Jutun kirjoittaja on tanskalainen psykologi Nikolai Sennels, jolla on paljon kokemusta muslimeista. Sopii hyvin tännekkin, koska lähemmäs kaikki turvaa hakevat ja pakolaiset ovat muslimeita.
"Kun lähes kaikki kulttuurit ovat kehittyneet primitiivisistä ja keskiaikaisista kulttuureista demokraattisiksi ja tasa-arvoisuuteen pyrkiviksi yhteiskunniksi, on yksi kulttuuri onnistunut pitäytymään brutaaleissa ja jälkeenjääneissä traditioissa, sekä arvoissa, jotka kumpuavat 1400 vuoden takaa. Tänäkin päivänä useimmat muslimit elävät niiden arvojen ja periaatteiden mukaan, jotka voidaan jäljittää aavikolla elävien kantaisien lähteille, aikaan, jolloin heidän uskonsa perustaja eli. Kun tutustuu muslimiperheen ja yhteiskunnan elämään, on se kuin aikamatka Muhammedin aikaan. Siellä löytyy kauhistuttavia lakeja ja traditioita, jotka ovat täysin epähumaaneja, ja joiltakin osin jopa rikollisia. Mutta jostain kumman syystä meidän humaani yhteiskuntamme hyvksyy tällaisen."
"Kun ei- muslimit tiedemiehet keksivät päivittäin parantavia lääkkeitä, löytävät universiumin rakennuspalikoita, kun länsimaiset ihmiset ja poliitikot ovat rakentaneet humanistisen, rikkaan ja vapaan yhteiskunnan, useimmat islamilaiset yhteiskunnat edelleen amputoivat jäseniä pikku varkauksista, kivittävät naisia ja homoja, kieltävät ihmisten sananvapauden ja demokratian, eivätkä ole saavuttaneet yhtään mitään mitä tulee luonnontieteisiin, ihmisoikeuksiin tai vaikkapa rauhaan."
Koko käännös:
https://pt-media.org/2020/09/14/nicolai-sennels-miksi-islamilainen-maailma-ei-kehity/
"Miksi islamilainen maailma ei kehity" - asia lukemista
22
374
Vastaukset
- Anonyymi
Hienosti taivutit tuo inhimillisen ; )
- Anonyymi
Tiedotan.
Muslimikulttuuri oli jopa tieteellis- teknisesti ja sivistyksellisesti edistyneempää kuin eurooppalainen kulttuuri vielä keskiajan alkupuolella. Mutta sitten noin 1000- luvulla islamilaisessa maailmassa käännyttiin taaksepäin, kun fundamentalistinen näkemys voitti kamppailun.
Islamilainen maailma alkoi heti taantumaan monin tavoin. Ja se jatkuu vieläkin monin tavoin. Kaikki edistyneet asiat ovat siellä tuontitavaraa. Islamistit pelkäävät valtansa katoavan, jos ihmiset ovat sivistyneitä ja edistyneitä. Siksi suuntaus on taaksepäin.- Anonyymi
No kun katsoo näitä tänne tulevia kaapuakkoja ja ukkoja niin tarvitseeko miettiä miksi tämä takapajuinen uskonto ei kehity....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kun katsoo näitä tänne tulevia kaapuakkoja ja ukkoja niin tarvitseeko miettiä miksi tämä takapajuinen uskonto ei kehity....
Elävät täyttä keskiaikaa.
Näin kävi Iranissakin, kun shaahi syöstiin vallasta. Iran otti takapakkia ainakin satavuotta lähes joka sektorilla, eniten kärsivät naisten oikeudet.
No katsokaapa tästä pikkuklippi, joka tietysti tulee Ruotsista. Harvinaisen törkeää.
https://samnytt.se/video-ali-attackerar-forbipasserande-kvinna-med-slag-mot-huvudet/- Anonyymi
oikein vääräuskoiselle
- Anonyymi
Noita videoita kehitysmaamuslimitaustaisten edesottamuksista, pyörii netissä vaikka kuinka...
- Anonyymi
Tuossa linkin julkaisussa on myös juttu jostain ruotsalaisesta kunnasta. Siellä muslimimamuille tarjotaan jopa autokoulut ilmaiseksi. Samaan aikaan ruotsalaisvanhukset kärsivät puutetta rahapulan ja säästöjen takia!?
Ja mamutuseliittimme haluaa Suomen seuraavan Ruotsin esimerkkiä??? - Anonyymi
Törkeä video!
Tuo mamumies selvästi väijyy naista ja asettuu edulliseen lyöntiasemaan. Ja toinen matu vielä filmaa teon!
Onneksi nuo apinat ovat niin tyhmiä, että filmaavat oman rkoksensa?! ;-)
- Anonyymi
"Kun ei- muslimit tiedemiehet keksivät päivittäin parantavia lääkkeitä, löytävät universiumin rakennuspalikoita, kun länsimaiset ihmiset ja poliitikot ovat rakentaneet humanistisen, rikkaan ja vapaan yhteiskunnan, useimmat islamilaiset yhteiskunnat edelleen amputoivat jäseniä pikku varkauksista, kivittävät naisia ja homoja, kieltävät ihmisten sananvapauden ja demokratian, eivätkä ole saavuttaneet yhtään mitään mitä tulee luonnontieteisiin, ihmisoikeuksiin tai vaikkapa rauhaan."
- Anonyymi
Toi on hyvä.
- Anonyymi
No no , ei pidä yleistää.
Kyllä myös islamilaisesta maailmasta saapuu , ainakin tänne pohjolan perukoille , varsin välkkyä ja tietorikasta porukkaa.
Ilman vahvaa tieteellistä taustaa on vaikea kuvitella , että paikallista kieltä osaamaton nuori (?) mies osaa täytellä suomalaisen KELA: n kaavakkeita niin täydellisesti , että niillä tippuu rahnaa / ostokortteja.
Koittakaapa itse saada selvää suomalaisesta KELA - kielestä. Ei muuten onnistu ihan helpolla... - Anonyymi
videon nainen taitaa olla mies, mutta ei se haittaa. brideporukat marssii myös matujen puolesta ja nämä mukana koska vääräuskoisia pitää kusettaa.
- Anonyymi
trumpilla on oikeat lääkkkeet
- Anonyymi
Miksi noita tapoineen yleensä päästetään ja hyväksytään suomeen tulemaan ilmaiselämään vaatimuksineen
- Anonyymi
Koska suvakit huitovat ilmaan uskotellessaan että saadaan rikastavaa monikulttuurista lisää. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Koska he ovat totaalisen tietämättömiä ihmisoikeusidealisminsa vankeja. Lapset päättäjinä.
- Anonyymi
ne ei anna naisen kehittyä siinä syy.eli puolet kansasta alistetaan älyttömiksi
- Anonyymi
mulkku ojossa kelaan suomeen-kehittyy se
- Anonyymi
Arabimaat olivat aikoinaan ihmiskunnan kehityksen kärkipaikoilla, mutta sitten siellä avattiin 'Pandoran lipas' 600-luvulla AC.
Hoplaax
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961492
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140934Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58911- 85892
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255703Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636