Uusi jenkkitutkimus: Mitä enemmän ihmisellä on afrikkalaista geeniä

Anonyymi

sitä heikommin hän pärjää älykkyystesteissä. Miksi vasemmisto ei hyväksy ilmiselviä totuuksia.

Uusi yhdysvaltalainen tutkimus osoittaa, että mustien ja valkoisten älykkyysero pysyy periaatteessa täysin ennallaan, vaikka sosioekonominen asema otetaan huomioon. Myöskään kulttuuri tai ns. syrjintä ei näytä vaikuttavan eroihin.

Ulster Institute for Social Researchin John GR Fuerstin suorittama tutkimus, joka julkaistiin tieteellisessä lehdessä The Mankind Quarterly, osoittaa selkeän yhteyden kognitiivisten älykkyystestien tulosten ja afrikkalaisten geenien välillä.

14

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Selvähän tuo on, mutta saako tuollaista nykyisin tutkia ja saako kertoa maailmalle tieteellisesti saadut tulokset?

      • Anonyymi

        Suomessa ainakin muinais-dna-tulosten ottaminen mukaan muinsiskulttuuria hahmotellessa on "rotuteoriaa". Näin ainakin Tuuli Heinosen arvion mukaan.

        Suomessa voitaisiin tehdä samanlainen kognitiivisten kykyjen ja älykkyyden tutkimus missä mustien sijaan on Siperian N1c- linjaiset. Ei meinaan päätä huimaa noidenkaan "tieteellisyys".


      • Anonyymi

        Ongelma on yksinkertaisesti se, että keharityrkyt, kiipijät yms. haluavat rypeä toisen kansan identiteetillä, historialla, saavutuksilla, taloudellisella hyödyllä yms. Esim. Siperian roiskeet täällä alunperin euripidi- arjalaisessa R1a-Suomessa.

        Paksuinta on se, että kyseiset taakat jopa sensuroivat alkuperäisten suomenheimojen jäänteitä tai ovat niin vajaita kognitiivisilta kyvyiltään, etteivät kykene hahmottamaan niitä.


    • Anonyymi

      Mengele totesi saman jo aikoja sitten. Ja oli meinaan tohtorismies.

    • Anonyymi

      Kaikkihn me Homot Sapiensit olemme lähtöisin Afrikasta, pitkä kuljettu matka ja aika
      on suorittanut valintaa,.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen alkukoti on Euroopassa ei Afrikassa. Tuostakin aiheesta saatu uutta tutkimusdataa.

        https://tekniikanmaailma.fi/tutkijoiden-yllatysloyto-ihmisen-alkukoti-onkin-euroopassa-ei-afrikassa/

        Niin. Ja alkuperäiset suomalaiset suomenheimot eivät olleet mitään siperianmongoloideja. Suomalaisten dna ja isälinja poikkesi ja poikkeaa täysin nykyisestä p*skaporukasta. Ei tarvitse ollenkaan lähteä hakemaan tutkimuksia muualta. Niitä löytyy täältäkin. Kyse on vaan siitä milloin ja miten nykyinen rypevä apinatarha saadaan heivstgua pois alkuperäisten suomalaisten niskoilta. Erilliset valtiot jne. Miksi ihmeessä pitäisikään ylläpitää näitä bilettäjiä, hommoja, sipilöitä, virkaloisistoa jne. loputtomine matuineen.

        Ei Suomi, arjalaisuus ja suomalaisuus ole mikään itsestäänselvyys kehareille.


    • Anonyymi

      Ei siis kannattaisi ottaa tänne sakkia sieltä suunnalta.

    • Niin? Onko sinun ÄO:si selvillä?

      • Anonyymi

        Sosialisti voi öyhöttää vaan koronasta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sosialisti voi öyhöttää vaan koronasta.

        Sinä taas öyhötöt ihan mistä vain. Menisit töihin.


    • Anonyymi

      Poliitikoilla taitaa olla melko paljon kyseisiä geenejä.

    • Anonyymi

      Todistit juuri älyttömyytesi. Maailman huippuyliopistoissa on paljon afrikkalaistaustaisia. Harwardissa keski ÄO on 146, Oxfordissa 130 ja MIT:ssa 143. Linkissä mm. heppu, jonka ÄO on 190. Ja neljävuotias tyttö, jonka ÄO on yli 140.

      https://afrotech.com/high-iq-black-men-black-women

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1382
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      647
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe