Raamattu on vuosisatojen aikana syntynyt kirjakokoelma jossa kuvataan menneen ajan uskomuksia, kulttuuria ja antiikin ajan maailmankuvaa ja mytologiaa ripauksella historiaa. Raamatussa on pornografiaa ja kaiken inhimillisyyden ylittävää raakaa väkivaltaa, mutta myös kaunista runoutta ja maailmanhistorian hienoinpia kuvauksia rakkaudesta ja toisesta ihmisestä välittämisestä niinkuin kertomus Laupiaasta samarialaisesta osoittaa. Se on koko kirkon diakoniatyön perusta meille laupiaille suomalaisille. Kaikkia pyhiä tekstejä on arvioitava terveen järjen ja omantunnon tuomalla kriittisyydellä.
Historiallinen raamatuntutkimus avartaa ajattelua
28
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Luuk.10:34 Biblia (1776) Ja tuli ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti siihen öljyä ja viinaa, ja pani juhtansa päälle, ja vei hänet majaan, ja korjasi häntä.
Olisi ollut parasta, ettei tuotakaan raamatunkohtaa olisi enää menty sorkkimaan, niin erinomaista tekstiä vanha käännös on.
Rapsiöljyä ja kossua haavaan ja Jalmari Svartin ravuri päälle maate, siinä resepti suoraan Ylhäältä. 👌🏻
Yksi Raamatun jae tällekin päivälle.
Sananlaskut 16:2
Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee ajatukset.torre12 kirjoitti:
Raamatussa valehdellaan. Ei ihmiset aina pidä teitään oikeana.
Palsta on täynnä ihmisiä jotka omasta mielestään elävät täysin oikein.
ArtoTTT kirjoitti:
Palsta on täynnä ihmisiä jotka omasta mielestään elävät täysin oikein.
Tarkoitin, että moni huomaa menneensä joskus vikaan: eli tehneensä vääriä ratkaisuja.
torre12 kirjoitti:
Tarkoitin, että moni huomaa menneensä joskus vikaan: eli tehneensä vääriä ratkaisuja.
Mutta viimeistään nyt olet jo korjannut kaikki virheet ja NYT elät oikein, eikö niin?
ArtoTTT kirjoitti:
Mutta viimeistään nyt olet jo korjannut kaikki virheet ja NYT elät oikein, eikö niin?
No olen oppinut virheistä. Päälle 60 v. on elämä jo sellaista kuin on ajatellut.
- Anonyymi
Sitähän se Raamattu on. Suuren ihmisjoukon laatima ja vieäläkin suuremman ihmisjoukon enemmän tai vähemmän pakolla levittämä oppi ja ohjeistus siitä, miten pitää elää ja olla.
Hyvin se on laadittu ja tehokkaasti on sen sisältöä levitetty. Sitä tuskin kukaan kiistää, vaikka on sillä kilpailijoitakin samassa sarjassa. Mikään ylivertainen se ei silti ole. Raamattu on useiden eri uskontojen ja uskonkäsitysten perusteos. Mitään yliluonnollista ilmoitusta tai viisautta siitä on turha etsiä, sillä sellaista siitä ei löydy. - Anonyymi
Joh.21:7 Biblia. Niin sanoi se opetuslapsi, jota Jesus rakasti, Pietarille: Herra se on. Kuin Simon Pietari sen kuuli, että se oli Herra, vyötti hän hameen ympärillensä, (sillä hän oli alasti,) ja heitti itsensä mereen.
Heittää itsensä mereen. Kun ei itseään voi heittää.
Vähän sama kuin Jumala kuulemma puhuu lumelle. Raamattu on hupikirja.
- Anonyymi
Ps.94:11 Herra tuntee ihmisen ajatukset; sillä he ovat kuin tuulen henkäys. Ps.62:10.
- Anonyymi
" Kaiken inhimillisyyden ylittävää raakaa väkivaltaa. "
Miksi kristillisen aikakauden raaka historia ei koskaan nouse puheenaiheeksi ?- Anonyymi
Hyvä kysymys. Falskiutta sekin.
Eiköhän noita löydy sadoittain vaikka historian teoksista? Aika loppuunkaluttu aihe tuokin.
- Anonyymi
Laupias samarialainen.
Jeesus oli kerran matkalla Jerusalemiin, ja olisi tahtonut yöpyä Samariassa, mutta hänen ei sallittu, koska hän oli matkalla Jerusalemiin. Näin laupias oli samarialainen.- Anonyymi
Ja samarialaista tämä närästi. Niinpä hän kehitti saamarin hedelmäsuolan, löi rahoiksi ja eli onnellisena elämänsä loppuun saakka.
Sen pituinen hänellä se. - Anonyymi
Samarialaiset olivat uskovien juutalaisten mielestä vääräoppisia ja ateisteja. Miksi Jeesus otti juuri samarialaisen esikuvaksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samarialaiset olivat uskovien juutalaisten mielestä vääräoppisia ja ateisteja. Miksi Jeesus otti juuri samarialaisen esikuvaksi?
Tänään Jeesus ehkä puhuisi laupiaasta homosta tai laupiaasta muslimista.
Anonyymi kirjoitti:
Samarialaiset olivat uskovien juutalaisten mielestä vääräoppisia ja ateisteja. Miksi Jeesus otti juuri samarialaisen esikuvaksi?
"Miksi Jeesus otti juuri samarialaisen esikuvaksi?"
Siinäpä on ajateltavaa monille? Miksi Jeesus otti monessa muussakin esikuvaksi juuri ne, jotka tuolloin olivat vihan ja halveksunnan kohteita?Anonyymi kirjoitti:
Ja samarialaista tämä närästi. Niinpä hän kehitti saamarin hedelmäsuolan, löi rahoiksi ja eli onnellisena elämänsä loppuun saakka.
Sen pituinen hänellä se.Ammoin Samarinia oli tosiaan joka keittiön kaapissa! Ja samarialainen varmaan miljardööri.
http://retromainos.com/samarin-mainos/mummomuori kirjoitti:
"Miksi Jeesus otti juuri samarialaisen esikuvaksi?"
Siinäpä on ajateltavaa monille? Miksi Jeesus otti monessa muussakin esikuvaksi juuri ne, jotka tuolloin olivat vihan ja halveksunnan kohteita?Wikipedia sanoo samarialaisten olevan israelilainen uskonryhmä, joiden uskonto perustuu Tooraan.
Heidän synagogansa suljettiin jossain vaiheessa.Anonyymi kirjoitti:
Tänään Jeesus ehkä puhuisi laupiaasta homosta tai laupiaasta muslimista.
Muutama Raamatun jae tällekin päivälle.
Luuk. 6:
32Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat. 33Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät. 34Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin.ArtoTTT kirjoitti:
Muutama Raamatun jae tällekin päivälle.
Luuk. 6:
32Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat. 33Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät. 34Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin.Upeaa. Uskovien kuuluisi rakastaa ja tehdä hyvää niille, jotka eivät heitä rakasta ja jotka eivät tee heille hyvää.
- Anonyymi
Matt.10:5 Biblia. Nämät kaksitoistakymmentä lähetti Jesus, jolle hän oli käskenyt, sanoen: älkäät menkö pakanain teille, ja Samarialaisten kaupunkiin älkäät sisälle menkö;
- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Oho. Pieni oli opetuslasten piiri. Samaa kuin Suomessa nykyuskovilla.
Missäs LäskiJumbo nyt Iuuraa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missäs LäskiJumbo nyt Iuuraa?
Oliko tämä evankeliumia vai keljumia. kumpaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071173
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621143Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146856Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64853- 68757
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108657Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto94618- 54598
- 78571
- 39538