Älkää laittako euroakaan yhteisvastuukeräykseen

ennustelija

Olen 69 vuotias ja kymmeniä vuosia on kerätty rahaa muiden maiden auttamiseen ja loppua ei ole näkyvissä, kirkko kerää 60% ulkomaille ja 40% kotimaahan. Kirkko jo nyt lähettää ilmeistä jostain keräystuloista 93% ulkomaille. Kirkko tulisi erottaa valtiosta, kerätköön "jäsenmaksunsa ihan itse".
Meillä ei ole velvollisuuksia rahalahjoituksiin.
Tehdään tästä nyt loppu.

15

1877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älkäämurehtiko

      Äläpä ole noin huolissasi. Tuo 60% on vain luku. Siitä rahasta ilmeisesti suurin osa jää Suomeen ja suomalaisille. Siitä maksellaan kirkon työntekijöiden palkkoja, kokouskuluja, illalliskuluja ehkä viinitarjouluineen, kahvittelukuluja, esitteet ja mainoksetkin maksavat jne. Suuri osa menee myös siihen, kun kirkon koordinaattorit matkustelevat lentokoneilla noihin kehitysmaihin suunnittelemaan avustamista ja tarkastamaan tuloksia. Pitää siellä myös paikallisia johtajia kestitä ja tutustua paikallisiin nähtävyyksiin. Aikaa menee ja päivärahat juoksevat. Pientä korruptiotakin sopivien lahjojen muodossa on pakko harjoittaa, sillä muutoin ei mikään toimi. Ei siitä rahasta taida lopulta montakaan prosenttia tuonne kehitysmaiden avustuskohteisiin mennä. Mutta hyvä mieli tulee lahjoittajille ja ennen kaikkea kirkon työntekijöille, jotka saavat palkkansa ja mukavat matkansa.

      • Ihmettelevä226

        Unohtui muuten näistä seksikulut jotka joku hyväuskoinen hölmö maksaa näille maailmanpelastajille. Yhteisvastuukerääjä kävi ovella mutten päästänyt sisälle kun ajattelin että niin molemmille parempi. Ei tule sitä vaivaannuttavaa hiljaista hetkeä kun ilmoitan etten maksa mitään. Kerääjä on nimittäin tuttu ihminen. Olen miettinyt paljon sitä miten avun voisi saada perille ilman sitä välistävetäjien armeijaa. Onko ainoa keino lähteä sinne itse omalla rahalla apua viemään? No näkisihän sitten sen todellisen tilanteen. Halua auttaa kyllä olisi. Ja rahaa.


      • hitto-ehdit-rahat-meni

        tuleekohan tämä asiantuntijan tieto oikeasti päivittymäää? saas nährä sano siirakki


      • Iivatti

        Eipä viitsi.


    • amaryllis21

      Hän tarkoitti ilmeisesti, että loppurahasta menee 60% ulkomaille ja 40% kotimaahan,eli suurin osa jää kulujen kattamiseksi kirkon omalle tilille....

    • Mäksäkää

      Juu ei tipu

    • maailmanmeno

      En anna keräyksiin, koska ei ole kirjanpitoa eikä raportointia, mihin rahat ovat menneet. Jotkut ovat saaneet avustustyöstä itselleen elinkeinon.
      Kaikenlaisia keräyksiä on paljon. Nenäpäivä saa miljardeja. Onko kuultu, mihin käytettiin? Jotkut järjestöt ovat poliittisia. Kirkon Ulkomaanapu on omien sanojensa mukaan puolueeton, paitsi palestiinalaiskysymyksessä. Se jopa rahoittaa terrorijärjestöksi luettua palestiinalaisjärjestöä. Puolueeton ei ole myöskään SPR.

    • KehitysapuOnHyödyllistä

      Nälänhätä vähenee, kouluja saadaan.
      Turhaahan se on odottaa että köyhästä kehitysmaasta jolta on vuosia riistetty luonnonvaroja tulisi heti nopeasti moderni korkeakulttuuri.

      • Ei_korkeakulttuuria

        mutta luulisi nyt hetkessä pääsevän sellaiselle asteelle, että syövät korkeintaan sen kuin tienaavat. Ja nussisivat paljaalla vähemmän.


      • No kyllä jo yli 60 vuoden rahan syytämisellä kehitysmaissa pitäisi muutakin tapahtua, kun tuo jatkuvasti ylltyvä väestöräjähdys ?


    • Lhfunbl

      Suomi on antanut 40 vuodessa kehitysapuA N 30 -miljardia euroa ja sinä aikana kehitysmaiden väestö on kasvanut kolminkertainen kertaiseksi

      Kaikki on mennyt hukkaan

    • Vaalheillamatkoille

      Entäpä nämä ns. vapaaehtoistyöntekijät,luulin etteivät he saa edes palkkaa vaan ovat sydämestään auttamassa köyhiä ja sairaita mutta näin ei olekaan vaan saavat suuret palkat päivärahoineen,ilmaisine matkoineen ja asumisineen.
      Mitä tämä tarkoittaa,luulin SPR maksavan heidän asuntonsa vuokran matkan aikana ja heidän saavan KELAn tuen määräisen päivärahan.

      Meitä lahjoittavia on petetty pahemman kerran.

      • totuusvoittaa

        Se on sitä uskontoa.


    • Valuutapako Afrikasta on noin 10x sinne menevään apuun nähden.

      Ei ne mitään apua tarvitse,.
      '

    • Onhan noista väestökasvuun ollut räjähdysmäinen apu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      570
      1957
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      93
      960
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      947
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      777
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      69
      728
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      668
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe