Isänmaallisuus leimataan ressukoiden aatteeksi!?

IsänmaallinenSuomalainen

Valta- eli valhemedia on jo pitkään käynyt aivopesu-kampanjaa, jossa perinteinen ja tervehenkinen isänmaallisuus pyritään leimaamaantyöttömien, juoppojen tai muuten syrjäytyneiden miesten aatteeksi? Todella kavalaa ja likaista propagandaa omaa kansaa vastaan!

Ihan kuin tavallisen hyvin toimeentulevan ja tasapainoisen kansalaisen ei tulisi puolustaa omaa maataan, kansaansa, kulttuuriaan ja uskoaan?! Se on kiihkosuvakkien mielestä muka suvaitsemattomuutta ja taantumuksellista. Tai ainakin hyvin tyylitöntä. ;-)

Asiahan on juuri päinvastoin! Perinteisesti hyväosaiset ovat olleet kaikkein isänmaallisimpia, koska heillä on eniten syytä kiitollisuuteen ja eniten menetettävää. Jos oma maa sotketaan vaikkapa suurmamutuksella, niin hyväosaiset menettävät tietysti eniten kaikessa mielessä!

Todella kieroa on suomalaisvastaisten tahojen propaganda. Valitettavasti monet kansalaiset ovat niin valistumattomia ja typeriä, että ostavat tuon propagandan ilman mitään kritiikkiä!?

32

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Geddasta

      Suomessa on kaksi johtavaa mielipiteen muokkaajaa, aivopesijää, Yle ja Helsingin Sanomat. Niihin kansa sinisilmäisesti uskoo.

    • toimittajaressukat

      Minua sylettää eniten nuo suomalaisvastaiset toimittajat! Toimittajan ammatti on rajusti yliarvostettu Suomessa. Toimittajilla on monia etusisuuksia ja mahdollisuuksia edetä yhteiskunnassa, kiitos julkisuuden.

      Mutta nuo hyväosaiset keskinkertaisuudet eivät tunne mitään kiitollisuutta Suomea ja suomalaisuutta kohtaan!? Vaikka he ovat saneet kaiken omalta maaltaan ja kansaltaan, tosin sitä tietysti myöntämättä.

      Toki olen selvillä, että toimittajat ovat nykyään purkkiorjia. Heidän on noudatettava ylhäältä annettua "toimituslinjaa" eli propagandaa. Ja päätoimittajat "sitoudutetaan" vielä kovemmin siihen!

      Pikku aivopähkinä: Miettikää, ketkä ja mitkä tahot sitouttavat jopa päätoimittajat omaa kansaansa vastaan???

      • Auttaisiko tässäkin raha ensisijaiseen kuuliaisuuteen.
        Toinen ratkaiseva ohjaaja on jo lapsuudesta saakka käyty aivopesu ohjatun varhaiskasvatuksen ja tämän maan, niin loistavan koulutuksen tuloksena.
        Tässä yhtälössä on vain yksi heikko lenkki, tähän pakettiin ei ole saatu ympättyä oppimistulosten tason säilymistä tai nostamista.
        "Lukihäiriöisä" tuntuu valmistuvan aina vain enemmän.

        Mutta kaikkeahan ei voi saada.


    • eliitin_rappio

      Tasavallan aikainen Rooma oli monessa suhteessa oikeamielinen verrattuna nykyisiin näennäisdemokratioihin. Silloin hallitseva patriisi-luokka oli ainoana velvoitettu käymään armeija ilman korvausta. Sen sijaan tavallinen kansa eli plebeijit värvättiin armeijaan, siis vapaaehtoisesti ja palkkaa nauttien.

      Eli muinoin eliitiltä odotettiin automattisesti suurempaa isänmaallisuuta ja kansallismielisyyttä kuin muulta kansalta, koska eliitti hyötyi selvästi eniten järjestelmästä. Nykyään eliitit hyötyvät samalla lailla, MUTTA ne eivät tunne velvollisuudekseen puolustaa omaa maata ja kansaa. Puhumattakaan mistään uhrautumisesta.

      Totisesti vanha sanonta "Kala pää mätänee ensin"-pitää paikkansa!

    • USArmyPoisSuomesta

      Yhdysvaltojen armeijan, ilmavoimien ja laivaston sotaharjoittelut pois Suomesta!

      • Tervetuloa Venäjä tänne harjoittelemaan!


      • Mg42
        Musti.Hintikka kirjoitti:

        Tervetuloa Venäjä tänne harjoittelemaan!

        Venäjä pysyköön poissa Suomesta,Venäjän armeijaa emme kaipaa tänne.


    • > perinteinen ja tervehenkinen isänmaallisuus pyritään
      > leimaamaantyöttömien, juoppojen tai muuten syrjäytyneiden
      > miesten aatteeksi

      Ei, sekoitat nyt tuon kansallismielisyyteen, jota esimerkiksi perussuomalaiset edustavat. Ei tietenkään voida sanoa, että kaikki kansallismieliset ovat heikosti koulutettuja ja muutenkin vähän tyhmiä, mutta tässä pätee se "90% porukasta pilaa kaikkien maineen" -ongelma.

      Tarkoittaa siis, että koulutustason ja kansallismielisyyden väliltä on löydettävissä negatiivinen korrelaatio. Vastaavasti positiivinen korrelaatio löytyy huonovointisuuden ja kansallismielisyyden väliltä. Tämä on ihan ymmärrettävää ja johtuu pitkälti kahdesta seikasta:
      1. koulutetut ihmise hyötyvät kansainvälisyydestä suoraan enemmän kuin vähemmän koulutetut ja
      2. koulutetut kykenevät usein ajattelemaan tilannetta laajemmalla perspektiivillä, sekä ajallisesti että demografiaan suhteuttaen

      > Perinteisesti hyväosaiset ovat olleet kaikkein isänmaallisimpia

      Ja näin on edelleenkin. Ongelma ei ole isänmaallisuus, vaan kansallismielisyys. Me isänmaalliset esimerkiksi toivotamme ulkomaalaiset tervetulleiksi. Suomi tarvitsee ulkomaalaisia ja maahanmuutto on yksi tekijä, joka tulevina vuosikymmeninä tulee pitämään Suomen nenän pinnan yläpuolella.

      > Todella kieroa on suomalaisvastaisten tahojen propaganda

      Viitannet itsenäisyyspuolueeseen tai muihin Putinin trolleihin? Tosin aiemmin puhuit valtamedioista ja sekoitit ne valemedioihin. Katsos kun koulutetut ja älykkäät ihmiset arvostavat hyvää journalismia enemmän kuin roskajulkaisuja. Sen takia me haemme uutisemme mielummin vaikka Ylestä, kuin MV:stä ja muista valemedioista.

      • RottaTaasPihalla

        Rotta tuli taas ITSE sekoittamaan asiat!

        Kansallismielisyys eli Suomen tapauksessa suomenmielisyys kuuluu isänmaallisuuteen täysin.

        Rotta viljelee tuota punaviherkelta-propagandaa työkseen...


      • RottaTaasPihalla kirjoitti:

        Rotta tuli taas ITSE sekoittamaan asiat!

        Kansallismielisyys eli Suomen tapauksessa suomenmielisyys kuuluu isänmaallisuuteen täysin.

        Rotta viljelee tuota punaviherkelta-propagandaa työkseen...

        Ei, ovat ihan eri asioita. Minä olen isänmaallinen, sinä olet kansallismielinen.

        Suomenmielinen on sitten jokin muu asia vielä.


      • stupidrat
        TheRat kirjoitti:

        Ei, ovat ihan eri asioita. Minä olen isänmaallinen, sinä olet kansallismielinen.

        Suomenmielinen on sitten jokin muu asia vielä.

        Rotta olet juuri itse tuollainen, kun halveksit ja toisia isänmaallisia syyllistät .Omasta mielestäsi olet fiksukin, mutta oikeasti juuri sinun kaltaiset tyypit ovat näitä typeryksiä. Väität olevasi isänmaallinen, mutta teksteistäsi näkeee lävitse, että nuolet juurikin niiden perseet, joissa yleinen mielipide vaikuttaa ja olet olevinasi, niin hyvis itseäsi korostaen, että et tajuakaan, kuinka paljon typerämpi olet, kuin normi maalaisjärjellä varustetu kouluja käymätön käytännönjärkeä omaava perus Pertti.


      • Soldiers of Odin. Heh heh. PVL. HEH HEH HEH!


      • stupidrat kirjoitti:

        Rotta olet juuri itse tuollainen, kun halveksit ja toisia isänmaallisia syyllistät .Omasta mielestäsi olet fiksukin, mutta oikeasti juuri sinun kaltaiset tyypit ovat näitä typeryksiä. Väität olevasi isänmaallinen, mutta teksteistäsi näkeee lävitse, että nuolet juurikin niiden perseet, joissa yleinen mielipide vaikuttaa ja olet olevinasi, niin hyvis itseäsi korostaen, että et tajuakaan, kuinka paljon typerämpi olet, kuin normi maalaisjärjellä varustetu kouluja käymätön käytännönjärkeä omaava perus Pertti.

        > Rotta olet juuri itse tuollainen, kun halveksit ja toisia isänmaallisia syyllistät

        Etkö osaa lukea? Minä nimen omaan olen isänmaallinen ihminen.

        Elämäm koulun läpikäyneet Pertit on punnittu ja köykäisiksi havaittu. Jos haluat oikeasti käydä haukkumaan kanssakeskustelijoiden älykkyyttä, ei ehkä ihan ensimmäiseksi kannata lähteä sille linjalle, että kyllä nuo kouluja käymättömät, työttömät väkivallanihailijat ovat jotenkin keskimäärin älykkäämpiä kuin vaikkapa yliopistossa opiskelleet ja johtavissa tai asiantuntijatehtävissä toimivat ihmiset.


    • ValeryPetitBourgeuse

      On totta, että monet kansallismieliset ovat isänmaallisia, mutta onneksi kaikki isänmaalliset eivät ole kansallismielisiä.

      • valheretoriikkaa

        Höpöhöpö! Toistat tuota suomalaisvastaisten arvomädättäjien valheretoriikkaa. Kansallismielinen on yhtä kuin suomenmielinen elin isänmaallinen. Ei voi olla isänmaallinen Suomessa olematta suomenmielinen eli kansallismielinen. Piste.


      • NäinO

        Sitten olen mielelläni olematta "isänmaallinen". Enemmin kommari tai vihreä, kuin juntti ja natsi.


    • Seppo_Laine

      Isänmaallisuus leimataan ressukoiden aatteeksi vain siksi, että tälläkin palstalla joku ressukka itkee, että isänmaallisuus leimataan ressukoiden aatteeksi.

      • ääÖLF_huiTLUR

        Ei vain siksi, vaan muunmuassa siksi.


    • Mg42

      Onpas ihmeellistä kommentteja miksi pitäisi olla kommari tai natsi,minä en mielestäni ole kumpikaan olen isänmaallinen ja en voi ymmärtää näitä henkilöitä jotka alinomaan vähättelevät Suomea ja Suomalaisia näillä kommentti palstoilla, enkä ole Nato mielinen en halua Natoa Suomeen mutta vielä vähemmän Venäjää.

    • brorpå

      Natsipoppoolla on niin heikko miehitys ja kannatus että on näämmä pitänyt kaikki vähänkin kirjoitustaitoiset värvätä aatetta ylistämään. Eiks je? Onko paniikki iskenyt suomalaiseen pe-
      rusnatsiin kun tuntuu että touhujenne taustalta kuuluu alati voimistuva suomalaisten nauru joka tekee puuhastelustanne lopulta hupia,sirkusta . :))

    • maallisia_eroja

      Isänmaallisuus on OK. Isänmaallisuus on saanut kuitenkin rinnalleen sairaita johdannaisia, kuten kokoomuslaisen isäntämaallisuuden ja perSu-SKE:n isämmaalisuuden.

      Näillä isäntämaallisuudella ja isämmaalisuudella ei ole juurikaan tekemistä oikean ISÄNMAALLISUUDEN kanssa.

    • NäinOnMarjat

      Siitoinismi on suomalaista isänmaallisuutta puhtaimmillaan.

    • näinhän_se_on

      "NäinOnMarjat

      Siitoinismi on suomalaista isänmaallisuutta puhtaimmillaan."

      No joo. Puhdasta mielipuolisuutta. Jäsenet apukoulutasoisia vajakkeja.

    • on_trollia

      Käyn tätä tekstiä läpi kappale kappaleelta.

      "Valta- eli valhemedia on jo pitkään käynyt aivopesu-kampanjaa, jossa perinteinen ja tervehenkinen isänmaallisuus pyritään leimaamaantyöttömien, juoppojen tai muuten syrjäytyneiden miesten aatteeksi? Todella kavalaa ja likaista propagandaa omaa kansaa vastaan!"

      Onko tästä jotain muutakin kuin mutu-tuntumaa? En tarkoita väheksyvästi. Tarkoitan vaan sillä että pitäisikö kovinkin kiitellä? Mielestäni isänmaallisuus on itsestäänselvä asia ilman asian paisuttelua tai edes tätä avautumista. Ja eikö isänmaallisuus kestä kritiikkiä? Joku Ping-Pong voisi olla samaan tapaan astetta jumalallisempi jos olisi kritiikin yläpuolella.

      "Ihan kuin tavallisen hyvin toimeentulevan ja tasapainoisen kansalaisen ei tulisi puolustaa omaa maataan, kansaansa, kulttuuriaan ja uskoaan?! Se on kiihkosuvakkien mielestä muka suvaitsemattomuutta ja taantumuksellista. Tai ainakin hyvin tyylitöntä. ;-)"

      Jatkan samaan tapaan. Onko jotenkin huono omatunto? Oletko huolissasi kelpaako tyylisi? Missä sanotaan että maata (jne.) ei pitäisi puolustaa? Nimenomaan pitää, sotilasvalan ja lain mukaan. Kuka tätä todella kumoaa, ellei oma salaliittoteoriasi, jolla juuri kaivat maata todellisten isänmaallisten jalkojen alta. Tällaisella messuamisella juuri järjestät isänmaalliset outoon valoon. Oletko tullut ajatelleeksi?

      "Asiahan on juuri päinvastoin! Perinteisesti hyväosaiset ovat olleet kaikkein isänmaallisimpia, koska heillä on eniten syytä kiitollisuuteen ja eniten menetettävää. Jos oma maa sotketaan vaikkapa suurmamutuksella, niin hyväosaiset menettävät tietysti eniten kaikessa mielessä!"
      Totta, ainakin hyväosaisilla on "varaa" olla isänmaallisia. Siis niin, ettei ole aatteellisessa mielessä pakko hakea kaljaa Tallinnasta. Tai mitä tahansa kunhan on halpaa. Tarkoitan tällä tiettyjä asioita, hiton rahvaat.

      "Todella kieroa on suomalaisvastaisten tahojen propaganda. Valitettavasti monet kansalaiset ovat niin valistumattomia ja typeriä, että ostavat tuon propagandan ilman mitään kritiikkiä!?"

      Niin, kyllä kestävät asiat sananmukaisesti kestävät kritiikkiä ja propagandaa. Horjuuko oma uskosi? Se mitä valistumattomat ja typerät "ostavat" on anglismia. Puhu suomea äläkä väheksy oman maasi kansalaisia. Vai kelpaako suomalaiseksi vain tavallinen hyvin toimeentuleva ja tasapainoinen koska "ostaa" sinun logiikkasi? Älä vandalisoi normaalia isänmaallisuutta urpo.

      • qåaäzm

        "Jatkan samaan tapaan. Onko jotenkin huono omatunto? Oletko huolissasi kelpaako tyylisi? Missä sanotaan että maata (jne.) ei pitäisi puolustaa? Nimenomaan pitää, sotilasvalan ja lain mukaan. Kuka tätä todella kumoaa, ellei oma salaliittoteoriasi, jolla juuri kaivat maata todellisten isänmaallisten jalkojen alta. Tällaisella messuamisella juuri järjestät isänmaalliset outoon valoon. Oletko tullut ajatelleeksi?"

        Kuule, se armeija ei puolusta suurinta uhkaa vastaan. Se on erään lähi-idän uskonnon leviäminen maahanmuuton myötä, sekä heidän huikean syntyyvyydenkin myötä. Mitä teemme armeijalla kun se ei kaikenlaisia uhkia vastaan taistele. Tätä nimenomaista uhkaa vastaan voidaan taistella suullisesti, niin että tuodaan se uhka julkisesti esille. Sen armeijakin herroineen osaisi. Mutta minkäs teet kun armeijan herrat ovat suvakkeja, eivätkä näe kuin idän uhkan.

        Kuka ottaisi asiat esille ja "messuaisi" näistä ellei kansallismieliset? Ei nämä maanpetturipuolueet sitä suurin surminkaan tee. Siksi tarvitaan persujen kaltaisia puolueita, jotka ottavat asiat esille. Muita ei kiinnosta pätkääkään suomalaisten turvallisuus, ja huomio, tämä on nähtyä todellisuutta.


    • urpo_trolli

      Minun mielestäni nämä isänmaallis-kansallismielis-suomalaiset voisivat koittaa saada aikaiseksi jotakin.

    • niinpä_niin_taas

      Niin, luetko ikinä laatulehtiä, vai mainitsemiasi valhemedioita joita siis "ostat", ja muut ovat typeriä jne.? Kirjastossa voi vähävarainenkin perehtyä muuhunkin kuin johonkin mitävitt...journalismiin. Kyllä aika ressukka paljastaa korttinsa jo otsikossa.

      Kyllä pelkkää Aku Ankkaakin lukemalla saa omanlaisen käsityksen asioista maailmassa. Toki on helppoa luettavaa.

    • Suomenparhaat
    • Taistelia

      Isänmaani ompi Suomi.
      Näin yksinkertaista se on.
      Yst. Terv. Taistelia.

    • Solifers.of.Odin.Jkl

      Isäm mani onpi Soumi yksin kertasta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1438
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      972
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      692
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      644
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      624
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe