Tottapuhuen kysymys, onko Antti Rinne (sdp) "kupla" joka puhkeaa!?

Onko-sittenkään-ainesta

Itse en ole Kepun, en Kokoomuksen en minkään muunkaan" valtapuolueen" yms. kannattaja. mutta nyt kun olen mielenkiinnollaa seurannut esim. Antti Rinteen lausuntoja eri asioissa vaikuttaa miehen mielipiteet ja kannanotot muuttuvat aina sen mukaan missä yhteydessä ja kuka kysyy hänen ja siten puolueensa kantaa asioihin joilla voi olla melekoista vaikutusta äänestäjein käyttäytymiseen ja siis ääenstämiseen!

Eilis-illan tortain 14.3. -19 vaalikeskustelussa hänelle - siis Rinteelle annettiin yllätävän paljon mahdollisuutta puhua rauhassa asiat loppuun mistä kulloinkin oli kysymys.

Mutta lausunnot toipilaana ennen paluutaan "työn pariin" ja vaalitaistoon, Rinne ilmaisi yhdessäkin haastattelussa kannan että "vain kerran häneen iski epätoivo - ja luovuttamisen ajatus" - jatkaa poliittisessa toiminnassaan yms.!?

Mutta jo seuraavissa puheenvuoroissaan mies antoikin ihan toiselaista kannanottoa eli hän useissa muissa haatatteluissaan on ilmaissut päinvastoaisesti edelliseen, - "kertaakaan ei ole edes käynyt mielessä antaa periksi tai luovuttaa" - näissä samoissa teemoissa ja vaalitaistelussa Sdp:ssä!?

Mitä tämä häilyvyys ja omien kertomiensa kumoaminen näinkin osoittaa!?
Tulisko hänestä pääministeri joka peruu ja muuttelee sanomisiaan jatkuvasti ja kaikissa asioissa missä kantansa muuttu tai tulee eri valossa esiin, riippuen tilanteesta ja kysyjistä ja miten ahtaalle hän joutuuin?

Nämä nyt päällimmäisenä, antaa hyvin epäluotettavan kuvan miehen johtamiskykyihin nähden - jos on kuin "väärän todistuksen" antaja ja peruja missä tahansa asioissa?

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voiko.olla

      Antti Rinne oli jotenkin oudon näköinen ja jähmeä, naama vahamaisen harmaa.
      Mieleen iski kauhea ajatus että jos Antti Rinne oli sittenkin menehtynyt sairaalassa ja hänet oli palsamoitu, niinkuin Lenin, ja tuotu sitten takaisin vaalikampanjaan.
      Kestääkö kauankaan kasassa?

    • Hidas.ajatuksenkulku

      Niin olisko mahdollista "elävien kirjoissa" kuitenkin?
      Tai sitten haettu näköisolento ( hoikistuneempi) kuten rva Trumpille Amerikoissa, kun ei jaksa aina "edustaa" häpämänsä ukon rinnalla!

      Mutta pysytään asiassa, mikä teissä huolestuttaa tai miettyttää tämän edustaja pj.n olemuksessa ja ulostuloissa - jotka eivät ole ihan kuten "ennen ja aikoinaan" poliittiset puhujat ovat olleet!

      Yksinkertaistaen - voiko kansalaiset luottaa mitä se puhuu ja ehkä lupailee? Ja saako perua ja "rahat takaisin"?

      • luottamuksenherätystoimi

        20.12.2018 tuli 17 200€ sakkoa työsopimuslakirikoksesta. Maksattaa Pro:lla.
        Eipä unohdeta Lohjan taloyhtiökavallusta.
        Ei myöskään AKT-matkalaskuhuijausta.
        Eikä finanssivalvonnan nuhteita antille UPM-pörssi-sisäpiiritietovuodosta.
        Kunnostautui Levi-hissien tarjouskilpaa vääristämässä, lahjuksia epäillään.
        Vuonna 2014 autohurjastelusta Lahden moottoritiellä 1716€ sakot

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Rinne


      • Sorosnoo

        Olet sä aloittaja kokpanssitrolli se haisee kilometrien päähän. Orpon ja Sipilän jutut ne muuttuu nyt kun kannatus on 13% ja 15%.


    • Ei-jatkoon-vieläkään

      Mielestäni Rinne on pelkkä epätoivoinen häilyvä mietteinen ns änkyttäjä, jolle parempi paikka olisi olla rivi-demari.
      Enemmän uskottavuutta löytäisin Lindtmannin tai Harakan persoonissa. Toki joku demari nainenkin (mutta ei Jutta) olisi ookoo.

      • ällöantit_ja_fiksuville

        Heinäsuovasta voi löytyä neula ja SASDP:stä fiksu Ville:

        SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Ville Skinnari myönsi realiteetit demarinuorten kesäpäivillä 5.8.2017 Hangossa.

        Irtisanomista on helpotettava työllisyyden parantamiseksi.
        Lehdessä näin: "Skinnarin mukaan yksinyrittäjät eivät uskalla palkata lainsäädännön vuoksi riittävän hanakasti uutta työvoimaa."

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/201708082200312152_pi.shtml


      • MonkeyBusiness

        Orpo näyttää silmiään siristävältä epärehelliseltä autokauppiaalta, joka myy romua kalliilla ja osamaksulla.


    • SDP on samalainen kupla joka koristaa Petteri Orpon otsaa 5 tunnin ajomatkan jälkeen

    • Ihmetyttää_todella

      että kuka äänestää Kokoomuksen Orpon kaltaista mokuttajaa jolla ei ole edes järkeä niin paljon että olisi oikaissut alahampaansa vaan ne ovat monessa rivissä kuten vaikka hailla tai krokotiililla.

    • punaistalihaa

      Rinne vaati joku aika sitten veroa lihansyönnille mutta nyt kiistää koskaan puhuneensa mitään sellaista. Miten se nyt on, oma punakkuus on poissa mutta punainen liha kuitenkin sallittaisiin.
      Vaalienalus on kummallista aikaa, poliitikkojen mielipiteet ovat yhtäkkiä aivan erilaisia kuin muistinkaan. Mitä tarkoittaa se pälyily...?

      • Omaneduntavoittelijat

        Joo Eduskunnan kuppilassa ja lahjuslounailla Rinteelle maistuu "ruusunpunainen liha" ( oikea liha siis) medium tai täysin kypsä yhtälailla, samoin sian eli henkililäisttäon "porsaan liha" niin pihvinä, ripsinä kuin kinnukna!
        HK:n ja Atrian lenkki maituu yhä miehen palattua terveiden kirjoihin!

        Vihannesta ja salaaattia ottaa nimeksi ja sopivasti ( kuvaustilanteissa) hämäyksen vuoksi!

        Toden totta kuten TV 1:n vaalitentissä tuli esiin tämä ihmemies eka kysymyksessä halusi lihalle veroja ja eri eritellyt lainkaan kuten muutamaa minuuttia jälkeenpäin kotimaisen lihantuotannon ja ilmaston kysymyksessä olikin jo heti toista mieltä PERKKELE AIVAN USKOMATONTA PASKANPUHUMISTA ja kollegoiden ja katsojien aliarvoimista!

        Kuka kertoo se "kansanomaiselle" ukkelille itselleen on täysi KUPLA jonka hallitus ei tule olemaan vallassa edes kauden puoleen väliin!

        Syyttäkää jo itseänne jotka kannatatte sekä Rinnettä että Kokoomusta Orpoineen ja Risukkoineen!


      • InfosotatrolliEteläranta

        Trollaat asiaa joka on jo paljastettu kokoomuksen likaisten temppujen osaston vaalipaniikkivedätykseksi. Liha- ja maitoveron, jotka paljastettiin porvarien vaalivalheiksi sijaan Rinne lupasi alentaa peruselintarvikkeiden arvonlisäveroa Ylen vaalitentissä.


    • hahahahahahahahahh

      Rinne on todellakin kupla joka puhkeaa mutta vasta vaalien jälkeen.

      Faktaa on että Rinteestä tulee pääministeri sinipunahallitukseen SDP KOK Vihr RKP

      • SuomiNousuunSuomiNousuun

        Maamme saa SDP PS VAS KD tolkun hallituksen. Antti Rinne pääministeri, Halla-aho valtiovarainministerinä, Laura Huhtasaari sisäministerinä ja Li Andersson työ- ja sosiaaliministerinä.

        SDP 24%
        PS 19%
        VAS 10%
        KD 5%

        Yht. 58%

        PS ei kelpuuta vihreitä ja RKP:tä hallitukseen maahanmuutto- ja ilmastoagendan takia sekä kielikysymyksestä.

        KOK ja KES jäävät myös oppositioon, koska niiden normitolkunpurkutalkoon ohjelma on tolkun vastainen ja massamaahanmuuton jäljet on nähty, kuten myös työläisten kikitys ja työttömien kyykytys.


    • kupla mikä kupla sekoilee puheissaan.

      • yäk_mikä_sotku

        Saisi puhjeta kylpyhuoneessa tai muussa helposti putsattavassa paikassa


    • näytöt-annettu-eijatkoon

      Orpolla ja Sipilällä ne jutut vasta muuttuukin. Kumpikaan ei hyväksy enää yhdessä väsättyä maakuntahimmeli-bisnes-sotea. Kokoomus ja Petteri Orpo haluaakin nyt vanhan kunnon julkisen mallin ilman maakuntia, ja sinne lisäresursseja, resursseja joita kokoomuksen johdosta ollaan nimenomaan vähennetty, jotta kokoomus saisi ihmiset yksityisen terveysbisneksen ja bisnes-soten taakse. Maakuntamalli on kokoomuksesta ihan p-ska.

      Kepu ja Juha Sipilä taas ei halua kokoomuksen bisnes-sotea, ja maakuntamallikin on pehmentynyt. Orpo ja Sipilä siis väänsivät neljä vuotta sotea, joka oli molemmista p-ska, mutta jolla kumpikin koitti saada omalle puolueelleen ja omille eturyhmilleen etuja. Siis varsinainen lehmänkauppa. Suomen ja kansan edun sijaan puolueen ja marginaalieturyhmien etujen ajamista. Kalliiksi tuli, sillä puhutaan jopa lähes 500 miljoonan euron kuluista pelkkään maakuntamalli-bisnes-soten valmisteluun.

      Ei ihme että kokoomuksen kannatus on 15% ja kepun 13%.

      Kaiken lisäksi Orpo sai eniten puheaikaa, vaikka itse nimenomaan valitti vastausaikansa lyhyydestä. Varsinainen satusetä.

    • Soossiherkkua

      Toipilas ukko vaan yrittää pinnistää, kohta viikatemies korjaa jos ei lähde huilaamaan!

    • Todelliset.pellet

      Viime päivät osoittaneet kuinka Keskustan ja Kokoomuksen kuplat jo puhkesivat. Viikko sitten vielä mitä parhaat hallituskaverit ja nyt kaikesta toista mieltä miten itse ajoivat asioita hallituksessa, ja kaikesta eri mieltä mitä viikon takaiset hallituskaverit.

    • Sensuroija_asiantuntija

      Tämä ei suoraan liity aiheeseen - mutta saattaa sivuta joko äänestäjiä tai äänten kohteita?

      KYSY MITÄ VAIN: Asiantuntija vastaa kysymyksiin alkoholismista ja päihderiippuvuudesta 19.3. klo 14-16. suoli24:ssä.

      Kyllä Rinne on tupla-kupla, saamme nähdä. Mies on opposition miehiä, aivan kuin Soimi T.!

    • Kaksi-vaihtoehtoa

      Kokoomus ja Kepu molemmat sähläsivät maineensa tällä hallituskaudella. On aivan mahdoton ajatus, että Kepu ja Kokoomus saisivat jatkaa uudessa hallituksessa, 4 vuotta lisää.

      Se tietäisi 100% varmuudella saman sote-söhläyksen alkamista uudelleen. Sipilä ajaa kepulaista Maakuntaghallintoa kuin kärmettä pyssyyn.

      Toisaalta jos äänestää SDP:tä tai Vihreitä tai jopa RKP:tä, se tietää että Suomeen aletaan rahdata järjettömät määrät afikkalaisia pakolaisia.
      https://www.vihreat.fi/artikkeli/2016/10/emma-kari-eva-biaudet-li-andersson-erkki-tuomioja-suomen-pakolaiskiintio-moninkertaistettava

      Jäljelle jää Persut ja Kristillinen Liitto. Vain nuo kaksi ovat säilyttäneet malttinsa niin Soten kuin Pakolaishössötyksenkin aikana.

    • älääänestädemaria

      Antti Rinteen on epävarma sekä epäselvä ulosanniltaan ja ilmiselvästi hänen osaamisensa pääministerin vaativaan tehtävään, on kupla.

      Kysymys on vain siitä puhkeaako tuo kupla ennen vaaleja , vai tapahtuuko se kansakunnan kannalta kauhea asia, että tuo kupla puhkeaa vasta vaalien jölkeen.

      Suomen asiat ovat nyt paljon paremmassa kunnossa, kun 2015 olivat Antti Rinteen valtiovarainministeri kauden jälkeen.
      Antti Rinteeltä ei mene kuin vuosi tai kaksi, niin Suomi ontakaisin isossa työttömyydessä, huonommassa työllisyysasteessa ja valtionvelka lisääntyy taas hirmuvauhdilla.

      Silloin SDP tulee taas kertomaan valheellisen sadun, kuinka kaikki johtuu vain huonosta tuurista ja kansainvälisistä suhdanteista.

    • duurijamolli

      Kuten Joonas Nordman TV ohjelmassa hyväntahtoisesti luonnehti Rinnettä: puhe karkaa ennen ajatusta. Jämäkkyys ei välity.
      Ulosanti on vastakohta aikaisemmalle puolueen puheenjohtajalle, joka miettii kauan mitä rauhallisesti lausui.

    • Laaja_vasemmisto_Kd_Ps

      No nyt ja tällä hetkellä kansakuntamme valinnan mahdollisuudet ovat kertakaikkisen heikot tai toivottoman huonot!'
      Sille emme mahda mitään että puolueet ovat valinneet johtoonsa henkilöitä joiden ansiot ja jopa älykkyys ja visionäärisyys ovat heikoilla kantimilla!

      Ja mielestäni kaikki olemassa olevat puolueet ovat tässä jamassa! Ainoa todellinen jopa poikkeus ja ehkä siksi puolueiden ja osan kansasta aliarvoima henkilö on Jussi Halla-aho Perussuomalaisista!
      Hänen visionsa ovat kaukana edellä näiden muiden perässä laahaavien hiihtäjien kansakunnan etuojen ja tulevaisuuden näkokannoista!

      Toinen tavallaan edelläkävijä oli Kokoomuksen Orvon puheenjohtajan paikalta kammetun Alexander Stubbin uudistusmielisyys ja samalla tavoin tulevaiduuteen yli muiden osoittavat kyvyt!
      Virheitä ovat tehneet kaikki, mutta usein muiden myötävaikutuksella, diktaattoria meillä ei toistaiseksi ole!
      Vasemmiston nuori puheenjohtaja Li Andersson on myös todellinen visionääri samalla tulevaisuuden ihmisiä - ja aidosti asialla josta puhuu ja joidenka puolesta myös toimii avoimesti kaiken aikaa!

      Myös KD:n Sar Essayah on vahvasti ja vakaasti ajamiensa asioiden takana ja hänen kokoemusasiantuntijuus on kiinnostavaa kuultavaa! Aivan toista mitä henkilönä oli edeltäjänsä P. Räsänen.

      Mutta mitä teemme jos näin sattuu tällä kertaa käymään "vuoroon" valitaan parempien vaihtoehtojen puuttuessa Sdp ja sen mukaan pj. Rinne hallitusvankkureiden vetoon!?
      Hänen on saatava vahvoja hallitus-kumppaneita muistakin puolueista - ja tässä edellä niitä nimiä tulikin jo lueteltua!

    • ramivaa

      Rinteellä tuntuu tosiaan tuo mieli ailahtelevan ja nuo mielipiteetkin vaihtuvan kyllä aivan turhan tiuhaan. Mistä päin se tänään tulee. Siihen on puolue mennyt...

    • Onko joku oikeasti koskaan luottanut Rinteeseen? Siinä on poliittinen nousukas, joka ei missään tapauksessa ole pääministeriainesta. Pääministerille on annettu niin suuri valta maan asioissa, että jos demarit sattuvat nyt vaalit voittamaan, niin pm pitäisi kyllä kutsua kokonaan poliittisen veljeskunnan ulkopuolelta.

    • Kassakaappisopimusko-jo

      Antti Rinne luo jotain harhaista kuvaa hänen itsensä ympärille joka ei hyvää lupaa jos kannattajat eivät ole ukkelin kanssa samaa mieltä alkuunkaan se voi olla samalla Rinteelle kohtalokasta!
      Rinne ns. 'vähemmän älykkäänä' sönköttäjänä ja heikolla ulosannillaan vaatisi hyvin vahvaa monipuolista puolueiden yhteistyötä, mutta jos mies kuten pikku-Orpokin maalaavat itsensä nurkkaan ( kuten jo toisaalla hyvin asia kuvattiin) on ongelmat edessä!
      Kuvittelisi jos kuten kerrotaan Rinne on lain asiantuntija ja kouluttautunut siitä... mutta demokratiasta ei taida olla täyttä ymmärrystä huolimatta puolueen nimestä sdp!?
      Lukekaa vaikka tästä ....
      §§§
      https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/b0483459-4a52-4fa5-9ae1-3a3e07882f3b

      Nämä ovat hallitusvaihtoehdot: SDP:n tai kokoomuksen ykkössija johtamassa sinipunaan - edes suurimman asema ei takaa Halla-ahon pääministeriyttä

      Tänään klo 13:13 (muokattu klo 13:33) _29.3.2019_
      ”Tärkeintä on olla uskollinen omalle linjalle. Jos siitä tinkii liikaa, kannatus romahtaa”, arvioi Jussi Halla-aho. Tästä logiikasta seuraa – paradoksaalista kyllä – myös perussuomalaisten jääminen oppositioon. EU-politiikka ratkaisee, kirjoittaa analyysissaan Iltalehden politiikan toimittaja Lauri Nurmi.

      Eduskuntavaaleihin on aikaa kaksi viikkoa.

      Yleisradion gallupissa SDP on suosituin puolue (20,1 %) ja yli neljän prosenttiyksikön karkumatkalla kokoomukseen (15,8 %).

      SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne paljasti torstaina Iltalehdelle, mitkä ovat SDP:n kynnyskysymyksiä hallitusneuvotteluissa. Lähes varmasti SDP on neuvotteluissa mukana - joko suurimpana tai toiseksi suurimpana puolueena.

      Jos Rinne yrittää ensimmäisenä hallituksen muodostamista, hän kutsuu neuvotteluihin todennäköisesti kokoomuksen, vihreät ja RKP:n. Näin Suomeen syntyy enemmistöhallitus.

      Hallituksella olisi eduskunnassa takanaan noin 120 kansanedustajan turvallinen enemmistö.

      SDP ei hallitusneuvotteluissa tingi vanhustenhoidon sitovasta hoitajamitoituksesta, perusterveydenhuollon seitsemän päivän hoitotakuusta ja tuhannesta uudesta hoitajasta ja lääkäristä. Tämä sopii hallituskumppaneille.

      Petteri Orpo jatkaa valtiovarainministerinä, mikä takaa sen, että kokoomus pääsee johtamaan verotuksen kokonaisuudistuksen valmistelua. Kokoomuslaiset haluavat siirtää verotuksen painopistettä työn verotuksesta ympäristölle haitallisen kulutuksen verottamiseen.

      Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto nousee ulkoministeriksi.
      ¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨???
      SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ovat löytämässä sote-uudistuksesta sovun. Se saattaa riittää sinipunahallituksen liimaksi.



      Jne. kts linkki_

      • Odotetaan-rauhassa

        Voihan pyhä pysäys. Vaaleja ei ole käyty vielä. Ääniä ei ole annettu yhtäkään.
        Vielä seuraavassa kahdessa viikossakin ehtii tapahtua vaikka mitä, jopa demareiden romahdus?

        Kyllä kansa tietää, ne ketkä aikovat äänestää seuraavat herkeämättä, kuka puhuu mitäkin, mihin päin viisarit näyttää, vielä ehtii perua suunnitelman äänestää jota kuta, ja äänestääkin muuta.

        Kannatusluvut ok mutta ei kiveen hakattuja. Savitauluun paremminkin, liituvärillä.

        Demareiden kannatus laskenut, perussuomalaiset kosketusetäisyydellä aivan kokoomuksen kannoilla, kepu alenee, joku ylenee... Ja silti luvut saattavat heittää ympäri ämpäri, kun 14.4 ilta on lopuillaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      124
      5958
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      57
      4326
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      58
      2751
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2558
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1855
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1524
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      34
      1382
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      24
      1341
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      26
      1167
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1111
    Aihe