EU ja itäiset kumppanimaat syventävät yhteistyötä
Valtioneuvoston viestintäosasto 24.11.2017 16.32
Brysselissä perjantaina 24. marraskuuta järjestetty EU:n Itäisen kumppanuuden huippukokous hyväksyi julistuksen, jossa EU-maat sekä kuusi EU:n itäistä kumppanimaata sitoutuvat syventämään yhteistyötään.
Kumppanimaat jatkavat yhteiskunnan ja talouden uudistamista, ja EU-maat lupaavat niille tukensa. –
Uudistukset vaativat kumppanimailtamme kovaa työtä – ja meiltä vahvaa tukea, pääministeri Juha Sipilä sanoi.
– Kumppanuutemme lähtökohtana on tehdä kansalaistemme elämästä parempaa. Vakaus, vauraus ja demokratia ovat yhteisiä päämääriämme. Kumppanuudesta on konkreettista hyötyä myös EU-maiden kansalaisille, sillä se
lisää vakautta lähialueillamme
sekä mahdollisuuksiamme käydä kauppaa, pääministeri Sipilä totesi.
– Voimme olla ylpeitä yhdeksänvuotisen kumppanuuden tähänastisista saavutuksista. Näihin kuuluvat muun muassa assosiaatiosopimukset vapaakauppaosioineen, Erasmus ja Horizon 2020 -opiskelija- ja tutkijavaihdot sekä viisumivapaudet kolmen kumppanimaan kanssa, pääministeri Sipilä summasi.
Kokouksessa allekirjoitettiin myös EU:n ja Armenian välinen uudistettu kumppanuus- ja yhteistyösopimus.
EU:n itäisiä kumppanimaita ovat Armenia, Azerbaidzhan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä.
EU ja Itä-Kumppanit yhteistyöhön me maksamme
memaksammetaas
2
68
Vastaukset
Hienoa Upeeta !
Mitä EU vastustajat tähän sanoo ?Tämä tarkoittaa sitä, että Putin ja USA ja Britit näkee kohta punaista
ja nälkää ! !
Riippuvuus öljystä saadaan laskemaan sähköautoilla ja sen jälkeen
Eurooppa ei oikeastaan tarvitse mitään muulta maailmalta.
Ajatelkaa 20 vuoden kuluttua ja Euroopan integraatio on myös syventynyt.
Eurooppa voi kysyä Putinilta ja Trumpilta, että How are you ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1891316
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570