Koska tämä FEMINISMIkeskusteluun tarkoitettu foorumi on vallattu antifeministisen, sovinistisen ja suoranaisen misogynian purkukanavaksi sen sijaan että täällä keskusteltaisiin asiapitoisesti itse palstan aiheesta keräsin tähän muutaman vanhemman keskustelun josta löytyy oikeaa asiaa koskien palstan aihetta. Ei voi olla tarkoituksenmukaista että feminismiä käsittelevä palsta on vihitty vain muutaman feminismin traumatisoiman katkeran misogyynikon naisvihan purkukanavaksi ja vuodesta toiseen käytännössä vain yksi - pääasiassa minä itse - oikea feministi edes viitsii täällä kirjoitella itse aiheesta. S24:fi on kuitenkin valtakunnan suurin virtuaalinen kohtaaamispaikka ja keskustelukanava, joten täällä pitäisi olla tilaa kaiken muun sekoilun lisäksi myös asiapitoiselle keskustelulle.
Seuraavista linkeistä löytyy tietoa mm. siitä mikä erottaa oikean feminismin pseudofeminismistä jota kutsutaan intersektionaaliseksi feminismiksi, millaista kaksinaismoralismia sisältyy käsityksiin vieraskulttuurien naisten asemasta ja siitä kenen vastuulla on vieraskulttuurien naisten aseman parantaminen, metoosta ja sen sellaisista päivänpolttavista feminismiasioista:
Toivotaan että linkkien määrä ei aiheuta moderointia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15478520/femf-ja-quotturvallinen-tilaquot
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15472036/tuhansia-tyttoja-uhkaa-silpominen
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15486904/sanna-ukkola-mies-vaietkoon-seurakunnassa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15483437/vaikenemiskulttuuri
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15485351/maahanmuuttajataustaiset-quotfeministitquot
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15485364/maahanmuuttajataustaiset-quotfeministitquot
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15486254/miksi-metoo-vaikenee
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15305167/miesviha-johtaa-normaalien-naisten-vihaamiseen
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15529281/toksinen-maskuliinisuus-taas-uutisissa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15181428/videoita-feministeille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15530853/toksinen-feminismi-v2
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15589464/feministin-pahin-painajainen
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15582981/torkea-perhevakivalta-kohdistuu-miehiin-naisia-useammin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15587419/miksi-feministit-hyvaksyvat-islaminuskon
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15649144/vaarin-ymmarretty-feminismi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15654642/miksi-feminismi-hakee-oikeuksia-vai-valkoisille-naisille-ja-vahemmistoille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15478237/intersektionaalinen-feminismi-on-taytta-roskaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15600979/kaari-utrion-suorat-sanat-islamista
Yhteenvetoa palstan hyvistä feminismikeskusteluista
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Niin? Kyllä feminismin kritiikki johtuu pääasiassa feministisen liikkeen johtajista. Nuo valkoiset naiset ovat raivokkaan halveksivia nimenomaan valkoista heteromiestä kohtaan.
Eli turha on syyttää peiliä, jos naama on vino. Toki olet oikeassa, että yleensä naisia ei saisi syyllistää muutaman fanaatikon puheiden ja asenteiden takia.
Feministit eivät toisiaankaan edusta naisia yleensä, vaan omaa uskonnon omaista kiihkolahkoa. Valitettavasti aina suulaimmat ja kiihkoimmat ihmiset saavat eniten huomiota.
Ainoa ratkaisu ongelmaan on joko syrjäyttää nuo kiihkojohtajat tai perustaa feminismistä erillinen maltilinen ja järkevä naisliike.- Anonyymi
Nimeä muutama feministisen liikkeen johtaja.
- Anonyymi
Feminismin ongelma on se, että femakot joko uskovat, taikka yrittävät uskotella, että länsimaalainen nainen on ollut/on sorrettu. Tosiasiassa naiset ovat olleet kaiken aikaa etuoikeutettuja yhteiskunnassa, jossa miehet ovat joutuneet maksamaan kovimman hinnan rakentaessaan ja puolustaessaan sitä.
Feministit väittävät, etteivät tarvitse miestä mihinkään, mutta samalla ajavat etuoikeuksiaan miesten avulla. Eiväthän naiset voisi olla sorrettuja, mikäli eivät näkisi miesten olevan etuoikeutettuja, ja koska naiset ovat etuoikeutettuja, ajaa tämä feminismillä mädätetty yhteiskunta tasa-arvoon vedoten kaiken aikaa epätasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
Antifemakko - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Feminismin ongelma on se, että femakot joko uskovat, taikka yrittävät uskotella, että länsimaalainen nainen on ollut/on sorrettu. Tosiasiassa naiset ovat olleet kaiken aikaa etuoikeutettuja yhteiskunnassa, jossa miehet ovat joutuneet maksamaan kovimman hinnan rakentaessaan ja puolustaessaan sitä.
Feministit väittävät, etteivät tarvitse miestä mihinkään, mutta samalla ajavat etuoikeuksiaan miesten avulla. Eiväthän naiset voisi olla sorrettuja, mikäli eivät näkisi miesten olevan etuoikeutettuja, ja koska naiset ovat etuoikeutettuja, ajaa tämä feminismillä mädätetty yhteiskunta tasa-arvoon vedoten kaiken aikaa epätasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
AntifemakkoTodellisuus on aina 180 astetta toiseen suuntaan, mitä äärivasemmisto väittää.
Oliko neuvostoliitto työläisen paratiisi? Ei. Päinvastoin, helvetti kaikille.
Tämän ideologian kulmakivi on totalitarismi ja valehtelu. Anonyymi kirjoitti:
Nimeä muutama feministisen liikkeen johtaja.
"Nimeä muutama feministisen liikkeen johtaja. "
Feministit ovat huomanneee, että noste on kadonnut.
Enään atlaksetkaan eivät kerro olevansa ex-feministejä.
Honkasalon aivopiereskelyt eduskunnan kahvilasta olivat liikaa jo hang-arroud feministeillekkin.
Ja kato on käynyt julkifeministeien piirissä.
- Anonyymi
hmm yhteiskuntamme ei tartte aatetta.Suomessa ei ole muuta parannettavaa kuin seksuaalivähemmistöjen oikeudet samoiksi kuin heteroilla. Nykyään feminismi ei tue tasa-arvoa vaan puolueen omaa agendaa... Menkää ulkomaille,siellä on tarve...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1482391Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2082143Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil41736Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:101199Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no3541144Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️1651015Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143287988Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska50985- 77957
- 56856