Tolkun suomalaiset eivät moisia rättejä naamalleen laita.
Miltei kaikki kasvomaskien käyttäjät on vasemmistosuvakkeja
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Putinin rokote jyllää suonissasi.
- Anonyymi
Tuossa yhdessä lehdessä oli juttua eräästä tutkimuksesta ja siinä todettiin että naisista jotka ovat avoimesti tunnustaneet olevansa ”valkoisia liberaalivasemmistolaisia” on havaittu että 39%:lla näillä naisilla olisi diagnosoitu mielenterveysongelmia. Tarvitaanko tälläisiä tutkimuksia kun sen kuulee jo puheistakin että ”kaikki ei ole kotona” ........
Epäilen väittämääsi.
Olemme siis tilanteessa, jossa tartuntojen määrä on kasvamassa. Keväällä julistettiin poikkeustila, jonka mukanaan tuomien rajoitusten hinta oli taloudellemme kova. Pääsääntöisesti ollaan sitä mieltä, että siihen ei toista kertaa ole varaa. Siksi on pyritty hillitsemään taudin leviämistä muilla keinoilla, kuten maskisuosituksella.
Sinäkö todella väität, että kaikki muut paitsi 'vasemmistosuvakeiksi' nimittelemäsi ihmiset toimivat epäisänmaallisesti eivätkä yritä minimoida pandemian maallemme aiheuttamia haittoja?- Anonyymi
THL on jo aiemmin todennut, että monessa tapauksessa maskeista on enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nyt se on käytännössä pakotettu suosittelemassa maskia lähinnä poliittisen painostuksen takia, jota tulee niin median, opposition kuin somenkin suunnasta. THL:n johtaja Salminen painottikin eilen, että kyseessä on nimenomaan suositus, ei pakko. Ilman Ylen valtavaa rummutusta mitään maskisuositusta ei oltaisi nytkään annnettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1762145
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo381493Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321174Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56932- 55866
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol252855Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20812Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18745Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58733Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis204693