Ideaalityöttömät ja maahanmuuttajat yhdistetään ryhmäksi.
Ensin valtaosa työttömistä siirretään kuntakokeiluun, sitten tulee voimaan yksilöllisen työnhaun malli.
Työttömien arkea ravistellaan perusteellisesti lähivuosina, ja he joutuvat opettelemaan aivan uudet pelisäännöt.
Hallitus on esitellyt julkisuudessa yksilöllisen työnhaun malliaan, mutta ennen sen voimaantuloa työllisyyden hoito siirretään laajasti valtiolta kuntien harteille.
Ensi vuonna alkavat työllisyyden kuntakokeilut, joihin siirretään suurin osa työttömistä työnhakijoista.
Kokeiluun päätyvät kaikki pitkäaikaistyöttömät, nuoret ja maahanmuuttajat. Ansiosidonnaista etuutta saajien asiat hoidetaan edelleen TE-toimistoissa.
https://yle.fi/uutiset/3-11555815
Työttömien elämä myllätään lähiaikoina perin pohjin
102
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ainut työttömän työpaikka on TES-palkattu, niihin voi vaatia ja patistaa. Sen sijaan työttömyysturvalla ja 9€/pvä ylläpitokorvauksella pakkotyöllistäminen on alipalkattua orjapalkkatyötä. Ja huom! TES-palkattuun työpaikkaan päässyt työtön ei ole työllistetty, vaan työläinen osapäiväinen tai kokopäiväinen.
- Anonyymi
Mistä yritykset joilla varaa maksaa ilman myyntiä TES palkkaa?
Et kuitenkaan tee mitään vaan oleskelet vain kahvitauoilla, syömässä ja paskalla. Lisäksi tulet myöhässä paikalle ja lähdet joka päivä puolisen tuntia etuajassa.
Ei teille mitään TES palkkoja makseta. Ette ole palkkojanne ansainneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä yritykset joilla varaa maksaa ilman myyntiä TES palkkaa?
Et kuitenkaan tee mitään vaan oleskelet vain kahvitauoilla, syömässä ja paskalla. Lisäksi tulet myöhässä paikalle ja lähdet joka päivä puolisen tuntia etuajassa.
Ei teille mitään TES palkkoja makseta. Ette ole palkkojanne ansainneet.NO sitten ei palkata sitä työväkeä vaan tehdään itse ja yrittäjän perheen voimin tätä hyväntekeväisyystyötä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä yritykset joilla varaa maksaa ilman myyntiä TES palkkaa?
Et kuitenkaan tee mitään vaan oleskelet vain kahvitauoilla, syömässä ja paskalla. Lisäksi tulet myöhässä paikalle ja lähdet joka päivä puolisen tuntia etuajassa.
Ei teille mitään TES palkkoja makseta. Ette ole palkkojanne ansainneet.On nää porvarit melkoisia. Kuvittelee että työläiset tulee orjapalkalla duunia tekemään, jos ei ole varaa maksaa normi TES-palkkaa. Silloin firma laittaa pillit pussiin ja yrittäjä siirtyy työläiseksi kokeilemaan työn tekemisen herkkua ;)
- Anonyymi
Hienoa kun vihdoinkin saa töitä ainoo haitta kun alkaa toi eläkeikä lähestyy ja perinnöt jo tilillä ettei kerkii töihin enään.
Mutta yritetään jotai tulla tumpuloimaan.
Tuhoa aikana saman - Anonyymi
Mistä ihmeestä on alkoikaan että suurin osa työttömistä työhaluttomia.
Käsittääkseni työnantajilta puuttuu palknamaksuhalukkuus.
Kun käyttävät vaan ilmaistyöläisiänja työharjoittelijoitab vuodesta toiseen samoissa hommissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä yritykset joilla varaa maksaa ilman myyntiä TES palkkaa?
Et kuitenkaan tee mitään vaan oleskelet vain kahvitauoilla, syömässä ja paskalla. Lisäksi tulet myöhässä paikalle ja lähdet joka päivä puolisen tuntia etuajassa.
Ei teille mitään TES palkkoja makseta. Ette ole palkkojanne ansainneet.Olin kerran työkokeilussa Uudenkaupungin puutarhalla.Olin tosi ahkera tulin ajoissa ja olin viimiseen minuutttiin asti.
Tein nopeaa.
Mutta putarhan omistajat olivat inhottavia ja hoputtivat vaikka vauhtia oli kamalasti
Aina olin ollut ahkera, Mummille tein heinätyöt, kesät mansikanpoiminnassa,
Kotona siivosin kokkasin
Puutarhalla juoksettivat kottikärryjen kanssa,
Kunnes kaaduin kun juoksin ja kottikärryssä valtava lasti ja isäntä karjui että nopeammin.
Loukkasin selkäni pahemman kerran.
Paha mielikin tuli kun olin heidän vihan kohteena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On nää porvarit melkoisia. Kuvittelee että työläiset tulee orjapalkalla duunia tekemään, jos ei ole varaa maksaa normi TES-palkkaa. Silloin firma laittaa pillit pussiin ja yrittäjä siirtyy työläiseksi kokeilemaan työn tekemisen herkkua ;)
Ja vastaavasti orjatyöstä kieltätynyt menee aymafiakihojen ja heidän poliittisten kumppaniensa perustamiin vastuunalaisesti hyvää palkkaa maksaviin hyvän työilmapiirin menestyviin yrityksiin (- sitä odotellessa, maailman tappiinko? : kiäh-kiäh...)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä yritykset joilla varaa maksaa ilman myyntiä TES palkkaa?
Et kuitenkaan tee mitään vaan oleskelet vain kahvitauoilla, syömässä ja paskalla. Lisäksi tulet myöhässä paikalle ja lähdet joka päivä puolisen tuntia etuajassa.
Ei teille mitään TES palkkoja makseta. Ette ole palkkojanne ansainneet.Ole ilman orjatyötä
Tee paskatyösi itse äläkä ahistele muita,
Jos et pärjää niin vaihda alaa senkin paska
Ehkä pääset itsekkin työkokeiluun jos pieni surkea yrityksesi ei kannata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NO sitten ei palkata sitä työväkeä vaan tehdään itse ja yrittäjän perheen voimin tätä hyväntekeväisyystyötä.
Mikä siittä on hyväntekeväisyyttä jos harmittaa niin vaihda alaa ja mene työkokeiluun senkin paska
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NO sitten ei palkata sitä työväkeä vaan tehdään itse ja yrittäjän perheen voimin tätä hyväntekeväisyystyötä.
Jos et pärjää ilman orjatyötä niin vaihda alaa ja mene itse työkokeiluun senkin ikävä kurja kitisiä , En viitsi kunnella
Kyllä sinäkin voit lopettaa ja mennä työkokeiluun senkin paska - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole ilman orjatyötä
Tee paskatyösi itse äläkä ahistele muita,
Jos et pärjää niin vaihda alaa senkin paska
Ehkä pääset itsekkin työkokeiluun jos pieni surkea yrityksesi ei kannata.Kateellinen työtön mussuttaa. Töihin siitä laiskuri tai kaikki tuet heti pois!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä yritykset joilla varaa maksaa ilman myyntiä TES palkkaa?
Et kuitenkaan tee mitään vaan oleskelet vain kahvitauoilla, syömässä ja paskalla. Lisäksi tulet myöhässä paikalle ja lähdet joka päivä puolisen tuntia etuajassa.
Ei teille mitään TES palkkoja makseta. Ette ole palkkojanne ansainneet.Onneksi on tuo yritystuki mitä Vapun kanssa nauttii moni. Työläiset lomautettu ja tukirahat taskussa kohti Joulua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On nää porvarit melkoisia. Kuvittelee että työläiset tulee orjapalkalla duunia tekemään, jos ei ole varaa maksaa normi TES-palkkaa. Silloin firma laittaa pillit pussiin ja yrittäjä siirtyy työläiseksi kokeilemaan työn tekemisen herkkua ;)
Meillä menee hyvin kun perhe ja sukulaiset vain hommissqa ja kaikki saa paljon yli tessis eikä tarvitse itkeä kun ulkopuolinen ei tulisi töihin kun pikkasen pipi.Perheistä löytyy heti korvaaja tilalle eikä tarvitse lakkoileviakaan ikinä katsoa.Töissä 37 tällä hetkellä ulkopuolisia en palkkaa kun voi olla väärän värisiäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NO sitten ei palkata sitä työväkeä vaan tehdään itse ja yrittäjän perheen voimin tätä hyväntekeväisyystyötä.
Hyvä,töi t ätähän tässä tar v itaan
Mutta epöilen että yrittäjillä ei tyllistömistravetta palkalla ole.
Koska yritystuet kompensoi mukavasti yrittämistä.
Ätukee vaan lisää kun mene niin huonosti ei pyty t yölistään kuin veropartiisin meklarit ulkomailla
Sipilän opein bonukset veroparatiisiin pois suomen t alouselämösätä
Jisnkaiki maksisivat veroerna kuin duunarit ei ulkomaan velkaa tarvittaisi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa kun vihdoinkin saa töitä ainoo haitta kun alkaa toi eläkeikä lähestyy ja perinnöt jo tilillä ettei kerkii töihin enään.
Mutta yritetään jotai tulla tumpuloimaan.
Tuhoa aikana samanMistä löytyy rahat tä j änkin projek t iin.
Konsulteille k y llä riittää r aha ei työttömyyskorvauksiin ja veronalennuksiin kansalispalkkaan ja minimi elökkeeseen
Molemmat b oiisvatolla siin kahden tonninpaikkeilla suomalisella
Ulkomaisella vaiika. Enemmän vai vähemmön - Anonyymi
Kiva pästä töihin.
Toivotavasti saan hyvää palkaa .
Ei kiinosta huonolla palkalla alkaa huhkimaan nykytyyliin.
Veikkaan et t ä jos joudun työharjoitteluun ja henkilökohtainen t yön ohjaaja on poissa y ulee miljoona v ahinhot nopeest i. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On nää porvarit melkoisia. Kuvittelee että työläiset tulee orjapalkalla duunia tekemään, jos ei ole varaa maksaa normi TES-palkkaa. Silloin firma laittaa pillit pussiin ja yrittäjä siirtyy työläiseksi kokeilemaan työn tekemisen herkkua ;)
Paljonjan n oi t a pikkukokoomuslaisia on töissä olemat y omalla palkallaan ovt båniin porvarii.
- Anonyymi
Maahanmuuttajia ei ole olemassa.
He ovat maahantulijoita joille suomen
äänestäjien valitsema hallitus on antanut
viisumilla luvan tulla suomeen.- Anonyymi
Maahan tunkeutuneita
- Anonyymi
Turvapaikanhakijat millään viisumilla tule tänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turvapaikanhakijat millään viisumilla tule tänne.
Eikä hallitus myöskään myönnä mitään maahantulolupia yhtään kenellekään, vaan Migri.
Muuuutta! Lapsi on terve kun se leikkii! :)
- Anonyymi
Yhdyskuntapalvelu kuuluu vangeille, koska heidän pitää suorittaa korvausta rangaistuksesta ja tehdä työtä, että korvaussumma muodostuu riittäväksi. Sen takia joutuvat ilman työskentelemään ja tietenkin yritys myy heidän tekemänsä käsityöt riittävän suurella voitolla. Muussa tapauksessa korvausta ei köyhä rikollinen edes pystyisi maksamaan. Ei saa koskaan sekottaa työtöntä rikolliseen. Vanki voi joutua olemaan yhdyskuntapalvelussa vaikkapa kuukausista vuosiin.
- Anonyymi
Aina kun Vasemmistoliitto on hallituksessa, niin työttömien elämää kurjistetaan entisestään.
- Anonyymi
Ilmeisesti joku luonnon laki tuokin.
- Anonyymi
Niin, parannusta tuli kuitenkin edellisen hallituksen jäljiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, parannusta tuli kuitenkin edellisen hallituksen jäljiltä.
no haloo, nyt on viherpunikkihallitus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no haloo, nyt on viherpunikkihallitus
Ai niin, uutta ankaraa aktiivimallia pukkaa.
- Anonyymi
Kyllähän ne porvari puolueet Orjuuttavat ja tehettävät orjapalkalla työtä ja kiusaavat työttömiä karensseilla ja työttömyyskorvauksen pienennyksillä se on heidän aktivointiaan Vaikka olisi Vuosikausia työtä tehnyt ja päivärahat ansainnut.
Niin iskivät pitkät kyntensä minunkin ansaittuun päivärahaan.Tein pitkään siivoustyötä sol siivoojana ja liiton maksut maksoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no haloo, nyt on viherpunikkihallitus
Parempi ko Porvai -riistäjä ja Orjuuttajat
Pumppasitta Verokassat tyhjiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no haloo, nyt on viherpunikkihallitus
Niin ja kaksikyt vuota vuodesta 2003 on olut oikeistohallitus.
Mitähyvää on sen jäljiltä
Suurtyöttömyys
Matu kelassa ostoksilla kaupoissa kauppiatbteinaa
Oalkkojen halpuutys
Suur yritystuet ja maataloustuet
Duunari t vaanmaksaa veroja saamtta mi y ään etuja
Sellinen oikeistoporvari setä
Vanhanen , katine sipilä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin, uutta ankaraa aktiivimallia pukkaa.
uLLATUSta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän ne porvari puolueet Orjuuttavat ja tehettävät orjapalkalla työtä ja kiusaavat työttömiä karensseilla ja työttömyyskorvauksen pienennyksillä se on heidän aktivointiaan Vaikka olisi Vuosikausia työtä tehnyt ja päivärahat ansainnut.
Niin iskivät pitkät kyntensä minunkin ansaittuun päivärahaan.Tein pitkään siivoustyötä sol siivoojana ja liiton maksut maksoin.Miksi et antanut lyijyä päin näköä?
- Anonyymi
hienoja ne hommat, ku jossain pskaisella parakki alueel kävelet, terävä kivistä soraa, kohta kengän pohjat halki
ja ilmaista työvoimaa saava jannu nauraa, että osta poika uudet kengät ku saat palkan (500e netto /kk)- Anonyymi
Ne ne röyhkeimpiä ovatkin nuo yrittäjät.
Onkohan ne niitä entisiä maajusseja joille joutui lapsena ilmaista työtä heinäpellolla ja navetassa tekemään.
Sukulais maajussit piti itsestään selvyytenä että tänne tullaan orjina töihin.
Vähän sai ruokaa mutta ei esim. Siteitä vaatteita kenkiä, paljain jaloin työtä tehtiin.
Kun nuorempi siskoni oli leikkimässä Niin sukulais masjussi Sanoi että pitäis tuon pikkusiskonkin enemmän työtä tehdä🤮
Meinasin jo oksentaa, Koska minä kyllä jo raadoin hänenkin puolestaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne ne röyhkeimpiä ovatkin nuo yrittäjät.
Onkohan ne niitä entisiä maajusseja joille joutui lapsena ilmaista työtä heinäpellolla ja navetassa tekemään.
Sukulais maajussit piti itsestään selvyytenä että tänne tullaan orjina töihin.
Vähän sai ruokaa mutta ei esim. Siteitä vaatteita kenkiä, paljain jaloin työtä tehtiin.
Kun nuorempi siskoni oli leikkimässä Niin sukulais masjussi Sanoi että pitäis tuon pikkusiskonkin enemmän työtä tehdä🤮
Meinasin jo oksentaa, Koska minä kyllä jo raadoin hänenkin puolestaan.Ai niin Unohdin sanoa että ne Sukulais maajussien lapset eivät tarvinneet tilalla työtä tehä.He lomailivat ulkomailla ja heillä oli paksut rahatukut taskuissaan ja Uudet saabit käytössä kuratilla ja seebrapenkeillä
Ja meitä velvoitettiin töihin ja pikkusiskoa myös.He pitivät itseään jotenkin ylhäisempinä vaikka samaa sukua ja serkkuja oltiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin Unohdin sanoa että ne Sukulais maajussien lapset eivät tarvinneet tilalla työtä tehä.He lomailivat ulkomailla ja heillä oli paksut rahatukut taskuissaan ja Uudet saabit käytössä kuratilla ja seebrapenkeillä
Ja meitä velvoitettiin töihin ja pikkusiskoa myös.He pitivät itseään jotenkin ylhäisempinä vaikka samaa sukua ja serkkuja oltiin.Oisit polttanut niiden kodit ja autot
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin Unohdin sanoa että ne Sukulais maajussien lapset eivät tarvinneet tilalla työtä tehä.He lomailivat ulkomailla ja heillä oli paksut rahatukut taskuissaan ja Uudet saabit käytössä kuratilla ja seebrapenkeillä
Ja meitä velvoitettiin töihin ja pikkusiskoa myös.He pitivät itseään jotenkin ylhäisempinä vaikka samaa sukua ja serkkuja oltiin.Tottakai. Osa väestä on luotu tekemään työtä ja pienen pieni osa on luotu nauttimaan sen työn hedelmistä. Tämä on luonnon laki, vahvimman oikeus.
- Anonyymi
Ei se mitään. Minä kostin v-tuilut hankkiutumalla eläkkeelle tässä 40 vuotiaana ja oli sitten yhteiskunnalle se kalliimpi vaihtoehto.
- Anonyymi
Oikea asenne, vielä kun kuset silloin tällöin jonkun kokoomusäänestäjän kahvinkeittimeen niin hyvä
- Anonyymi
Kuinka Suomessa voi saada vapautuksen työstä esimerkkejä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka Suomessa voi saada vapautuksen työstä esimerkkejä?
Suorita ylempi korkeakoulututkinto ja hankkiudu virkaan
- Anonyymi
Kurjaa jos olisi tyttömän.
- Anonyymi
Mistä ihmeestä on käsitys
että suurin osa työttömistä työhaluttomia.
Käsittääkseni työnantajilta puuttuu palknamaksuhalukkuus.
Kun käyttävät vaan ilmaistyöläisiänja työharjoittelijoitab vuodesta toiseen samoissa hommissa.
Kun ilmaistyöt ja palkatta harjoittelut poistuu kohenee työllisyys
Samoin yritystuet vesittää työlistmisen
- Anonyymi
Tuohan on oikeastaan aivan loistava idea! Loppuu kaikenmaailman turhat öyhötykset anarkisti ja elokapina ja silakka öyhötykset ja miekkarit. Samoin myös kaikki äärioikeistot ja qanon salaliittohörhöilyt. Samoin myös kurdien ja muiden matujen ostari maleksimiset. Suomi palaa normaaliin. Ihmiset kulkee töissä ja tekevät ruokaa ja evästä ja valmistautuvat seuraavaan työpäivään niinkuin normaalit ihmiset tekee! Kaikki muu ilmanaikanen paskanjauhanta loppuu. On sitten niinkuin vanhoina hyvinä aikoina!
- Anonyymi
Toivottavasti työttömät ja maahanmuuttajat pannaan tekemään jotain leipänsä eteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti työttömät ja maahanmuuttajat pannaan tekemään jotain leipänsä eteen.
Voishan sitä jotain tehdä jos. Sais palkkaakin.
Halvalla en lähde toiislle homminn
- Anonyymi
Halla-aho ehdotti että työttömyydestä tehdään rikos kuten valkovenäjällä. Rangaistuksena työttömyysrikoksesta mestari ehdottaa kolmea vuotta vankeutta.
- Anonyymi
Antti Rinne lupasi eläkeläisille satasen, ei tullut eikä näkynyt, meni kuitenkin 6 miljardia kankkulan kaivoon EU nilkkien hankkeiden edistämiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antti Rinne lupasi eläkeläisille satasen, ei tullut eikä näkynyt, meni kuitenkin 6 miljardia kankkulan kaivoon EU nilkkien hankkeiden edistämiseen.
Me köyhät ollaan hyväpalkkasten ministerien ja virkaihmisten ja lääkärien ja heidän porvariopettajien takia Jääneet köyhiksi
Yrittäjäpenikat kiusaavat köyhempiä
Ja se alkaa jo ekaluokalla ja porvari opettajat mahdollistavat kaiken kiusamisen.
Piirustunnilla Junakin meni väärään suuntaan ko keula osoitti Vasemmalle.
Vaikka hän itse sai Valtion kassasta Isompaa palkkaa ko Sol siivooja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me köyhät ollaan hyväpalkkasten ministerien ja virkaihmisten ja lääkärien ja heidän porvariopettajien takia Jääneet köyhiksi
Yrittäjäpenikat kiusaavat köyhempiä
Ja se alkaa jo ekaluokalla ja porvari opettajat mahdollistavat kaiken kiusamisen.
Piirustunnilla Junakin meni väärään suuntaan ko keula osoitti Vasemmalle.
Vaikka hän itse sai Valtion kassasta Isompaa palkkaa ko Sol siivooja."Yrittäjäpenikat kiusaavat köyhempiä
Ja se alkaa jo ekaluokalla ja porvari opettajat mahdollistavat kaiken kiusamisen."
-
Tulitikut on keksitty - Anonyymi
Kiva kun pääsee t y öpaikale
Ei o le ollutkaan työkavereita sitte vuoden 2006.
Paljonkos palkaa nykyään mkasetaan.
San t yöpaikarukilun ja työterveyshuollon ja sairloma edun.
Mitenköhän onkohan työpiklla ahlukaita pimuja paljonkin kun oon niin menevää sorttii
- Anonyymi
Virkakiusaajile:
-Muistakaa ottaa hyvät vakuutukset ja laittaa kakaroillenne heijastimet. - Anonyymi
Joo kuka kaiken työllistämisen maksaa.
Eikös se tuu k alliiksi.
Mis t ä rah t työllistämiseen - Anonyymi
Hienoa kivaa päästä teinaamana.
Kitkuttelu kirvauksila alkaa ottaa pannuun
Mikälöhän on palkka.
Alle kahden ei kannata pyydellä mihkään lähtee edes kuudeksi tunniksi ja kulutkorvatta va kaikkinsamoin tyterveydenhuolto ja matkat ja y yövaatteet ja. Satava uusi au y o. Sähkö mielklållään - Anonyymi
Mikä ihmeen merkitys on termillä "ideaalityötön"?? Se ei tarkoita yhtään mitään järkevää. Sen voi kääntää muotoon "ihannetyötön" tai "esikuvatyötön". Eikä työttömistä voi tehdä mitään monoliittia tai mielivaltaisesti nähdä työttömät jonain, mitä nyt korvien välissä sattuu juolahtamaan.
Meillä on muunlaisia työttömiä... "työtön vastoin tahtoaan", "ideologisesti työtön", "vapaaehtoisesti työtön", "laiskuuttaan työtön" jne., mutta ei mitään "ideaalityöttömiä". Esim. vasemmistoradikaaleista osa voi olla "ideologisesti työttömiä" esim. sen vuoksi, että heidän ideogiaansa kuuluu inhota ja vastustaa kapitalismia, jonka yksi vastustamisen tavoista voi olla haluttomuus vastaanottaa työtä. - Anonyymi
Miksi työttömille ei koskaan anneta mahdollisuutta tehdä itse ruoka ja lämpimänsä, eikä vain pitää heitä osana kapitalistisysteemissä mikä tiedetään ettei koskaan toimi täydellisenä ja työllistä kaikkia?
Tällä tavalla ei koskaan olisi työttömiä ja yhteiskunnalle se tulisi halvimmaksi. Ei tarvittaisi mitään TE toimistoja ja työttömien alistamista.
Markkinatalous saa sitten vain mitä saa työvoimaa mutta ei voi pakottaa ketään tekemään itselleen voittoa ja korkoa mitä kuitenkin nyt työttömillä teetetään koko ajan alihintaan ja silti heidän rahansa ei riitä edes perustarpeitaan tyydyttämään.
Hyvä esimerkki todellakin on että työttömillä teetetään 500e/kk , normaali työtä , kuitenkin jo kenkäpari maksaa laadukkaitakenkiäkin 80e ja työtön joutuu maksamaan sen päälle ruokansa,asuntonsa ja myös kaikki muut tarpeensa eli hänen rahansa ei tule koskaan riittämään edes teoriassa mihinkään.
Tämäkö on sitten se paljon puhuttu oikeusvaltio ja yksilönoikeus? Ei todellakaan, muutosta on tultava inhimillisempään suuntaan,se on varma.- Anonyymi
Miksei kukaan puhu siitä itsestäänselvyydestä, että 500 e/kk vastaa yhden tai kahden päivän palkkaa viikossa, työstä riippuen. Valtion tai kuntien tulisi taata jokaiselle työtä haluavalle työttömälle tuon verran työtä tuota viisisatasta vastaan. Silloin se muuttuisi palkaksi kaikkine etuineen, eikä kansalainen enää olisi työtön. Vain ne, jotka eivät haluaisi työtä, voisivat jäädä kotiin puuhastelemaan, ja he olisivat sitten niitä Työttömiä.

Joo mutta tää on Suomi. Täällä halutaan kyykyttää työttömiä kun ketään muuta ei ole koskaan kyykytetty.
- Anonyymi
Toivon jaksamista nuorille. Nöyryytys on vanha tapa näyttää paikka. Se ota huomioon. Katkera kansa on vastassa ja osaamattomat tekujät.. Jatketaan ja nähty on....
- Anonyymi
Pelko pois anna takaisin samalla mitalla luu kurkkuun niille jotka rikkovat pelisääntöjä. Se tekee gutaa niille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelko pois anna takaisin samalla mitalla luu kurkkuun niille jotka rikkovat pelisääntöjä. Se tekee gutaa niille.
Yrittävät nöyryyttää, laittaa ruotuun. Eihän se onnistu kun on suomalainen Adonis vastassa.
Nyrkillä tapettavia ovat. Luu kurkkuun! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittävät nöyryyttää, laittaa ruotuun. Eihän se onnistu kun on suomalainen Adonis vastassa.
Nyrkillä tapettavia ovat. Luu kurkkuun!Ideologinen työtön? Eihän moinen selviä edes ylös sängystä aamulla.😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ideologinen työtön? Eihän moinen selviä edes ylös sängystä aamulla.😂
Yrittäjä
Yritystukiloinen
Muka yrityäjä
Verokepuli
- Anonyymi
Eikös nämä koronan vastikkeettomat ja perusteettomat yritystuetkin voisi lopettaa , sinne vaan jonon jatkoksi , tasa-arvo valtuutetulla olisi töitä. missä on se yrittäjän riski millä perustellaan aina toimia , huvittaa kun kokkareetkin ovat taas "samassa veneessä " kun tuista puhutaan .
- Anonyymi
Lyijyä naamariin
- Anonyymi
Samoin BusinessFinlandin tuet, kun eivät käytä sitä pitkäkestoisen (väh. 5 vuotta) työvoiman lisäämiseen.
- Anonyymi
Tuleeko kuntakokeiluun 100.000 euron koronatuki työllistymisen tueksi jokaiselle työttömälle? Saataisiin työnhakuun keinoja ja vauhtia. Jokaiselle myös yksilöllisen työnhaun valmentaja, joka kannustaa ja innostaa ottamaan yhteyksiä työnantajiin ja verkostoitumaan.
Ja starttirahaa 500.000 euroa, jos työttömälle tulee vaikka jokin hyvä liikeidea, niin pääsee kokeilemaan josko rikastuisi. - Anonyymi
Nämä.yrityksen omistajat.Ovat inhottavia työkokeilijoille ym.
Vaikka olisi ollut kuinka reipas ja raatanut ja antanut kaikkensa niin eivät ole tyytyväisiä
Haukkuvat ja kiusaavat köyhää ihmistä.
He tuntevat itsensä varmaan Joksikin Jumalaa suuremmaksi ja Oikeutetuksi Haukkumaan ilmaiseen työhön pakotettua ihmistä.Lisänä oli vielä koulujen työharjoittelijat 4 kappaletta , ei ihme että tunsi itsensä jumalaksi.
🤮🤮🤮🤮🤮oksennus tulee.- Anonyymi
Tuohon juuri pitää saada parannus, ihmiset ei ole orjan asemassa oli se tulotaso minä hyvänsä, muttq se ei vaan mene oikeistoihmisille koskaan jakeluun. Mutta menee vielä kun oikein kiristävät heikompien oloja taas ja uhkailevat katuojilla ja nälällä ja heitteilĺejätöillä. Kenenkään köyhemmän on vaikea uskoa enää mihinkään yhteiskuntaan jos sitä ei käytännössä ole konkreettisesti elettävänä.
Tämä koskee myös pienyrittäjiä jotka kiikun kaakun pysyy juuri ja juuri pystyssä ja heitäkin on paljon, paljon enemmän kuin suuryrityksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon juuri pitää saada parannus, ihmiset ei ole orjan asemassa oli se tulotaso minä hyvänsä, muttq se ei vaan mene oikeistoihmisille koskaan jakeluun. Mutta menee vielä kun oikein kiristävät heikompien oloja taas ja uhkailevat katuojilla ja nälällä ja heitteilĺejätöillä. Kenenkään köyhemmän on vaikea uskoa enää mihinkään yhteiskuntaan jos sitä ei käytännössä ole konkreettisesti elettävänä.
Tämä koskee myös pienyrittäjiä jotka kiikun kaakun pysyy juuri ja juuri pystyssä ja heitäkin on paljon, paljon enemmän kuin suuryrityksiä.Mitä hyötyä on maksaa työläiselle enempää kuin on aivan pakko? Jokainen euro jonka maksan palkkaa on itseltäni pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon juuri pitää saada parannus, ihmiset ei ole orjan asemassa oli se tulotaso minä hyvänsä, muttq se ei vaan mene oikeistoihmisille koskaan jakeluun. Mutta menee vielä kun oikein kiristävät heikompien oloja taas ja uhkailevat katuojilla ja nälällä ja heitteilĺejätöillä. Kenenkään köyhemmän on vaikea uskoa enää mihinkään yhteiskuntaan jos sitä ei käytännössä ole konkreettisesti elettävänä.
Tämä koskee myös pienyrittäjiä jotka kiikun kaakun pysyy juuri ja juuri pystyssä ja heitäkin on paljon, paljon enemmän kuin suuryrityksiä.Sano sille jihtajale et y ä et osaa kun on niin huono opettja tai ei oo opetttu kunnolla ja tee sk j ndaa k u nnolla niin muuttuu ää k i kellossa.
Minäkin kerra sekoitin kirjanpidon oikeen kunnolla lähtiessäni.
- Anonyymi
Kunnat palkkaavat uudistuksen vuoksai tuhansia amk-sosionomeja ja työttömien simputus alkaa todenteolla.
Työtön kuuluu sitten jatkossa aina aikuissosiaalityön piiriin, eli on jollain tavalla asetettu puolittaiseen holhoukseen.
Työtöntä on tarkoitus kiusata ja nöyryyttää niin paljon että suostuu tekemään työtä palkkanaan perustoimeentulotuki.
Maahan on tarkoitus luoda orjaluokka palkkana perustoimeentulotuki.
-
Ennen sai sentään palkkaa päähänpotkittuna olemisesta ja raatamisesta.
Nyt kun globaali tilanne ei takaa enää kaikille suomalaisille taskuihin täytettä,
niin nyt sitä riittää enää kapitalistille, työläiset saavat suksia kuuseen, juokaa kaalimehua köyhät.- Anonyymi
Kiinalainen tai intialainen tekee riisikupilla 60h viikossa työtä. Suomalaiselle aiheuttaa vaikeuksia jo 37,5h 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinalainen tai intialainen tekee riisikupilla 60h viikossa työtä. Suomalaiselle aiheuttaa vaikeuksia jo 37,5h 😂
Kokoomusäänestäjä siis olisi valmis maksamaan suomalaiselle työntekijälle kupillisen riisiä/37,5 tunnin työstä?
Teidät oikeasti pitäisi taluttaa kuopanreunalle
- Anonyymi
Työttömät pitäisi laittaa isännille metsiin ja tiloille töihin tukiensa vastineeksi. Ei moista laiskottelua jaksa kukaan katsella. Töihin vaan työttömät heti.
- Anonyymi
Juu tarvitan vaan ensin
Vakuutukaetätyövaatteet
Työkalu t
Työma y kakuljetus
Soisaalitila t
T y ömaaruokailu
Työn opastus
Työnjohto
Taukopaikt
Työterveydenhuolto
Ammtiyhdistys jaliitto
Pääl u ottamusmies
Keälomarath t
Ja t y ösop i mus loåakkooikeuksineen
Sairasloman korvaus sopimus
Ja
Soopimus k u inka suuri on pakålkka
Milloin voin aloitaa
Varmaan jotain unohtui mutta noin niin kuin lakuun - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu tarvitan vaan ensin
Vakuutukaetätyövaatteet
Työkalu t
Työma y kakuljetus
Soisaalitila t
T y ömaaruokailu
Työn opastus
Työnjohto
Taukopaikt
Työterveydenhuolto
Ammtiyhdistys jaliitto
Pääl u ottamusmies
Keälomarath t
Ja t y ösop i mus loåakkooikeuksineen
Sairasloman korvaus sopimus
Ja
Soopimus k u inka suuri on pakålkka
Milloin voin aloitaa
Varmaan jotain unohtui mutta noin niin kuin lakuunMitä nyt laiska työtön ei keksisi ettei tarvitsisi töitä tehdä. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä nyt laiska työtön ei keksisi ettei tarvitsisi töitä tehdä. 😂
Yritystukiloinen ja maatalous y uiloinen kilpaili kumpi saa enmmän valtion tukia.
Yrit t äjä kehui sipilän maksavan kaikki firmankulut ja lainat pois ja verottakin .
Maataloustukiloinen kertoi saavan ilmiset työlöiset keskieroopasta ja thaimaasta.
Yritys t ukiloinen kertoi. T yölistävänsä ilalla maataloustukiloisen tu öläiset - Anonyymi
En jaksa enää metsätöitä. Työttömänä joutuu syömään vähän ja ravintoköyhää ruokaa. Perseestäkään ei löydy juuri enää lihaa. Pelkkää luuta ja nahkaa. Tee siinä sitten vielä töitä.
- Anonyymi
Hienoa! Vihdoinkin pääsee hyväpalkkaiseen työhön.
- Anonyymi
Siis työttömät laitetaan tietenkin tukiensa vastineeksi töihin. Palkka on siis sama kuin nytkin mutta jatkossa sen eteen pitää tehdä muutakin kuin maata kotisohvalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis työttömät laitetaan tietenkin tukiensa vastineeksi töihin. Palkka on siis sama kuin nytkin mutta jatkossa sen eteen pitää tehdä muutakin kuin maata kotisohvalla.
Miten voi jol k n kela rahalla löhtee jinnekin töi j in matkustelee ja syömään työpaika rukiluun j a työvattee.
Ämilläs makse t aabåv asuntolint sä j kölaskut ja sähköauton lainat
- Anonyymi
Mikä ahneus on aiheuttanut ihmiseen orjuuttamisen haluan? Onko elektromagneettinen kännykkäsäteily vai mikä vienyt noilta oikeudenmukaisuuden kohdalta aivosoluja pois?
Ei työttömän kuulu tehdä palkatonta työtä kuten vangin!- Anonyymi
Miksi ei? Tottakai työtön tekee sen mitä sanotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei? Tottakai työtön tekee sen mitä sanotaan.
Mutta ei ole vanki yhdyskuntapalvelua suorittamassa. Sen pystyy sanomaan heti haastattelussa, jos haluaa!
Välttämättä ei ole mitään oikeudenmukaisuutta vienyt säteily (mutta kylläkin aiheuttaa adhd:tä)
tai mielestäni sitä oikeudenmukaisuutta ei voi noin vain viedä. Jos on pahuus ja ahneus mielessä, niin se on ollut jo ajat sitten, mutta toki ahneuden määrä on nykyään lisääntynyt. Jos ihminen menee siihen tilaan, ettei mikään riitä, niin asiat on silloin pahasti.
- Anonyymi
Hienointa on sekin, että työttömät voivat halutessaan perustaa oman firman ja työllistää vaikka kavereitaan. Tyhjiä halleja ja liiketiloja on tarjolla.
Unelma työpaikalla voi näyttää porvareille, kuinka oikea työpaikka toimii.
Ei varakasta johtajaa, ei kallispalkkaista pomoa, ei niskan takana puhisevaa esimiestä!
Kaikki sujuu kuin rasvattuna omassa duunarien unelmahommassa ja palkka virtaa ilman palkanlaskijaakin!
Lopettakaa ruikutus, näyttäkää porvareille, kuinka töitä tehdään!- Anonyymi
Itse olen kanssa ihmetellyt miksi työttömät eivät perusta yritystä ja ala vuolemaan kultaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olen kanssa ihmetellyt miksi työttömät eivät perusta yritystä ja ala vuolemaan kultaa?
Miksi vihreissä ja vassaripuolueissa ei ole yrittäjiä, vain ruikuttajia, että kukaan ei anna työtä tai tarpeeksi palkkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olen kanssa ihmetellyt miksi työttömät eivät perusta yritystä ja ala vuolemaan kultaa?
eipä se helppoa
ei kauan mene kun joku byrokratia veromaksut ja kirjanpidot per..lleen..
ja sitten poliisi tai muu virka intoilija tulee repimään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vihreissä ja vassaripuolueissa ei ole yrittäjiä, vain ruikuttajia, että kukaan ei anna työtä tai tarpeeksi palkkaa.
Kaikila ei pokka kes t ä varastaa ,ja köytää ihmisä surutta o maksi hyödukseen heidän te t veytensäkin yhalla,
Kaikki ei b ä t ole kelmejä ja. Kieroja kuin savolainen.
Miten se savolainen haudatiin
K u in yrittäjä pystyasen y oon.
- Anonyymi
Kaksarikännit arkipäivinä ennen klo 16 on mennyttä aikaa.
- Anonyymi
Laiskat työnantajat ei halua maksaa palkkaa.
Niinpä työttömälle ei löydy palkka- töitä.
Mutta ek, MTK, sak edut tuet ja veroalet on suuria.
Ylisuuria palkkoja ja eläkkeitä maksetaan.
Asumiselle keinottelu korruptio tulee kalliiksi kuten tulee pakolaisuus turismi korruptio..
Rahat loppuu, maa velkaantuu....- Anonyymi
Kenelläkään ei ole työnantopakkoa. Aina saa yrittää työllistää itsensä.
- Anonyymi
Ei ole oikein, että joku/jotkut käskyttää työttömän tekemään käsitöitä yms palkatta
ja joku kuorii siitä voiton päältä!!!!!!!!! - Anonyymi
Voi voi päästäsivät nyt ensin työkyvyttömät työnhakijat eläkkeelle?
- Anonyymi
Ihan helvetisti pätevää ja ennenkaikkea tervettä työvoimaa on nyt koronan tyakia ilman töitä, niin mistä ihmeestä luulevat kaivelevansa niitä työpaikkoja vaikeammin työllistyville??
- Anonyymi
Silakat ja antfat ja elokapinatki karenssiin heti jos eivät hae aktiivisesti töitä!
TÖIHIN TÖIHIN MUUTEN TULEE 3KK KARENSSI. - Anonyymi
Kivaa pääseetöihin enole työn vieroksuja .
Toivottavasti saan y h tt ähyvää palkaa kuin yritystukiloisetrohelpotuksia - Anonyymi
JOku keksiny yritystoiminnan, jossa saa tuotteet ilmaiseksi työttömän ne tehtyä! Aikamoista voittoa pystyy käärimään, kunnes pimeä työ paljastuu!!!
Ja sehän paljastuu!!! - Anonyymi
Viimeistään kun mi m ä k oudun sinne ilmaistöijåhin.
- Anonyymi
Myöhäistä t.työtä vieroksuva jo kolmannessa polvessa.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741349Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2401237Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511051Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2531026- 51755
- 64714
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62707Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39678Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44641- 30597