Britit saivat nyt mitä tilasivat -brexit-demokratia on puhunut!

HS: Kauppasopimus sai kuningattaren hyväksynnän myötä lainvoiman: ”Britannia voi olla samaan aikaan sekä eurooppalainen että suvereeni”, sanoi pääministeri Johnson

Kommentti 31.12.2020 - 13:24 - Taitavalla politikoinnilla ja mainonnalla britit saivat mitä halusivat - demokratia voitti ja itsenäisyys palautui monin osin sekä EU-jäsenmaksu katosi. Lisää kalavesiäkin syntyi, kun muita "häädettiin" pois.

Heti vuoden alusta nähdään kuinka tyytyväisiä nämä 52 prosenttia briteistä ovatkaan, kun esimerkiksi skotit kiristelevät hampaitaan itsenäistymispyrkimyksissään?

Itsenäisyyskaipuu päättää omista asioista - oli päällimmäinen syy alkujuuriltaan menneen maailman kolonialisteilta, jotka nyt jälleen tähyilevät kansainyhteisöönsä päin - kaupallisena pelastajana.

Mutta! Nyt noissa lähinnä kehitysmaissa ja muutamissa kehittyvissä maissa häärii jo Kiina, tuo maailman suurimmaksi kasvanut talous (bkt/PPP - IMF 2014/-15), joka juuri tähyää omalla 1,4/7,8 väestöpopulaatiollisella osuudellaan näitä huomisen maailman suurimpia markkinoita!

Britit huomasivat EU' n tehneet sopimuksen investoinneista Kiinan kanssa

Nyt ehkä Englanti ei ole enää siinä mukana. Entä Hongkong, jonka sisäisiin asioihin britit sekaantuvat - entisinä isäntinä, ehkä se vaikeuttaa brittien omaa vastaavaa sopimusta kiinalaisten kanssa? Tai sitten Lontoo ymmärtää enemmän maailman politiikkaa, ja keskittyy uudella itsenäisyysaallollaan enemmän omiin sisäisiin asioihin.

Brexit saattaa olla yllyke valtiolliseen itsenäisyyskaipuuseen - laajemminkin, mutta kuitenkin siten, että talouden, kaupan ja ehkä jopa turvallisuuden osalta EU koetaan pelastajana ja vastinparina Euroopan suurimmalle Venäjälle, jonka huomiskuva on merkittävä ravintolähteenä etelästään kuivuvalle EU' lle (?)

Venäjän merkitys EU' lle on jo huomisesta alkaen merkittävä - sen valtavan raaka-ainevarannollisuuden myötä. Entä britit, jotka ovat olleet Venäjän kanssa paljolti vastatusten II Maailmansodan "kumppanuudesta" huolimatta.

Ehkä nyt "yksin jäävä" Englanti tarvitsee niin USA' n, Venäjän kuin juuri Kiinan kanssa uudet sopimukset, jotta olisi vahvempi pyrittäessä entisten alusmaiden apajille.

Mutta! Britit saivat mitä tilasivat.


...
21375

43

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        [2017]

        Entä Brexit, saako se mutkia matkaansa?

        Kuinka hyvin yhteistyöhön pakotettu brittiparlamentti ja uusi tuleva pääministeri kykenevät noudattamaan kansan tahtoa ja luomaan parhaan mahdollisen erotien EU' n ahdistavista, mutta lopulta selkeyttävistä säännöistä, velvollisuuksista ja laajasta byrokratiainhimillisyydestä, jossa direktiiviprosessionaalinen idealismi vesittää asemoitumista tiennäyttäjäjohtajana!

        ...

        [U] 24.06.2016 – kun arvioitiin Brexit huomista ---

        Se on nyt siinä. Englantilaiset ovat vahvan väkevästi äänestäneet brexitistä – erosta Euroopan Unionista. Median ja EU-johtajien osin pelotteleva uhittelu ei kantanut hedelmää. Englantilaiset pitivät päänsä suoran kansanvallan osoituksessa. Itsenäisyyden kaipuu ja oman reviirin hallinta ylittivät maalliset puheet jostain materiaalisesta hyvinvoinnista.

        Tulos oli hämmästyttävä –

        … 51,9 prosenttia kansasta äänesti kyllä brexitille (17.410.742 ääntä) vastassaan EU-kannattajat 48,1 prosentilla (16.141.241 ääntä). Äänestysinto oli koskettavat 72,2 prosenttia. Kansa on nyt puhunut ja tuonut esille suorademokratian välittömyyden –[BBC]

        Median ei enää kannata manipuloida, ei pelotella eikä uhkailla

        Nyt on rakentamisen aika. Kansakunta tulee eheyttää uudelle itsenäisyyden tiellä päättämään omista asioistaan ja neuvottelemaan yhteistoiminnan eurooppalaiseen perheeseen – kaupallisesti, ympäristöllisesti ja turvallisuuspoliittisesti, muistaen, että Eurooppa ulottuu aina Venäjän Uralille saakka!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        [2017]

        Entä Brexit, saako se mutkia matkaansa?

        Kuinka hyvin yhteistyöhön pakotettu brittiparlamentti ja uusi tuleva pääministeri kykenevät noudattamaan kansan tahtoa ja luomaan parhaan mahdollisen erotien EU' n ahdistavista, mutta lopulta selkeyttävistä säännöistä, velvollisuuksista ja laajasta byrokratiainhimillisyydestä, jossa direktiiviprosessionaalinen idealismi vesittää asemoitumista tiennäyttäjäjohtajana!

        ...

        [U] 24.06.2016 – kun arvioitiin Brexit huomista ---

        Se on nyt siinä. Englantilaiset ovat vahvan väkevästi äänestäneet brexitistä – erosta Euroopan Unionista. Median ja EU-johtajien osin pelotteleva uhittelu ei kantanut hedelmää. Englantilaiset pitivät päänsä suoran kansanvallan osoituksessa. Itsenäisyyden kaipuu ja oman reviirin hallinta ylittivät maalliset puheet jostain materiaalisesta hyvinvoinnista.

        Tulos oli hämmästyttävä –

        … 51,9 prosenttia kansasta äänesti kyllä brexitille (17.410.742 ääntä) vastassaan EU-kannattajat 48,1 prosentilla (16.141.241 ääntä). Äänestysinto oli koskettavat 72,2 prosenttia. Kansa on nyt puhunut ja tuonut esille suorademokratian välittömyyden –[BBC]

        Median ei enää kannata manipuloida, ei pelotella eikä uhkailla

        Nyt on rakentamisen aika. Kansakunta tulee eheyttää uudelle itsenäisyyden tiellä päättämään omista asioistaan ja neuvottelemaan yhteistoiminnan eurooppalaiseen perheeseen – kaupallisesti, ympäristöllisesti ja turvallisuuspoliittisesti, muistaen, että Eurooppa ulottuu aina Venäjän Uralille saakka!

        Hyvä historia nosto, voidaan projisoida nykypäivään.


    • Anonyymi

      Onnea Britannia, saa päättää omista asioistaan. Ja itsenäisyys säilyy. Kyllä käy kateeksi ....

      • Anonyymi

        Good luck! British ...


      • Anonyymi

        Skotit?


    • Anonyymi

      Britit kaipasivat itsenäisyyttä. Entä suomalaiset? Onko seuraavaksi Sexit?

      • Anonyymi

        Fixit!


    • Anonyymi

      HS: Vanhat kollegat muistavat Boris Johnsonin ”hemmoteltuna lapsena”, joka valehteli mennen tullen – Britannian pääministeri käyttää yhä samoja temppuja

      ...
      31.7.2019 - 9:06

      Erinomaisen kiintoisa HS-juttu, miksikö? Siksi, että toimittaja kirjoittaa alun toimittajasta. Englannin uuden pääministeri Boris Johnsonin peruspohjaksi ilmaistaan puolittaiset totuudet, ehkä osin trumppistisesti humoristinen valehtelukin.

      Pm. Johnsonin asioiden aika-ajoittainen liioittelu - siis painottaminen sellaiseen suuntaan, joka edesauttaa juuri esityshetkellään esittäjänsä viestiä mieleenpainuvaksi kokonaisuudeksi, on keino pysyä mielissä. Jokuhan oli sanonut, ei niin väliä, ettei kokonaan totta, mutta itse puheen poljento oli innostava, kiinnostava ja mukaansa tempaava - ikäänkuin lopulta luottamusta luova.

      Entä nykyinen laatumedia hienostuneen tapaisessa informaatiossaan, jossa käytetään paljon ei niinkään suoria valheita, mutta otaksumia, todisteettomuutta, arveluja, väitteitä ja nimettömyyttä lähteiden osalta - eikö tämäkin ole samalla tavoin manipulatiivista esityskoreografiaa, jolla lukijaa/ katsojaa juurrutetaan halutulle linjalle - esimerkiksi Venäjää, persuja ja Kiinaa vastaan - yleensäkin lännen hyvyyttä ja idän pahuutta manipulatiivisesti painottaen.

      Laatumedian toistamisen julkistuskulttuuri hakee jo vertaistaan Krimin ja Itä-Ukrainan osalta - enempää juuri ei voisi pitää pinnalla yksittäistä tapahtumaa kuin Krimiä ja Venäjää, vaikka krimiläiset vaativat jo 1990-luvulla liittymistä Venäjään (Yle Arkisto). Miksi tämä jatkuva toistuvuus - olisiko takana niin sanottu "mediakasvatus"?

      Onko pm. Johnson "mediakasvattaja", joka omilla liioitteluillaan ja osin selvillä valheillaan/ liioitteluillaan "kasvattaa" brittejä siihen "pahimpaan mahdollisuuteen" eli kovaan eroon EU' sta.

      Nythän tosiasia on se, että laatumedia painottaa Brexitin vahingollisuutta, vaikka kukaan ei tiedä miten todellisuus käynnistyy eron hetkestä, kun Englanti saa täyden oikeuden rakentaa kaikki sopimuksensa uusiksi. Sekin tiedetään, että britit ovat suuri kuluttajaryhmä, jonka ostohaluja kaikki markkinatalouskulkijat haluavat hyödyntää. Itsenäisyydelläkin on hintansa.

      • Anonyymi

        Näyttäisi olevan Luoman hs-kommentti?


    • Anonyymi

      Lontoo eli Iso-Albania saa mitä halusi. Kurjuutta ja köyhyyttä.

    • Anonyymi

      Se on nyt siinä!

      • Anonyymi

        Eikä kuulemma mitään paniikkia, vaikka itseään laatumediaksi kutsuva niin maalaili!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä kuulemma mitään paniikkia, vaikka itseään laatumediaksi kutsuva niin maalaili!

        Entä nyt, 12.1.?


    • Anonyymi

      Britit ovat vapaita EU orjuudesta. Tunne on varmaan sama kuin Baltian mailla kun pääsivät neuvostiliitosta eroon?

      • Anonyymi

        Puoli tuntia EU kusettaa enää Englantia!


      • Anonyymi

        Hyvää Verrantoa!👍👏😊


    • Anonyymi

      Seuraavaksi Canzuk : Kanada, Australia, Uusi Seelanti, Britannia. Yhteinen kuningashuone on jo. Ydinasepelote. Öljyä, uraania, metsiä, vehnää.. Maailmankieli.

      Hyvät suhteet Kansainyhteisöön: Intia, suuri osa Afrikkaa -- tulevaisuuden maanosa.

      Britit valitsivat aivan oikein.

      • Anonyymi

        Tämä EU:ta kismittääkin. Ei voida enää ratsastaa briteillä.


    • Anonyymi

      Onko kaikki kommentit avaajan (kirjoitusvirheet paljastavat) vai onko ketjussa sentään kaksi oikeaa kommenttia?

    • Anonyymi

      Euroopan itsenäisin valtio

    • Anonyymi

      Brittien nettikaupoissa on hinnat nousseet melkoisesti.

      • Anonyymi

        Jokin todiste?


      • Anonyymi

        Ostavat nyt enemmän omaa tuotantoa!


    • Anonyymi

      Ainakin pitkät pölinät ovat avaajan aivopieruja.

    • Anonyymi

      Ennenmuuta HUOMATKAA:

      Ei mitään SANKTIOITA eikä MAKSUPAKKOJA voitu EU:n taholta briteille määräillä.
      Näillä sanktioilla suomalaisia pelotellaan, jos lähtisimme !!!!!!!!!!!!!!!

      Senttiäkään ei britit maksele eu-eromaksuja mutta juuri tästä syystä Valtamedia yritää syöttää meille skeidaa, että kävisi briteille kalliiksi.
      ITSNÄISYYS on rahan arvoinen asia, sitä kannattaa puolustaa, eikö totta.
      Nyt vaan ne "isänmaalliset " kusettajaporvaritkin ruotuun ja maksamaan...

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16215816/tiesitko-etta-b--wahlroos-ei-ole-ainoa-rahansa-suomesta----
      tarvittaessa poliisit perään... t. haans.sea

      • Anonyymi

        No nythän se mitataan.
        Tyhmä Sanna Marin neuvotteli paketin, jossa suomalaiset lainaavat 6,6 miljardia, joista 3,6 miljardia annetaan kankkulankaivoon eli Italiaan.

        Paavo Väyrysen mukaan Marinin tyhmäily vaatii kuitenkin 2/3 eduskunnassa taakseen. Jos oppositio sanoo ei, niin Marinin paketti kaatuu. Toivotaan parasta - eli SDPn katala juoni Suomen kansaa vastaan kaatuisi.


    • Anonyymi

      Monet änkyröivät, ettei brittienemmistö saisi takaisin itsenäisyyttään. Kävikuten asiantuntijat jo alussa tiesivät!

      • Anonyymi

        Ja erityisesti miten brittienemmistö halusi.


    • Anonyymi

      Jos suomi eroaisi EUa, olisimmeko sen itsenäisempiä, lyhyesti sanottuna olisimme konkurssi tilassa, kun taloutemme laskisi kolmanneksen kuten briteille kävi.

      Miten köyhä ja itsenäinen voi olla tyytyväinen kun itsenäisyys on vain näennäistä.

      • Anonyymi

        Se menee konkkaan kun eu käskee täyttämään maamme ukoilla. Ei hätääkärsivillä vaan näillä ukoilla. Koska he ei uskontonsa nojalla kotoudu, meidän veronmaksajien täytyy heidät elättää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se menee konkkaan kun eu käskee täyttämään maamme ukoilla. Ei hätääkärsivillä vaan näillä ukoilla. Koska he ei uskontonsa nojalla kotoudu, meidän veronmaksajien täytyy heidät elättää.

        Miettikää kun eu sanoo ukaasin että tähän maahan on otettava miljoona ukkoa elätettäväksemne ja Suomi ei ikinä tule kieltäytymään eu-kommunismin käskyistä, niin mitä tämä tekee taloudellemme? Se on tuho. Parempi on häipyä koko kolhoosista hyvän sään aikana. Vapaus on aina tärkeämpi asia kuin talous.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miettikää kun eu sanoo ukaasin että tähän maahan on otettava miljoona ukkoa elätettäväksemne ja Suomi ei ikinä tule kieltäytymään eu-kommunismin käskyistä, niin mitä tämä tekee taloudellemme? Se on tuho. Parempi on häipyä koko kolhoosista hyvän sään aikana. Vapaus on aina tärkeämpi asia kuin talous.

        Suomen talous kyllä nousee romahduksen jälkeen. Aina on kansakunnat nousseet tuhkasta takaisin kukoistukseensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen talous kyllä nousee romahduksen jälkeen. Aina on kansakunnat nousseet tuhkasta takaisin kukoistukseensa.

        Tämä on eu-kommunistien pelottelua että lopullinen tuho tulisi jos erottaisiin. Ei tule jos kansa niin päättää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on eu-kommunistien pelottelua että lopullinen tuho tulisi jos erottaisiin. Ei tule jos kansa niin päättää.

        Meillä olisi aivan loistavat mahdollisuudet pärjätä ilman tätä komentotalouden valtaakin. Laitettaisiin ylikansalliset firmat vittuun maastamne ryöstämästä luonnonvarojamme, ja käyttäisimme suunnattomat luonnonvaramme tai siis niiden tuoton oman kansan hyväksi. Saisimme niillä rahoilla mahtavat sotavoimat joita Venäjäkin kunnioittaisi.

        Tavaraa menee kyllä kaupaksi kaukoitään ja Venäjälle. Aina on hyvästä tavarasta kysyntää muuallakin kuin eurostoliitossa joka ei ole kuin murto-osa maailmasta. Elämää on muuallakin kuin tässä kommunismissa. Ei olisi eurostoliittoa hänksättämässä kaupan esteenä. Saisimme itse mällätä mielin määrin mitä myymme ja mihin tuotto laitetaan. Tämä ei kelpaa nykyisille niljakkaille päättäjillemme.


    • Anonyymi

      Britit kaipasivat itsenäisyyttä! Saivat sen.

    • Anonyymi

      Kun olemme EU-maa, mediamme tietysti mollaa Brexitiä kaikin tavoin. Tällä hetkellä EU:sta on Suomellekin lähinnä haittaa.

      Vertauskuva: annamme roistolle satasen, saamme takaisin 60 € ja olemme iloissamme tuosta summasta ja pohdimme, miten edistäisimme sillä kestävää kehitystä! Näin hullunkuriseksi asioiden arvostus on pyöräytetty.

    • Anonyymi

      Minua ihmetyttää miten maa joka oli ensimmäisiä eu: jäsenvaltioita ja suurimpia talouksia lähtee unionista, tiedotusvälineissä siis meillä leimataan brittien tominta vääräksi ja eu on "tietysti" aina oikeassa, minua häiritsee miten voi olla niin ettei manner-euroopassa ole minkäänlaista itsekritiikiä miten näin voi käydä, eu on täysin kuuro jäsenmaidensa eduille, tuntuu että eu on yhteisö jossa jäsenmaat lähinnä kampittaa toisiaan, etelän mailla ei ole metsää niin ei sitä saa käyttää pohjoisenkaan, jos joku suomi haluaa sallia tavallisen auton korvaavan mopoauton, eihän se käy koska ranskalla oma lehmä ojassa, sopimuksia eu: kanssa voi jo verrata sopimuksiin venäjän kanssa, kannattaa kirjoittaa vessapaperille, seuraavaksi kai annetaan ympäristöjärjestöille verotusoikeus niin rähmällään sinnepäin ollaan.

    • Anonyymi

      Britit saivat näin mitä halusivat. Aamen.

    • Anonyymi

      Brittipolitiikot, ne umpikierot, ilta-ja aamulypsäjät vetivät EU-kassasta rahaa kuin suokuokalla.
      Brittien köyhtyminen alkoi jo EU jäsenyyden aikana, kun brittieliitti ei tue maan köyhiä tunnetusti.

    • Anonyymi

      Hyvä päättöanalyysi Brexitistä.

    • Anonyymi

      Entä nyt? Ollaan jo eletty pari viikkoa eroa, miksi media on hiljaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4733
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      49
      2939
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1179
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      971
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      959
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      941
    Aihe