Back to the USSR

Anonyymi-ap

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Tutut dosentti Johan Bäckmanin puuhapiirin jäsenet järjestelevät eri pienpuolueiden kanssa jo vauhdilla lähiviikoiksi erilaisia mielenosoituksia, joissa vaaditaan Suomen hallituksen eroa, energian hinnan laskemista ja tietysti ikuisuusaihetta, EU:sta eroamista.

      Somevaikuttajat kutsuvat yleisöä mielenosoituksiin, joiden järjestäjiltä löytyy hyviä yhteyksiä kotimaisiin Venäjä-kellokkaisiin.

      Saa nähdä, uskaltavatko järjestäjät livetilanteissa leipoa mukaan yhtä suoria ystävyyden ja tuen osoituksia Venäjälle, kuin mitä he sosiaalisessa mediassa levittävät.

      Toistaiseksi suuren yleisön reaktiot näihin tilaisuuksiin eivät ole olleet järin innostuneita. Mielenilmausten osallistujamäärät ovat ainakin alkusyksyllä jääneet olemattomiksi"

      • Anonyymi

        Näin on, ei oikein ota tulta Suomalaisiin tuollaiset, kuin suoraan venäjän johdolta kopioidut satuilutavat.
        Huvittaa kun kuuntelee Johanin eduskuntaan asti höynäyttämän edustajan puheenpitoa, jutut täsmälleen samoja mitä täältä trollien kirjoittamana saa lukea.
        Suomi24 palstat näyttää olevan näillä "hyödyllisillä idiooteilla" kovasti arvossa.
        Tunkioillahan roskalinnutkin viihtyvät kuin kotonaan. :D :D


      • Anonyymi

        Bäckman puhuu asiaa toisin kuin tuo sotakiimainen kassatyttö


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bäckman puhuu asiaa toisin kuin tuo sotakiimainen kassatyttö

        Bäckman ja asian puhuminen eivät oikein viihdy samassa lauseessa. Mainitsemaasi kassatyttöä en tunne, onko hän joku nuorten somevaikuttaja vai mistä hänen juttunsa pitäisi tuntea?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Bäckman puhuu asiaa toisin kuin tuo sotakiimainen kassatyttö

        Oliko tuo sinusta hyväkin vitsi?


    • Anonyymi

      Se on niin helppoa lajitella nykyään tietoa. Jos ei jostain tykkää tai ei sovi omaan maailmankuvaan, niin levitetään kyseisestä asiasta/tietolähteesta propagandaa, joka sinetöidään väitteellä "Venäjän propagandasta" tms. Venäjään liittyvästä. Kun tällainen propaganda leviää, siihen ei enää uskota, eikä tuskin edes selvitetä, onko propagandan väitteet tosia. Suomalaista pässikansaa on s...nan helppo kusta linssiin, että ihan hävettää.

      • Anonyymi

        Niinpä. Natottaja eivät usko totuuttu Ukrainasta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Natottaja eivät usko totuuttu Ukrainasta

        Venäläinen totuus on aika hyödytöntä.
        Venäläisyyskin on sellanen riesa yleensäkin...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläinen totuus on aika hyödytöntä.
        Venäläisyyskin on sellanen riesa yleensäkin...

        Samoin kuin natojenkkiläinenkin.


      • Eli sinusta venäläisten propaganda on aina totta?


    • Anonyymi

      Sota sannan sotaretkelle hintaa tulee

      • Anonyymi

        Sanna on hirviö


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna on hirviö

        Tyhmä kassatyttö joka väitti Suomen voittaneen Neuvostoliiton sodassa.


    • Anonyymi

      Entäs Naton sotapropagand jota koko valtamedia ja hallitus levittää?

    • Anonyymi

      Jaahas, nyt kun koronakuolemat kasvavat taas kevät- ja alkukesän kausivaihtelun laskun jälkeen kesäkuu 248, heinäkuu 405 ja tilasto päivittyy yhä, elokuu noin 500.. ja viime viikolla 90 koronaruumista 7 vrk 15% ja yhteensä kuolleita jo 5858 joista 4111 tänä vuonna 2022 ja monet mm. Eeva Ruotsalainen ja Lasse Lehtonen varoittavat syksyn ja erityisesti talven koronakatastrofista, näitä varoittajia aletaan taas syyttää putinisteiksi. Huonosti hoidettavaa itse asiassa hoitamatta jätettyä koronapolitiikkaa peitellään venäjätrollikortilla. Naurettavaa. Putler ja Ukrainaan hyökkäys on perseestä, mutta niin on nykyinen hallituksen, Mika Salmisen, Asko Järvisen ja Hanna Nohynekin koronapolitiikkakin. Ruumiskasat sen kuin kasvaa mutta kun talous, elinkeinoelämä ja bisnes, ei voi tehdä yhtään mitään. Joten lakaistaan korona ja koronaruumiit piiloon sekä haukutaan valittua politiikkaa kritisoivat pietaritrolleiksi.

    • Anonyymi

      Myrkkypiikittäjien propagandaa.

    • Anonyymi

      Olipa hyvä juttu. Juuri noin toimii Venäjä.

      • Anonyymi

        Ja demarit.


    • Anonyymi

      Ano ja kumppanit saavat ohjeensa Venäjltä

      • Anonyymi

        Ano ei halua sotaa, toisin kuin Nato-kiimainen Marin


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ano ei halua sotaa, toisin kuin Nato-kiimainen Marin

        Sinustako tarvitaan siis uusi YYA?


    • Anonyymi

      Venäjän viestinviejiä ovat Suomessa olleet kaasuputki Paavo Lipponen ja kaasuputki Eero Heinäluoma.

      • Anonyymi

        Kumpikin on osoittanut aktiivista katumista toisin kuin persut, jotka eivät mielestään ole tehneet mitään väärää levittäessään Putinin propagandaa.


    • Anonyymi

      Johan Backman, fsb agentti.

      • Anonyymi

        Kyllä. Suomen putinisti nro 1.


    • Siinä onkin vihdoin yksi juttu täynnä asiaa. Juuri noin näyttävät asiat menevän.

    • Anonyymi

      On kivasti kerätty tuollaista paskapuhetta se vaan että ei nämä putkoset ja backmannit tätä tee muusta oikeasti syystä kuin vihaamalla suomea ja taatusti senkin rahasta.

      • Anonyymi

        Putinin uskollisia oalvelijoita


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      529
      1703
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      857
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      843
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      786
    5. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      657
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      656
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      588
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      523
    Aihe