksi kansallismielisiä vanhojen arvojen kannattajia vainotaan... isänmaalliset, Halla-aho, Huhtasaari jne. Ja kun ymmärtää tämän juonikuvion, myös Soinin kääntyminen EUnukiksi aukeaa täysin. "
Suomessa on täysi mielipide- ja poliittinen vapaus. Halla-aho ja Huhtasaari toimivat samoin poliittisin oikeuksin kuin kaikki muutkin.
Soini noudattaa ulkoministerinä sovittua hallitusohjelmaa ja EU-politiikkaa, johon Suomi on jäsenmaana sitoutunut.
Kansallismielisyys on Suomessa varsin arvostettua. Halla-aho edustaa EU-parlamentissa omaa poliittista näkemystään, kuten Huhtasaari eduskunnassa ja presidenttiehdokkaana. Heidän kannatuksensa on se, minkä kansa suo.
Viedään taas valehtelija tunkiolle
20
287
Vastaukset
- Ei-epäselvää
Valehtelija: "Se on totta, ei eu kurjista vaan nykyinen globalistinen ja kapitalistinen eliitti. EU on vain niitten työkalu tai keino pistää asioita eteen päin."
EU:ssa päättää vaaleissa valittu jäsenmaiden johto, ei mikään EU-vihaajien keksimä "eliitti".
" Se meidän niskaan satava paska on tän homman väistämätön seuraus koska niitten systeemi ei lähde elättämään kaikkia ihmisiä vaan toimii niinku firmoissa tuottavuutta ja tulosta ajatellen."
Kukin jäsenmaa määrää itse asioistaan.
"Vaik ne hyväntekijöinä esiintyykiin mikä on tietty pakollista ainaki toistaseksi oman toimintansa jatkuvuuden vuoksi niin ei se riitä korjaamaan ja korvaamaan niitä vahinkoja mitä ovat vallanhimossaan Euroopan maille jo tehnyt."
Siis, kuka, mitä, missä, milloin? Selvennä valeitasi, tai lopeta.
"Perustuslain 19. pykälään tulee muutoksia lähitulevaisuudessa jos meno jatkuu tällasena. "
Mihin perustuslakiin eli kenen? EU-vihaajatko sen säätävät?
"Meinaan eihän valtio sitä velkaa ikuisuuksia saa."
Valtio saa velkaa niin kauan, kun sen arvioidaan kykenevän ne hoitamaan.
"Sit kun maat ja irtaimisto on kiinnitetty velkoihin tai vaihtoehtoisesti omistaja on vaihtunu niin se rahan tulo loppuu ja sit valtiolla ei ole enää rahaa millä ylläpitää sitä yhteiskuntaa tukevaa systeemiä. "
Olet avuton raukka. Et tätä velka-asiaakaan ymmärrä lainkaan. - UnionFan
älyäläjätä: "EU Neuvostoliitto ja polit byro ja politrukit onko
se mitä te muutamat odotatte Suomessa."
Odotus supistuu vain EU-vihaajiin.
"Miksi tehdä työtä jonkun valtion hyväksi joka
vain odottaa että joku muu valtio tekee sen heidän
puolesta ja maksaa heidän hyvinvointinsa?"
Missä tällaista tapahtuu?
"Orjuus on orjuutta missä muodossa tahansa."
Olet omien valeidesi orja.
"Ihmetyttää että kirjoittajat jotka ehkä eivät koskaan
elämässään ole tehneet tuottavaa työtä ovat valmiit
jakamaan pois Suomen omaisuutta?"
Osoita yksikin tapaus?
"Varkaita on niin monenlaisia,
eivät kaikki varkaat ole samanlaisia? "
Luulin sinua tyhmäksi, mutta oletkin vielä tyhmempi. - VoivoiGET.OVER.IT
Itkettääkö Brexit vieläkin? Onneksi joillain mailla on selkärankaa taistella EU:ta vastaan.
Mailla ei ole varaa. Saman kehitystason porukkaa on joka maassa !
Nämä EU:n vastaiset kirjoittajat ovat Juntteja ja hyvin hyvin yksinkertaisia ja
kouluttamattomia ja eivät omaa minkäänlaista tietämystä tai minkäänlaista osaamista.
Olisiko näiden EU:n vastustajien kirjoittajasta yhdestäkään mihinkään johtotehtävään
tai antaisiko mikään yritys tai talousyhteisö tällaisten ihmisten hoitaa talousasioita ?
Minä kerron esimerkillä mitä nämä ovat:
Minä olen omin silmin nähnyt tällaisen tapauksen. Törmäsin kerran yhteen äijäporukkaan
ja siinä oli noin 5 - 6 äijää noin 50 vuotiasta ja yli. Tokasin niille yhteen kysymykseen
pyöreän vastauksen ja siinä oli sellainen kingi tai miksi sitä sanotaan. Se sanoi, että ei
ole näin ja ryhtyi nauramaan ja ne kaikki alkoi minulle nauramaan. Yksi siitä porukasta
lähti puhumaan asiasta askel askeleelta ja käänsin päätä häneen ja yhtä äkkiä hän
meni kasvoiltaan punaiseksi kuin paloauto ja nauru ja hörinä puhuminen loppui hänen
suustaan. Hän pääsi siinä kertomuksessaan puoleen väliin, kun hän tajusi mihin
lopputulokseen hän on saapumassa. Se oli juuri se mitä minä sanoin.
Se oli käsittämätön näky kun aikuinen mies saa tajunnan asiasta mistä hän puhui.
Mutta siinä oli edelleen ne 5 muuta jotka eivät edes kyenneet ymmärtämään mistä
puhuttiin, vaan seurasivat sen kingin puheita.
Näettehän Te itsekkin, kun ne jankkaa sitä samaa asiaa ja ei vain löydy selitystä ja
ulospääsy heidän johtajansa teoriassa. Ne vaan kuvittelee ja uskoo, että Jallu aho ja
Mulkosaari tai joku vastaavan on pakko olla oikeassa ja heidän kykynsä ei riitä
tämän pitemmälle kirjoittelussa.
Tähän porukkaan nämä Jallu ahot ja Mulkosaaret on iskeneet.
Eihän ne edes ymmärrä, että eihän se ole pakolaisen tai matun tai mutun vika
jos joku heille rahaa antaa. Ottaisit sinäkin jos saisit.
Eikä Ne niin kuin voi käsittää, että Euroopan Unioni on nootein ja kohta vaatii
Euroopan tuomioistuimessa maksamaan heille edes alinta sosiaaliturvaa mitä
unionissa olo velvoittaa.
Koska sitä ei niin kuin voida hyväksyä, että heidän hallintonsa ei ole täydellinen.- www.brexit.com
Liittovaltio kirjoitti:

Koska sitä ei niin kuin voida hyväksyä, että heidän hallintonsa ei ole täydellinen.Itse et kykene kuin heittelemään ad hominem- ja olkiukko-schaissea ympäriinsä, joten en sinuna lähtisi arvostelemaan ketään erilaista mielipidettä omaavaa. Ymmärsinkö vai oliko liian vaikeaa?
- UnionFan
EU-vihaaja: "On valtava ironia, kun Suomi juhlii 100-vuotiasta "itsenäisyyttään", kun sen itsenäisyys ja vapaus on käytännössä loppunut!? Maamme ei ole enää itsenäinen valtio, vaan Euvostoliiton osavaltio."
Itsenäisyys on vahvempi kuin koskaan. Sen tekee EU:n jäsenyys osana 27:n demokraattisen maan yhteisöä. - UnionFan
EU-vihaaja: "Näin se on, rahaliitto vei oman rahan ja mahdollisuuden vaikuttaa vientiteollisuuden edellytyksiin."
Yhteisvaluutta on oaras väline vientiteollisuuden kannalta. Vientimme kasvaa kohisten.
"Nyt odotetaan kusi sukassa mitä Angela lausuu. Keväällä tämä oraakkeli oli sitä mieltä, että euro on liian halpa. Valuuttamme syöksähti yli 10% ylöspäin suhteessa dollariin, eli tavarat kallistuivat asiakkaillemme."
Ei se johtunut Angelan lausunnosta.
"Eniten ärsyttää nämä palkintovirat, jotka uskollisesta alamaisuudesta jaetaan."
Ja mitähän ne ovat? Kuka niitä jakaa?
"Helsingin uusi pormestari ei kuitenkaan halunnut suurta liksaa, vaan palasi Suomeen, jotta voi tehdä jotain rahan eteen. "
Vapaavuori valittiin ennen näkemättömällä äänivyöryllä.Union Fanille myös. Katso mitä sinäkin jankutat.
EU:n vastustajat eivät kykene ei ne kykene tuomaan abstraktisesti esille
sitä millä he vastustavat EU:ta. EI KYKENE EI KYKENE.'
Nämä EU:n vastaiset kirjoittajat ovat Juntteja ja hyvin hyvin yksinkertaisia ja
kouluttamattomia ja eivät omaa minkäänlaista tietämystä tai minkäänlaista osaamista.
Olisiko näiden EU:n vastustajien kirjoittajasta yhdestäkään mihinkään johtotehtävään
tai antaisiko mikään yritys tai talousyhteisö tällaisten ihmisten hoitaa talousasioita ?
Minä kerron esimerkillä mitä nämä ovat:
Minä olen omin silmin nähnyt tällaisen tapauksen. Törmäsin kerran yhteen äijäporukkaan
ja siinä oli noin 5 - 6 äijää noin 50 vuotiasta ja yli. Tokasin niille yhteen kysymykseen
pyöreän vastauksen ja siinä oli sellainen kingi tai miksi sitä sanotaan. Se sanoi, että ei
ole näin ja ryhtyi nauramaan ja ne kaikki alkoi minulle nauramaan. Yksi siitä porukasta
lähti puhumaan asiasta askel askeleelta ja käänsin päätä häneen ja yhtä äkkiä hän
meni kasvoiltaan punaiseksi kuin paloauto ja nauru ja hörinä puhuminen loppui hänen
suustaan. Hän pääsi siinä kertomuksessaan puoleen väliin, kun hän tajusi mihin
lopputulokseen hän on saapumassa. Se oli juuri se mitä minä sanoin.
Se oli käsittämätön näky kun aikuinen mies saa tajunnan asiasta mistä hän puhui.
Mutta siinä oli edelleen ne 5 muuta jotka eivät edes kyenneet ymmärtämään mistä
puhuttiin, vaan seurasivat sen kingin puheita.
Näettehän Te itsekkin, kun ne jankkaa sitä samaa asiaa ja ei vain löydy selitystä ja
ulospääsy heidän johtajansa teoriassa. Ne vaan kuvittelee ja uskoo, että Jallu aho ja
Mulkosaari tai joku vastaavan on pakko olla oikeassa ja heidän kykynsä ei riitä
tämän pitemmälle kirjoittelussa.
Tähän porukkaan nämä Jallu ahot ja Mulkosaaret on iskeneet.
Eihän ne edes ymmärrä, että eihän se ole pakolaisen tai matun tai mutun vika
jos joku heille rahaa antaa. Ottaisit sinäkin jos saisit.
Eikä Ne niin kuin voi käsittää, että Euroopan Unioni on nootein ja kohta vaatii
Euroopan tuomioistuimessa maksamaan heille edes alinta sosiaaliturvaa mitä
unionissa olo velvoittaa.
Koska sitä ei niin kuin voida hyväksyä, että heidän hallintonsa ei ole täydellinen.
Katsokaa itsekkin Ne on luuloja mielikuvia ja kuvitelmia televisiosta ja varmasti
nämä löytyy Psykologian kirjoista varmasti. Ne turvautuu kuvitelmiin, kun ne ei
kykene ajattelemaan eikä tietämään asioita.
Ei Heistä ole johtamaan edes omaa perhettään saatika omaa taloutta. EI OLE.
Ne on Oikeasti yksinkertaisia ja kokemattomia ja elävät omassa piirissä ja se
kaikki se heidän elämänsä on rajoittunut monien monien vuosien aikana siihen
noin 50 kilometrin säteelle missä he asuvat ja ainut media mitä he katsovat ja
uskovat on TV. Siksi kaikki tämä mitä te nyt näette.
- UnionFan
EU:n vastustajat hokevat, että Unionin ulkopuolella Suomi olisi jollain tapaa itsenäisempi. On kuitenkin harhakuva, että valtio heikkenee, jos se tekee kansainvälistä yhteistyötä.
Pienelle maalle yhteistyö, liittoutuminen ja diplomatia ovat olemassaolon edellytys.
Yksinäinen maa jää susien saaliiksi. Talvisodan olisi luullut sen opettaneen tyhmillekin.- eu-vihaaja
Pointti on se, että Euroopan Unionia, eli globalistien EU-operaatiota, ei tarvita. Menestyksekäs yhteistyö onnistuu loistavasti ilman kleptokraattista kajoamista: globalismin myrkky on se, että puhutaan sokerikuorrute päällä kansainvälistymisestä, yhteistyön tiivistämisestä ja menestymisestä. Tähän väliin on hyvä esittää muutama kysymys: "mitä tämä kansainvälistyminen on käytännössä? Minkä yhteistyön tiivistämistä? Kenen menestymisestä? Keitä on hyötyjät? Keitä on ne, jotka jää järjestelmän ulkopuolelle? Miksi he jäävät järjestelmän ulkopuolelle? Miten heidän hyvinvointinsa on turvattu?
Käytännössä EU-operaatio on osoittaunut merkitsevän "jäsen"maiden resurssien, ja hallinnon, valtaamista, josta seuraa kirjaimellisesti mm. maan asteittainen rajojen häviäminen, itsenäisyyden häviäminen, itsemääräämisoikeuden häviäminen, omavaraisuuden häviäminen, paikallisuuden häviäminen jne. Työttömyyden raju lisääntyminen on yksi EU-operaation todellisia kasvoja paljastavia asioita, koska "eu-bisnes" ei ole tarkoitettu elättämään esim. Suomen yli viittä miljoonaa ihmistä, vaan se keskittyy bisnekseen. Tästä bisneksestä hyötyy vain se osa kansaa, jotka ovat bisneksessä mukana, esim. työntekijöinä. Kaikki muut kansalaiset yrittää sinnitellä jäljellä olevissa työpaikoissa (jotka vähenee koko ajan), sosiaalituilla (joita leikataan koko ajan), kerjäämisellä, leipäjonoissa seisoskelulla, leikkausten ja säästöjen kohteena, työttöminä jne. Euroopan Unioni on osoittautunut olevan huono järjestelmä maiden kansoille. Ja periaatteessa koko maalle. Meille luvattiin työpaikkoja, hyvinvointia, menestystä, halpaa ruokaa jne. Menikö näin? Valtionvelka 107 mrde, todellisen suurtyöttömyyden lukemia valtio ei halua esittää.... We <3 EU. eu-vihaaja kirjoitti:
Pointti on se, että Euroopan Unionia, eli globalistien EU-operaatiota, ei tarvita. Menestyksekäs yhteistyö onnistuu loistavasti ilman kleptokraattista kajoamista: globalismin myrkky on se, että puhutaan sokerikuorrute päällä kansainvälistymisestä, yhteistyön tiivistämisestä ja menestymisestä. Tähän väliin on hyvä esittää muutama kysymys: "mitä tämä kansainvälistyminen on käytännössä? Minkä yhteistyön tiivistämistä? Kenen menestymisestä? Keitä on hyötyjät? Keitä on ne, jotka jää järjestelmän ulkopuolelle? Miksi he jäävät järjestelmän ulkopuolelle? Miten heidän hyvinvointinsa on turvattu?
Käytännössä EU-operaatio on osoittaunut merkitsevän "jäsen"maiden resurssien, ja hallinnon, valtaamista, josta seuraa kirjaimellisesti mm. maan asteittainen rajojen häviäminen, itsenäisyyden häviäminen, itsemääräämisoikeuden häviäminen, omavaraisuuden häviäminen, paikallisuuden häviäminen jne. Työttömyyden raju lisääntyminen on yksi EU-operaation todellisia kasvoja paljastavia asioita, koska "eu-bisnes" ei ole tarkoitettu elättämään esim. Suomen yli viittä miljoonaa ihmistä, vaan se keskittyy bisnekseen. Tästä bisneksestä hyötyy vain se osa kansaa, jotka ovat bisneksessä mukana, esim. työntekijöinä. Kaikki muut kansalaiset yrittää sinnitellä jäljellä olevissa työpaikoissa (jotka vähenee koko ajan), sosiaalituilla (joita leikataan koko ajan), kerjäämisellä, leipäjonoissa seisoskelulla, leikkausten ja säästöjen kohteena, työttöminä jne. Euroopan Unioni on osoittautunut olevan huono järjestelmä maiden kansoille. Ja periaatteessa koko maalle. Meille luvattiin työpaikkoja, hyvinvointia, menestystä, halpaa ruokaa jne. Menikö näin? Valtionvelka 107 mrde, todellisen suurtyöttömyyden lukemia valtio ei halua esittää.... We <3 EU.KENESTÄ SINÄ PUHUT JA KUKA ON JÄÄMÄSSÄ ULOS ? ?
SUN JÄRJESTELMÄ, HALLINTO, TAIVAALLINEN HALLINTO, PÄÄSIHALLINTO ?
KENESTÄ SINÄ PUHUT ? ? ?
MEE LÄÄKÄRIIN JA OTA PARI PILLERIÄ JA LEPÄÄ VÄHÄN.
Euroopan unionissa on kaikilla ihmisillä samat oikeudet ja samat arvot. Eihän
maailmassa ole muuta edellä kävijää, kuin Euroopan unioni vai onko ? ? ? ?
Nämä EU:n vastaiset kirjoittajat ovat Juntteja ja hyvin hyvin yksinkertaisia ja
kouluttamattomia ja eivät omaa minkäänlaista tietämystä tai minkäänlaista osaamista.
Olisiko näiden EU:n vastustajien kirjoittajasta yhdestäkään mihinkään johtotehtävään
tai antaisiko mikään yritys tai talousyhteisö tällaisten ihmisten hoitaa talousasioita ?
Minä kerron esimerkillä mitä nämä ovat:
Minä olen omin silmin nähnyt tällaisen tapauksen. Törmäsin kerran yhteen äijäporukkaan
ja siinä oli noin 5 - 6 äijää noin 50 vuotiasta ja yli. Tokasin niille yhteen kysymykseen
pyöreän vastauksen ja siinä oli sellainen kingi tai miksi sitä sanotaan. Se sanoi, että ei
ole näin ja ryhtyi nauramaan ja ne kaikki alkoi minulle nauramaan. Yksi siitä porukasta
lähti puhumaan asiasta askel askeleelta ja käänsin päätä häneen ja yhtä äkkiä hän
meni kasvoiltaan punaiseksi kuin paloauto ja nauru ja hörinä puhuminen loppui hänen
suustaan. Hän pääsi siinä kertomuksessaan puoleen väliin, kun hän tajusi mihin
lopputulokseen hän on saapumassa. Se oli juuri se mitä minä sanoin.
Se oli käsittämätön näky kun aikuinen mies saa tajunnan asiasta mistä hän puhui.
Mutta siinä oli edelleen ne 5 muuta jotka eivät edes kyenneet ymmärtämään mistä
puhuttiin, vaan seurasivat sen kingin puheita.
Näettehän Te itsekkin, kun ne jankkaa sitä samaa asiaa ja ei vain löydy selitystä ja
ulospääsy heidän johtajansa teoriassa. Ne vaan kuvittelee ja uskoo, että Jallu aho ja
Mulkosaari tai joku vastaavan on pakko olla oikeassa ja heidän kykynsä ei riitä
tämän pitemmälle kirjoittelussa.
Tähän porukkaan nämä Jallu ahot ja Mulkosaaret on iskeneet.
Eihän ne edes ymmärrä, että eihän se ole pakolaisen tai matun tai mutun vika
jos joku heille rahaa antaa. Ottaisit sinäkin jos saisit.
Eikä Ne niin kuin voi käsittää, että Euroopan Unioni on nootein ja kohta vaatii
Euroopan tuomioistuimessa maksamaan heille edes alinta sosiaaliturvaa mitä
unionissa olo velvoittaa.
Koska sitä ei niin kuin voida hyväksyä, että heidän hallintonsa ei ole täydellinen.
- UnionFan
EI-vihaaja: " EU ei anna Katalonialle itsenäisyyttä!!! "
Asia ei kuulu EU:lle, vaan on Espanjan sisäinen.
"EU boikotio Venäjää Krimin vaalitulosten johdosta, "
Krimin kaappaus ei kuulu tähän yhteyteen millään tavalla.
"EU ei anna demokratian toteutua alueellaan, vaan väkivallalla tukahduttaa demokratian. Pohjois-Korean politiikkaa!!! "
Demokratiaa toteuttaa Espanja vastineena Katalonian laittomalle julistukselle.
Asia ratkaistaan vaaleilla joulukuussa. - eihhhhhhtätäperseilyä
Globalismille perseensä myynyt EUnukkitollo kutsuu rehellisiä, itsenäisiä ja vapaita suomalaisia EU-vihaajiksi.... annamunkaikkikestää XD
- EU-vihaajat-ovat
typeriä valehtelijoita, jotka toistelevat Moskovassa sepustettuja väitteitä.
Rehelliset, itsenäiset ja vapaat suomalaiset eivät niihin usko.
EU ei millään tavalla edusta globalismia, vaan Euroopan demokraattisten maiden vapaaehtoista yhteistyötä.
- EU-on-totuus
EU-vihaaja: "Aina kun EU tekee virheitä, tai jokin asia ei onnistu, syytetään Venäjää puuttumisesta asiaan. Annanmunkaikkikestää XD"
Osoita yksikin sellainen tapaus. Muuten olet valehtelija.Ei EU Tee virheitä eikä kukaan syytä ketään ja maailmassa ei ole muuta vakaampaa
yhteisö, kuin euroopan unioni ei ole parempaa vaihtoehtoa ei ole.
EU on talousliitto ja se hoitaa asioita tasa-arvon ja talousajattelun pohjalta.
Euroopan unioni on pitkälle ollut ihmisten unioni ja näin pitääkin olla.
EU takaa sinulle ainoastaa soisaaliturvan ja oikeuden ja elämän vai kuka muu sen
voi taata ? TÄH TÄH ?
- UnionFan
EU-vihaaja: "Eurooppan vapaat maat vastustavat huomattavasti EU: n toimielimiä."
Kaikilla jäsenmailla on lakisääteinen edustus EU:n toimielimissä. Päätösvalta on vain jäsenmailla.
"Unionin olisi palveltava jäsenvaltioita, mutta litto kuitenkin aiheutti jäsenmaat palvelemaan Brysseliä. EU: ssa ei ole demokratiaa."
Päätösvalta EU:ssa on jäsenmaiden Eurooppa-neuvostoilla sekä parlamentilla. Myös komissiossa on jokaisen jäsenmaan edustaja.
"Toisaalta on vaarallinen federalismi. Eu:ssa ei ole sananvapautta. Toisaalta EU: ssa on hallintoa diktatuuria. Eu on loppuun matkalla Brexit "
Kummallista valehtelua. - AntiNatsi
"suomi-ei-ole-enään onhan niitä muitakin esimerkiksi.
https://www.amazon.com/EU-Truth-Fourth-Hitler-Second/dp/0953506126
siis onha niitä monia asiantuntijoita kenen mielestä EU on nimenomaan jatkoa Natsisaksasta "
Kerro muutama esimerkki.
EU perustettiin nimenomaan estämään Natsi-Saksan tapaisten ilmiöiden uusiutuminen.- qåaäzm
Eu perustuu pakottamiseen. Liittyminen on vapaaehtoista, ja vieläkin siitä pääsee irti, mutta sitten kun ollaan jäsenenä, jäsenvaltioita kiristetään monella tapaa. Tämän on saaneet tuntea nahoissaan unkarilaiset ja puolalaiset esimerkkeinä. Nämä maat ovat saaneet diktatuurista (neukku) tarpeekseen, eivätkä halua enää olla uuden sellaisen alaisuudessa.
Sitten eu pakottaa kansalaiset ajattelemaan samoin monikulttuuriasioissa esimerkiksi. Jos et ole samaa mieltä, ja varsinkin sanot pahasti vaikkapa eräästä uskonnollispoliittisesta systeemistä joka ottaa vallan länsi-Euroopassa, voi joutua vaikeuksiin. Se systeemi kolkuttelee jo meidän maamme ovella. Ruotsi on käytännössä jo menetetty sille. Suvakkihallitus mielistelee aivan kaikessa tuota systeemiä. Poliisi huutaa apua, kun eivät kykene enää hoitamaan hommiaan, valtavasti lisääntyneiden sekä vaarantuneiden työtehtävien takia. Tämä johtuu nimenomaan johtuu mokutuksesta. Puolet poliiseista harkitsee alan vaihtoa työn vaarallisuuden takia. Näin Ruotsissa, ja viiveellä meilläkin.
Demokratia on eu:n vihollinen tai päinvastoin, eu on demokratian vihollinen. Kun liittovaltio todennäköisesti tulee, kuten te haluattekin, silloin ei kysellä jäsenvaltioilta mitään, kun niitä valtioita ei enää ole. Silloin diktatuuri on päässyt täyteen kukkaansa. Pieni rikas eliitti määrää kaiken, toistan kaiken. Minä en miellä tuota demokratiaksi, entä te?
Tätä kaikkea "mukavaa" se eu aiheuttaa. Aikoo kieltää kebabinkin. Tällainen on meidän "ihana" eu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi684461Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D993981- 523512
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul272756Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!252562Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562433- 462324
- 391907
- 471898
- 301646