Minkä Takia yksi Älyäläjätä käy joka aamu ?

Minkä takia Joku idiootti äijä käy täällä joka aamu kirjoittamassa
vain jotain, että EU menee päin sitä ja jättää kertomatta miten ja missä ?

Pelkkää tuommoista nälvimistä ja sitten meidän muiden on sitten niin kuin
ihmeteltävä mikä hänellä hätänä tai mikä sitä vaivaa ja se voi olla vaikka
suljetulta laitokselta mistä se kirjoittelee ?

Minkä vuoksi ne purkaa pahaa oloaan tänne jos he kerran ovat menettäneet
uskottavuutensa ja heidän ainoa syy on pakolainen ja se, että se maksaa.
Samalla jättävät huomioimatta, että Suomi on saanut Nootin Euroopan
unionilta alhaisesta sosiaaliturvasta ja alhaisesta terveydenhuollon tasosta.

Onko ne oikeasti niin tyhmiä, että vai mikä syy siihen on Aurinkomatkat ja
naiset ja niiden kiinnostuminen ulkolaisiin, jopa pakolaisiin?
Kun Heidän koko aate mailmansa romahtaa tähän, että Euroopan unioni
on antanut Nootin suomelle eli varoittanut seurauksista mikäli tätä asiaa
ei korjata ja kyse on ollut Liian heikko sosiaaliturvan taso eli ihmiset eivät
elä euroopan unionin määrittelemän elintason mukaista elämää.
Eivätkä he saa Euroopan unionin kansalaisille määriteltyä terveydenhuoltoa.

Suomi on sitoutunut noudattamaan Eurooppalaisia arvoja EU:n jäsenyydellä.
Huomatkaa, että euroopan unioni ei ole Bryssel, vaan sen muodostaa tällä
hetkellä 28 euroopan unionin jäsenmaata. Eli niillä tuloilla ja menoilla
mitä suomi ilmoittaa Euroopan unionille on pystyttävä pitämään yllä
tietyn tasoista elintasoa ja terveydenhuoltoa. Suomi voi kieltäytyä maksamasta
pakolaisille suunnattuja avustuksia jos se pystyy osoittamaan, että sillä
ei ole siihen rahaa.

Ymmärtääkö Juntti, että suomessa rikotaan paljon ihmisoikeuksia esim.
20 000 lasta elää sijoitettuna kodin ulkopuolelle ja näille sijaisperheille
maksetaan samaan aikaan tuhansia euroja kuukaudessa. Auerin lapsista
maksettiin 8000 euroa kuukaudessa sijaisperheelle. Kysymys on myös
köyhyydestä, koska ihmisillä on sisaria ja veljiä ja isoäitejä ja enoja ja tätejä
ja muita sukulaisia ja heilläkään ei ole varaa ottaa lasta luokseen.

Älkää lentäkö minkään ei käsiteltävien asioiden perässä, vaan katsokaa aina
paljonko on sitä rahaa ja kuka niitä käyttää ja missä se kiiltää.
Kyllä sinäkin osaat perustella miksi minun pitää saada niin ja niin paljon
varmasti löytyy syitä ja perusteluita.

6

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ettäkö Te näe yhtälöitä ?
      Olettako Te kaikki ihan niin kuin " Älyäläjätä "?

      Nyt viimeisempänä on Lehdissäkin ollut, kun ihmisiä kiristetään KELA:n
      puolelta liian isoilla asunnolla tai liian suurella vuokralla ?
      Sillä ajetaan ihmisiä kunnan sosiaalityöntekijöiden luokse hakemaan apua.
      Ja he saavat taas pyytää lisää rahaa ja työllistää ihmisiä.

      Hei Kuka on Maa ja tontti ja kaavoitus kauppias ja kuinka paljon se talo
      tai asunto oikeasti maksaa ?
      Junttilassa myydään taloja ja asuinhuoneistoja 10 000 eurolla ja lisäksi Niillä
      on pakkolunastus oikeus jos he rakentavat vaikka virastonsa siihen ja maksavat
      minimaalisen korvauksen. Muutamissa kunnissa he varastavat maanomistajilta
      rahaa jos he kaavoituksella nostavat jonkun ihmisen tontin arvoa.

      Minkälainen Eurooppalainen kaupunki pitää olla jo jossa pitää maksaa yksiöstä
      1000 euron vuokraa ja ylikin ? Katsokaa asuntojen ja asumisen hintoja Euroopassa.
      Se ei todellakaan ole Pakolaisen tai tavallisen ihmisen vika.

      Tämä kirjoitus oli suunnattu Älyäläjätälle.

    • älyäläjätä

      Yritän herätellä näitä paatuneita Suomen kivi sydämiä.
      Eivät ne käsitä että kohta niidenkin takapuoli kohta
      kasvaa koiranputkia ja näiden politrukkien valeet ovat
      häipyneet kuin pieru saharaan.

      Armosta tekin olette täällä niinkuin joku toinenkin.

    • älyäläjätä

      Ihmettelen kuka on hänen työnantajansa.
      Ehdolla ovat Rockefeller, Rothschild tai Morgan Bank
      tai ehkä paavi?
      Aika itkijänainen joka yrittää kääntää ihmisten huomion
      pois todellisuudesta työnantajiensa hyväksi.

      • " Ihmettelen kuka on hänen työnantajansa.
        Ehdolla ovat Rockefeller, Rothschild tai Morgan Bank
        tai ehkä paavi?
        Aika itkijänainen joka yrittää kääntää ihmisten huomion
        pois todellisuudesta työnantajiensa hyväksi. "

        Jos sinä et Tiedä, niin kaupallisia ja taloudellisia asioita, niin sinun kannattaa mennä
        vaikka vaikka Kauppakoulun iltakouluun ja tai olla myös etänä jotain instituutteja ?

        Minä olen ehkä vähän opiskellut ja minun ei tarvitse ihmetellä eikä luulla ja olen
        aina ollut kiinnostunut kaikesta vientiin ja tuontiin liittyvistä asioista ja markkinoista
        ja pörssi maailmasta. Sanon suoraan, että siellä ei yksikään poliittinen mulkku sano
        milloin talous nousee tai laskee ! HEI Jos se nousee, niin osta Teräs ja rautateollisuuden
        osakkeita, vaikka Outokumpua Hei silloinhan Raudan kysyntä kasvaa ! !

        Sinä Tiedät varmasti nämä perseet ja Väyryset, että niiden ohjeilla ei silloin tule
        latin latia. Ne on täyttä paskaa ja sen vuoksi sivistyneistö on niitä vastaan ! Ei
        sen vuoksi, että ne on haastajia, vaan sen vuoksi, että ne pitää meitä tyhminä ja
        sen vuoksi niitä vihataan ja sen vuoksi ne saa vaikka turpaan. Sen tyhmyyden
        vuoksi ja sen vuoksi, kun tyhmät ja yksinkertaiset uskoo ja niitä, kun ne ei
        itse ymmärrä yhtään mitään. Lue taloúdesta ja kaupasta ja siitä on saatavilla
        paljon aineistoa ja sitten, kun ymmärrät niin sinä voit sitten kertoa niillä
        tiedoilla ja sanoilla ja tavoilla ja sinua sitten kuunnellaan ja arvioidaan.


    • älyäläjätä

      Itsesi kehuminen haisee tänne asti.
      Vaan kuka sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.
      Olet ilmeisesti shrink specialist tarpeessa alemmuuden complessissasi.
      Ilmeisesti olet myös seinä hullu joten pyöreän huoneen
      parantamis tekniikka sopii koska et voi jäätyä nurkkaan.

      Totuus ei pala tulessakaan?

    • ei_eulle

      Liittovaltiomultinikki on niin kiero jätkä, että voisi aloittaa "oikaisun" itsestään. Siinä on tosin oikomista ja paljon, mutta eiköhän se onnistu. Yhden narun riipunta tekisi ihmeitä ja toisi rauhan palstalle. Loppuisi myös jatkuvien valheiden ja harhaanjohdatusten EUnukki-evankeliumi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      240
      14957
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      45
      1915
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      181
      1420
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      102
      1310
    5. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      28
      1199
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      958
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      912
    8. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      81
      774
    9. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      728
    10. Voitko väittää

      Ettet flirttaillut tai ainakin yrittänyt osoittaa kiinnostusta?
      Ikävä
      75
      658
    Aihe