Keskustellaan välillä hallituksen maskisekoilusta

Anonyymi

Ei olla pitkään aikaan haukuttu Marinin hallitusta viime kevään maskisekoilusta. Hehän eivät olleet muistaneet hankkia maskeja tarpeeksi Huoltovarmuuskeskukseen.

Ja sitten niitä ostettiin hätäpäissään ylihintaan kaiken maailman sarmasteilta ja muilta rikollisilta.

Tuo jo yksistään olisi riittänyt hallituksen erottamiseen.

Perussuomalaiset eivät sekoilisi hallituksessa, vaan tekisivät Suomen kansan edun mukaista järkipolitiikkaa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jahas, vielä yksi nillittäjä täällä kerjää irtopisteitä?

      Mitään maskisekoilua ei edes ollut. Oli vain muutamia paniikkihuutaja ja muutama Persusekoilija Eduskunnassa.

      Varmuusvarasto ei ole yhden hallituksen vastuulla. Kävikö Persut ollessaan hallituksessa tarkastamassa varmuusvaraston? Ei käynyt. Olivatpa tyhmiä?

      Osasiko joku odottaa tätä Koronaa? Ei osannut. Saiko yksikään maa maskeja kun kaikki niitä alkoivat tavoitella. Ei saanut. Ruotsissa ei saatu edes hoivakoteihin niitä. Suomessa sentään saatiin.

      Jos koko maailma alkaa tavoitella mitä tahansa tuotetta yhtäaikaa, se loppuu välittömästi ja sitä ei saa kukaan tarpeeksi. USA ei saanut maskeja vaikka olisi maksanut niistä sikana!

      Tässä ei tule muuta mieleen kuin, että olet oppimaton, et seuraa, mitä tapahtuu tai olet edelleen yhtä tyhmä kuin Persut olivat keväällä.

      Katso myös, miten tätä Koronaa on hoidettu eri maissa. Suomi taitaa loistaa siellä ja on yksi parhaita maista Euroopassa.

      Jos meillä tosiaan olisi ollut panikoivat Persut hallitusvastuussa, olisi tuhlattu hitosti rahaa esim. testeihin rajalla. Testi joka ei paljasta vielä mitään, maksoi alkuvaiheessa 200 euroa/kpl. persut vaativat myös koko kansan testaamista tilanteessa, jossa meilla oli alle 5000 tartunnan saanutta. Se olisi ollut resussien tuhlaamista ja hirveä yli 2 miljardin kustannus. Eikä siitä olisi ollut mitään hyötyä. Eikä meillä keväällä ollut laboratorioita, ei henkilökuntaa testien tekemiseen.

      Maskeistakaan ei ollut hyötyä keväällä, sillä meidän tartuntamäärät olivat vähäiset ja tauti nujerrettiin juuri oikeilla toimenpiteillä.

      Joten lopeta jo tämä hölmöily.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      190
      1323
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      720
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe