EU-vihaajat ovat Venäjän ystäviä

UnionFan

Venäjä käy laajamittaista informaatiosotaa länsimaita vastaan. Maaleina ovat ennen kaikkea EU ja Nato. Työmiehinä ovat - ehkä tietämättään - EU-vihaajat ja Naton vastustajat.

Venäjän vaikutuksella nousi USA:n presidentiksi Donald Trump, joka kutsuu valheeksi faktoja ja totuutta. Aivan kuin EU-vihaajatkin,

Britanniassa EU-valehtelu oli suurta kansanhuvia. Sitä harrastivat tuhannet keltaisen lehdistön brittitoimittajat vuodesta toiseen. Nykyinen ulkoministeri Johnson loi uransa EU-valeilla.

36

378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EU-on-turhake

      Minä en ainakaan EU:ta vihaa ,mutta sen toiminta ei ole eikä tule olemaan järkevää kansallisvaltioiden ihmisten kannalta. Vaatii melkoisen vankkaa uskoa,joka unionin uskoo hoitavan kaiken kuntoon. Unionin olisi pitänyt olla kunnossa jotta kaikki olisivat nähneet ,että se toimii.Silloin siihen olisi ollut helppo liittyä. Jos brittien ero perustuu valheelle,niin eivät ne eroaisi EU;sta. Mistä me tiedämme puhuuko EU totta? Eikö kriittinenkään voi olla leimaantumatta puuttinistiksi tms..?

      Kaikkien maiden kanssa sen sijaan voidaan käydä kauppaa ,jos se hyödyttää molempia osapuolia ja sopia järkeviä sopimuksia,jotka voidaan purkaa jos ne muuttuvat hatallisiksi ja neuvotella uudet sopimukset.

      • Totuuskomissio1

        Eurostoliitto on Suomen kannalta liian monilta osin yhtä huono kuin Neuvostoliitto oli aikoinaan.

        Itsenäisten päätösten teko on nyt jopa vaikempaa, vrt. haittamaahanmuutto / taakanjako = yhtä kuin pakko.

        Viime päivien päätöksistä käy taas kerran ilmi ketkä EU:ssa todellisuudessa hallitsee= on myrkyllinen suurteollisuus lobbareineen ja "ostettuine poliitikoineen" ja rahamaailma.

        Viittaan päätökseen olla luopumatta glyfosaatti torjunta-aineesta. Vaikka on vahva epäilys tutkijoilla että ko. aine aiheuttaa syöpää ja pilaa pohjavesiä ja muita luonnon vesiä jne. eli on myrkkyjen myrkky.

        Suomen sanottiin tukeneen tuotakin pölhöpäätöstä, mutta taisi olla enempi Kepu ja Kepun ministerit, eikä varmasti koko kansa, hullun päätöksen tukijoina.

        Itse en äänestänyt koskaan EU:n puolesta, se mikä tuossa systeemissä hyvää on, hautautuu runsaiden haittojen ja korruption alle, korruption myötä kulut ja kustannukset kasvaa merkittävästi ja Suomikin on ollut kauan jo nettomaksajia, joiden avulla "tappisilmät" tekevät tiliä monessa huu-haassa!!!


      • EU-intoilija

        "Minä en ainakaan EU:ta vihaa ,mutta sen toiminta ei ole eikä tule olemaan järkevää kansallisvaltioiden ihmisten kannalta."

        Mitkä ovat ongelmat esimerkiksi neljän vapauden osalta? Jos kritisoi, pitää olla kohde ja perustelut.

        "Vaatii melkoisen vankkaa uskoa,joka unionin uskoo hoitavan kaiken kuntoon. "

        Kuka ja missä on tällaista esittänyt?

        "Jos brittien ero perustuu valheelle,niin eivät ne eroaisi EU;sta. "

        Ne kun eroavat valepropagandan uhreina. Sen ne myöntävät itsekin.

        "Eurostoliitto on Suomen kannalta liian monilta osin yhtä huono kuin Neuvostoliitto oli aikoinaan."

        Suomi liittyi vapaaehtoisesti EU:iin. NL:oon Suomi ei koskaan kuulunut. Millä perusteilla vertailet näitä täysin eri asioita?

        "Itsenäisten päätösten teko on nyt jopa vaikempaa, vrt. haittamaahanmuutto / taakanjako = yhtä kuin pakko."

        Ymmärrätkö mistä kirjoitat? EU:n jäsenmaana teemme tietyt päätökset yhdessä, loput oman harkinnan mukaan.

        "Viime päivien päätöksistä käy taas kerran ilmi ketkä EU:ssa todellisuudessa hallitsee= on myrkyllinen suurteollisuus lobbareineen ja "ostettuine poliitikoineen" ja rahamaailma"

        Kyse on yhdestä erillisestäpäätöksestä. Esitä todisteet, että se on jonkun muun kuin EU:n tekemä.

        "Itse en äänestänyt koskaan EU:n puolesta, se mikä tuossa systeemissä hyvää on, hautautuu runsaiden haittojen ja korruption alle, korruption myötä kulut ja kustannukset kasvaa merkittävästi"

        Esitä todisteet korruptioväitteillesi tai olet valehtelija!

        " ja Suomikin on ollut kauan jo nettomaksajia, joiden avulla "tappisilmät" tekevät tiliä monessa huu-haassa!!! "

        Nettomaksut menevät heikompienmaiden auttamiseen.


      • Totuuskomissio1 kirjoitti:

        Eurostoliitto on Suomen kannalta liian monilta osin yhtä huono kuin Neuvostoliitto oli aikoinaan.

        Itsenäisten päätösten teko on nyt jopa vaikempaa, vrt. haittamaahanmuutto / taakanjako = yhtä kuin pakko.

        Viime päivien päätöksistä käy taas kerran ilmi ketkä EU:ssa todellisuudessa hallitsee= on myrkyllinen suurteollisuus lobbareineen ja "ostettuine poliitikoineen" ja rahamaailma.

        Viittaan päätökseen olla luopumatta glyfosaatti torjunta-aineesta. Vaikka on vahva epäilys tutkijoilla että ko. aine aiheuttaa syöpää ja pilaa pohjavesiä ja muita luonnon vesiä jne. eli on myrkkyjen myrkky.

        Suomen sanottiin tukeneen tuotakin pölhöpäätöstä, mutta taisi olla enempi Kepu ja Kepun ministerit, eikä varmasti koko kansa, hullun päätöksen tukijoina.

        Itse en äänestänyt koskaan EU:n puolesta, se mikä tuossa systeemissä hyvää on, hautautuu runsaiden haittojen ja korruption alle, korruption myötä kulut ja kustannukset kasvaa merkittävästi ja Suomikin on ollut kauan jo nettomaksajia, joiden avulla "tappisilmät" tekevät tiliä monessa huu-haassa!!!

        Etkö sinä tajua, että Eihän Minuakaan kiinnosta mitään mikään Vitun***
        hallinto tai joku muu itsenäinen tai muu taivaallinen.

        Minua kiinnostaa:
        Kuinka paljon minä saan rahaa ja kuinka hyvän tulevaisuuden voin lapsille jättää.
        En minä ajattele minkään hallinnon tulevaisuutta enkä minkään puolueen ja se on
        kuin korttipeli, että voittoon tarvitaan aina oikeita päätöksiä ja arvoja.
        Kysymys on maan arvosta omaisuuden arvosta ja mahdollisuuksista.
        Ihmisten pitää oppia hallitsemaan itseään ja tekemään omia päätöksiä ja pitää
        pystyä hoitamaan omaa ja perheen taloutta ja luomaan menestystä.

        Minä en todellakaan tarvitse mitään valtiota jos me kaikki EU:ssa ollaan saman
        arvoisia ja meillä on vapaus ostaa ja myydä ja tehdä työtä ja valita maksut ja verot.
        Ainoastaan yksinkertaiset ja Juntit voi todella tarvia sosiaalista ohjausta ja holhousta
        siitä minä en tiedä. Tiedän, että on paljon yksinkertaisia ja osaamattomia.

        Mihin Helvett**** sä Euroopan unionissa tarvitse mitään vitu* valtioa ? TÄH ?
        Sairasvakuutusrahat ja Työeläkevarat ja yhteisestä reaaliomaisuudesta osuudet
        ja se on Vitt* siinä.


    • EIVÄT VARMASTI OLE VENÄJÄN " TROLLI " TEHTAAN KIRJOITTAJIA.!

      Nämä EU:n vastaiset kirjoittajat ovat Juntteja ja hyvin hyvin yksinkertaisia ja
      kouluttamattomia ja eivät omaa minkäänlaista tietämystä tai minkäänlaista osaamista.
      Olisiko näiden EU:n vastustajien kirjoittajasta yhdestäkään mihinkään johtotehtävään
      tai antaisiko mikään yritys tai talousyhteisö tällaisten ihmisten hoitaa talousasioita ?

      Minä kerron esimerkillä mitä nämä ovat:
      Minä olen omin silmin nähnyt tällaisen tapauksen. Törmäsin kerran yhteen äijäporukkaan
      ja siinä oli noin 5 - 6 äijää noin 50 vuotiasta ja yli. Tokasin niille yhteen kysymykseen
      pyöreän vastauksen ja siinä oli sellainen kingi tai miksi sitä sanotaan. Se sanoi, että ei
      ole näin ja ryhtyi nauramaan ja ne kaikki alkoi minulle nauramaan. Yksi siitä porukasta
      lähti puhumaan asiasta askel askeleelta ja käänsin päätä häneen ja yhtä äkkiä hän
      meni kasvoiltaan punaiseksi kuin paloauto ja nauru ja hörinä puhuminen loppui hänen
      suustaan. Hän pääsi siinä kertomuksessaan puoleen väliin, kun hän tajusi mihin
      lopputulokseen hän on saapumassa. Se oli juuri se mitä minä sanoin.

      Se oli käsittämätön näky kun aikuinen mies saa tajunnan asiasta mistä hän puhui.
      Mutta siinä oli edelleen ne 5 muuta jotka eivät edes kyenneet ymmärtämään mistä
      puhuttiin, vaan seurasivat sen kingin puheita.

      Näettehän Te itsekkin, kun ne jankkaa sitä samaa asiaa ja ei vain löydy selitystä ja
      ulospääsy heidän johtajansa teoriassa. Ne vaan kuvittelee ja uskoo, että Jallu aho ja
      Mulkosaari tai joku vastaavan on pakko olla oikeassa ja heidän kykynsä ei riitä
      tämän pitemmälle kirjoittelussa.

      Tähän porukkaan nämä Jallu ahot ja Mulkosaaret on iskeneet.
      Eihän ne edes ymmärrä, että eihän se ole pakolaisen tai matun tai mutun vika
      jos joku heille rahaa antaa. Ottaisit sinäkin jos saisit.
      Eikä Ne niin kuin voi käsittää, että Euroopan Unioni on nootein ja kohta vaatii
      Euroopan tuomioistuimessa maksamaan heille edes alinta sosiaaliturvaa mitä
      unionissa olo velvoittaa.

      Koska sitä ei niin kuin voida hyväksyä, että heidän hallintonsa ei ole täydellinen.

      • Totuuskomissio1

        Kiitoksia vaan luokittelusta, että kaikki itsenäisesti ja kriittisesti ajattelevat ovat juntteja.

        Pahinta junttiutta on sokeus asioiden suhteen ja sitä nyky Suomessa on ihan tappiin asti. Luullaan enempi kuin tiedetään ja soppa on valmis.


      • faktalla_trollia_turpaan

        Varsin mielikuvituksellinen tarina juuri sopivaan kohtaan. Kuin suoraan EUnukin perseestä :) Ai miten niin "kuin"? lol


    • annamunkaikkikestää

      Miksi te vatipäät luulette, että voitte antaa ihmisille vain kaksivaihtoa? Tämä oksennus näkyy lähes joka päivä EU- ja NATO -keskusteluissa. Ja joka vitun kerta, jos joku on EU:ta tai NATOa vastaan, niin te kehtaatte levittää sen löysän kakkosenne ja roiskia tyhjäpäistä ryssähöttöä. Miksi juuri Venäjä? Miksei P-Korea tms.? Luuletteko, vatipäät, että saatte ihmisiä leimattua tuolla ryssähötöllänne? Vastoin päin potkitte idiootin leimaa omaan päähänne, ettekä tajua, että se on oma tossu joka päätä paukuttaa. Kyllä on yksinkertaisia nämä tollot, joilla on EU-kyrpä kakkosessa.

      • Kritiikki-on-aina

        paikallaan myös EU:n ja Naton asioissa. Olisi kuitenkin hyvä perehtyä asioiden oikeaan tilaan, eikä vain toistella typeriä valeita.
        Pitää todistaa faktoin väitteensä. Nyt ei EU-vihaajilla ole edes yksinkertaisimmat perusasiat selviää. Sama koskee Natoa.

        Pääosa valeuutisista saa tutkimusten mukaan alkunsa Venäjän virallisista tai epävirallisista tiedotusvälineistä. Niitä sitten toistellaan totuuksina. Useimmat tämänkään palstan EU-vihaajat eivät edes ymmärrä, mistä toisteltu vale on peräisin.

        Tietenkin on myös yksinkertaisia sieluja, joiden kyvyt eivät riitä esimerkiksi EU:n päättämisjärjestelmän ymmärtämiseen. Helpompi on toistella jonkun toisen kehittämiä valeita.

        Rivouksiin turvautuminen osoittaa, miten heikolla pohjalla tiedot ovat.


      • voihyväihmemitäshaibaa
        Kritiikki-on-aina kirjoitti:

        paikallaan myös EU:n ja Naton asioissa. Olisi kuitenkin hyvä perehtyä asioiden oikeaan tilaan, eikä vain toistella typeriä valeita.
        Pitää todistaa faktoin väitteensä. Nyt ei EU-vihaajilla ole edes yksinkertaisimmat perusasiat selviää. Sama koskee Natoa.

        Pääosa valeuutisista saa tutkimusten mukaan alkunsa Venäjän virallisista tai epävirallisista tiedotusvälineistä. Niitä sitten toistellaan totuuksina. Useimmat tämänkään palstan EU-vihaajat eivät edes ymmärrä, mistä toisteltu vale on peräisin.

        Tietenkin on myös yksinkertaisia sieluja, joiden kyvyt eivät riitä esimerkiksi EU:n päättämisjärjestelmän ymmärtämiseen. Helpompi on toistella jonkun toisen kehittämiä valeita.

        Rivouksiin turvautuminen osoittaa, miten heikolla pohjalla tiedot ovat.

        Rivouksiin turvautuminen ei ole millään tavalla tietopohjan puutetta korvaava asia, vaan rivouksia tulee silloin kun 1. jos joku ärsyttää, 2. jos joku ansaitsee sellaista, 3. jos vastataan hedelmättömästi hedelmättömään kommenttiin, tai 4. jos kommentoija on vatipää.

        Te trollaajat väitätte kaikkia sellaisia tietoja valheeksi, jotka osoittaa teidän ulosantinne valheelliseksi tai muuten vääräksi. Teillä toimintatapa on mennä henkilökohtaisuuksiin, leimata ihmisiä, pilkata heitä ja käyttää hyväksi somessa levitettyä propagandan aiheuttamaa harhaa. Tällaisen diibadaaban taakse te piiloudutte ja lällätätte sieltä kuin ongelmalapsoset.

        Esität syytöksiä, muttet yhtään faktoja, jotka tukee niitä. Mitkä valeuutiset? Minkä tutkimusten? Mitkä valheet? Mitä toistetaan? Mistä tiedät, ettei tiedetä jonkun uutisen alkuperää? Millä todistat sen valheeksi?

        EU:hun liittyvät asiat, kuten päättämisjärjestelmä (mikähän kikkare tääkin on?), on jokaisen ulottuvilla Internetissä. Sen lukemiseen ja ymmärtämiseen ei montaa aivosolua tarvitse. Sama pätee NATOn toimintaan. Kaikki annetut tiedot on netissä. Ei tarvitse kuin naputella hakusanoja hakukenttään. Kun mennään syvemmälle elämän tapahtumiin, faktoiksi osoittautuneisiin asioihin, käytäntöihin jne. niin silloin teikäläiset herää ja virittää vihan. Lopputulos on ennalta-arvattavissa. Pinnallista höttöä suolletaan ruudulle, millä ei ole mitään muuta merkitystä kuin huutaa päälle ja kieltää kaikki. Niin ja leimata ihmisiä siinä ohella.

        Kun tällaista pintatietoa tyrkytät ikään kuin vastauksena kaikkeen, niin siinä annat omasta roolistasi tarpeeksi näyttöä, että olet tyypillinen päällehuutava trolli, joka teeskentelee olevansa "voittajien" puolella, joka näkyy mm. myötähäpeää aiheuttavana egoismina. Ennemmin itse olisin ylpeä ulosannistasi, jos se olisi omaa mielipidettäsi, mutta itse olet se, joka toistaa samaa pinnallista perustietoa. Koittakaa nyt vähän tsempata tuossa ördäämisessänne :)


    • EU-tukija

      Kyllä valeuutisten lähdölle nimenomaan Venäjän tiedotusväliniestä on selvät todisteet.

      Toinen asia on sitten, että tälläkin palstalla on tyyppejä, jotka eivät erota faktoja ja valeita toisistaan ja toistelevat hyvässä uskossa Venäjän EU:n toimintaa vääristeleviä sanomia.

      Kun tieto ja arvostelukyky puuttuu, on helppo lykkiä valeita ja väittää niitä tosiksi.

      • Minä Tiedän kokemuksesta ja minä olen henkilökohtaisesti nähnyt miten
        sama tapahtuma uutisoidaan. Minä harrastan myös valokuvausta ja tiedän, että
        valokuvaa rajaamalla ja ja tummuudella ja sävyillä saadaan valokuvaan myös
        tunnelma ja kaksi samanlaista valokuvaa eri sävyissä antaa erilaisen vaikutelman.

        Niin kuin sinäkin EU-tukija kirjoitat, että median lähteellä on vaikutusta.
        Silloin sinä tunnustat kuulijoiden ja lukijoiden yksinkertaisuuden ja mielikuvien
        muokkaamisen.

        Tämä on meidän keskellä koko ajan. Nuorempi sukupolvi ja kaupunkilaiset ovat
        selvästi EU myönteisempiä miksi ? Koska maaseudun ihmisillä on vähemmän
        omakohtasia näkemystä todellisuudesta ja eivät voi verrata todellisuutta annetun
        uutisen suhteen ja todellisuuden taju häilyy myös sen mukana.

        Jokaisella Helsinkiläisellä on varmasti isovanhempia, jotka ovat ensimmäistä kertaa
        vaikka Helsingissä ja miltä he silloin näyttävät Helsingissä. Mitä he ihmettelevät ja
        miltä he näyttivät sen keskellä ?


      • ihanmahotontahuutelua

        ok multinikkitrolli. Näytä ne selvät todisteet. Ja esitä myöskin näyttöä, että "palstalla on tyyppejä, jotka ei erota faktoja ja valheita toisistaan".


    • eihäntätävoikäsittää

      EUnukit puhuu itsensä pussiin ja sitten yrittävät puhua itsensä sieltä ulos ja puhuvat taas itsensä pussiin... mulla tulee ihan järkyttäviä myötähäpeän aaltoja. Ihan kananlihalle menen :D

      • KanaIhmisenLihaa

        Venäjällä ei kannata syödä kanaa.


    • älyäläjätä

      EU on Stalinin aikaisen neuvostoliiton ystävä.
      Vuonna 1942 Hitler ja Göring yrittivät laittaa Eu pystyyn
      ja he Stalinin kanssa tilasivat Frankfurtin yliopistosta
      psykologi osastolta tutkimustulokset sata osaisen
      menettelytavan miten kansaa hallitaan.
      David Noakes joka on tutkinut vanhoja asiakirjoja Edge TV
      11 osaisessa haastattelussa kertoo että EU ei ole muuttunut
      siitä Hitlerin suunnittelemasta EU sta.
      Soluittamalla,Soluttamalla ............................................................Soluttamalla........

      • Tuon-tyypin-on

        äly jättänyt siinä kuin Hitlerinkin.

        Tuon tason teksti ei kelpaa edes Kremlin valeuutisiin.


      • Tuon-tyypin-on kirjoitti:

        äly jättänyt siinä kuin Hitlerinkin.

        Tuon tason teksti ei kelpaa edes Kremlin valeuutisiin.

        Hyvä, kun tällä palstalla muutkin alkaa huomaamaan.
        Nämä on sellaisia hullun puheita ja mielikuvia, kun perusasiat ja ei ole
        sitä itse asiaa tekstissä ollenkaan. Vaahtoaa vaahtoaa Hitlereitä, Stalineja
        Nodradaamuksia suomalaisia punaisiasuomalaisia sinisiäsuomalaisia keltasia
        ruotsalaisia . . . . Ei tiedä ei tiedä.
        Nämä on kuin hullu ja mielenvikainen olisi nämä kirjoittanut vai mitä somalivihreä ?


      • älyäläjätä
        Liittovaltio kirjoitti:

        Hyvä, kun tällä palstalla muutkin alkaa huomaamaan.
        Nämä on sellaisia hullun puheita ja mielikuvia, kun perusasiat ja ei ole
        sitä itse asiaa tekstissä ollenkaan. Vaahtoaa vaahtoaa Hitlereitä, Stalineja
        Nodradaamuksia suomalaisia punaisiasuomalaisia sinisiäsuomalaisia keltasia
        ruotsalaisia . . . . Ei tiedä ei tiedä.
        Nämä on kuin hullu ja mielenvikainen olisi nämä kirjoittanut vai mitä somalivihreä ?

        Se älähtää johon kalikka kalahtaa.
        Mielenvikainen toista mielenvikaiseksi sannoo.
        Jos Liittovaltiolla olisi lasipää niin näkisimme kuinka siellä
        kusi tulvii ja paska tekee patoja.
        Ilmeisesti Liittovaltiolla on mielisairaalasta paperi psykiatrin
        allekirjoituksella todistus että toivoton tapaus pakkomielinen
        valheiden levittäjä?


      • kukutaito

        Noakes ja Edge ovat kumpikin ihan tuntemattomia tahoja. YouTubesta löytyy showta, mutta henkilöstä ja kanavasta ei oikein mitään. Vähän paremmin tehty kuin Arto Laurin showt mutta samantasoista.


    • RichB

      Ootte kyllä taas ihan pihalla koko asiasta. EU on pelkkä keppi koiran suussa, eli toisen sanoen työväline mitä lännen eliitti käyttää. Luuletteko että Britit turhaan lähti pois EU:sta? Yhdysvallat, Britit sekä Sveitsi: kolme anglosaksoonisen eliitin päämajat. Eivät he halua osallistua EU:n sirkukseen, koska he keksivät sen ja tietävät minne päin se on menossa. EU kulkee sinne suuntaan minne lännen herrat käskevät.

      Suurvallat eroaa muista valloista siitä, että he ymmärtävät enemmän globaalisesta politiikasta kuin muut ja niillä on enemmän valtaa vaikuttaa asioihin globaalisesti ja nämä suurvallat ovat tänäpäivänä: Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina. Ymmärtäkää jo, että ei tälläinen pieni maa kuin Suomi ratkaise tässä globaalisessa politiikassa yhtikäs mitään. Palvoavat kyllä niitä lännen herroja, mutta muuten.

      Olen aina rakastanut Euroopan kulttuuria, ja ainakin Euroopan historiaa, mutta viimeaikoina alkaa hieman oksennuttaa, koska ei tajua minne päin Eurooppa on menossa ja sellainen käsite ettei edes EU:n politiikot tajua sitä. Sellainen tunne, että EU:n poliitikot haluaa tehdä niin, että Eurooppalaiset häpeäisi sitä, että he ovat Eurooppalaisia. Monikulttuurisuus, homoseksuaalien kasvava määrä, ateismi ja moni muu perversio halutaan tehdä uudeksi Euroopan kulttuurin standartiksi mikä on ensimmäistä kertaa Euroopan historiassa. Pienenä koulun historian tunneilta olen aina saannut päähän sellaisen kuvan, että Eurooppa on paikka missä on rikkaita, lahjakkaita, kilttejä, uskovaisia ja henkisesti kehittyneitä ihmisiä, ja jos katsoo nykytilannetta niin tilanne on jo ihan toinen.

      Mieluummin asuisin Yhdysvalloissa tai Venäjällä, missä hyvä järki ja äly arvostetaan ihmisissä ensimmäisenä, kuin nämä Eurooppalaiset perverttiset uudet standartit....

      • tarkkanäköinen

        Uskokaa tai älkää, mutta KUN SAKSA ON HALLITUKSENSA SAANUT KOKOON, SE ON MENOA. Globaalit lipilaarit=sosiaalidemokraatit jota merkkel puhtaimmillan , entisenä DDR:än STASILAISENA edustaa. Suomen on valpastuttava , koska nyt aloitetaan viimeinen kausi merkkelin ja sukupuuttoon kuolevien stasilaisten historiassa, raivoisa liittovaltion ajaminen päätepisteeseen ja sosiaalidemokraattien astuminen vallankahvaan eu:ssa on alkanut. Kokoomus on se idiootti puolue , myös saksassa jota demarit kantaa kuin mätää kukkoa tunkiolle.


    • Ensinnäkin Britit äänestyksineen ei voi edes sanoa, että se oli tieto !
      Briteissä on myös yksinkertaista porukkaa ja varmasti yksinkertaiset juuri
      äänesti Britannian ulos EU:sta.

      OK . Otetaan esimerkki !

      Te kaikki olette nähneet Rajat kiinni ja persu porukoiden ulkonäön !
      Ajatelkaa mielessä kahta ryhmää: Niitä jotka kannattavat EU:ta ja niitä jotka
      Ei kannata EU:ta.

      Kuvittelette itsenne jonnekin torille ja siihen muodostuu kaksi ryhmää ja millaisena
      pidät niitä ulkomuodollisesti:

      Toisessa seisoo natsi ja kalju ja suomen lippu ja läskimahaisia ja ei tyylillä ja väreillä
      puettuja.
      Toisessa seisoo huoliteltuja ja itsestään huolta pitäviä ihmisiä ja monella on hiukset ja
      huolitellut vaatteet.

      Kumpi näistä ryhmistä edustaa viisaammistoa ja osaamista ja kumpi näistä ryhmistä
      on EU:n puolella ja kumpi ryhmä on EU:ta vastaan ?

      • tarkkanäköinen

        On päivän selvää , että tämä unelmahötössä elävä hyvin pukeutuva suvakki jätti tahallaan mainitsemasta , kuinka suuri prosentti ihmisistä jotka hyvin pukeutuneen suvakin ympärille keräntyy on tummaioisia afriikan kansalaisia . Tämä hyvinpukeutunut rymä arvostelee jopa ivaa ja pilkaa SUOMALAISIA ruumiillista työtä tekeviä ihmisiä jotka tulevat torille töistä TYÖVAATTEISSAAN, tähänkö on tultu. VIHERVASEMMISTO SUVAKKI pilkkaa SUOMALAISTA TYÖNTEKIJÄÄ , jonka maksamilla verorahoilla suvakki kuluttaa aikaansa yliopistoissa ja yhteiskunnan maksamissa vuokra-asunnoissa vihervasemmisto on valinnut seuransa pukeutumisen perusteella.


      • tarkkanäköinen kirjoitti:

        On päivän selvää , että tämä unelmahötössä elävä hyvin pukeutuva suvakki jätti tahallaan mainitsemasta , kuinka suuri prosentti ihmisistä jotka hyvin pukeutuneen suvakin ympärille keräntyy on tummaioisia afriikan kansalaisia . Tämä hyvinpukeutunut rymä arvostelee jopa ivaa ja pilkaa SUOMALAISIA ruumiillista työtä tekeviä ihmisiä jotka tulevat torille töistä TYÖVAATTEISSAAN, tähänkö on tultu. VIHERVASEMMISTO SUVAKKI pilkkaa SUOMALAISTA TYÖNTEKIJÄÄ , jonka maksamilla verorahoilla suvakki kuluttaa aikaansa yliopistoissa ja yhteiskunnan maksamissa vuokra-asunnoissa vihervasemmisto on valinnut seuransa pukeutumisen perusteella.

        Se on oikein hieno, kun sä huomasit sen eron noin yleis silmäyksellä.


      • tarkkanäköinen
        Liittovaltio kirjoitti:

        Se on oikein hieno, kun sä huomasit sen eron noin yleis silmäyksellä.

        Ei se tarkkanäköiseltä ole kuin normaalia toimintaa, ellet pysty mitään järjellistä tai puoltavaa tuosta liittovaltiostasi kirjoittamaan. niin mene lääkäriin , heti aamusella, pyydä sairauslomaa ja hoida itsesi kuntoon.


    • qåaäzm

      En halua kumpaakaan tänne hallitsemaan, enkä myöskään islamia hallitsemaan maatamme. Se että ei kannata eu:ta, ei merkitse sitä että haluttaisiin Venäjän vallan alle. Venäjää ei kannata vihata, vaan sen kanssa on pyrittävä olemaan kuin Kekkonen viisaasti osasi olla. Venäjä kunniottaa jämäkkää johtoa tässä maassa, mutta ei se kunnioita näitä vellihousuja joita päättäjämme nyt ovat. Ärsyttäminen on erittäin huono asua Venäjän suhteen, ja sen kanssa on osattava "pelata" oikein. Kekkonen sen taidon osasi. Nato on pahin ärsytys Venäjälle.

      Minä olen kertonut millä Venäjä saataisiin kunnioittamaan maatamme niin että pysyy tontillaan. Kertaan nyt pähkinänkuoressa kuinka voitaisiin tämä tehdä. Asia on hyvin yksinkertainen, ja sen toteutus on tahdosta kiinni, tahdosta jota maanpetturipäättäjillämme ei ole.

      Ensiksi eroon eu:n sanelun piiristä, eli eroon tuosta kiusaajasta, ja molokin kidasta. Rajat tiukkaan kontrolliin että maamme ei joudu konkkaan matutuksen seurauksena. Tänne vain oikeat pakolaiset. Sitten suunnattomat luonnonvaramme oman kansan hyväksi. Voisimme kieltää luonnonvarojemme, siis kaivosten/valtausten yksityistämisen (nyt ulkolaiset ryöstöfirmat ovat jo vallanneet 10% luonnonvaroistamme, joka on törkeää maanpetoksellisuutta päättäjiltämme), ja alkaa itse hyödyntämään valtavia vesivarantojamme, tai muita luonnonrikkauksia. Näillä keinoilla talous saisi valtavan buustin kun rahaa tulisi ovista ja ikkunoista tuotteitamme myymällä Kiinaankin, johon mahtuu tavaraa, ja nimenomaan puhdasta vettä. 80% Kiinan vedestä on juomakelvotonta.

      Litium esimerkiksi on sellainen hyödyke, jota ei muualta maailmasta juurikaan löydy, tai ollenkaan. Sitä tarvitaan tulevaisuuden akkuteollisuudessa. Suunnattomien luonnonvarojemme avulla saisimme talouden huippukuntoon, ja voisimme luoda niin järeät puolustusvoimat, että Venäjäkin kunnioittaisi niitä. Ei tarvitsisi natoja haikailla, natoa jonka avusta ei ole edes takeita. Tehtäisiin Norjat, eikä tarvitsisi velkaa ottaa. Norja on maailman rikkain maa suhteellisesti, eikä velkaa yhtään. Kaikki riippuu päättäjistämme, eli onko heillä yhteiskuntavastuuta. Nyt ei sitä ole yhtään heillä. Päättäjät pitää vaihtaa isänmaallisiin. Tässä lääke valtiomme rahapulaan.

      • Sitä ei kyllä sinulta edes kysytä.
        Mutta Kekkonen laittoi sotasankarit Presidenttiä myöten vankilaan ?
        Äläkä edes puhu noista sinun talous taidoistasi yhtään mitään ja lyön vaikka
        vetoa, että olet aika köyhä ja elämäsi olet viettänyt sossun luukkuja kolkutellen ?

        Kerro oletko ollut koskaan edes ulkomailla edes vaimon kanssa matkoilla ja onko
        sinulla yleensä naista tai lapsia ?


      • tarkkanäköinen
        Liittovaltio kirjoitti:

        Sitä ei kyllä sinulta edes kysytä.
        Mutta Kekkonen laittoi sotasankarit Presidenttiä myöten vankilaan ?
        Äläkä edes puhu noista sinun talous taidoistasi yhtään mitään ja lyön vaikka
        vetoa, että olet aika köyhä ja elämäsi olet viettänyt sossun luukkuja kolkutellen ?

        Kerro oletko ollut koskaan edes ulkomailla edes vaimon kanssa matkoilla ja onko
        sinulla yleensä naista tai lapsia ?

        Mitä tähän asiaan sellainen seikka kuuluu, kuika paljon on ulkomailla ollut. Itse olen työskennellyt eri maanosissa, siis ympäri mailmaa rapiat 25 vuotta. Silti sanon , eu:ta on päästävä eroon ja suhteet Venäjään on Suomen ykkös asia . Bryssel on tämän päivän kreml, ne Suomalaiset jupit siellä, EI YKSIKÄÄN ajattele Suomen parasta , se on uskomatonta ja vaarallista . Tuhon tietä kuljemme. Mieluusti seison siellä torilla , niiden työvaateissa olevien kaljujen ja läskien porukassa , Suomen lippu kädessä Kierrän hyvin kaukaa matujen ympäröimät suvakki ryhmät.


      • tarkkanäköinen kirjoitti:

        Mitä tähän asiaan sellainen seikka kuuluu, kuika paljon on ulkomailla ollut. Itse olen työskennellyt eri maanosissa, siis ympäri mailmaa rapiat 25 vuotta. Silti sanon , eu:ta on päästävä eroon ja suhteet Venäjään on Suomen ykkös asia . Bryssel on tämän päivän kreml, ne Suomalaiset jupit siellä, EI YKSIKÄÄN ajattele Suomen parasta , se on uskomatonta ja vaarallista . Tuhon tietä kuljemme. Mieluusti seison siellä torilla , niiden työvaateissa olevien kaljujen ja läskien porukassa , Suomen lippu kädessä Kierrän hyvin kaukaa matujen ympäröimät suvakki ryhmät.

        Et varmasti ole työskennellyt ! Sinulla ei ole minkäänlaista näkemystä EU:n
        talousvaikutuksista ja jos olisit, niin sinun pitäisi pystyä perustelemaan miten EU
        vaikuttaa negatiivisesti suomessa toimivien yritysten kehitykseen..... Anta mennä kerro !


      • tarkkanäköinen
        Liittovaltio kirjoitti:

        Et varmasti ole työskennellyt ! Sinulla ei ole minkäänlaista näkemystä EU:n
        talousvaikutuksista ja jos olisit, niin sinun pitäisi pystyä perustelemaan miten EU
        vaikuttaa negatiivisesti suomessa toimivien yritysten kehitykseen..... Anta mennä kerro !

        Eu on polkenut alas Suomalaisten tuotteiden viennin Venäjälle. Eu on lyönyt tuontitulleja esim. Kiinalaisille tuotteille. aurinkopanelien tuonti Kiinasta, tyssäsi, niitä olisi saanut yhden sijaan KOLME noihin norjalaisiin ja saksalaisiin hintahirviöihin verrattuna, Suomi ei ole saanut eu:ta MITÄÄN, paitsi mamut , mutta parin vuoden kuluttua KAIKKI rahat jotka terveydenhoidon saralla liikkuu , pyöritetään luxenburgin kautta ja verot jäävät SUOMEN SAAVUTTAMATTOMIIN . Sinne on mennyt sähkönsiirto- ja lakisääteisen katsastustoiminnan rahat. Se on hullu joka hullua hullutta , sanotaan, mutta sen verran liittovaltion reppanaa kiusaan, että kerron lähteväni tammikuussa Kiinaan TYÖKOMENNUKSELLE ja helmikuussa Usaan.


      • qåaäzm
        Liittovaltio kirjoitti:

        Sitä ei kyllä sinulta edes kysytä.
        Mutta Kekkonen laittoi sotasankarit Presidenttiä myöten vankilaan ?
        Äläkä edes puhu noista sinun talous taidoistasi yhtään mitään ja lyön vaikka
        vetoa, että olet aika köyhä ja elämäsi olet viettänyt sossun luukkuja kolkutellen ?

        Kerro oletko ollut koskaan edes ulkomailla edes vaimon kanssa matkoilla ja onko
        sinulla yleensä naista tai lapsia ?

        Saat ihan rauhassa lyödä vetoa mutta tulet sen häviämään. Olen käynyt ulkomailla muutamaan otteeseen. Siellä ei niin monikulttuurinen tunnelma joka maassa ollut. Ukon-köriläät hallitsivat sitäkin erästä Afrikan maata jossa kävin.


    • Putinomania
      • tarkkanäköinen

        Hyvin tajuttu, sanoisin ERITTÄIN HYVIN. Olet tajunnut, että Venäjä se pommeja Lontoossa paukuttaa, lisäksi olet tajunnut, kuinka Venä juoksee puukottamassa Lontoon kaduilla.


    • suis

      Perussuomalaiset ja Huhtasaari ovat diilissä putinin kanssa, saakohan Huhtasaari rahallista tukea kremliltä puhuessaan EU-erosta sillä siitähän hyötyy Venäjä.

    • putinin.totuus

      YLE uutisoi tänään, että maailmalta tulvii onnitteluja Suomeen itsenäisyyspäivän johdosta. Yksi on kuitenkin poissa, naapurimaa Venäjä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4451
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      98
      3976
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      52
      3512
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      22
      2723
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      25
      2562
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2423
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      45
      2312
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1907
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1888
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1646
    Aihe