Ihmettelen noita kommentteja EVM keskusteluissa.

Eikö ollenkaan huomioida sitä, että sosiaalipolitiikka pitää myös ajaa EU:n
tasolle ? Eli jos on vakuusrahasto, niin sillä on myös säännöt mitä sillä maksetaan.
Määräenemmistö päätös on luonnollisesti paras talousalueen vakauden ja
kehittämisen kannalta. Se ei ole niin yksiselitteinen asia mitä Ryssän trollit ja tyhmät
ja yksinkertaiset juntit tänne huutelee.

Voihan suomi joutua myös sen EVM:n suojiin ja eihän suomen kokoisella taloudella
ole muuta vaihtoehtoa, kuin olla euroopan unionin jäsen siis olla tasavertaisessa
asemassa naapurimaiden kanssa teollisuudessa ja kaupassa. Voi sitä persu nimitellä
ja jopa itse halla myönsi tämän taloudellisen riippuvuuden euroopan unionista, mutta
ei halunnut kertoa siihen sitä toista tietä. Lopetti puhumisen siitä ja siirtyi matuun.

Jos jopa persu-johtaja myöntää asian. Niin ei ole olemassa silloin mitään vaihtoehtoa
EU:lle suomen kokoisessa taloudessa viittasi myös halla. Persuille ja ryssän trolleille,
pitää heittää se kysymys, että he maksaa veroja ja maksaa EU:lle. Mutta pitää heittää
se kysymys myös, että millä se maksetaan ja kuka maksaa palkkaa ja kuka myy ja kuka
ostaa ja miten kaikki toimii. Ettei käy, kuten Briteille, että enään ei tarvitse keskustella
ylijäämästä, että maksetaan niin ja niin paljon EU:lle. Nyt ei tarvitse enään keskustella
ylijäämästä ja maksuista, koska ei enään ole sitä ylijäämää mistä tarvii keskustella.

Kun nämä kysymykset tulee kuitenkin siihen eteen... Niin siitä tietää tyhmän joka
ei siitä keskustele. Esim. Jätkä työskentelee Uudenkaupungin Mersun tehtaalla ja
huutaa tällä palstalla EU eroa ja valittaa, että pitää maksaa EU:lle niin ja niin ja veroja
maksaa ... OK erotaan EU:sta, niin ei tarvi valittaa, mutta ei ole sitä tehdastakaan enään.
Ei ole palkkaakaan eikä veroa enään... Se oli tyhä jätkä.

2

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annamunkaikkikestää

      EVM syventää velkataakkaamme.

    • Nyt minä taas putosin kärryiltä. Kyseessä on euroopan unionin integraatioon
      syvennys ja silloin on hyvä kysyä, että kenen velkataakkaa se lisää ?

      Se voi lisätä ainoastaan Euroopan unionin velkataakkaa ja raha on myös EKP:n euro.
      Syvemmässä integraatiossa kaikki menee enemmän yhteisvastuulliseski. Se on se tavoite.

      Eihän se Integraatio pysähdy tähän mikä nyt on tulossa ja kyllä se syvenee joka vuosi.
      Kyllä jo Itä-euroopan maat monet on nousseet taloudellisesti jo länsimaiden tasolle.
      Kyllä heille voidaan jo laittaa myös vastuuta ja miten sitä voidaan muuten siirtää ?

      Älkää nyt kuvitelko, että suomi on mikään rikas ja ruusunen maa euroopassa !
      Totuus on myös se, että suomi on köyhimpiä maita euroopassa ja siitä oli jo tutkimus
      myös HS:ssä mitä ihmisillä on pankkitalletuksi. Sitten nousi hirveä hulapaloo ja uutinen
      piti oikein poistaa HS:n sivuilta ja sanottiin, että suomen asuntovarallisuutta ei ole laskettu.
      No miten senkin varallisuuden sitten käy jos EU:sta erotaan ? Taitaa olla aika äkkiä entinen
      Albania tai Kosovo koko maa.

      Me ajatellaan jo, että me ollaan euroopan unionin kansalaisia ja meidän puolustus ja
      voima on euroopan unioni ja siksi minä ja monet emme edes pidä venäjää minkään
      näköisenä uhkana ja oikeastaan venäjä on vain yksi hyttysen pask* !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1305
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      609
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe