Mitä helvettiä!

Anonyymi

Pitkän aikaa on hurrattu sille, että Suomen valtion velka on kääntynyt laskuun. Velkakello kuitenkin takoo koko ajan hurjempia lukemia.

http://velkakello.fi/

15

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vain vuonna 2018 velka väheni 0,9 miljardia. Alla velanotot:

      2012=4.2mrd, 2013=5.8mrd, 2014=5.4mrd, 2015=4.7mrd -- yht 20.1 mrd, sixpack

      2016=2.5mrd, 2017=3.4mrd, 2018=--0.9mrd, 2019=1.4mrd -- yht 6.4 mrd Sipilän hallitus

      Yleisesti ottaen vuotuiset velanotot pienenevät.
      Hallituskauden velanotto kolmasosa sixpack'in ajasta

      • Anonyymi

        Jos vastuullinen taloudenpito olisi saanut jatkua, oli vuonna 2021 tarkoitus saada velan euromäärän kasvu pysähtymään.

        Tosin suunnitelmalle ensimmäisen kuoliniskun antoi AY jo syksyn 2018 lakkoilulla jyräämällä eduskunnan päätösvallan yli vesittämällä työllistämisenhelpottamislain alkuperäisessä muodossa.
        (Saksassa käytetyssä muodossa)


    • Anonyymi

      Vauhti on kumminkin ollut hidastumaan päin.
      Nyt se alkaa taas kiihtyä, saavuttanee ennennäkemättömän nopeuden.
      Silti saman saavuttaa myös suomalaisen vähävaraisen köyhtymisnopeus.

      • Kyllä Afrikkaan sopii suomen velaksi saamia avustusrahoja.
        Kun jakaisivat rahoja silloin vain kun ei ensin tarvitse ottaa velkaa että voi antaa muille, eikä edes tiedetä meneekö rahoista edes murto-osa kohteeseen mihin on tarkoitettu. Vanhusten asemasta on hiljennytty kokonaan kun pitää tukea Afrikan väkeä. Eihän rahaa riitä kuin tärkeimpiin.


    • Anonyymi

      Velkaa olis todella helppo vähentää. Ruvetaan tarjoamaan rikkalle ja keskiluokkalaisille hyvinvointi palveluja omakustannushintaan. Eli siten että siitä ei kertyisi valtiolle ja kunnille tappioita mutta ei voittoakaan. Vähä samaan tyyliin kuin köyhälle, kuinka paljon pitää jäädä rahaa kuukausittain vuokran maksun jälkeen.

    • Anonyymi

      Jos maksan tuosta velasta pois oman osuuteni, eli vähän alle 20 000 euroa, niin saanko jotain verohelpotuksia, tai mitään muita etuja?

      • Anonyymi

        Kyllä voit maksaa tuon summan ennakkokantona. Saman verran saat sitten helpotusta verotuksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä voit maksaa tuon summan ennakkokantona. Saman verran saat sitten helpotusta verotuksessa.

        Hei, kerro miten pitää toimia! Sehän olisi loistavaa, ei tarvitsisi osallistua enää velkarahalla kehitysmaalaisten asuttamiseen täällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, kerro miten pitää toimia! Sehän olisi loistavaa, ei tarvitsisi osallistua enää velkarahalla kehitysmaalaisten asuttamiseen täällä.

        Voit myös kätevästi maksaa tuon 20 000 euron omaosuutesi valtiolle ilmoittamalla vuoden alussa tulosi sen verran isoiksi, että joudut maksamaan veroa juuri tuon 20 000 euroa liikaa. Sen saman 20 000 euroa saat sitten takaisin verohuojennuksena, eli veronpalautuksena, kun se todellinen verotus on valmistunut. Sen verran saat siis verotuksellista etua maksaessasi oman osuutesi valtiolle tuolla kuvatulla tavalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit myös kätevästi maksaa tuon 20 000 euron omaosuutesi valtiolle ilmoittamalla vuoden alussa tulosi sen verran isoiksi, että joudut maksamaan veroa juuri tuon 20 000 euroa liikaa. Sen saman 20 000 euroa saat sitten takaisin verohuojennuksena, eli veronpalautuksena, kun se todellinen verotus on valmistunut. Sen verran saat siis verotuksellista etua maksaessasi oman osuutesi valtiolle tuolla kuvatulla tavalla.

        Onneksi olkoon!
        Olet nopeasti omaksunut Antti Rinteen talousmallin.


    • Anonyymi

      Jos sinulla on yöimääräistä varallisuutta maksaa osuutesi valtion velasta, sinulla on myös varaa maksaa enemmän veroja. Ilmottaudu vapaaehtoiseksi lisäveronmaksajaksi valtionvarainministeriöön.

      Kukaan ei aluksi usko, että olet järjissäsi, mutta kun vakuutat viranomaiset siitä, että olet SDP:n politiikan kannattaja, sinut otetaan tosissaan ja saat ohjeita, miten maksaa liikaa veroja ilman palautuksen pelkoa.

      • Anonyymi

        Minä voisin maksaa nyt oman osuuteni pois, jos sillä taataan se, että lisää maksettavaa valtionvelasta ei tule.


    • Anonyymi

      Antin almukassa tulee olemaan pohjaton (velkaa velalle ja hintojen rajut nousut), jotta 2023 keväällä suomen luottoluokitus on aikasti paljon miinuksella.
      Arvopohja köyhät köyhempiä, rikkaat hieman rikkaampia, tasa-arvo muisto vain.

    • Anonyymi

      Globalistinen mädätys on saanut aikaan sen, että valtionvelasta on lakattu välittämästä. Pääasia, että Suomi tuhoutuu itsenäisenä valtiona.

      Siinä on myös perimmäinen syy tämän maan pakkokehitysmaalaistamiselle. Tietyt tahot tekevät tiliä maansa myymisellä.

    • Anonyymi

      Asukasta kohden sosiaaliturvan Suomen menot ovat yli 13000 euroa vuodessa. Aika raju luku.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6926
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      101
      4600
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      47
      3888
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3290
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      630
      1904
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1298
    7. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1269
    8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      202
      1265
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1263
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1230
    Aihe