Kävin eilen ennakko äänestämässä. Etnisesti en ole suomalainen mutta Suomessa syntynyt ja Suomen kansalainen. Minua jäi häiritsemään eilinen tilanne. Tilaisuudessa kysyi äänestyslipun jakelia automaattisesti olenko Suomen kansalainen, perustuen ulkonäköön. En tiedä millä vuosisadalla henkilö elää. Maahanmuuttajia on suomessa ollut jo 90 luvusta lähtien ja se on ihan arkipäivää, että myös etnisesti eri taustaisilla ihmisillä on Suomen kansalaisuus. Miksi menisin äänestämään, jos en olisi Suomen kansalainen? On todella rasittavaa elää yhteiskunnassa, jossa joutuu melkein aina syrijinnän kohteeksi ulkonäön perusteella. Elämme 2019 lukua! Se on naurettavaa, että 2015 pakolaiskriisin seurakuksena oletetaan, että kaikki vähänkin erillaiset ihmiset ovat juuri heitä. Kohtaan päivittäin myös tilanteita jossa puhun suomea henkilölle ja saan vastauksen englanniksi takaisin... En tiedä onko tyhmyys oikeasti tiivistynyt näin paljon?
On tyhmää olla kapeakatseinen
20
101
Vastaukset
- kimbelius
Jos sinulla on rasittavaa elää yhteiskunnassamme niin muuta ihmeessä pois.
Ei sinua kukaan jää suremaan. - 3333333x
Minun ei tarvitse muuttaa :) vaan yhteiskunnan asenteet pitää muuttua ja takapajuinen ahdasmielisyys, jottei 40 luvun kansanmurha toistuisi 2019 ;)
- Jaahansjuu
Jukka-Joensuusta:
Mä en oo yhtään varma oonko AITO suomalainen, sukututkimuksia ei varmastikaan ole tehty? Onko juureni Venäjän puolella, tai johtaisiko ne Ruotsiin, tiedä sitä...
en varmaankaan oo AITO suomalainen, kun hiustenväri ei oo blondi 🤔
Silmätkään ei oo täysin siniset kyllä, et taitaa löytyä niin harmaan, kuin vihreän vivahteita
Ahdasmielisyys ja älykkyyden puute tässä yhteiskunnassa tuntuu olevan hyvin suuri vaiva! - Jukka-Joensuusta
Jaahansjuu kirjoitti:
Jukka-Joensuusta:
Mä en oo yhtään varma oonko AITO suomalainen, sukututkimuksia ei varmastikaan ole tehty? Onko juureni Venäjän puolella, tai johtaisiko ne Ruotsiin, tiedä sitä...
en varmaankaan oo AITO suomalainen, kun hiustenväri ei oo blondi 🤔
Silmätkään ei oo täysin siniset kyllä, et taitaa löytyä niin harmaan, kuin vihreän vivahteita
Ahdasmielisyys ja älykkyyden puute tässä yhteiskunnassa tuntuu olevan hyvin suuri vaiva!Suomalaisten juuret ovat 11 000 vuoden ajalta alueelta jos piirtää Helsingin ympärille ympyrän jonka säde on 1000 km. Tätäkin kauempaa on tullut väestöä esim. Nykyisen Belgian alueelta. Keskeisin asia on että ennen 1990-lukua kaikki ihmiset käytännössä olivat vaaleaa pohjoista rotua ( toki muutamia harvoja poikkeuksia oli). Samalla tavalla kuin Somalian asukkaat edustavat mustaa itäafrikkalaista väestöä tai Korealaiset Kaukoidän väestöä.
Silmien värin voi karkeasti jakaa kahtia, tummat silmät joihin kuuluu ruskean eri sävyt ( näitä on 96-95% Maailman väestöstä) ja vaaleat silmät eli siniset, harmaat ja vihreät. Suomen väestö oli ennen mamuvyöryä yli 80% vaaleasilmäisiä ( Maailman ennätys).
Suomen kansalainen ja suomalainen eivät sii ole välttämättä sama asia. "Suomalainen" on oma etninen ryhmänsä.
Vaaleat rotuominaisuudet ovat väistyviä ja siksi meillä pitäisi olla tiukka suojeleva ohjelma maahanmuuton suhteen tummista maista. Vaaleista ihmisistä ulkomailta tänne muutavista voui tulla suomalaisia, jos he opettelvat kielen. Heitä ei katukuvassa tunnista vieraiksi.
Itsellä oli mielenkiintoinen kokemus 1990-luvulla Dresdenistä jossa paikallisbussiin hyppäsi joukko skinheadejä ja karjaisi "auslander raus!". Vietnamilaiset ja turkkilaiset luikkivat kiltisti tiehensä. Minä en, arvaatteko miksi? Lähes kaksimetrisenä vaaleana ja sinisilmäisenä minä en näyttänyt "ulkomaalaiselta" skinien silmissä, vaan Hitlerin määritelmältä "arjalaiselta" ;)
Juu ja ÄO on 132 pistettä.
Helpompaa on sinut täältä poistaa kuin muuttaa yhteiskuntamme asenteita.
Tyhmäähän se on ennakkoäänestyspaikalla kysyä onko Suomen kansalainen, kun sitten koneelta virkailija näkee heti, onko äänestysoikeutta vai ei. Lipun jakelija oli typerys, samoin kuin useimmat sinulle jo vastanneet.
Vaikka ääliöitä on joukossamme näin paljon, ei saa yleistää, muutoin syyllistyy samaan ennakkoluuloisuuteen ja jaotteluun kuin rasistitkin.- jzjykstkyts
Kuulostaa oudolta, mutta en ole koskaan äänestänyt ennakkoon, niin en tiedä miten protokolla siellä menee. Miksei henkilöllisyyden esittäminen riittänyt, siitähän sen saa selville onko äänestysoikeutta vai ei. Kai siellä samat äänestyslistat on kuin normiäänestyksessäkin?
En usko, että ihmiset tarkoituksella tahtoo syrjiä tuonkaltaisissa tapauksissa, ehkä tuossa oli kyseessä kokematon henkilö, joka ei oikein tiennyt miten pitää toimia.
Itse puhun aina suomea kaikille, mutta oma kokemus on ollut, että usein vastataan englanniksi takaisin. Mutta tsemppiä sen englannin kuunteluun :) - PaavonRakkaus
Paavo Väyrynen pelastaa kadotukselta
- monimonimoni
Tämähän vaikuttaa keskityltä tarinalta, koska henkkareitahan siinä kysytään. Suomen kansalaisuus näkyy henkkareista ja jos ei näy, niin ei ole äänestämistäkään.
Saanko pyytää aloittajaa keksimään paremman tarinan. - pilleriposkeen
joo eihän siellä mitään kansalaisuuksia kysytä vaan henkkarit ja sitten tarkistetaan listasta että on äänestysoikeus siinä piirissä. Sen jälkeen saa vasta äänestyslipun. Huono provo. Keksitty juttu.
- Vttutaas
Nämä keksityt rasismiulinat ääliökomppaajineen on yksi syistä joka kasaa epäluottamusta matuihin ja saa toivomaan heidät sinne missä olisi heillä se rasismiton yhteiskunta. Osaamme olla ilman rasismineuvojiakin ja ainakin sossu ei ole rasistinen. Mikä riittää heille paremmin kuin hyvin.
- 3333333x
En ole keksinyt "tarinaa" vaan tilanne meni juuri niin kuin mainitsin. Lipunjakaja kysyi olenko Suomen kansalainen olettaen ulkonääkööni. En edes tiedä miksi hän sitä kysyi. Hänen tehtävänsä on jakaa niitä äänestys lippuja ei tarkastaa sitä olenko kansalainen vai en... Virkailija tarkistaa sen sitten kun annetaan lipuke hänelle :) Joten joo kyllä sitä voi pitää syrjintänä. Suomalaiselta ystävältäni sitä ei yllätys yllätys kysytty.
Taitaa nousta tunteisiin kun natsi puolue ei voittanu...- Anonyymi
Voi,voi. Kyllä nyt varmati harmittaa. Varmaan itkeä tirautitkin. Voi,voi. Olisi varmaan kannattanut pysyä siellä kotimaassa,et olisi tarvinnut täällä itkeä kohtaloasi,voi,voi. Mut hei eihän se ole myöhäistä vieläkään eikun vaan äkkiä pakkaamaan,ja takaisin sinne mistä tulitkin.Et tarvise itkeä. Voi,voi.
- Uliuliuli
Ymmärrän lipunantajaa. On kielitaitokysymys ja joku lukutaidoton ei-kansalainen on voinut yrittää paikalle. Veikkaan että siellä missä on apn näköisiä enemmistö, ollaan erittäin kapeakatseisia. Turistitkin voi menna vain ryhmissä sallittuja reittejä ettei kapeakatseiset heittäydy vihamielisiksi. Entäs saako äänestää ollenkaan? Sitten sitä tullaan tänne ja vaaditaanehdotonta suvaitsevaisuutta suureen ääneen, olisi pidettävä kuin kukkaa kämmenellä. Siksi että suomalaiset ovat jo ääliömäisen suvaitsevaisia että voi ottaa kaiken irti.
- Anonyymi
"Tilaisuudessa kysyi äänestyslipun jakelia automaattisesti olenko Suomen kansalainen, perustuen ulkonäköön"
Miksiköhän tommoisesta piti loukkaantua? Voe hele,vetti. Varmaan ihmettelit myös,kun ei ollut punaista mattoa,ja soittokuntaa..
Mieti nyt ihan oikeastiet jos muuttaisit täältä pois. - Anonyymi
Kovin vaikea uskoa jos sulla on ennakkoäänestyksen lähetekirje ja henkilöllisyystodistus, että kysyttään yhtään mitää. No, uskoo kuka uskoo.
- Anonyymi
Olen egoisti ja haluan säilyttää Suomen suomalaisena kaikkine tapoineen ja kulttuureineen. En halua tänne muualta tulleiden tapoja ja perinteitä.
- Anonyymi
Et ole mielestäni egoisti vaan ihan tervehenkinen suomalainen, joka arvostaa omaa maataan, kansaansa, kulttuuriaan, uskoaan ja kieltään.
Normaali itsekkyys on luonnollista. On ihmisluonnolle normaalia ja tervettä puolustaa omaa kotiaan ja omaa perhettään.
Sama pätee tietysti laajemminkin omaan maahan ja kansaan, vaikka suomalaisvastaiset tahot muuta väittävätkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole mielestäni egoisti vaan ihan tervehenkinen suomalainen, joka arvostaa omaa maataan, kansaansa, kulttuuriaan, uskoaan ja kieltään.
Normaali itsekkyys on luonnollista. On ihmisluonnolle normaalia ja tervettä puolustaa omaa kotiaan ja omaa perhettään.
Sama pätee tietysti laajemminkin omaan maahan ja kansaan, vaikka suomalaisvastaiset tahot muuta väittävätkin.Samaa mieltä. Sotaveteraanit taistelivat pitääkseen Suomen suomalaisena ja suomalaisille. He taitavat pikku hiljaa alkaa kääntyilemään haudoissaan jos nykyinen haittamaahanmuutto ja suomen mamutus saa jatkua.
- Anonyymi
On myös tyhmää olla sinisilmäinen. On sinisilmäisiä ajatella, että iso määrä miehiä voidaan tuoda vieraasta kulttuurista ja istuttaa heihin länsimaisia arvoja. Jos se edes ylipäätään onnistuu, niin tämä kestää todella pitkään ja monelle länsimaiset arvot eivät istu koskaan. On liian isot kulttuuriset ja uskonnolliset erot länsimaihin verrattuna. Tekeekö tämä mielipiteeni minusta rasistin?
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1404231Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382490Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442138Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet231194Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711092- 541007
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34935Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63916- 47854
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies104825