Kaarinalaismiestä syytetään joukkomurhan valmistelusta. On myös liimaillut PVL-tarroja.
Maailmalla vaikutusvaltaiset tahot ovat vaatineet äärioikeistolaisuuden / n.s valkoisen nationalismin julistamista terrorismiksi ja vastaavaa kohtelua. Etenkin kansallissosialismia on vaadittu terrorismirikokseksi ja koko ajattelun kitkemistä eli toisinajattelijoiden eliminointia.
Suomessa on jo PVL kielletty ja Britanniassa National Action on jo terrorismia ja tarrojen liimailukin siis terrorismia.
Niinistö allekirjoitti jotain ja on suureen ääneen vaatinut antisemitismin kitkemistä jo kahteen otteeseen.
Jo tuo rikoksen valmistelun kriminalisointi haiskahti valmistautumiselta eri toisinajattelijoiden eliminointiin tai sellaisen puffaamiseen. Poliisin on helpompi lavastaa tällainen. Pelkkä valehtelu riittää. Samoion voidaan ympätä oikeisiin tapauksiin natsismia ja tarroja.
Tällaisia on nyt hehkutettu jo kahdesti viime aikoina, kun kansallissosialistit halutaan kitkeä Suomesta juurineen. Kuka uskoo?
Minä en usko yhteenkään natsiterroristiin. Vaikuttaa liian selkeältä eliitin valehtelulta. Esim. Saksassahan poliisi valehtelee jo järjestelmällisesti dna-testeistä ja lavastaa olematonta NSU:ta eliitin pedofiilien tai eliitin suosiman mafian lapsikaappauksiinkin syyllisiksi.
EU-ajan viranomaisiin ei voi luottaa mielestäni senkään vertaa kuin Kekkosen Suomen
Natsiterrorismi epäilyttävää
4
128
Vastaukset
- Anonyymi
Taisi syyttäjä sittenkin olla poliittisella motiivilla toteuttamassa tehtäväänsä:
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on hylännyt 27-vuotiasta kaarinalaismiestä vastaan nostetun syytteen törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvasta rikoksen valmistelusta. Syyttäjä epäili miehen suunnitelleen joukkosurmaa, mutta oikeus ei yhtynyt tähän näkemykseen.
https://yle.fi/uutiset/3-11197715
Joka kodista löytyy läjäpäin veitsiä, puukkoja, kirveitä, vesureita, dekoaseita, vanhoja haulikoita, isoisän paukkuja, omia aseita jne. Eli kuka tahansa saattaa saada nykyisin syytteen ja tulla mustatuksi osana virallista oikeusjärjestelmää. Joku selkeä motiivi poliisilla ja syyttäjällä on tässä asiassa ollut.
Haluttiinko tällaisesta iso kohu-uutinen ja samalla aineistoa kansallissosialismia vastaan?Naperona en tiennyt että minusta tulisi isona natsi.
Siihen edesauttoivat traumatisoivat tapahtumat; koulun loputtua keväällä minulta ajeltiin pää siiliksi ja lähetettiin keskitysleireille, kerran jopa kahdeksi kuukaudeksi Partaharjulle.
Sanoivat niitä poikaleireiksi.
Opin toki niissä kalastelemaan, soutamaan, tappelemaan ja runkkaamaan joista on toki ollut hyötyä varttumiselleni.- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Naperona en tiennyt että minusta tulisi isona natsi.
Siihen edesauttoivat traumatisoivat tapahtumat; koulun loputtua keväällä minulta ajeltiin pää siiliksi ja lähetettiin keskitysleireille, kerran jopa kahdeksi kuukaudeksi Partaharjulle.
Sanoivat niitä poikaleireiksi.
Opin toki niissä kalastelemaan, soutamaan, tappelemaan ja runkkaamaan joista on toki ollut hyötyä varttumiselleni.Jostain syystä silloin viisi vuotta sitten missasin tämän merkityksellisen avautumisen Vikin lapsuuden traumoista.
Muistanette että tässä pari kuukautta sitten arvioin että Vikin elämässä on juuri joku lapsuuden trauma kaiken takana.
Ja olin siis oikeassa.
Tuo muutaman rivin tarina kertoo enemmän kuin Viki arvaakaan.
"Vähävaraisten lasten ja nuorten avustamiseen leirimaksuissa tai leiritarvikkeiden hankintaan Partaharjusäätiön kautta. Partaharju-säätiö kehittää ja tukee kristillistä nuorisotyötä ja varhaisnuorisotyötä sekä edistää alan tutkimusta."
Opetettiinko siellä poikaleirillä myös telakoitumista? Isommat pojat toki varmaan leikki kaikenlaista niiden nuorempien kanssa; valitettavasti.
Itse en koskaan moiselle joutunut. Ne seurakunnan leirit joilla kävin oli myös tytöille.
- Anonyymi
turku
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5591898- 91920
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18917Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101816Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2747Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 63715
- 68705
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65543