hallituksen suosiosta, niin taas persut painuvat koloihinsa miettimään mistä seuraavaksi itkisi. Totuus kun on että vahva enemmistö antaa hallitukselle tuen. Nyt persut melskaa kun luulevat olevansa koko kansa, tosiasiassa ovat vain viidenneksen siitä.
kunhan gallupit tulee
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hallitus voisi vaikuttaa Yleen, jotta se esittäisi jälleen kunnollisia neuvostoliittolaisia sodanvastaisia elokuvia kuten aikaisempina vuosikymmeninä.
Uskoisin, että sekin lisäisi hallituksen kannatuslukuja seuraavissa gallupeissa. Kyllä minä uskon, että elvytyspakettiasia voi hyvinkin laskea hallituspuolueiden suosiota. Siihen on reagoitu vahvasti tunteella, eikä kansalaisilla ole resursseja monellakaan tutkia asiaa perusteellisesti.
Oppositio on hoitanut suosiontavoittelun tässä sikäli hyvin, että ovat yksinkertaistaneet asioita äärimmilleen ja kritisoineet voimakkaasti. Sellainen uppoaa helposti ihmisiin, jotka eivät ehdi tai halua itse selvittää, mistä on kyse, koska kukapa tahtoisi mitään uusia maksuja, oli tilanne mikä hyvänsä.
Hieman ehkä tämä meneillään oleva julkilausuma-asia hieman nakertaa uskottavuutta, kun se tällä tavoin keskeneräisenä tuotiin selitettäväksi ja Tavio takeltelee pahasti kykenemättä tarjoamaan vaihtoehtoista ratkaisua. Mutta aikahan tuon näyttää, mihin suuntaan kannatukset liikkuvat.- Anonyymi
Aatetovereiltaan Madurolta, Paksu-Kimiltä ja Robert Mugabelta Sanna saa aina vinkkejä kuinka vahva enemmistö saadaan tukemaan täydellistä yhteiskunnan vararikkoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741192
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47634Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä304558Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510