En usko sanaakaan tästä

Anonyymi

olen kasvanut suomessa ja käynyt suomalaista koulua pitkin suomea, enkä ole koskaan nähnyt rasistista kiusaamista.
Luokilla oli oppilaita eri värisiä ja eri uskontokunnista
eikä lapset eikä aikuiset erotelleet heitä mitenkään rasistisesti.

Jos selvitetään kiusaamista, kiusaaminen on kiusaamista eikä nimitellä sitä erikseen rasismiksi yms.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/589d35d2-a5e8-4a96-90f3-f7eb8cd3393d

Olen kasvanut kaupungeissa joissa oli useampi kirkko, eri uskonnot olivat normi. Lähtökohtaisesti kaikki hengas toistensa kanssa kotioloista riippumatta.

Isoissa kouluissa, kakarat kiusaa toisiaan. Varsinkin isoissa kouluissa. Kakarat kiusaa toisiaan riippumatta millainen itse olet. Jokainen suomalainen voi kertoa tarinan koulu- tai työpaikkakiusaamisesta.

Ja artikkelissa puhutaan helsingin koulusta. Ei mene läpi.
Olen nähnyt myös erilaisia lahkolaisia .... ei tää artikkeli ei mene läpi.

Jos joku on eri mieltä, se ei tarkoita rasismia.

ja mitä peruskoulusta nyt tulee, kun sieltä on otettu rahoitus pois? Kaksi edellistä hallitusta on tehny parhaansa tehdäkseen siitä kehitysmaaversion.

47

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      korjaan,
      ei kaikki hengaillu jos vanhemmat eivät antaneet lupaa
      liikkua paikallisten kanssa.

    • Anonyymi

      Uhriutuminen on nykyajan trendi. Niinsanotut rodullistetut ovat suorastaan mestareita siinä lajissa.

      Tosin en ymmärrä, mihin he sillä pyrkivät. Suomalaisilla on tapana alitajuisesti vältellä valittajia ja tuo iänikuinen uhriutuminen kääntyy itseään vastaan. Ihmisten ihonväri ei ratkaise, vaan heidän käytöksensä. Kuka jaksaa kuunnella jatkuvasti jonkun nobodyn valittamista?

      Jos tuntevat kärsivänsä rasismista, niin ei muuta kuin ilmoitusta tekemään. Ja se, että on syntynyt toisenväriseksi, ei ole kenenkään muiden syy kuin omien vanhempien.

      • Anonyymi

        ja veikkaan että kotona ei koskaan puhuttu asioista asioiden oikeilla nimillä.

        Tämäkään ei ole koskaan kohdannut suomalaista kulttuuria
        muusta kuin omasta näkökulmasta.
        Tottakai, niin kaikki.

        Helsingissäkin on helppo kasvaa eristyksissä.

      • Anonyymi

        Suomi on suomalaisten koti. Ymmärrän erittäin hyvin niitä, jotka eivät halua kotiinsa romaneita, afrikkalaisia, tai islamistisista maista tulevia.

    • Anonyymi

      Totuus on että kaikkialla asiat eivät ole aivan noin hyvin. Suurimmissa kaupungeissa rasismiin varmasti puututaan, mutta on pienempiä kuntia missä opettajakuntakin voi olla osin rasisteja, erityisesti rehtorit.

      Helsingin opettajat tuskin ovat rasisteja (ainakaan työpaikalla)

      Mitä tulee siihen, että palkattaisiin ihmisiä opettajiksi ihonvärin perusteella on järjetön ja rasistinen. Pätevin tulisi palkata aina, se olisi oppilaiden etu. Lisäksi ei se, että kuuluu vähemmistöön ja on itse kokenut rasismia tarkoita että ei olisi rasisti. Hyvänä esimerkkinä suomenruotsalaiset, romanit ja juutalaiset jotka ovat pääosin rasisteja.

    • Anonyymi

      Jos pidät kiusaamista vain harmittomana lasten suunsoittona. Kyllä se lasta satuttaa, lapseni kuulivat isänsä viikonloppujuoppoudesta ( teki hyväpalkkaista työtä eläkeikään ja kesämökin rakensi), tytär tarjoustalo- vaatteistaan (minun moka) . Pystyn kuvittelemaan, miltä tuntuikaan koulun romanilapsista kun heitä syrjittiin, kiusattiin ja opet rankaisuvat heitä, ei sitä joka tahallaan kaatoi vaikka maitolasin romanilapsen päälle. ( Lasteni tuohtunut näkemys 90-luvulla.)

      • Anonyymi

        Miltä luulet että tuntuu lapsista joita nämä afrikasta saapuneet puoliapinat kiusaavat ja hakkaavat? Rahanhimossaan spärrä, pakoloisapu ja vastaavat kylvävät näistä afrikasta saapuneista_perkeleistä ainoastaan positiivista kuvaa ja yrittävät pimittää kaikki niiden rikolliset teot rasismin taakse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, myönnät reilusti rasistista ajattelua olevan kodeissa ja lapsesi nimittelevät koulussa muita apinoiksi jne. Ja kertovat isoon ääneen mielipiteesi eri värisille joka paikassa kuten myös vanhempansa.

      • Anonyymi

        no juttelitko lastesi kanssa puolisosi juopottelusta?
        Miltä lapsista tuntui juopottelu?

        ”Se teki töitä ja ruokki” ei ole mikään selitys juoppoudelle. Ja se oli teidän perheen asia. Tottakai se satuttaa lasta sisältä ja että siitä huomautellaan.

        Sama väkivaltaisissa perheissä. Ura iskä, äiskä... kamalia vanhempina, loistivat töissä.

        Tarjoustalo vaatteet... juttelitteko vaatteista ja ihmisarvosta? Ei kenenkään arvo nouse tai laske niillä. Ja nythän se on pahempaa kun some kasvattaa mukulat jatkuvaan arvosteluun. Kaikki on lähtökohtaisesti pielessä ja väärää. Jos näytän taulun, ensimmäinen arvio on jonkun silmässä virhe. Ei niin, että sanottaisiin jotain kannustavaa.

        Sinä aikuisena, vamhempana keskustelet lastesi kanssa.

    • Anonyymi

      Lapseni amk-kokemus. Aikuiset miehet liikuntaharrastuksessa, sählyt, jalkapallo, ja koulun käytävillä avoimesti nimittelivät ulkomaisia opiskelijoita pilkkanimin.

    • Anonyymi

      Rasismin tunnistaa myös pienistä eleistä ja katseista !

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005407618.html

      Suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin iskostunut rasismi on muutakin kuin huutelua ja haukkumista. Se voi olla niinkin hienovaraista ja salakavalaa kuin pieni ele tai katse, joka kohdistetaan itseä heikompaa vastaan. Itse en omassa valkoihoisessa, etuoikeutetussa asemassani kykene edes havaitsemaan kaikkia niitä rasismin ­nyansseja, jotka ovat osa julkisen tilamme arkipäivää.

      • Anonyymi

        Suomalainen ei yleensäkään halua istua kenenkään vieressä.

        Ja hyvinpä on sinuun uponnut tuo vihreä slogan "etuoikeutetusta" asemasta. Jos sinä tulisit istumaan viereeni vaikkapa bussissa tai metrossa, jossa on muuallakin vapaita paikkoja, niin vaikka olisit kuinka valkoihoinen, en pitäisi siitä.

        En myöskään pidä siitä, että kahvilassa tms tullaan istumaan samaan pöytään, JOS paikkoja on muissa pöydissä vapaana.

        Olitpa sitten minkävärinen tahansa. Toivottavasti korona-ajan opetukset ihmisten välisistä etäisyyksistä jäävät voimaan ikuisiksi ajoiksi. Miksi vieraiden ihmisten pitäisi ängetä kosketusetäisyydelle?

      • Anonyymi

        Rasismia on Suomessa liian vähän kantavöestön parissa!
        'Rasismi' (en käyttäisi juutalaisen Lev Trotskin, puna-armeijan luojan keksimää sanaa, mutta pakko kai se on...) on oman rodullisen ja kansallisen ryhmän itsepuolustusta. Täysin normaalia. Suomea ollaan valloittamassa tummien murjaanien toimesta, joista suurin osa vielä edustaa väkivaltausta soturiuskontoa.
        Ympäri Eurooppaa niissä kouluissa joissa vaaleat sinisilmäiset pellavapäät alkavat olla vähemmistönä, joutuvat nämä tummien maahantunkeutujien eläimellisen kiusaamisen nöyryyttämisen kohteeksi. Täällä valitetaan jos tumma on kuvitellut kanta-asukkaan katseen olleen 'epäystävällinen....'
        Mitä jos johonkin Afrikan tai Aasian maahan muuttaisi miljoonia blondeja Euroopasta vaatimuksia esittämään?
        Itse olen kasvattanut suomalaiset lapseni (4 kpl.) halveksimaan näitä murjaaneja joiden ei pitäisi olla täällä - valkoisen rodun 'viimeisellä rannalla'. Olen sanonut että ei saa näyttää mitä todellisuudessa ajattelee ettei joudu vaikeuksiin. Kulttuurimarxistista mädätystä ei kuitenkaan tarvitse omaksua. Ihmiskunta vain nyt elää paskaa vaihetta, myös nahkan värissä.

      • Anonyymi

        'Itse en omassa valkoihoisessa, etuoikeutetussa asemassani kykene edes havaitsemaan..... "

        Missähän alistetussa asemassa on mm. Bussissa useiden raavaiden, tummien, meluisten ukkojen väkivaltaa tihkuva lauma?
        Näiden vierellekö pitäisi mennä istumaan vain siksi että näyttäisi ettei ole rasisti?

        Inhoan ja vihaan näitä ja niitä poliitikkoja jotka ovat päästäneet nämä maahamme.

    • Anonyymi

      Se että sinä et etuoikeutetussa valkoisessa asemassasi ymmärrä asiaa ei tarkoita sitä että asiaa ei olisi olemassa.

      • Anonyymi

        Spärrän ylipainoiset mokulutkat kyrvänhimossaan syyttävät kaikkea rasismista jos ei järjettömästi ylistä matujen tekoja ja osallistu niiden rikosten piilotteluun.

      • Anonyymi

        etuoikeutettu asema.

        Älä yritä myydä syyllisyyttä. Minuakin on kiusattu. Luettelenko kaikki ne syyt? Siitä listasta tulee pitkä.

        Ei, en aseta ketään alioikeutettuun uhrin asemaan.
        En ollut kiusaaja, mutta tunnistan suomalaisen luonteen.
        Tiedän oikein hyvin miten ihmiset kiusaavat TOISIAAN KAIKISSA KULTTUUREISSA.
        KAIKISSA. Ei se ei tee kiusaamisesta yhtään vähempää.

        Mutta tää ” olen musta, siksi mua kiusattiin” on aika pitkälti harhaa.
        Ihan sama vaikka olisit kalpea mutta liian pitkä... ainoa luokkasi
        pisamanaama - aina tulee sanomista.

        Nää uhriutujat ovat eläneet hyvin eristyksissä
        ja kyllä - rasisteja on

        mutta mä en kynnä nenä maassa siksi, että sinä käsket.

        Et selvästi ymmärrä asiasta yhtään mitään. Miten voisitkaan ymmärtää olethan ollut valkoinen koko etuoikeutetun ikäsi. Lopeta siis asiasta höpöttäminen kun et siitä yhtään mitään ymmärrä.

      • Anonyymi

        Saudi-arabiassa paikalliset ovat henkisesti 'etu-oikeutettuja'. Taitaa olla myös lainsäädännössä. Samoin Japanissa ja kaikissa muissa maissa Euroopan ulkopuolella. Näin pitäisi olla myös Suomessa, oma kansa ensin. Ulkomaalaisten, etenkin eri rotua edustavien pitäisi olla hiljaa ja nöyrinä että saavat olla täällä, riippumatta siitä onko heillä Suomen kansalaisuus.
        Itse luon tummiin julkisilla paikoilla vihaisia ja halveksivia katseita. Sillä viestitän noverbaalisesti että en hyväksy heidän läsnäoloaan pyhällä maallani - Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et selvästi ymmärrä asiasta yhtään mitään. Miten voisitkaan ymmärtää olethan ollut valkoinen koko etuoikeutetun ikäsi. Lopeta siis asiasta höpöttäminen kun et siitä yhtään mitään ymmärrä.

        sä et päästä kivustasi irti.
        Et ole parempi tai huonompi.

        ”lopeta asiasta höpöttäminen, kun et tajua asiasta mistään”.

        Oikeasti? Noinko asiat paranee? Kuka sitten on validi keskustelemaan
        eiheesta
        ellei koko kansa? Pari jantteria nurkassa itkee yöllä tyynyyn ja joku
        yhtä sekava antaa neuvoja?

        Sä et voi paremmin syyllistämällä minua tai ketään muutakaan.

        Teit ihonväristäni väärän ja ongelman.
        Vaikka et tiedä siitä mitään. Et tiedä minun kivuista mitään.

        Sun kipu on myös totta, mutta sä myös hellit sitä.

    • Anonyymi

      suomenruotsalaiset ei hengaa kantisten kanssa, ne on bettre folkea jo valmiiksi.
      Se kasvatetaan niihin kotona.
      Sen huomaa eduskunnassa.

      Romanien juttu vaihtelee perheittäin. Lienee kai aika normi, ettei niiden lapsilla ole lupaa,
      sama lestojen kanssa.

    • Anonyymi

      Niin ja puhutaan sitten kiusaamisesta myös toisin päin. Lapseni ja hänen kaverinsa joutuivat jatkuvasti somalijengin uhkailun ja kiristämisen kohteeksi. Sekä koulussa että koulumatkoilla. Koulussa oli nd. Kiva koulu systeemi, ja opettajat olivat sitä mieltä, että ei ole kiusaamista ja se on rasismia puuttua ja että eihän meidän lapsilla ole mitään hätää, kun todistusten arvosanat ovat niin hyviä.
      Kukaan ei välittänyt siitä pelosta, mitä nämä lapset kokivat päivittäin.
      Näitä Ohisalo ja Haavisto raahaa tänne lisää ja kuten tuokin somaliporukka, niin uudetkin tulijat jäävät meidän elätettäväksi.

      • Anonyymi

        niin ja toi sama ilmiö on laajempi
        siitä ei puhuta

        Sama homma joka maassa. Kaikesta päätellen ne haluaa
        kasvattaa vihansa omiin lapsiin.

        Se homma pitää selvittää myös heidän perheissä.
        Ei se auta koko ajan syyllistää vastaanottajamaita.

    • Anonyymi

      Jos joku ei pidä liian tummahipiäisistä ihmisistä ja tekee vaikkapa oikein töitä sen eteen ettei muutkaan pitäisi niin mitä rasistista siinä on ei kai me pakottaa voida ihmisiä siihen että niiden on Pakko sietää.

      Sama juttu jos joku ei siedä liian vaaleaihoisia ihmisiä?
      Tästä syystä on olemassa eri valtioita niin ettei kenenkään ole Kotimaassaan pakko sietää....

    • Anonyymi

      Ratkaisu: koska kotiutuminen vaikuttaa joidenkin kohdalta kovin vaikealta, niin perustettakoon näille uhriutujille omat koulunsa, joissa saavat olla kaltaistensa joukossa.

      Onhan meillä jo nyt ruotsinkielisille omat koulut, eikä se ole mitään rasismia.

      • Anonyymi

        molempia kokeiltu ruotsissa ja ranskassa

        koulu on lapsille, mutta perheen vaikutus menee kaiken edelle.

        Ruotsissa on suljettu kouluja kun
        homma ei vaan toiminu enää.

        Ja ne tuli tänne ”lapselle parempaa koulutusta”.

        Edelleen, liikaa liian nopeasti.

    • Se on aika tavallinen uskomus, että mitä itse ei ole kokenut, sitä ei ole olemassa. Varsinkin asemassa, jossa se ilmiö ei koske itseä millään tavalla, ei aina ole kykyä sitä tunnistaakaan. Etenkään lapsella.

      • Anonyymi

        Ehkä, mutta et tunne tätä ketjua. .. miten asiat kehityy.
        Jos edes omat vanhemmat eivät ole kontaktissa omien lasten kanssa, kenen kanssa lapsi muodostaa omaa todellisuutta?
        Eikä tää ole pelkästään mamujen asia.
        Kaikki koulusta toiseen tai kotipaikkaa vaihtavat kokevat
        aika samoja asioita.

        Miten vanhemmat osaisi auttaa lastaan elämään tässä ajassa,
        kun ne ei elä lastensa todellisuutta.
        Miten suuri kontrasti, kun tullaan toisesta maasta ja mantereelta.

        Lue koko ketju... tajuat pointin.

        EI OLE KYSE PELKÄSTÄ IHONVÄRISTÄ.

        Tästä tehdään nyt myös poliittinen lyömäase.

        Jos vanhemmat eivät osaa ja ne tahkoaa lapselle ”se johtuu sun ihonväristä”
        vanhemmat ovat väärässä. Ja ne luo lapselleen väärän todellisuuden ja minäkuvan.

        Juttelitko sä kotonas, miksi sua kiusattiin koulussa? Kotipihalla? Työpaikalla? Omat sisarukset kiusaa? Omat vahemmat kiusaa. Kyllä - eikä edes harvinaista.
        Vanhemmat elää omaa todellisuutta.
        Monenko vanhemmat vastaa ” tuu kotiin, älä välitä” .

      • Anonyymi

        Tänä päivänä tosin tehdään kovasti töitä sen eteen, että lapset oppisivat tunnistamaan rasismin.

        Se sana on hieno käytettäväksi joka paikassa silloin kun oma tahto ei mene läpi. Luin juuri yhden artikkelin, jossa vanhempia kehotetaan kertomaan lapsilleen rasismista, ja jos joku heitä kiusaa syystä tai toisesta - siis ei ihonväristä, josta lapset eivät piittaa ainakaan niin kauan kuin vanhemmat eivät siitä heille toitota - niin paras tapa irtautua tilanteesta on juosta kertomaan opettajalle, että kiusaaja syyllistyy rasismiin. Syy kiusaamiseen kun voi olla mikä muu tahansa, paitsi ei se ihonväri.

        Millä tavalla valkoihoinen suomalainen lapsi puolustautuu samanlaisessa tilanteessa? Kun hänelle sanotaan, että olet ruma, kun sinulla on vaaleat hiukset? Siniset silmät?

        Tätä tapahtuu, ja jopa aikuisten taholta. Tuttavapariskunta Ranskasta oli menneinä vuosina käymässä Suomessa, ja rouva sanoi aivan muina miehinä, että suomalaiset lapset ovat rumia, koska heillä on niin vaalea iho ja vaaleat hiukset.

        Jossakin tutkimuksessa todettiin, että blondius on väistyvä ominaisuus, eli häviää ajan mittaan maailmasta. Tutkimuksen oikeellisuudesta ei ole tietoa, mutta yritys hävittää vaaleat ihmiset maailmasta on ainakin kova.

        Olihan hänellä muitakin moittimisen aiheita, esimerkiksi se, että suomalaiset syövät niin aikaisin, kun taas heillä, siis Ranskassa, syödään iltamyöhällä. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

        Ja suomalaisia moititaan junteiksi. Kyllähän asia on niin, että monet niistä kansallisuuksista, joita Suomessa katsotaan vähän ylöspäin, ovat moninverroin pahempia juntteja kuin suomalaiset konsaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämäkään asia ei ole ehdoton joko tai. Ei ole niin, että rasistista kiusaamista ei ole olemassa, eikä niin, että kaikki kiusaaminen olisi rasistista. Tunnereaktiot sumentavat objektiivisen ajattelun ja sitä tapahtuu suuntaan ja toiseen. Toisinaan rasistiseksi tulkitaan jotakin, missä ei ole rasismista tietoakaan, ja toisinaan sitten rasismi on pakko saada uskoteltua pois, vaikka se miten tilanteessa olisi motiivina.

        Tuttavapariskuntasi tökerön käytöksen syistä en osaa arvella mitään. Tuonkaltaisesta käytöksestä jää aina olo, että kyseinen ihminen kokee alemmuutta, jota ei kykene käsittelemään, ja joutuu sitten kompensoimaan pyrkimällä asettumaan muiden yläpuolelle. Liekö siinä perää vai ei, mutta ainakin minulle se mielikuva on usein tuo. Ihminen, joka ei osaa käyttäytyä asiallisesti, häpäisee itsensä lähtökohdistaan riippumatta. Siinä mielessä sellainen herättää lähinnä ohimenevää sääliä. Jos sinä pysyit tilanteessa asiallisena ja kohteliaana, niin heidän häpeänsähän se sitten vain on.

      • Anonyymi

        Mikäli Suomesta katoaisi valtion kontrolli, valtio romahtaisi, olisin itse välittömästi valmis tappamaan jokaisen tumman murjaanin joka tulisi vastaan (somalit, arabit jne.) Tietenkään nyt en tee niin koska en halua joutua vankilaan. Tämä on kuitenkin se perustunne näitä miehittäjiä kohtaan. Luulen että miljoonilla kantasuomalaisilla on sama tunnetila pinnan alla. Ulospäin pitää vain näytellä välinpitämätöntä tai suvaitsevaista.

        Minä en kyllä ollenkaan usko suomalaisten olevan alkukantainen ja murhanhimoinen kansa, vaikka itse sellaiseksi tunnustaudut. Etsit vain oikeutusta yleistämällä sopimattomat ajatuksesi 'miljooniin'. Hienoa, että ainakin toistaiseksi rangaistuksen pelko pitää verehimosi kurissa.

        Kun niitä kuitenkin ajoittain putkahtelee esiin, milloin aamuskelemaan katolta ohikulkijoita, milloin koululaisia, milloin muuten vain puukottamaan humalahuuruissaan, niin riskitekijöiden tunnistamisen ja väkivaltafantasioissa elelevien jonkinlaiseen hoitoon kannattaisi kyllä keskittyä. Tahtovat tuottaa paljon kärsimystä, mikäli jonain päivänä pidäkkeet katoavat.

      • Anonyymi
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Taitaa olla aika harvassa ne jotka ovat halukkaita rahoittamaan nykyistä menoa jossa kaltaisesi jotka saavat elantonsa näistä matuista päättävät asioista samalla kun tuovat niitä jatkuvalla syötöllä maahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänä päivänä tosin tehdään kovasti töitä sen eteen, että lapset oppisivat tunnistamaan rasismin.

        Se sana on hieno käytettäväksi joka paikassa silloin kun oma tahto ei mene läpi. Luin juuri yhden artikkelin, jossa vanhempia kehotetaan kertomaan lapsilleen rasismista, ja jos joku heitä kiusaa syystä tai toisesta - siis ei ihonväristä, josta lapset eivät piittaa ainakaan niin kauan kuin vanhemmat eivät siitä heille toitota - niin paras tapa irtautua tilanteesta on juosta kertomaan opettajalle, että kiusaaja syyllistyy rasismiin. Syy kiusaamiseen kun voi olla mikä muu tahansa, paitsi ei se ihonväri.

        Millä tavalla valkoihoinen suomalainen lapsi puolustautuu samanlaisessa tilanteessa? Kun hänelle sanotaan, että olet ruma, kun sinulla on vaaleat hiukset? Siniset silmät?

        Tätä tapahtuu, ja jopa aikuisten taholta. Tuttavapariskunta Ranskasta oli menneinä vuosina käymässä Suomessa, ja rouva sanoi aivan muina miehinä, että suomalaiset lapset ovat rumia, koska heillä on niin vaalea iho ja vaaleat hiukset.

        Jossakin tutkimuksessa todettiin, että blondius on väistyvä ominaisuus, eli häviää ajan mittaan maailmasta. Tutkimuksen oikeellisuudesta ei ole tietoa, mutta yritys hävittää vaaleat ihmiset maailmasta on ainakin kova.

        Olihan hänellä muitakin moittimisen aiheita, esimerkiksi se, että suomalaiset syövät niin aikaisin, kun taas heillä, siis Ranskassa, syödään iltamyöhällä. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

        Ja suomalaisia moititaan junteiksi. Kyllähän asia on niin, että monet niistä kansallisuuksista, joita Suomessa katsotaan vähän ylöspäin, ovat moninverroin pahempia juntteja kuin suomalaiset konsaan.

        ranskalaiset ja saksalaiset katsoo kaikkia muita
        kansallisuuksia alaspäin.
        Siksi kokemasi ei yllätä.

        Se vaan on aina ollut niin, eikä se muutu miksikään.

        Kuuntelin vuosia sitten konsertissa saksalaisnuorten keskustelua takapenkissä, kun ne arvaili yleisön kansalaisuuksia eikä se kielenkäyttö yllättäny.
        Oltiin klassisen musiikin konseertissa jos joku haluaa arvailla niiden taustoja.

        Tuolla on alueita, joissa puhutaan että sakut täyttää ekanan pelastusveneen ja
        niin tekivät. Merkkel pitää omiensa puolta. Mutta se maa on myös vanhanaikaisempi.
        Ne vedättää suomalaisia päättäjiä ilokseen. Sanni oli niille alkupala.

        Jos olet ikinä tavannut suomalaista joka on oleillut pidemmän aikaa saksassa,
        ne tuon sen asenteen tuliaisina - se tarttuu. Ne masentuu kun ne palaa Suomeen.

        Ranskikset ei puhu edes mielellään englantia. Historiallinen riita...
        ja ne on parempaa bettrebfolkea....
        Siksi macron kehtasi lyödä nyrkkiä pöytään, kun se kiristi sannalta rahaa.
        Samanen macron julisti olevansa itse jupiter.

        Suomen lehdistö ei kirjoittele näistä mitään.

        Euroopassa on massiiviset kulttuurierot.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla aika harvassa ne jotka ovat halukkaita rahoittamaan nykyistä menoa jossa kaltaisesi jotka saavat elantonsa näistä matuista päättävät asioista samalla kun tuovat niitä jatkuvalla syötöllä maahan.

        Aika loikka edellisen kirjoittajan henkilökohtaisesta murhanhimosta, jonka hän yleisti tahraamaan valtaosaa suomalaisista, siihen, haluaako rahoittaa asioita, joita nyt rahoitetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli Suomesta katoaisi valtion kontrolli, valtio romahtaisi, olisin itse välittömästi valmis tappamaan jokaisen tumman murjaanin joka tulisi vastaan (somalit, arabit jne.) Tietenkään nyt en tee niin koska en halua joutua vankilaan. Tämä on kuitenkin se perustunne näitä miehittäjiä kohtaan. Luulen että miljoonilla kantasuomalaisilla on sama tunnetila pinnan alla. Ulospäin pitää vain näytellä välinpitämätöntä tai suvaitsevaista.

        Eivät pelkästään suomalaiset ajattele tuolla tavoin. Joskus kauan sitten asuin Venäjällä, ja ihmettelin joidenkin asennetta "murjaaneihin", koska olin nuori ja kokematon. Sittemmin, nähtyäni mitä siellä tapahtuu, ymmärsin paremmin mistä se "murhanhimo" kumpusi.

        Suomi ei tuolloin vielä tiennyt mitään siitä, mitä täälläkin oli odotettavissa. Meille oli tullut venepakolaisia Vietnamista, ja kaikki ottivat heidät avosylin vastaan ja he puolestaan sopeutuivat Suomen oloihin ja ihmisiin ja solahtivat osaksi yhteiskuntaa.

        Sitten tulivat somalit 1990-luvun alussa, ja siitä lähtien asiat ovat muuttuneet. Muutos on ehkä tapahtunut niin vaivihkaa, että useimmat eivät ole siihen mitenkään reagoineet, mutta viimeistään vuoden 2015 kriisisyksyn jälkeen tavan ihmiset heräsivät ja alkoivat vastustaa maahanmuuttopolitiikkaa.

        Niinkuin kaikki muistavat, Torniossa oli mielenosoituksia, kun vieraat tulivat sankoin joukoin. Noita mielenosoittajia haukuttiin rasisteiksi, vaikka he halusivat vain ja ainoastaan sekä puolustaa kotimaataan eli omaa reviiriään ja sen lisäksi saada päättäjät reagoimaan. Heitä pilkattiin ja heille naurettiin, vaikka he asettivat kasvonsa ja maineensa peliin. Taisivat tuolloin olla ainoita rohkeita kansalaisia, muut eivät inahtaneetkaan juuri sen rasismi-leiman vuoksi. Nostan heille hattuani vielä tänäkin päivänä. Seurasin asioita tuolloin miltei sisäpiiriläisenä.

        Siitä lähtien tuota rasismi-korttia on heiluteltu siellä ja täällä ja tuolla jopa siinä määrin, että se on menettänyt alkuperäisen merkityksensä ja sitä käytetään tieten tahtoen pelkästään ihmisten leimaamiseksi ja pelottelemiseksi.

        En osaa tuomita tai paheksua ihmisiä, jotka haluavat suojella omaa reviiriään etenkin silloin, kun näkevät sen ilmiselvän totuuden, että monilla tulijoista ei olisi minkäänlaista avun tai turvan tarvetta. Toinen syy on se, että osa tulijoista on tuonut muassaan asioita, joita tänne ei kaivata. Vielä kymmenen vuotta sitten oli melkoisen epätodennäköistä löytää pohjoisesta Suomesta huumeiden käyttäjiä, mutta nyt tilanne tuntuu räjähtäneen käsiin ympäri Suomea. Eikä siinä kaikki, mutta mitäpä noita toistelemaan, koska luulisi jo kaikkien tietävän tilanteen.

    • Anonyymi

      Näin kasvatetaan natsisteja.

      Noiden perheiden vanhemmat eivät ole koskaan keskustelleet
      lastensa kanssa oikeista asioista ja vanhemmat saattaa elää
      ihan toisenlaista todellisuutta.

      Sitten lapselle uskotellaan että vika on kaikissa muissa.
      Ne oppii vihaamaan Suomea. Kaikkia suomessa

      Ja sitten tulee koulussa kymppejä vaikka ei osaiskaan niin hyvin.
      Ja sitten eletään ilman kavereita ja
      hakeudutaan oman pienen piirin sisälle.

      Ja sanotaan, ” ne oli vaan rasisteja”

      • Anonyymi

        korjaan
        NARSISTEJA

    • Anonyymi

      Kai jotakin rasismia on sekin, että nyt eletään jo vuotta 2020, mutta vieläkään ei joissakin Afrikan alueilla osata luke ja kirjoittaa, ei osata mitään tapaa elättää itseää ja perhettään! On rasismia jättäytyä ammattilaisten hoidettavaksi ja elätettäväksi.
      Rasismia on se, että koulutetut, ammattitaitoiset ja varakkaat afrikkalaiset eivät auta omiaan, kurjuudessa rypeviä, vaan lähettävät heidät länsimaihin, pois jaloistaan!

      • Anonyymi

        Tämä ja
        kun kysyn samaa, alkaa huuto.

        Afrikassa on varakkaita maita. Arabiassa on varakkaita maita.

        Miksi siellä ei järkätä konsertteja
        aids orvoille, perhesuunnittelulle, naisten oikeuksille,
        koulutusta varten...kaivojen rakentamiselle.
        Väestökasvun hillintää.

        hmmm... laitetaan jutta afrikkaministeriksi ja taas sama vanha pyörä pyörii.

    • Anonyymi

      rasismikorttia on tällä hetkellä helppo käyttää, koska se uppoaa tietyn aatesuunnan ihmisiin kuin veitsi voihin.

      Kiusaaminen on tietenkin vakava asia, josta pitää päästä eroon. Kyllä minuakin kiusattiin ja kiusataan nykyäänkin. Yleensä he ovat kateellisia vihervasemmiston edustajia.

    • Anonyymi

      Parhaiten rasismista pääsee eroon asumalla kotimaassaan.
      Jos tunkee valkoisen/mustan kärsänsä väärään maahan niin itseään (vanhempiaan) voi vain tilanteesta syyttää

    • Anonyymi

      Helsingin olympialaisten jälkeen Suomeen syntyi useita monirotuisia lapsia.
      Eräällä pienellä tehdaspaikkakunnallakin oli yksi joka ainoana erottui ulkonäöllään muista lapsista.
      Ei sitä kiusattu eikä asiasta tehty sen enempää numeroa kun se oli kerran nähty.
      Siihen maailman aikaan kuka tahansa ulkomaalainen oli erikoisuus etenkin maseudulla.
      Nykyinen rasismihysteria on ihan tehtyä, mallina esim. USA ja elokuvateollisuus joka vetoaa näihin toisten puolesta loukkaantujiin ja itseänsä suvaitsevuudella ylentäviin äänitorviin.

      • Anonyymi

        Kiusaamista on aina ja kaikkialla, jostain syystä mustat, värilliset ja muslimit pitävät kaikkea normaaliin inhimilliseen elämään kuuluvaa rasistisena, silloin kun se ei aja omaa etua, pönkitä itseä tai ryöstä vastapuolta. Rasismin käsite on nykyään täysin uusi. Kristitty, vakoinen kantaväestö on alistettava uhrilauma, jonka on vaan siedettävä uusi roolinsa miehittäjän sanellessa ehdot.

    • Anonyymi

      Ärsyttääkö kun näet mamuja vetelehtimässä..kyllä. Ärsyttääkö jos näet mamun ahkerassa työnteossa..ei tietenkään. Arvostus ja hyväksyntä on ansaittava ei sitä ilmaiseksi voi saada.

    • Anonyymi

      Ihme on tapahtunut. Halleluja!
      Kuuro-sokea on onnistunut kirjoittamaan palstalle aloituksen!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      334
      11185
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      350
      7737
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      2343
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      86
      2107
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      139
      1954
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1581
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1241
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      52
      1044
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      878
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      772
    Aihe