Vai haluaisitteko alipalkkauksen krinalisoiduksi?
Kannatatteko ulkomaisen alipalkatun työvoiman käyttöä Suomessa?
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
2,90 euroa tunnilta on ulkomailta tulleille työntekijöille arkipäivää – alipalkkauksen kriminalisointi voisi auttaa, mutta vielä se ei ole toteutunut
https://yle.fi/uutiset/3-11119995 (16.12.2019)
Nyt Marinin hallitusohjelmassa luvataan selvittää uusia keinoja alipalkkaukseen puuttumiseksi.
Hallitus selvittää alipalkkauksen kriminalisointia – suurimmat oppositiopuolueet eivät ole innoissaan (30.6.2020)
https://yle.fi/uutiset/3-11425372
Lähes kaikki osapuolet pitävät hyvänä kriminalisoinnin selvittämistä. Sen ei katsota korjaavan kuitenkaan itse ongelmaa.
Alipalkkauksella tarkoitetetaan sitä, että työntekijälle maksetaan palkkaa vähemmän kuin kyseisen alan työehtosopimus edellyttäisi.
– Alipalkkaus on varastamista työntekijöiltä, ja sen vuoksi se pitäisi kriminalisoida samalla tavalla kuin muukin varastaminen.
Arhinmäen mukaan työnantajilla ei ole tarpeeksi suurta pelotetta maksaa työntekijöilleen työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
– Siitä ei käytännössä rangaista mitenkään. Voi tulla pieni seuraamusmaksu
Kokoomus ei kannata kriminalisointia
Hallitus on perustanut alipalkkauksen kriminalisoimista varten työryhmän, joka pyrkii selvittämään keinoja ongelman ratkaisemiseksi.
Suurimmat oppositiopuoleet kokoomus ja perussuomalaiset pitävät hyvänä, että alipalkkauksen kriminalisointia selvitetään.
Kokoomus ei kuitenkaan kannata kriminalisointia, ja perussuomalaisten mukaan kriminalisointi ei puutu alipalkkauksen todellisiin ongelmiin.
Ratkaisu ammattiliittojen kanneoikeudesta
Arhinmäki ja Halla-aho toivovat kumpikin, että ammatiliitot saisivat kanneoikeuden. Tässä tapauksessa ammattiliitot voisivat tehdä oikeuskanteen työntekijästä riippumatta, silloin kun ne havaitsevat työntekijän oikeuksien rikkomista.
– Ammattiliitoilla ja ammattiosastoilla pitäisi olla oikeus tehdä työntekijän puolesta ja hänestä riippumatta kanne näistä havaituista väärinkäytöksistä, Halla-aho sanoo.- Anonyymi
Alipalkkauksen kriminalisoointi ja ammattiliittojen kanneoikeus laittavat suomalaisen tes-työläisen ja ulkomaisen nykyään "halpatyöläisen" samalle viivalle.
Kannatan kriminalisointia. Oli alipalkattu työvoima ulkomaista tai kotimaista, se hyödyttää vain väärin toimivaa yritystä, joka saa tällä tavoin esimerkiksi etua tarjouskilpailuissa rehellisiin kilpailijoihinsa nähden. Jos kiinnijäämisestä seuraa ainoastaan se, että joutuu mahdollisesti maksamaan puuttuvan palkan erotuksen, siinäkin tapauksessa vain joutuu asemaan, jossa kunnolliset jo ovat. Aika kannustavaa siis kokeilla, jos ei ole niin tarkka moraalistaan, mutta rahoistaan kyllä.
- Anonyymi
Oikeassa olet.
- Anonyymi
Puolueemme tarvitsee köyhiä koska kukaan keskiluokkainen ei meitä äänestä.
terv.Li- Anonyymi
Örisee porvari.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931472
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57893- 85892
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10700Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä337666Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626