Nostetaanpa kissa pöydälle, eiköhän naukuminen ala kuulumaan.
Tyypillinen kommentti, jota saa kuulla, jos ehdottaa rajoituksia maahanmuuttoon tai kansainväliseen tavaraliikenteeseen, on kuinka ilmestyskirja tulee todeksi kun kaikki kansainvälinen kauppa ja ihmisten liikkuminen lakkaa. Seuraukset ovat kuulema kauheampiakuin mikään historiassa koskaan koettu, kansainvaelluksia ehkä lukuunottamatta. Katsotaanpa mitä todella tapahtuisi, jos rajat pistettäisiin niin kiinni, että hiretkään eivät pääsisi läpi.
Ensimmäinen väite on, että koittaa hirvittävä suurtyöttömyys. Tämä hieno johtopäätös on seurausta niistä kokemuksista, joita on kansainvälisistä lamakausista. Silloin kansainvälinen kauppa vähenee, ja tyypillisesti Suomen tapauksessa ensin sakkaa vienti ja sen seurauksena rahojen alkaessa huveta, myös tuonti. Sen jälkeen kun tuonti sakkaa, kansainvälinn hintataso alkaa laskea, koska riittävän moni muukin maa on kohdannut saman kohtalon. Tässä kehityskulussa ensin tulee työttömiä vientiteollisuudesta, ja myöhemmin muulatakin, mutat he eivät työllisty tuonnin korvaavaan kotimaiseen tuotantoo siksi, että rajat EIVÄT OLE KIINNI. Siksi laman laskema kansainvälinen hintataso tekee kannattamattomaksi perustaa omaa tuotantoa, kun palkkataso ei jo pelkästään tyypillisen velkakuorman takia voi laskea määrättyä alemmas, puhumattakaan siitä, että myös sijaintitekijämme tekevät meistä aina kalliimman kuin mikään muu alue maailmassa lukuunottamatta pohjoista Siperiaa ja Alaskaa.
Mitä sitten tapahtuisi jos rajat pistettäisiin täysin kiinni ja kaikki kansainvälinen rahaliikenne katkaistaisiin samalla? Tuonnin lakatessa ulkomaisten kulutustavaroiden hinnat alkaisivat kohota, jolloin niiden valmistaminen paikallisesti tulisi kannattavaksi. Se vaatisi investointeja, jotka olisi helppo rahoittaa setelirahoituksella, koska väistämättä seuraava inflaatio söisi velat. Vientiteollisuudesta vapautua työvoima työllistyisi välittömästi kotimaisen tuotannon rakentamiseen ja sitten sen pyörittämiseen. Jos etuudet suojattaisiin indekseillä, ei inflaatio olisi ongelma, koska rahan ulkoisesta arvosta ei tarvitsisi piitata mitään. Maailman koulutetuin maa pystyy kehittämään kaiken, mitä tarvitsee, joten ainoaksi ongelmaksi muodostuisivat ne maatalolustuotteet, joita näissä oloissa ei voi tuottaa. Tietenkin myös energiakysymys vaatisi sangen luovia ratkaisuja ja varmaankin niiden lisäksi paluuta jossain määrin raskaampaan ruumiilliseen työhön ja eläinvoiman käyttöön, mutta kukapa tietää, mitä innovoitaisiin, jos olisikin aivan pakko.
Kaupan ja liikkumisen osittainen rajoittaminen on itse asiassa hieman mutkikkaampaa, sillä siinä valuutan arvo ja hintatasojen välittyminen maasta toiseen on huomioitava edelleen. Omalla valuutalla ja täysin omissa käsissä olevalla veropolitiikalla nämäkään eivät olisi alkuunkaan ratkaisemattomia ongelmia, ellei niistä silkala tyhmyydellä sellaisia tehtäisi. Itse asiassa pitkällä aikavälillä oma valuutta ja säännölliset devalvaatiot ovat ainoa keino pitää yllä kansainväliseen vaihdantaan perustuvaa hyvinvointia näillä leveysasteilla, ellei omaa jotain erityisen arvokasta, kuten öljyä tai maailman parhainta paperia tuottavan teollsiuuden tilanteesa, jossa muut ovat vasta lapsen kengissä.
Näitä kysymyksiä olisi hyvä alkaa miettimään muidenkin kuin meidän impiwarialistien. Saatamme vielä kohdata aikoja, jolloin maailmankauppa supistuu, ei kasva. Taloutemme ei selviä niistä kovinkaan hyvin, kuten olemme nähneet. Ne kuitenkin ovat todellisuutta, joka ei katoa pois toiveajattelulla eikä "markkinataloutta edistämällä". Koko vastakkain asettelu "markkinatalouden" ja "sosialismin" välillä on aikansa elänyttä ja suurin osa argumentoinnista sen rintmalinjan molemmin puolin on aivan silkkaa huuhaata ja tunteisiin ja uhkakuviin vetoavaa soopaa. Sen leikin aloittivat toki kommunistit utopioineen, mutta meidän ei ole pakko jatkaa sitä tällä puolella.
Kuinka pyörät pidetään pyörimässä Suomessa seuraavan laman aikana? Siihen ei välttämättä enää ole edes kauan, kun se koittaa.
Rajat täysin kiinni!
19
241
Vastaukset
- eiihantäysin
Rajat kiinni kehitysmaamuslimeilta ja afrikkalaisilta. Suomi on pieni omapäinen kansa, me emme voi sulauttaa itseemme tuollaista väkeä, joka ei lähtökohtaisesti sulaudu yhtään mihinkään sivistyneeseen yhteiskuntaan. Miksi tätä ei tajuta päättäjätasolla?
- ullahaku
Suomalaiset ovat muuttuneet täysin luuserikansaksi joitten ei ole edes oikeutta selviytyä tulevan islamisaation edessä. Kuolkaa pois. Muutama isänmaallinen toki on jäljellä ja nekin tullaan vaientamaan onneksi jo nyt lain avulla.
Eipä minua haittaa vaikka rajat on apposen auki. Tulee kuka tulee ja menee kuka menee...
- yäk
Olet selvästikkin yhteiskunnassa ottopuolella rahallisesti, etkä se joka raataa muittenkin evään puolesta.
yäk kirjoitti:
Olet selvästikkin yhteiskunnassa ottopuolella rahallisesti, etkä se joka raataa muittenkin evään puolesta.
Persut kiihoittuu...
- yäk
Musti.Hintikka kirjoitti:
Persut kiihoittuu...
En tiedä mistä persut kiihottuu, mutta olin suhteesi näköjään oikeassa.
- 137SpencerST
Musti.Hintikka kirjoitti:
Persut kiihoittuu...
Musiikkimakusi on mahtavaa sekin
https://www.youtube.com/watch?v=V__0y94b4GM
- SelvätSäännöt
Pisteytys maahan pyrkijöille.
- maahan pääsee jos on koulutusta, osaamista, rahaa, tuottavaa yritystoimintaa, jne.
- siis asioita joista hyötyy Suomi ja tulija.
- turhaa on roudata korrutoituneen pakolais bisneksen kautta luku ja kirjoitustaidottomia ja turisteja kela lomille Suomeen
,- Suomi hölmöt jo roudasi Italiasta lentokoneella väkeä,. Muut eu maat ei ottaneet!! Orpo Sipilä ovat täysin osaamattomia, Tolvanoita !!! Tyhmyys maksaa paljon!!- Anonyymi
Kehitysmaamuslimeiden ”kotoutus” bisnes on todella tuottavaa ja osin poliititikkojen lähipiirin käsissä....
- Ouewjk
Ruotsi jatkaa rajojen sulkia ja tarkastuksia
- qåaäzm
Mitä se aloittaja tuollaisia puhuu että mikään ei saisi liikkua rajan yli? Nythän on vaadittu vain rajatarkastuksia takaisin, siis sellaisia jotka olivat ennen Schengeniä.
- qåaäzm
Eilä Kännön aikana maa oli turvallinen naisillekin, eikä muutenkaan maalla huonosti mennyt. Nyt se kaikki hyvä mitä silloin oli, ollaan tuhottu.
- pizathyva
Ruotsissa kaikki ok. On vale uutista väittää joistain nogo alueista tai autopaloista. Jos niitä on ne ei ainakaan Suomeen tule, niinkuin ei mikään terrorismikään. Me tarvitsemme maahan muuttajia. Parhaat ovat insinöörejä rintama karkureita. Me vielä rakennamme uuden puhtaan maan Irakiin suomen avustuksella. Nyt ei voi mennä, kun lomalle sinne sielä kamala paika.
- Anonyymi
Suomen rajat vuotavat
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/503026/949ad6c5ab - Anonyymi
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/italialainen-aarioikeistopuolue-houkuttelee-perussuomalaisia-halla-aho-tavoitteena-mahdollisimman-suuri-ryhma-keskittymalla-ydinteemoihin/7411344
EU on ratkaisu-PS oikea veto alkaa eu myönteiseksi - Anonyymi
Viikottain tulee käytyä venäjällä. Pitää olla passi ja viisumi. Auto tutkitaan mennen tullen. Ei kulje paperittomat. Sama kun olisi joka raja-asemalla, satamissa ja lentokentillä....
- Anonyymi
Eu:n pahin ongelma on euroopan ja Suomen ulkorajojen vuotaminen sekä eurooppaan ja Suomeen pyrkivät sopeutumattomat Islamia ja sen kulttuureita palvovat kehitysmaa muslimi haittamaahanmuuttajat.... vai tietääkö joku jonkun länsi-euroopanmaan johon Islamia ja sen kulttureita palvovat kehitysmaamuslimit ovat integroituneet hyvin.... ja ovat voimavara yhteiskunnalle. Se että osaa lisääntyä holtittomasti ikuisenelatuksen statuksella ja käyttää yhteiskuntaa taloudellisesti hyväkseen ei ole integroitumista yhteiskuntaan eikä varsinkaan voimavara yhteiskunnalle...
- Anonyymi
Ainoa ratkaisu tähän on rajatarkastuset jotka ovat tietenkin kevyemmät eurooppalaisille. Eli siis pelkkä passintarkastus riittää....
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961512
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58931- 85902
- 53816
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t262719Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74646