Marinina tutkisin tarkkaan onko ala-arvoisessa lainvalmistelussa kyse sattumasta, vai Sipilän aikaisten virkamiesten/oikeusoppineiden tietoisesta sabotaasista jonka poliittisen pelin tarkoitus oli nimenomaan vaikuttaa kuntavaalikannatukseen. Porvariomisteinen media on massiivisella propagandalla laittanut kaiken ministerien syyksi.
Porvarit onnistuivat lainvalmistelun sabotoinnilla vaikuttamaan SDP:n kannatukseen
45
68
Vastaukset
- Anonyymi
Oikeustieteilijät arvostelevat oikeuskansleri Pöystin toimintaa: ”Käy lähes sääliksi hallitusta”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007894918.html- Anonyymi
Voidaan perustellusti kysyä, on oikeuskanslerin toiminta ollut sitä, mitä hänen virkansa edellyttää? Ei näytä erityisen vakuuttavalta!
- Anonyymi
Oikeuskansleri, kuten monet muut virkanimitykset ovat poliittisesti nimitetty, vaikka ns. puolueettomuus on nimitystä tehdessä muka painava asia. Nykyinen oikeuskansleri on edellisen oikeistohallituksen nimittämä, ja kuten Marinin hallituksen aikana santaa rattaisiin heittäjiä on ollut liikkeellä runsaast. Varsinkin kun koronaviruksen torjunta alkoi oli kampittajia korkealtakin taholta. Oikeuskanslerin oli pitänyt tietää ja seurata kyseisten rajoitusten valmistelua, koska pääministeri on jo viimevuoden marraskuusta puhunut lekan käytöstä ja rajoitusten suunnittelusta. Jotain tahoa tämäkin sotku hyödyttää, mutta ei koronaviruksen leviämistä. Eli koronavirus voitti, ei eduskunnan oppositio.
- Anonyymi
Yli- Viikarin tapaus ja "perhetuttuus" on saattanut harhauttaa Pöystin ajatukset pois koronakysymyksistä. Viikarikin olisi saanut häärätä ihan rauhassa, ilman että hänen toimintansa olisi koskaan kiinnitetty erityistä huomiota, jos hän olisi pystynyt pitämään holtittomuutensa edes jokseenkin järjellisiä puitteissa.
- Anonyymi
Ei Tuomas Pöystiä valittu oikeuskansleriksi valvomaan lain säädännön tasoa, vaan nimenomaan laskemaan huonot lakiesitykset läpi. Se taas liittyi Juha Sipilän hallituksen maakuntauudistushankkeeseen. Ja sen sivujuonteena olleeseen sotehankkeeseen. Pöysti oli Sipilän luottomies, eikä inahtanutkaan, kun Nerg kertoi eduskunnalle satuja mennen tullen. Yliviikarin kanssa sohlailu taas osoittaa Pöystin läpeensä korruptoituneeksi ja kelpaamattomaksi valtakunnan ylimmäksi laillisuusvalvojaksi. Jos Pöystillä olisi yhtään sellaista harkintakykyä, jollaista oikeuskanslerilta edellytetään, hän olisi jo eronnut virastaan.
Politiikka on suurta teatteria, ohjaajat toimivat kulisseissa ja meille näytellään näytelmää. Etupäässä keskusta ahoineen on sipilöinnin aatelia. - Anonyymi
Hallituksessa on patisteltu viranomaisia toimimaan jo syksystä saakka. Ei ministereillä ole muuta keinoa kuin antaa virkamiehille tehtäväksi valmistella uusia lakeja, jotka pakottavat viranomaiset toimimaan. Näin tässä on toimittu.
Ministereiden toimivallasta ja tehtävistä on annettu ehkä jopa tahallaan täysin väärä kuva opposition taholta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksessa on patisteltu viranomaisia toimimaan jo syksystä saakka. Ei ministereillä ole muuta keinoa kuin antaa virkamiehille tehtäväksi valmistella uusia lakeja, jotka pakottavat viranomaiset toimimaan. Näin tässä on toimittu.
Ministereiden toimivallasta ja tehtävistä on annettu ehkä jopa tahallaan täysin väärä kuva opposition taholta.Ja jota esim. YLE julkituo alvariinsa. Ei sanaakaan taustoista, kaikki on hallituksen syytä. Nyt varmaan pitää jatkossa hallituksia ruveta kokoamaan pelkistä juristeista, jotta jotain pääsee PLV:n läpi.
- Anonyymi
EHKÄ EI VAAN OLIS KANNATTANUT VALMISTELLA TÄYSIN FASISTISTA LAKIA!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Tuomas Pöystiä valittu oikeuskansleriksi valvomaan lain säädännön tasoa, vaan nimenomaan laskemaan huonot lakiesitykset läpi. Se taas liittyi Juha Sipilän hallituksen maakuntauudistushankkeeseen. Ja sen sivujuonteena olleeseen sotehankkeeseen. Pöysti oli Sipilän luottomies, eikä inahtanutkaan, kun Nerg kertoi eduskunnalle satuja mennen tullen. Yliviikarin kanssa sohlailu taas osoittaa Pöystin läpeensä korruptoituneeksi ja kelpaamattomaksi valtakunnan ylimmäksi laillisuusvalvojaksi. Jos Pöystillä olisi yhtään sellaista harkintakykyä, jollaista oikeuskanslerilta edellytetään, hän olisi jo eronnut virastaan.
Politiikka on suurta teatteria, ohjaajat toimivat kulisseissa ja meille näytellään näytelmää. Etupäässä keskusta ahoineen on sipilöinnin aatelia.Olet viestissäsi tietyiltä osin oikeassa, mutta on hiukan ylilyönti laitella nämä näytelmät ja veivaamiset lainsäädännössä vain Keskustan syyksi.
Lakeja Suomessa on tehty muidenkin puolueiden toimesta täysin väärillä perusteilla, poliittisestihan Suomea johdetaan, mutta ei me täällä Suomessakaan voida ihan niin toimia että ohitetaan esim. perustuslaki tekemällä jotain pienempiä lakeja jossa PL kierretään esim. semantiikalla tai vääristellyillä sanavalinnoilla.
ESim. sana "vastikkeellisuus" on ollut vuosikausia lähes jokaisen puolueen ahkerasti huutama sana, vaikka perustuslaissa nimenomaan pyritään varmistamaan se että tietyt tuet ovat vastikkeettomia ja näin sovitaan myös kansanvälisissä sopimuksissa.
Syy tähän on se, että Suomi on pidettävä kansanvaltaisena demokratiana eikä muuttaa sitä esim. diktatuuriksi tai ay-liikkeen ja elinkeinoelämän johtamaksi enemmistön tyranniaksi. Sellaisissa maissa kansalaisen henki on halpa jotka sallii tämmöisiä "vastikkeellisuuksia".
- Anonyymi
Oikeushistorian professori kritisoi oikeuskansleria ja liikkumisrajoitusten valmistelua: "Lainvalmistelun taso on pettänyt aika pahasti"
https://yle.fi/uutiset/3-11866375
"Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen Helsingin yliopistosta kritisoi hallitusta ja oikeuskansleria liikkumisrajoitusten lainvalmistelussa kovin sanoin. Kekkosen mukaan perustuslakivaliokunnan täystyrmäyksen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä.
– Lainvalmistelun valvonta ja taso on pettänyt aika pahasti. Ongelmat, joihin perustuslakivaliokunta aiheellisesti puuttui, olivat aika paljon tiedossa jo ennakkokeskusteluissa, Kekkonen sanoi Ylen aamun haastattelussa torstaina.
Valmistelun ongelmat olivat vielä pahempia edellisen hallituksen aikana, mutta nytkin niitä riittää, katsoo Kekkonen. "- Anonyymi
"Valmistelun ongelmat olivat vielä pahempia edellisen hallituksen aikana, mutta nytkin niitä riittää, katsoo Kekkonen."
No, mitä mieltä olet niistä Sipilän porukan sotehankkeista. Ne kaatuivat rymisten. Onneksi ei tullut valinnanvapautta ulkomaisille terveysjäteille! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Valmistelun ongelmat olivat vielä pahempia edellisen hallituksen aikana, mutta nytkin niitä riittää, katsoo Kekkonen."
No, mitä mieltä olet niistä Sipilän porukan sotehankkeista. Ne kaatuivat rymisten. Onneksi ei tullut valinnanvapautta ulkomaisille terveysjäteille!Aivan. Sipilän hallitukselta tuli ennätysmäärä huteja. Kertokaa kuinka moni Marinin hallituksen laki ei ole mennyt korona aikana läpi ja kuinka monta on mennyt?
- Anonyymi
Eikö tämä Pöysti ollut yksi Sipilän "löydöistä", samaa sarjaa Bernerin kanssa, taisi niitä muitakin olla, Tervahauta? Ilmeisesti oikea aatemaailma, siis oikea, ratkaisi valinnat...
- Anonyymi
Tulos koronan torjunnasta on kuitenkin Euroopan kärkeä ja jopa maailman kärkeä suhteutettuna väkilukuun, samoin Suomen talous on sukeltanut koronakriisissä EU:n vähiten.
- Anonyymi
Kun perustuslakivaliokunta torjui edellisen oikeistohallituksen yksityistämis-soten, valiokuntaa haukuttiin perustuslakifundamentalisteiksi ja aivan ymmärtämättömiksi. Kun valiokunta nyt tyrmää hallituksen korona-lakiesityksen, valiokuntaa kiitellään järjen ääneksi. Lakiesitys voi olla huono tai sitten ei, emmehän ole sitä nähneet, mutta suhtautuminen perustuslakivaliokuntaan tuntuu heilahtelevan aivan poliittisen tuulen suunnan mukaan.
- Anonyymi
Oikeuskanslerin työhön kuuluu valvoa valtioneuvoston, hallituksen sekä tasavallan presidentin virkatoimien lainmukaisuutta.
Heikosti on toteutunut koko aikana ja eteenkin nyt.
Valvonta on tainnut kohdistua Yli-Viikarin nimityskuvioihin. - Anonyymi
Kyllä hallitus ja Marin ovat saaneet jälkiviisailta paljon aiheetonta kuraa niskaansa - varsinkin korona-lakiehdotuksien johdosta. Sen ymmärrän, että me tavalliset tallaajat emme käsitä sitä, että nämä lakiesitykset perustuvat maan parhaimpien oikeus- ja lääketieteen edustajien käsityksiin - ei millään puolueella ole sellaisia ministereitä tai kansanedustajia, että omaisivat näissä asioissa riittävän asiantuntijuuden.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että media, kuten myös Ilta-Sanomat, tätä asiaa ei tunnu ymmärtävän. Tai ehkä ymmärtävät, mutta jostakin syystä eivät halua asioista kertoa tältä pohjalta. Nyt sitten tämä Pöystin suhtautuminen on ensimmäinen asia.
Odottaisi riippumattomalta medialta hieman kriittisyyttä omaan uutisointiin.- Anonyymi
Marinin hallitus on saanut niskaansa ihan tarpeetonta kuraa, jonka ydinsyy on lopulta Sipilän hallitus ja sitä edeltävät porvarimieliset hallitukset.
Kyllä ihan varmasti osaan Mariniakin arvostella ja kritisoida jos tilanne tulee, esim. ulkopolitiikkaan liittyvät kommentit ohi presidentin saattoi olla jo hiukan turhan innokasta toimintaa, mutta ei silti kannanottona ollut mitenkään ristiriitainen.
Pikku mokista ei oikein voi syytellä ketään, olennaisempaa on se että isot linjat tehdään hyvin ja ainakin tähän mennessä on näyttänyt menevän pääministerin pätkäduuni kuitenkin varsin hyvin verrattuna edeltäjiinsä.
Kannattaa täällä kommentoijien ja hallituksessakin istuvien palautella mieliinsä että mitä siellä PERUSTUSLAISSA ihan aikuisten oikeasti lukee, ja mitä ne tekstit tarkoittaa.
Sipilän hallitus on ainakin pyyhkinyt PL:lla takapuoltaan, siinä näkyy jokaisen Suomen kansasta tavoitellun keskitysleirin johtajaksi pyrkineen ministerin aikaansaamat ruskeat raidat.
- Anonyymi
Pöysti on syystä tai toisesta joutunut entisten "isäntä"poliitikkojen talutusnuoraan ja menettänyt itsenäisen aseman. Syynä saattaa olla jäljet menneisyydessä. Saattaisi olla parasta, että Pöysti perustaisi oman toimiston ja alkaisi tekemään testamenttejä ja perunkirjoituksia, niihin epäilemättä taidot riittäisivät.
- Anonyymi
Virkamieskunta on sattuneesta syystä kallellaan oikeistoon. Kokoomushan oli hallitusvastuussa monta vuotta.
- Anonyymi
Suomessa koronarajoituksista on tullut juridista kikkailua. Tärkeintä ei ole estää koronan leviäminen ja ihmishengen säästyminen, vaan onko varmasti mennyt pykälien mukaan vai voidaanko jotenkin tulkita että pykäliä on rikottu. Perustuslakituomioistuimen korostus Suomesta länsimaisena oikeusvaltiona, jossa suojellaan ihmisoikeuksia, unohtaa että EU:n valtiot (mm. Ranska, Ruotsi, Tanska jna.)ovat myös länsimaisia oikeusvaltioita. Kuitenkin niissä on tehty ihmisten vapaata liikkumista rajoittavia päätöksiä. Merkillistä oli esim. että Ruotsi kykeni tekemään päätöksen siitä, että rajojen yli ei pääse kuin tuoreella koronatestillä (ja Suomi ei siihen pysty). Ranskassa ja monessa muussa maassa on tehty ulkonaliikkumispäätöksiä. Suomessa tähän ei ole kyetty! Kuitenkaan meidän ihmisoikeudet eivät ole paremmat kuin Ruotsin, Ranskan tai muiden länsimaiden. Pitää tarkkaan miettiä mikä mättää!
- Anonyymi
Hallituksen tehtävä on hoitaa maata ja estää koronan leviäminen. Eiköhän Marinilla ja muilla ministereillä ole kädet täynnä töitä konkreettisissa toimissa. Virkamiesten ja oikeusoppineitten tehtävä on sorvata lauseet ja pilkun paikat lakeihin ja asetuksiin. Samoinhan karahti Sipilän hallituksen vielä suurempi hanke eli sote perustuslain karille. Vaikea on nujertaa koronaa, kun laintuntevat pilkunviilaajat eivät osaa asiaansa. Nyt meidän kansalaisten pitää olla vastuullisia ja välttää turhia kontakteja. Nyt ei ole aika lomailla.
- Anonyymi
Muistelkaapa samalla Sipilän hallituksen toimintaedellytysten torpedointia vasemmiston taholta.
Mikään päätös ei ole koskaan täysin tasapuolinen. Jos perustuslaki-imaamit halvaannuttavat tarkoituksenmukaisen päätöksenteon tuolla verukkeella niin ei meille hyvä heilu. - Anonyymi
Porvarit onnistuivat lainvalmistelun sabotoinnilla vaikuttamaan SDP:n kannatukseen.
Hoh Hoh Hoo! Kyllä saa nauraa.
Hyvä pila, älkää nyt innostuko liikaa.
Hei Haloo! Tänään on aprillipäivä- Anonyymi
Ehkä vaan ei olis kannattanut valmistella noin tyhmää lakia
- Anonyymi
Jos perustuslaki ei anna suojella kansalaisia koronalta, se ei toimi kansalaisten parhaaksi. Monissa maissa on ollut jo monta pitkää sulkutilaa. Kun kolmas aalto iskee, pitäisi suomalaistenkin olla viisaampia.
- Anonyymi
Mitä suojelua se on, että supermarketin tungokseen ja viinakauppaan saa mennä, mutta ei yksityisen omistamaan kenkäkauppaan?
Suomessa rokotetaan jo perusterveitä.
- Anonyymi
Porvarit on kansanryhmä. Tämä on kiihotusta kansanryhmää vastaan.
- Anonyymi
Onhan siellä hallituksessakin oikeusoppineita, jotka olisivat voineet varoittaa kokematonta pääministeriä lainvalmistelun puutteista. Jälkikäteen sitten viisastellaan, kuinka esitystä epäiltiin jo valmistellessa. Eikö se oikeusministeri, juristi Henrikssonkaan osannut Marinia varoittaa, tai oikeuskansleri Pöysti? Taisi Henrikssonikin vain myhäillä hiljaa kun huomasi esityksen kaatuvan viimeistään perustuslakivaliokunnassa.
- Anonyymi
Hallituksen tehtävä on hoitaa maata ja estää koronan leviäminen. Eiköhän Marinilla ja muilla ministereillä ole kädet täynnä töitä konkreettisissa toimissa. Virkamiesten ja oikeusoppineitten tehtävä on sorvata lauseet ja pilkun paikat lakeihin ja asetuksiin. Samoinhan karahti Sipilän hallituksen vielä suurempi hanke eli sote perustuslain karille. Vaikea on nujertaa koronaa, kun laintuntevat pilkunviilaajat eivät osaa asiaansa. Nyt meidän kansalaisten pitää olla vastuullisia ja välttää turhia kontakteja. Nyt ei ole aika lomailla.
Kun brassivariantti tulee brittivariantin ja etelä-afrikan variantin jälkeen niin on pakko saada ennakkoon hallituksen haluamat rajoitukset eli max 72h vanha negatiivinen testi maahantulijoille ja liikkumisrajoitukset jotka nyt torpedoitiin.
Brassivarianttiin kun ei auta edes sairastettu aiempi koronakanta eli ei myöskään nykyiset rokotteet. Esim. Manauksen väestöstä 60% oli jo sairastanut aiemman kannan ja alue luuli saavuttaneensa laumasuojan. Toisin kävi kun uusi brassivariantti aloitti kierroksen, jo kertaalleen sairastuneetkin sairastuivat uudelleen.
Korona kylvää kuolemaa Brasiliassa – maaliskuussa kirjattiin järkyttävät ennätyslukemat
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007895046.html
"Vuorokaudessa kirjattiin ennätykselliset 3 860 koronakuolemaa.
Karmaisevan koronatilanteen kanssa painiva Brasilia päätti maaliskuun synkissä ennätyslukemissa. Maassa kirjattiin maaliskuun aikana 66 600 koronaan liittyvää kuolemaa.
Terveysministeriö kirjasi maaliskuussa yli kaksinkertaisen määrän koronakuolemia verrattuna aiempaan ennätyskuukauteen. Viime vuoden heinäkuussa Brasiliassa oli koronaan liittyviä kuolemantapauksia vajaat 33 000."
- Anonyymi
Vai pitäisköhän kyvyttömän kassaneidin vaan katsoa peiliin ja jättää eroanomuksensa pikimmiten presidentille?
Kun on kyse jostain onnistumisesta, hallitusta kehutaan. Kun asiat epäonnistuu, vika on muissa.
- Anonyymi
OIKEISTO HALLITUSTA PUKKAA. Surkeaahan ja epäonnistumisia täynnä koko hallitusräpeltäminen.Eipä ihme, että PS ja kokkareett johdossa. EROILMOITUS Sannalta heti. UUDET vaalit ja heti.
Anonyymi kirjoitti:
OIKEISTO HALLITUSTA PUKKAA. Surkeaahan ja epäonnistumisia täynnä koko hallitusräpeltäminen.Eipä ihme, että PS ja kokkareett johdossa. EROILMOITUS Sannalta heti. UUDET vaalit ja heti.
Tätä ajatusta ja toimintaa voisi kehittää siten, että hylättäisiin jo vihdoinkin vanhat, pölyttyneet ja turhat poliittiset ilmansuunnat. Niillä ei ole käytännössä mitään hyvää ja järkevää merkitystä. Nykyään se on suurelta osin pelkkää lokerointia ja kyseenalaisuuksien "oikeuttamista". PS on tässä jo ottanut hyvän aikaa ensimmäisiä askeliaan, irti perinteisestä oikea-vasen -akselista. Heillähän on agendassaan samoja asioita, arvoja jne. kuin oikeistolla, keskustalla ja vasemmistolla. Valitettavasti kuitenkin fossiilit vielä näkee kaiken tietystä suunnasta, ja laidasta, ja meuhkaavat sen johdattelemana. Tämä osa voisikin hävitä siinä muun fossiilisten haitakkeiden ohella.
- Anonyymi
Miettikää itse keinoja, joilla saisitte tartuntoja vähenemään? Paitsi rajoittamalla kontakteja?
- Anonyymi
Totuus eli vihervassarien tyhmyys sattuu.
- Anonyymi
Vihervassarit ovat lähes plusmiinus nolla tilanteessa. Vasemmistoliitto sukelsi 1.3%, vihreät nousi 1.1%.
- Anonyymi
Totuus sattuu aina. Tehtävä on , mitä asiat vaatii. Ei huuto auta.
t. ihan pelkkä vassari, työläisen kakara - Anonyymi
Samaan aikaan kommunistien (Vasemmistoliitto) kannatus on syöksylaskussa. Suhteessa muutos on ollut paljon rajumpi kuin SDP:n kannatuksen pudotus. Demareilta putosi pois joka kolmastoista kannattaja, vasemmistoliitolta sen sijaan putosi pois joka seitsemäs kannattaja. Tuplasti huonompi tilanne.
- Anonyymi
Miksi nimenomaan vasemmistoliitto on nyt menettänyt uskottavuuttaan kannattajiensa parissa?
- Anonyymi
Liikkumiskielto farssi ei ehtinyt vaikuttaa uusimpaan gallupiin. Ne iskee vasta seuraavassa.
- Anonyymi
Perustuslakivaliokunta ? Antti Rinne SDP . Joten eiköhän pesän oma setämies kampittanut Sannan .
- Anonyymi
Puheenjohtaja on vain puheenjohtaja eli kun valiokunan enemmistö on jotakin mieltä ei puheenjohtaja voi tuota mielipidettä toiseksi pakottaa. Rinne siis kirjaa sen mitä valiokunnan ememmistö päätti.
- Anonyymi
Porvari Antti Rinne torppasi perustuslakivaliokunnan puh.johtajana Sannan lakiesityksen.
Sitä ennen oli jo patamusta porvari Paavo Arhinmäki arvostellut julkisesti lakiesitystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1671404
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40995Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20602Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17563