Mitenkä Marin vastaat tähän Venäjän länsiväkivallasta tekemään videokoosteeseen?

Anonyymi

Näyttäisi siltä, että juuri tällä hetkellä Venäjä ei ole lainkaan kiinnostunut kuuntelemaan Lännen suunnalta tulevia moralistisia demokratiasaarnoja. Navalnyin kannattajien pidätyksissä poliisi hajotti mielenosoitukset kovin ottein. Käytti pamppua ja mellakkapoliisin voimaa,

Meidän Sanna Marin heti muistutti Twitterissä Venäjää ihmisoikeuksista. Vastavuoroisesti myös Sanna ja Suomi saa tässä nyt oman muistutuksensa meidän poliisimme mielenosittajien kohtelun linjauksista. Tammikuun lopussa pienikokoinen, rauhallisesti käyttäytyvä nainen viedään viiden (5) mellakkavarusteissa olevan poliisimiehen saattamana poliisiautoon.
https://aijaa.com/WOSJUw

Venäjän Ulkoministeriö (Russian Foreign Ministry) julkaisi Facebook -sivustollaan 7 minuutin videon, jossa esitellään USA:sta ja noin 10 eurooppalaisesta kaupungista koottuja, lehdistöä ja mielenosoittajia kohtaan osoitettuja kovan väkivallan tekoja.

Ulkoministerimme Pekka Haavisto matkustaa maanantaina Pietariin tapaamaan venäläisjohtoa. Ehkä Pekka voi tällä matkallaan valottaa näitä Lännen poliisivaltion kovia otteita, ja sitä, että milloin niistä aiotaan luopua.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kohta Kiinan suunnalta ärähdetään Mariinille. Meillä on maailman nuorin naispääministeri, mutta kukaan suurvaltajohtaja ei halua ottaa häntä vastaan.

      • Anonyymi

        Valtiot kohtelevat pääministeriä valtion johtajana, riippumatta hänen iästään, sukupuolestaan tai miellyttävyydestään.


    • Vain lapsellinen voi tehdä vertauksen meidän ja Venäjän tilanteeseen?

      Venäjällä kukaan alle 40v ei kannata Putinia. Putin on kuin Nicolae Ceaușescu, joka sinnittelee viimeiseen asti väkivallan voimin.

      Meillä Sanna Marin edustaa vapaata demokratiaa ja upealla tavalla. Koko maailma alkaa nähdä, miten Suomi taas kerran nousee maapallon kartalle.

      Voiko enää hienompaa edustajaa olla millekään maalle?

      • Anonyymi

        Esimerkiksi Ranskassa presidentti Macronin kannatus heiluu jossakin 12%...24% lukemissa. Silti suomalaisen ja muunkin länsilehdistön tapana on hehkutella, kuinka Ranskalla on niin suorittu ja kansan rakastama presidentti.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Opinion_polling_on_the_Emmanuel_Macron_presidency

        Vastaavasti täällä nyrpistellään nokkaamme Putinille, kun on niin epäsuosittu maan johtaja ja on diktaattori. Meidän ikävää huomata, että Venäjällä kuitenkin hyvin suuri enemmistö kansalaisista tukee ja kannattaa Putinia maan johdossa.

        Putin(kaan) ei ole ikuinen. Siellä voi hyvin nousta valtaan joku kertaluokkaa aggressiivisempi ja militaristisempi venäläisjohtaja. Ehkä ei meidän Niinistön kannata virkansa viimeisinä vuosina "terävöityä" liikaa idän suuntaan, ja poltella olemassaolevia siltoja liian ohuiksi.


      • Anonyymi

        Noista kannatuksista muiden maiden sisällä on vaikea ulkopuolelta päätellä mitään.

        Jos pelkkää EU-tiedotusta ja Valtamedian lehtiä lukisi, niin voisi päätellä että 90% Unkarin kansalaisista vihaa pääministeriänsä, Viktor Orbania.

        Todellisuudessa Orban nauttii yllättävän suurta kannatusta. Saa myös avoimissa, demokraattisissa länsivaaleissa uudistettua puolueensa valta-asemaa säännöllisesti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Noista kannatuksista muiden maiden sisällä on vaikea ulkopuolelta päätellä mitään.

        Jos pelkkää EU-tiedotusta ja Valtamedian lehtiä lukisi, niin voisi päätellä että 90% Unkarin kansalaisista vihaa pääministeriänsä, Viktor Orbania.

        Todellisuudessa Orban nauttii yllättävän suurta kannatusta. Saa myös avoimissa, demokraattisissa länsivaaleissa uudistettua puolueensa valta-asemaa säännöllisesti.

        Nämä entiset Neuvostomaat opettelevat vielä pitkään demokratiaa. Suomikin oli Kekkosen aikana kovin "vahvan johtajan" ansassa.


      • Anonyymi
        rommi kirjoitti:

        Nämä entiset Neuvostomaat opettelevat vielä pitkään demokratiaa. Suomikin oli Kekkosen aikana kovin "vahvan johtajan" ansassa.

        Ilmeisesti suomessa edelleenkin halutaan uskoa valtiojohdon erehtymättömyyteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi Ranskassa presidentti Macronin kannatus heiluu jossakin 12%...24% lukemissa. Silti suomalaisen ja muunkin länsilehdistön tapana on hehkutella, kuinka Ranskalla on niin suorittu ja kansan rakastama presidentti.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Opinion_polling_on_the_Emmanuel_Macron_presidency

        Vastaavasti täällä nyrpistellään nokkaamme Putinille, kun on niin epäsuosittu maan johtaja ja on diktaattori. Meidän ikävää huomata, että Venäjällä kuitenkin hyvin suuri enemmistö kansalaisista tukee ja kannattaa Putinia maan johdossa.

        Putin(kaan) ei ole ikuinen. Siellä voi hyvin nousta valtaan joku kertaluokkaa aggressiivisempi ja militaristisempi venäläisjohtaja. Ehkä ei meidän Niinistön kannata virkansa viimeisinä vuosina "terävöityä" liikaa idän suuntaan, ja poltella olemassaolevia siltoja liian ohuiksi.

        "Vastaavasti täällä nyrpistellään nokkaamme Putinille, kun on niin epäsuosittu maan johtaja ja on diktaattori."

        Valtioiden johtajat eivät nyrpistele nokkaansa toisilleen. Asian ydin on näköjään täysin hukassa. Kyse ei ole Putinista, Lavrovista tai edes Navalnyistä henkilöinä, vaan venäläisten ihmisoikeuksista. Ihmisoikeustilanteen tarkkailu on osa YK-jäsenyyttä. Kaikkien YK:n jäsenvaltioiden - myös Suomen - ihmisoikeustilannetta tarkkaillaan. Valtiot ovat kuitenkin suvereeneja, eli päättävät loppupeleissä asioistaan. Kansainvälisen lain rikkomuksista voidaan kuitenkin antaa sanktioita, millä voi olla ikäviäkin vaikutuksia.


      • Anonyymi

        Meillä vain yleensä lapselliset, lapsia hankkineet ja heistä edelleen vastuuta tunteneet, kommentoivat.


    • Anonyymi

      Venäjän propagandagin on niin ajastaan jälkeen jäänyttä, että pureeko enää edes persuihin?

    • Anonyymi

      Oikeusvaltioperiaate ja demokratia ovat mukavia asioita.

      Sitten kun suomessakin on joskus tällaiset, niin sitten kelpaa opettaa muitakin maita.

      • Anonyymi

        No sittenhän sinunkin mielestäsi voimme tehdä sen jo nyt.


      • Anonyymi

        Kannattaa selvittää mitä oikeusvaltioperiaate ja demokratia tarkoittavat. Muuten tulee jatkossakin tuollaista aivopierua.


    • Anonyymi

      Miksi naurettaviin provoihin pitäisi vastata mitään? Valtiot ja niiden edustajat ovat aikuisia - toisin kuin yliherkät ja yliemotionaaliset kansalaiset.

    • Anonyymi

      Hesari on tammikuussa ja helmikuussa tehnyt useita reportaaseja Venäjän mielenopsoituksissa. Lehti on tarkkaan laskenut montako ihmistä on pidätetty, ja kaikki poliisin pampusta verihaavoja saaneet on videoin ja valokuvin raportoitu 'Venäjän poliisin julmuuksina'.

      Venäjä teki vastaavan koostevideon. Se esitti EU-alueen mielenosoittajien ja poliisin välisistä verisistä yhteenotoista. Tämän puolen esille tuonti ei sopinut lainkaan Helsingin Sanomille, se parahti heti pääkirjoitissivullaan "𝗩𝗲𝗻𝗮̈𝗷𝗮̈ 𝘁𝗿𝗼𝗹𝗹𝗮𝗮 𝗻𝘆𝘁 𝗹𝗮̈𝗻𝘀𝗶𝗺𝗮𝗶𝘁𝗮".
      https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007797753.html

      Hesarin mukaan Venäjän esittämät videotodisteet ovat "whataboutismia". Sellainen kuulemma Hesarin mukaan estää järkevän keskustelun.

      Siksi nuo videot eivät valtamedian lehdykän mukaan käy minkäänlaisiksi todisteiksi läntisestä väkivallasta. Koska vain Venäjällä pamputetaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1368
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      320
      614
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe