Mitkähän muut perustuslaissa säädetyt asiat muuttuvat ilmoitusasiaksi tämän hallituksen aikana.
Åikeusministeri vain myhäilee, mitäpä perustuslaista kun rikollisetkin kelpaavat ministereiksi ja PeV:ssa hallituksen oma mies on kukkona tunkiolla.
Vaaliajankohdan muuttaminen onkin ilmoitusasia
22
61
Vastaukset 22
Ei ole ilmoitusasia, vaan tarvitaan poliittinen enemmistö.
Hallitus on pitänyt palaverin kaikkien puolueiden kanssa ja vain Persut (jotka aina vastustaa kaikkea) olivat vastaan. Kaikki muut puolueet halusivat siirtää vaaleja.
Älä siis edes täällä levitä höpöjä!- Anonyymi
Perustuslain mukaanpitää olla määräenemmistö ja sitä ei ollut kun Marin yritti aikaisemmin siirtää niitä.
Sitten oikeustieteen sedät kertoivat että pitää olla vakavampi hätätilanne jotta vaalien siirto onnistuisi.
Ja siitä paikasta alkoi koronatilanne pahentua. Marin lietsoi tilanteen niin pahaksi että vaalit voidaan siirtää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustuslain mukaanpitää olla määräenemmistö ja sitä ei ollut kun Marin yritti aikaisemmin siirtää niitä.
Sitten oikeustieteen sedät kertoivat että pitää olla vakavampi hätätilanne jotta vaalien siirto onnistuisi.
Ja siitä paikasta alkoi koronatilanne pahentua. Marin lietsoi tilanteen niin pahaksi että vaalit voidaan siirtää.siitä voidaan päätellä THLn luotettavuutta
- Anonyymi
Sitä, että Persut vastustaa, ei tarvitse mainita erikseen.
Se, että Persut vastustaa, ei ole uutinen. Uutinen, ja suuri sellainen, olisi se jos Persut olisi samaa mieltä muitten kanssa.
Sitä kirkuisivat kaikki lööpit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä, että Persut vastustaa, ei tarvitse mainita erikseen.
Se, että Persut vastustaa, ei ole uutinen. Uutinen, ja suuri sellainen, olisi se jos Persut olisi samaa mieltä muitten kanssa.
Sitä kirkuisivat kaikki lööpit.Tottakai persut vastustaa siirtoa koska sille eioikeadti ole mitään syytä.
Siirto antaa vaan vapaat kädet mielivallalle. Niitä siirretään taas kesäkuustakin eteenpäin joa hallituspuolueiden kannatusluvut eivät osoita menestystä kuntavaaleissa. Anonyymi kirjoitti:
Perustuslain mukaanpitää olla määräenemmistö ja sitä ei ollut kun Marin yritti aikaisemmin siirtää niitä.
Sitten oikeustieteen sedät kertoivat että pitää olla vakavampi hätätilanne jotta vaalien siirto onnistuisi.
Ja siitä paikasta alkoi koronatilanne pahentua. Marin lietsoi tilanteen niin pahaksi että vaalit voidaan siirtää.Oletko järjiltäsi? Marin mitään "lietsonut", ei ollut edes mukana kun päätös vaalien siirtämisestä tehtiin.
Kaikki puolueet olivat mukana päätöksenteossa. Persut (koska ovat malttamattomia, vähän tyhmiä ja pelkäävät vaalitappiota) eivät halunneet siirtää vaaleja. Kaikki vastuulliset puolueet olivat sitä mieltä että nyt on turvallisempaa välttää vaalitapahtuma.
Kuka tässä voi hävitä jos vaaleja siirretään kaksi kuukautta? Kuka?Anonyymi kirjoitti:
Tottakai persut vastustaa siirtoa koska sille eioikeadti ole mitään syytä.
Siirto antaa vaan vapaat kädet mielivallalle. Niitä siirretään taas kesäkuustakin eteenpäin joa hallituspuolueiden kannatusluvut eivät osoita menestystä kuntavaaleissa.Kuule ihminen, tätä ei siirtänyt hallituspuolueet, siinä oli mukana Kokoomus ja Kristilliset. Aloite tuli oikeusministeriöstä ihan virkamielhiltä.
Koita oppia jotakin.- Anonyymi
rommi kirjoitti:
Kuule ihminen, tätä ei siirtänyt hallituspuolueet, siinä oli mukana Kokoomus ja Kristilliset. Aloite tuli oikeusministeriöstä ihan virkamielhiltä.
Koita oppia jotakin.Nekin katsovat hyötyvänsä siirrosta. Kyllä se tiedetään että persujen pelosta siirrettiin eikä tämä siirto jää viimeiseksi.
Vallasta vaan ei haluta luopua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustuslain mukaanpitää olla määräenemmistö ja sitä ei ollut kun Marin yritti aikaisemmin siirtää niitä.
Sitten oikeustieteen sedät kertoivat että pitää olla vakavampi hätätilanne jotta vaalien siirto onnistuisi.
Ja siitä paikasta alkoi koronatilanne pahentua. Marin lietsoi tilanteen niin pahaksi että vaalit voidaan siirtää.Marin saa ohjeet Suomen ulkopuolelta. Iha älyttömiä lukuja "ennustivat" vaaliajankohdaksi, 11.000 tartuntaa päivässä. Valheeseen pohjautui vaalien siirto.
Anonyymi kirjoitti:
Marin saa ohjeet Suomen ulkopuolelta. Iha älyttömiä lukuja "ennustivat" vaaliajankohdaksi, 11.000 tartuntaa päivässä. Valheeseen pohjautui vaalien siirto.
Älä höpötä! Kaikki puolueet halusivat vaalien siirtoa. No paitsi yksi, jonka älynkapasiteetti ei kovin korkealle yllä.
Vaaleja on siirretty ennenkin ja se ei ole ollut koskaan ongelma. Nyt on huomattavan parempi pitää ne kesäkuussa kun rokotettuja on tarpeeksi ja kaikki uskaltavat tulla äänestämään. Kukaan ei häviä mitään kahden kuukauden siirrossa.
- Anonyymi
Markka poistettiin käytöstä
ilmoitusasiana
Sauli ilmoitti, kavereiden tuella, että
markka vaihtuu euroksi.Erittäin hyvä päätös! Suomi on siitä lähtien ollut ilman kriisejä. Markka oli hutera valuutta, yritykset joutuivat tappelemaan milloin devalvaatioissa, milloin korkeissa koroissa. Nyt ollut rauhallista jo 20 vuotta!
- Anonyymi
rommi kirjoitti:
Erittäin hyvä päätös! Suomi on siitä lähtien ollut ilman kriisejä. Markka oli hutera valuutta, yritykset joutuivat tappelemaan milloin devalvaatioissa, milloin korkeissa koroissa. Nyt ollut rauhallista jo 20 vuotta!
Suomella ei ole enää omaa rahapolitiikkaa.
Saksa päättää
saksa ottaa ja ilmoittaa paljinko se haluaa Anonyymi kirjoitti:
Suomella ei ole enää omaa rahapolitiikkaa.
Saksa päättää
saksa ottaa ja ilmoittaa paljinko se haluaaYksinkertaisen ihmisen valitus. Oletan että on persu? Persu on juuri tällainen, ei ymmärrä mitään mistään tärkeästä.
Saksa olisi pärjännyt paremmin omalla valuutalla, mutta kaikki maat jotka nyt eurossa pärjäävät hyvin. Siksi ruotsin kruunu tiukasti sidottu euroon, koska se suojaa sitä. Kuningaskunnat eivät kykene muuttamaan valuuttaa. Modernit maat kuten Suomi hyötyy tästä eniten. Siksi me olemme nousseet maailman kärkeen, kun ennen EU:ta me olimme aina listalla 100: n huonommalla puolella. Sinne Persut tähyää!- Anonyymi
rommi kirjoitti:
Yksinkertaisen ihmisen valitus. Oletan että on persu? Persu on juuri tällainen, ei ymmärrä mitään mistään tärkeästä.
Saksa olisi pärjännyt paremmin omalla valuutalla, mutta kaikki maat jotka nyt eurossa pärjäävät hyvin. Siksi ruotsin kruunu tiukasti sidottu euroon, koska se suojaa sitä. Kuningaskunnat eivät kykene muuttamaan valuuttaa. Modernit maat kuten Suomi hyötyy tästä eniten. Siksi me olemme nousseet maailman kärkeen, kun ennen EU:ta me olimme aina listalla 100: n huonommalla puolella. Sinne Persut tähyää!Suomen talous on jo romahtanut.
Anonyymi kirjoitti:
Suomen talous on jo romahtanut.
Perustele! Älä vain väitä jotakin tyyppiin; musta on valkoinen.
Suomen talous on hyvässä iskussa, se näkyy pörssiyhtiöiden menestyksellä, se näkyy konkurssien vähyytenä,, se näkyy ihmisten tyytyväisyytenä (sitä nimittäin mitataan).
Kun syksy tulee, alkaa hillitön kulutusjuhla. Muistakaa tämä, mitä sanon. Ihmiset ovat kuin sota olisi loppunut. Koko maailma investoi nyt hurjasti rahaa (maat ottavat velkaa enemmän kuin Suomi).
Meno muistuttaa kovasti 1980-lukua. Tästä tulee hyötymään myös Suomen valtio.- Anonyymi
rommi kirjoitti:
Yksinkertaisen ihmisen valitus. Oletan että on persu? Persu on juuri tällainen, ei ymmärrä mitään mistään tärkeästä.
Saksa olisi pärjännyt paremmin omalla valuutalla, mutta kaikki maat jotka nyt eurossa pärjäävät hyvin. Siksi ruotsin kruunu tiukasti sidottu euroon, koska se suojaa sitä. Kuningaskunnat eivät kykene muuttamaan valuuttaa. Modernit maat kuten Suomi hyötyy tästä eniten. Siksi me olemme nousseet maailman kärkeen, kun ennen EU:ta me olimme aina listalla 100: n huonommalla puolella. Sinne Persut tähyää!Hahahaaa, persu persua haukkuu!
- Anonyymi
Yön yli veessä levänneet herneet, hieman sipulia keitinveteen ja soppa valmistuu. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007846191.html
Mustapippuria karkeana. - Anonyymi
Onneksi on selkärangaton oikeuskanisteri Baja-Maja Henrikssån niin että rökäletappiovaalit voidaan siirtää ilmoitusasiana.
- Anonyymi
Saako Marin suorat ohjeet Ranskan Makaroonilta, puhelinyhteys on kait aika tiivistä, ainakin kehuskeli kovasti taannoin. Tätä se on, kun Suomi tyttöä viedään isojen herrojen pöytiin koristeeksi.
- Anonyymi
Persut on niin pieni vähemmistö etteivät pystyneet estämään vaalien siirtoa eikä he muutenkaan päätä oikeasti yhtään mistään, eivät edes siitäkään milloin käyvät paskaalla vaan heidän peräsuolensa päättää siitäkin ja peräsuoli taitaa olla muutenkin persujen päättävä elin sillä sieltä on suurin osa persujen esittämistä asioista peräisin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen431990- 791341
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841331Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151214Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291095Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.941009- 75990
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok158832Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56782Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61738Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13719Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27688- 43675
- 147671
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24651Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.96643Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93642- 28638
- 51637