Yle. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.)
nousee ensimmäistä kertaa ykköspaikalle
Ylen Taloustutkimuksella teettämässä
presidenttikyselyssä. Viime
maaliskuussa julkaistun kyselyn
voittaja, Suomen Pankin pääjohtaja Olli
Rehn (kesk.) putoaa kakkoseksi.
Haavisto on kyselyn mukaan suosittu
naisten parissa ja nuorimmissa
ikäryhmissä. Rehn saa kannatusta
etenkin suurituloisilta ja maaseudulta.
Nopein nousija on Ulkopoliittisen
instituutin johtaja Mika Aaltola.
Kun vastaajilta kysyttiin yhtä
suosikkinimeä, Pekka Haaviston nimesi
25 prosenttia.
Onko tottakaan, menee överiksi.
Haavisto ykkönen presidentti kyselyssä
416
1150
Vastaukset
- Anonyymi
Kunhan ne vaalitkin ensin pidettäisiin.
- Anonyymi
Ei tarvii... Parillakallubilla selvitetään... Äänestit homppelia🙈
- Anonyymi
Juuri niin. Ei kannata nostaa Haavistoa jalustalle. Tuskin suomalaiset haluavat homoa presidentikseen. Ehkä on unohtunut tuo asia ihmisiltä.
Hän saa tietysti olla, mitä oin, mutta ei nyt sentään Suomen pääpaikalle sen suunnan edustajaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Ei kannata nostaa Haavistoa jalustalle. Tuskin suomalaiset haluavat homoa presidentikseen. Ehkä on unohtunut tuo asia ihmisiltä.
Hän saa tietysti olla, mitä oin, mutta ei nyt sentään Suomen pääpaikalle sen suunnan edustajaa.Ei se seksuaalinen vaan poliittinen suuntaus. Vihreä on hyvä renki mutta huono isäntä. Onhan nähty jotain sitä lajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvii... Parillakallubilla selvitetään... Äänestit homppelia🙈
Ei haittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Ei kannata nostaa Haavistoa jalustalle. Tuskin suomalaiset haluavat homoa presidentikseen. Ehkä on unohtunut tuo asia ihmisiltä.
Hän saa tietysti olla, mitä oin, mutta ei nyt sentään Suomen pääpaikalle sen suunnan edustajaa.Tottakai Pekka käy. Ongelma on vain teidän vanhojen jäärien ja lahkolaisten päässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Ei kannata nostaa Haavistoa jalustalle. Tuskin suomalaiset haluavat homoa presidentikseen. Ehkä on unohtunut tuo asia ihmisiltä.
Hän saa tietysti olla, mitä oin, mutta ei nyt sentään Suomen pääpaikalle sen suunnan edustajaa.Enemmän kyllä painaa terroristien haaliminen Suomeen ja muut poliittiset mokailut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enemmän kyllä painaa terroristien haaliminen Suomeen ja muut poliittiset mokailut.
Samaa mieltä. Järkyttävää seurata näitä terroristien haalimista meidän riesaksi.
Vihreät on terroristi/rikollismyönteinenmyönteinen puolue. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Järkyttävää seurata näitä terroristien haalimista meidän riesaksi.
Vihreät on terroristi/rikollismyönteinenmyönteinen puolue.Mitä terroristeja?
- Anonyymi
Pekan pitäisi keskittyä oman ikäisiin miehiin.
Rydmannilla oli ikäeroa 7 vuotta ja sai lähteä. Pekka oli 4-kymppinen ja Antonio rakas alle 20 vee.... Anonyymi kirjoitti:
Tottakai Pekka käy. Ongelma on vain teidän vanhojen jäärien ja lahkolaisten päässä.
Ne jotka häntä eivät voi äänestää homouden takia eivät äänestäisi punavihreää ehdokasta muutenkaan missään tapauksessa. Joten Pekka ei homoutensa vuoksi menetä ääniä juuri ollenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Ei kannata nostaa Haavistoa jalustalle. Tuskin suomalaiset haluavat homoa presidentikseen. Ehkä on unohtunut tuo asia ihmisiltä.
Hän saa tietysti olla, mitä oin, mutta ei nyt sentään Suomen pääpaikalle sen suunnan edustajaa.Ei Suomalaiset Homo-Pekkaa valitse Pressaksi !
- Ei edes Vaseliinin kans ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai Pekka käy. Ongelma on vain teidän vanhojen jäärien ja lahkolaisten päässä.
Kyllä tuo Pekalle käy.
https://www.youtube.com/watch?v=4q6SAPOwfjc&ab_channel=АленаАпина - Anonyymi
Höpö juttu!! Etkö nyt jättäisi presidentti Niinistöä rauhaan!!! Kun et saanut Jenniä, niin sekö korpee. Halpamaista palata asiaan yhtenään. Kateusko kalvaa mieltä???
Se on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti! Muistapa tuo!! - Anonyymi
Hmm...siinä hilu käy kun meitin pojat onkivat,tuumasi Salamen köysti kun hiipaili aamutuimaan navetaan,katsahtaen jälkikasvuansa peräkammarin suuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Suomalaiset Homo-Pekkaa valitse Pressaksi !
- Ei edes Vaseliinin kans !Ei se koettelemus siitä parane vaikka papille valittaisi.
- Anonyymi
Enpä ollut kuullutkaan, että Persut ovat joskus olleet pääministeripuolue tai sitten "yksin" päättänytmoisesta asiasta. Persutkin tekevät virheitä ja oppivat niistä. Toisin kuin esim. nykyinen hallitus, vaikkapa korona toimien kanssa. Kaikki alkaa taas alusta, kun idästä tulee porukkaa miljoonittain ihan ilman mitään kontrollia. Nyt on enää myöhäistä laitella mitään rajoja kiinni tai testejä tehdä, "tavara" on jo housussa.
- Anonyymi
Entä sinun? Kieroon kasvanut yhteiskunnallinen ajattelu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei haittaa.
Kyllä koira koiran tuntee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä terroristeja?
Heh; vihreät, tietysti.
- Anonyymi
"Sandels Partalas istuupi vaan..." Sitäkö tarkoitat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Ei kannata nostaa Haavistoa jalustalle. Tuskin suomalaiset haluavat homoa presidentikseen. Ehkä on unohtunut tuo asia ihmisiltä.
Hän saa tietysti olla, mitä oin, mutta ei nyt sentään Suomen pääpaikalle sen suunnan edustajaa.Ei haittaa homous. Ainoastaan valtiovierailut ehkä aiheuttaisivat ihmetystä joissain maissa jos miesparina menevät edustamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai Pekka käy. Ongelma on vain teidän vanhojen jäärien ja lahkolaisten päässä.
Suomi ei valitettavasti ole mikään kovin arvostettu ja vaikutusvaltainen valtio tässä tämänpäivän maailmassa. Esim homoutta rangaistavana rikollisuutena pitäviä maita on monta. Joten ihan käytännössä homo presidentti voi tuoda ylitsepääsemättömiä ongelmia ja arvostuksen laskua maailman politiikan saralla meidän pikku tuppukylällemme.

kokoomus-puolueen tuottamat vaalipropaganda-gallupit nostaa nyt EU-viherpiiperöä ja EU-persuja-??
SEURAAVANA VARMAAN GALLUPISSA LEHMÄTKIN LENTÄÄ - ja pääministeriksi kannatetaan yksisarvista?
vilkaiskaas tuosta kuitenkin todellista suomen tilannetta tavallisen kansan näkökulmasta:
https://www.youtube.com/watch?v=gLx-xnBEswo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Ei kannata nostaa Haavistoa jalustalle. Tuskin suomalaiset haluavat homoa presidentikseen. Ehkä on unohtunut tuo asia ihmisiltä.
Hän saa tietysti olla, mitä oin, mutta ei nyt sentään Suomen pääpaikalle sen suunnan edustajaa.https://rumble.com/v1lqbzb-un-united-nation-pedo-rape-bastards-exposed-doku.html
Mitä Hoovisto tietää tästä YK oikeasta tarkoituksesta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi ei valitettavasti ole mikään kovin arvostettu ja vaikutusvaltainen valtio tässä tämänpäivän maailmassa. Esim homoutta rangaistavana rikollisuutena pitäviä maita on monta. Joten ihan käytännössä homo presidentti voi tuoda ylitsepääsemättömiä ongelmia ja arvostuksen laskua maailman politiikan saralla meidän pikku tuppukylällemme.
Arabimaat, joissa islam on valtauskonto, eivät salli homoutta.
Anonyymi kirjoitti:
Suomi ei valitettavasti ole mikään kovin arvostettu ja vaikutusvaltainen valtio tässä tämänpäivän maailmassa. Esim homoutta rangaistavana rikollisuutena pitäviä maita on monta. Joten ihan käytännössä homo presidentti voi tuoda ylitsepääsemättömiä ongelmia ja arvostuksen laskua maailman politiikan saralla meidän pikku tuppukylällemme.
Ainakin homopäämistereitä on Euroopassakin eikä ole ongelmia ollut. Varmaan naispääministerikin on ongelma jos vierailee maassa jossa naisilla ei ole arvoa eikä asiaa päättäjäksi mutta sekö on se mittari jolle muiden pitää alistua? Toisaalta homoseksuaalilla voi olla puoliso joka ehkä ei tiettyjä standardeja täytä mutta niin voi olla heterollakin.
- Anonyymi
Kyllä on nyt raivoisilla homonvihaajilla kova paikka, kun Pekka on kolme kertaa suositumpi kuin homonvihaajien oma ehdokas Hallakato.
- Anonyymi
En äänestä sähköpekkaa, vaikka olisi ainoa vaihtoehto.
- Anonyymi
Ei ole kyse homovihasta, vaan että virka on sellainen johon ei homot sovi parhaalla tahdollakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse homovihasta, vaan että virka on sellainen johon ei homot sovi parhaalla tahdollakaan.
Sanomasi edustaa homovihaa tyylipuhtaimmillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse homovihasta, vaan että virka on sellainen johon ei homot sovi parhaalla tahdollakaan.
Haavisto ei ole pätevä virkaan, tehnyt liian paljon suuria mokia urallaan kuten nyt esim. sähköverkot. Tuosta kuprusta saa nyt koko Suomi todella kärsiä, ns. suuntautuneisuudella ei ole merkitystä vaan Suomelle epäedullisilla teoilla.
- Anonyymi
Niin juuri.ja jossain joku persu vaati Tynkkystä ministeriksi. Siis sepukka käy Pekka ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En äänestä sähköpekkaa, vaikka olisi ainoa vaihtoehto.
Ketäpä sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse homovihasta, vaan että virka on sellainen johon ei homot sovi parhaalla tahdollakaan.
Miksi ei ? Kerro.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanomasi edustaa homovihaa tyylipuhtaimmillaan.
Juuri näin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri.ja jossain joku persu vaati Tynkkystä ministeriksi. Siis sepukka käy Pekka ei.
Ja kummallakin ulkomaalaistaustainen mies.

Haavisto ei ollut yksin päättämässä mistään. Kas kun Suomi ei ole diktaattorivvaltio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En äänestä sähköpekkaa, vaikka olisi ainoa vaihtoehto.
Sama täällä. Ei missään nimessä maan pahinta tunaria presidentiksi, kun töppöilee suomen sotaan kuitenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanomasi edustaa homovihaa tyylipuhtaimmillaan.
Ja sinä koko maan tuhoamista kaikella moraalittomuudella!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketäpä sitten.
KETÄ TAHANSA MUUTA, JOTKA TARJOLLE RUPEAVAT !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto ei ollut yksin päättämässä mistään. Kas kun Suomi ei ole diktaattorivvaltio.
Vai myönnät töppäykset, muttette ota mitään vastuuta mistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä koko maan tuhoamista kaikella moraalittomuudella!
Suomessa ovat voimassa tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Sinun edustamasi syrjintä ja vihapuhe taas ovat sekä moraalittomia että myöskin laittomia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto ei ole pätevä virkaan, tehnyt liian paljon suuria mokia urallaan kuten nyt esim. sähköverkot. Tuosta kuprusta saa nyt koko Suomi todella kärsiä, ns. suuntautuneisuudella ei ole merkitystä vaan Suomelle epäedullisilla teoilla.
Todellakin, Pekkaa ei ole pistetty siitäkään lujille. Löysää on.
- Anonyymi
Pekka eikä puoliskonsa ole sopiva maamme pressapariksi.
Nuhteettomuus, siippa kärys ratista?
Pekka, hämärää alholtouhua,en luottas...
Ja, Miettikääs. Kättelemässä linnassa, Apua🤣
Edustavatko Kansaamme .....😅😂🤣
Ruotsin kanssa tehtävä yhteistyö loppuisi kokonaan. Eivät voisi naurultaan osallistua😆😆😆😆
Suomellehan naurais hevosetkin... 🐴🐴🐴🐴
Ja miettikää, miten Venäjällä hekotettas🤦🏼♀️🤦🏼♂️🙈🙈🙈 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse homovihasta, vaan että virka on sellainen johon ei homot sovi parhaalla tahdollakaan.
Juuti noin. Presidentin oltava kansaansa edustava.
Siksi EI pekkaa.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri.ja jossain joku persu vaati Tynkkystä ministeriksi. Siis sepukka käy Pekka ei.
Ministeri on Eri, ku Pressa. Pekkakin on ministeri...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KETÄ TAHANSA MUUTA, JOTKA TARJOLLE RUPEAVAT !
Kyllä👍👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanomasi edustaa homovihaa tyylipuhtaimmillaan.
Femakot ja nuorimpien ikäryhmien suosiossa olevan homo Haaviston oli nimennyt suosikikseen 25 prosenttia vastaajista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En äänestä sähköpekkaa, vaikka olisi ainoa vaihtoehto.
Sähkö Pekaksi pääsee jopa ylioppilaskin. Homous on osa syy sähkön hintaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse homovihasta, vaan että virka on sellainen johon ei homot sovi parhaalla tahdollakaan.
Olis se tavallaan makeeta, olla sitten suhteissa siis diplomaattisissa kaiken maailman musuvaltioihin. Vaikka sitä biologisena viallisuutena pidänkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ovat voimassa tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Sinun edustamasi syrjintä ja vihapuhe taas ovat sekä moraalittomia että myöskin laittomia.
"Suomessa ovat voimassa tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Sinun edustamasi syrjintä ja vihapuhe taas ovat sekä moraalittomia että myöskin laittomia."
Mitkään viherpunikkien säätämät lait eivät saa minua hyväksymään pedofiilejä,
nekrofiilejä ym. pervoja. Siinä sulle lakia ja moraalia viherpunasaasta. - Anonyymi
Älä muuta sano. Ne ihan kitisee raivosta ,ja muita naurattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En äänestä sähköpekkaa, vaikka olisi ainoa vaihtoehto.
Eduskunta äänesti enemmistöllä. Hahhaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse homovihasta, vaan että virka on sellainen johon ei homot sovi parhaalla tahdollakaan.
Tottakai käy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanomasi edustaa homovihaa tyylipuhtaimmillaan.
Näin juuri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto ei ole pätevä virkaan, tehnyt liian paljon suuria mokia urallaan kuten nyt esim. sähköverkot. Tuosta kuprusta saa nyt koko Suomi todella kärsiä, ns. suuntautuneisuudella ei ole merkitystä vaan Suomelle epäedullisilla teoilla.
Älä höpötä. Eduskunta päätti sähköverkosta. Vain vasemmisto oli vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri.ja jossain joku persu vaati Tynkkystä ministeriksi. Siis sepukka käy Pekka ei.
Näin. Persu voi olla mikä vain ,muut eivät. Tyypillistä persuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kummallakin ulkomaalaistaustainen mies.
Aivan. Eikä meikäläistä haittaa yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama täällä. Ei missään nimessä maan pahinta tunaria presidentiksi, kun töppöilee suomen sotaan kuitenkin.
Eikö sua jo itseäsikin naurata ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä koko maan tuhoamista kaikella moraalittomuudella!
Mitä moraalittomuutta näät ? Oletko joku lahkojuntti ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ovat voimassa tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Sinun edustamasi syrjintä ja vihapuhe taas ovat sekä moraalittomia että myöskin laittomia.
Näin juurikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pekka eikä puoliskonsa ole sopiva maamme pressapariksi.
Nuhteettomuus, siippa kärys ratista?
Pekka, hämärää alholtouhua,en luottas...
Ja, Miettikääs. Kättelemässä linnassa, Apua🤣
Edustavatko Kansaamme .....😅😂🤣
Ruotsin kanssa tehtävä yhteistyö loppuisi kokonaan. Eivät voisi naurultaan osallistua😆😆😆😆
Suomellehan naurais hevosetkin... 🐴🐴🐴🐴
Ja miettikää, miten Venäjällä hekotettas🤦🏼♀️🤦🏼♂️🙈🙈🙈Ihan sama jos Venäjällä nauravat. Ala tulla tälle vuosituhannelle sinäkin sieltä Keski ajalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuti noin. Presidentin oltava kansaansa edustava.
Siksi EI pekkaa....Tottakai Pekka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Femakot ja nuorimpien ikäryhmien suosiossa olevan homo Haaviston oli nimennyt suosikikseen 25 prosenttia vastaajista.
Kiitos nimittelystä taas persu.muutahan et osaakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomessa ovat voimassa tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Sinun edustamasi syrjintä ja vihapuhe taas ovat sekä moraalittomia että myöskin laittomia."
Mitkään viherpunikkien säätämät lait eivät saa minua hyväksymään pedofiilejä,
nekrofiilejä ym. pervoja. Siinä sulle lakia ja moraalia viherpunasaasta.Kuka sinun suvaitsemattomuudestasi välittää ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pekka eikä puoliskonsa ole sopiva maamme pressapariksi.
Nuhteettomuus, siippa kärys ratista?
Pekka, hämärää alholtouhua,en luottas...
Ja, Miettikääs. Kättelemässä linnassa, Apua🤣
Edustavatko Kansaamme .....😅😂🤣
Ruotsin kanssa tehtävä yhteistyö loppuisi kokonaan. Eivät voisi naurultaan osallistua😆😆😆😆
Suomellehan naurais hevosetkin... 🐴🐴🐴🐴
Ja miettikää, miten Venäjällä hekotettas🤦🏼♀️🤦🏼♂️🙈🙈🙈Siippa kärysi myös aikoinaan naisen pahoinpitelystä, josta sai tuomion!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En äänestä sähköpekkaa, vaikka olisi ainoa vaihtoehto.
En minäkään, en yleensä viitsi edes pressanvaaleissa äänestää mutta ennemmin äänestän toista inhokkiani Rheniä vaikka pitkin hampain, koska en tykkää.
- Anonyymi
Pekka on niin epärehellinen ihminen, että olisi parempi vaihtaa valtiota esim. Venäjälle tai Pohjois-koreaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanomasi edustaa homovihaa tyylipuhtaimmillaan.
En voi sietää homoja. On myös oikeus olla erimieltä.
Näitä homoja tungetaan nyt kaikkialle ja niistä on tullut jotenkin ihailtuja, että ne olisi muka parempia, kuin muut ihmiset. Hyi hitto, yököttävää, sairasta ja niin luotaantyöntävää.
Ja tällaisia halutaan presidentiksi,. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanomasi edustaa homovihaa tyylipuhtaimmillaan.
sinun sanoma edustaa näköalatonta arvoliberalismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä koko maan tuhoamista kaikella moraalittomuudella!
Huvittavaa johtopäätöksen vetoa.
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse homovihasta, vaan että virka on sellainen johon ei homot sovi parhaalla tahdollakaan.
Voisit toki myöntää senkin, että et äänestäisi vihreää vaikka hän olisi pannut tuhatta naista tyrät rytkyen.
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä koko maan tuhoamista kaikella moraalittomuudella!
Homoviha on yksi iljettävimpiä moraalittomuuden muotoja.🤮
Anonyymi kirjoitti:
Pekka eikä puoliskonsa ole sopiva maamme pressapariksi.
Nuhteettomuus, siippa kärys ratista?
Pekka, hämärää alholtouhua,en luottas...
Ja, Miettikääs. Kättelemässä linnassa, Apua🤣
Edustavatko Kansaamme .....😅😂🤣
Ruotsin kanssa tehtävä yhteistyö loppuisi kokonaan. Eivät voisi naurultaan osallistua😆😆😆😆
Suomellehan naurais hevosetkin... 🐴🐴🐴🐴
Ja miettikää, miten Venäjällä hekotettas🤦🏼♀️🤦🏼♂️🙈🙈🙈>Ja miettikää, miten Venäjällä hekotettas🤦🏼♀️🤦🏼♂️🙈🙈🙈
Voi olla, että kun Suomessa valitaan pressaa, Venäjällä mietitään miten selvitään sotakorvauksista. Eikä pahemmin hekotella.😏Anonyymi kirjoitti:
Mitä moraalittomuutta näät ? Oletko joku lahkojuntti ?
Mitäpä luulisit? 😄
Anonyymi kirjoitti:
Siippa kärysi myös aikoinaan naisen pahoinpitelystä, josta sai tuomion!!
Ainakin rouva Turtiaisen siippa on kärynnyt useammastakin pahoinpitelystä. Ja saanut tuomiotkin.
- Anonyymi
Kyllä nyt pitäisi jokaisen tajuta, ettei homo voi olla maamme presidentti!!
Ei tämä mitään vihaa ole vaan tervettä järkeä!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ovat voimassa tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Sinun edustamasi syrjintä ja vihapuhe taas ovat sekä moraalittomia että myöskin laittomia.
Ei tässä ole kyse syrjinnästä, ihmisoikeuksista tai vihapuheesta! Älkää yhtään yrittäkö käyttää näitä kortteja. Maan tärkeimpään virkaan kun nyt vain pitää valita koko maailman silmissä uskottava henkilö.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Homoviha on yksi iljettävimpiä moraalittomuuden muotoja.🤮
Entäs mikä muoto se homous sitten mielestäsi on???
Anonyymi kirjoitti:
Entäs mikä muoto se homous sitten mielestäsi on???
Yksi normaaleista seksuaalisuuden muodoista. Näköjään neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä ja tutkijoista tietysti kaikki.
Anonyymi kirjoitti:
Ei tässä ole kyse syrjinnästä, ihmisoikeuksista tai vihapuheesta! Älkää yhtään yrittäkö käyttää näitä kortteja. Maan tärkeimpään virkaan kun nyt vain pitää valita koko maailman silmissä uskottava henkilö.
Sellainenko Loora Huhtasaari mielestäsi oli viime vaaleissa? 🤣
- Anonyymi
Idiootti, ei halla-aho ole mikään presidentti ehdokas,vielä aineskaan. Mutta eihän sitä vihervasemmistolainen ymmärrä, ei se ymmärrä muutenkaan mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanomasi edustaa homovihaa tyylipuhtaimmillaan.
Niin, ja mitä sitten? Suomessa on kuitenkin, ainakin vielä, mielipidevapaus. Jotkut vihaavat näköjään Persuja ja jotkut vihreitä, jotkut jotain muuta. Onneksi vielä niin, että saadaan vihreillekin 2-3% dementikkojen äänistä, jotka eivät muista, mitä kaikkea vihreät ovat tälläkin hallituskaudella saaneet aikaiseksi tuhoten suomen hyvinvoinnin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri.ja jossain joku persu vaati Tynkkystä ministeriksi. Siis sepukka käy Pekka ei.
Niinpä, revi siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto ei ollut yksin päättämässä mistään. Kas kun Suomi ei ole diktaattorivvaltio.
Aikas lähellä ollaan, kun meillä gallup=demokratia (vrt. Nato-gallup, jota Haavisto piti äänestyksenä ja siten hakemuksen jättämistä kansan tahtona).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ovat voimassa tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Sinun edustamasi syrjintä ja vihapuhe taas ovat sekä moraalittomia että myöskin laittomia.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. ;D ei se seksuaalinen suuntaus saa mitään määrittää, koska fasistista ideologiaa voi edustaa, ihan sama vaikka olisi sukupuoleton transhumanismikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomessa ovat voimassa tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Sinun edustamasi syrjintä ja vihapuhe taas ovat sekä moraalittomia että myöskin laittomia."
Mitkään viherpunikkien säätämät lait eivät saa minua hyväksymään pedofiilejä,
nekrofiilejä ym. pervoja. Siinä sulle lakia ja moraalia viherpunasaasta.No sehän on selvä että juntit ei lakeja noudata. Sääli että poliisit paapoo niitäkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En voi sietää homoja. On myös oikeus olla erimieltä.
Näitä homoja tungetaan nyt kaikkialle ja niistä on tullut jotenkin ihailtuja, että ne olisi muka parempia, kuin muut ihmiset. Hyi hitto, yököttävää, sairasta ja niin luotaantyöntävää.
Ja tällaisia halutaan presidentiksi,.En voi sietää juntteja. Niitä työnnetään yhä kaikkialle ihan kuin ne olisi ihmisiä. Haisevatkin pahalle ja näyttävät vielä pahemmalta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse homovihasta, vaan että virka on sellainen johon ei homot sovi parhaalla tahdollakaan.
Homo homoilkoon ihan rauhassa, itselleenhän porsas hallaa tekee, mutta että sellaiset olisivat muka valtionpäämiehiä? Herra, ole tälle maalle armollinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanomasi edustaa homovihaa tyylipuhtaimmillaan.
Kaikki eriävät mielipiteet ovat viha-ajattelua, ja sellaisen harjoittajat pitää likvidoida,
Aleksander IV; Putin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei ? Kerro.
Se on suurin mahdollinen häpeä, mikä maata voi kohdata. Tervetuloa Sodomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ovat voimassa tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Sinun edustamasi syrjintä ja vihapuhe taas ovat sekä moraalittomia että myöskin laittomia.
Presidenttiys ei ole ihmisoikeus. Mielipiteen ilmaisu on toistaiseksi jokaisen kansalaisen perustuslaillinen oikeus, niin homon, kuin normaalinkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos nimittelystä taas persu.muutahan et osaakaan.
Homo on meidän feministien paras kaveri; todellinen pehmeä kvasimies, jota voi heitellä kuin kuoriämpäriä; tai siis, homo heittelee mielellään meidän kuoriämpäriämme, kun me feministi emme käsiämme fyysisellä työllä sotke. Sitä vartenhan me tuotamme tänne mahdollisimman paljon maahanmuuttajia.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Homoviha on yksi iljettävimpiä moraalittomuuden muotoja.🤮
Eri mieltä olemista ei toistaiseksi ole määritelty rikokseksi, paitsi Venäjällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nyt pitäisi jokaisen tajuta, ettei homo voi olla maamme presidentti!!
Ei tämä mitään vihaa ole vaan tervettä järkeä!!Terveellä järjellä, ja wokeaatteella ei ole mitään yhteistä.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Yksi normaaleista seksuaalisuuden muodoista. Näköjään neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä ja tutkijoista tietysti kaikki.
Yhtä normaalia kuin kehitysvammaisuus, tai synnynnäinen taipumus alkoholismiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja mitä sitten? Suomessa on kuitenkin, ainakin vielä, mielipidevapaus. Jotkut vihaavat näköjään Persuja ja jotkut vihreitä, jotkut jotain muuta. Onneksi vielä niin, että saadaan vihreillekin 2-3% dementikkojen äänistä, jotka eivät muista, mitä kaikkea vihreät ovat tälläkin hallituskaudella saaneet aikaiseksi tuhoten suomen hyvinvoinnin.
Mutta perussuomalaisethan ja heidän kannattajansa, eivät nauti perustuslaillisia oikeuksia, eiväthän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. ;D ei se seksuaalinen suuntaus saa mitään määrittää, koska fasistista ideologiaa voi edustaa, ihan sama vaikka olisi sukupuoleton transhumanismikin.
Jokainen myös saa äänestää vakaumuksensa mukaisesti.
Anonyymi kirjoitti:
Yhtä normaalia kuin kehitysvammaisuus, tai synnynnäinen taipumus alkoholismiin.
Valitettavasti helluntaiseurakunnilta ei kysytä tieteeseen liittyviä kysymyksiä.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Valitettavasti helluntaiseurakunnilta ei kysytä tieteeseen liittyviä kysymyksiä.
...vaan kysytään sukupuolentutkimuslaitokselta ja satutädeiltä, jotka yskovat varsin "tieteelliseen" faabeliin kymmenistä "sukupuolista", kun apinakin tietää, ettei ole kuin uroksia ja naaraita. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto ei ole pätevä virkaan, tehnyt liian paljon suuria mokia urallaan kuten nyt esim. sähköverkot. Tuosta kuprusta saa nyt koko Suomi todella kärsiä, ns. suuntautuneisuudella ei ole merkitystä vaan Suomelle epäedullisilla teoilla.
Näinpä, Haaviston mokat,kansa maksaa. Ei pressaksi sovi vihreän valheen edustajat. Tarvitaan pressa ketä on Suomalaisten puolella .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto ei ole pätevä virkaan, tehnyt liian paljon suuria mokia urallaan kuten nyt esim. sähköverkot. Tuosta kuprusta saa nyt koko Suomi todella kärsiä, ns. suuntautuneisuudella ei ole merkitystä vaan Suomelle epäedullisilla teoilla.
Pekan pahin moka oli, kun uskoi kokoomuksen lupaukseen sähköverrkoasiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eri mieltä olemista ei toistaiseksi ole määritelty rikokseksi, paitsi Venäjällä.
Homous on yksi iljettävin ihmisen sairauksista.
- Anonyymi
Linnan kättelyt kiinnostaa jo nyt. Vittu joo, homosteluks menee.
- Anonyymi
Minua se yökkäyttäisi, etten taatusti kato enää ikinä koko tötteröintiä. Töppäykset jatkuisi aivan varmasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua se yökkäyttäisi, etten taatusti kato enää ikinä koko tötteröintiä. Töppäykset jatkuisi aivan varmasti.
Yökköily rauhassa vaan. Ei haittaa ketään.
Anonyymi kirjoitti:
Yökköily rauhassa vaan. Ei haittaa ketään.
Ei haittaisi, vaan ilahduttaisi suuresti. Mikään ei ole hauskempaa seurattavaa kuin itse aiheutettu henkinen ahistus.
- Anonyymi
Ei ole kauaa. Seiska (ja seiskan suosion paineen pakottama muutkin isot mediat) julkaisevat tämän artikkelin uusintana niin Haaviston suosio romahtaa sinne 10% tienoille. Ehkä siinä samalla ihmiset muistavat myös miten Pekka hoiti ISIS-terroristit Suomeen pahimpaan korona-aikaan.
Tuolla mitä tuossa artikkelissa kuvataan on olemassa ihan oma sivistyssanakin.
https://www.seiska.fi/Uutiset/Pekka-Haavisto-loysi-Jerin-kuorosta-Nain-ministerin-ja-erityisavustajan-laheiset-valit- Anonyymi
Vaikka Haaviston kannatus putoaisi puoleen nykyisestä - mitä se ei kyllä tee kun kaikki tuossa kerrottu on jo entisestään tiedossa eikä muuta mitään - niin se olisi siltikin edelleen paljon korkeampi kuin kenenkään persujen ehdokkaan. Ja sekös persua niin sieppaa.

Homostelu, huumeiden käyttöön kannustaminen, terroristien maahantuonti, Suomikuvan pilaaminen maailmalla, pakanallisuus, Turkille haistattelu..., onhan siinä selvästi ainesta pressaksi, jonnekin vinkuintiaan.

Haavisto on toiminut Suomen ulkoministerinä asiallisesti ympäri maailmaa, eikä mistään ole tullut mitään sellaisia viestejä että olisi muka pilannut Suomikuvan maailmalla.
Ei Haaviston hyväksyntä maailmalla eikä kannatus Suomessa muutu miksikään homonvihaajien typerillä valheilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on toiminut Suomen ulkoministerinä asiallisesti ympäri maailmaa, eikä mistään ole tullut mitään sellaisia viestejä että olisi muka pilannut Suomikuvan maailmalla.
Ei Haaviston hyväksyntä maailmalla eikä kannatus Suomessa muutu miksikään homonvihaajien typerillä valheilla.Hommannut maailman vaarallisimman uskonnollisen terroristijärjestön henkilöitä Suomeen. Jokohan nämä ovat kotoutettu niin etteivät jatka terroristijärjestön toimintaansa? Epäilen että ei.
- Anonyymi
Pekasta ja Jeristä tulee upea pari linnan juhliin. Salskea Pekka ja komea Jeri liitävät tanssilattialla kuin Romeo ja Julia, lopulta Jeri heittäytyy Pekan vahvoille käsivarsille peittyen kuumiin suudelmiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka Haaviston kannatus putoaisi puoleen nykyisestä - mitä se ei kyllä tee kun kaikki tuossa kerrottu on jo entisestään tiedossa eikä muuta mitään - niin se olisi siltikin edelleen paljon korkeampi kuin kenenkään persujen ehdokkaan. Ja sekös persua niin sieppaa.
Niin sieppaa.9
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on toiminut Suomen ulkoministerinä asiallisesti ympäri maailmaa, eikä mistään ole tullut mitään sellaisia viestejä että olisi muka pilannut Suomikuvan maailmalla.
Ei Haaviston hyväksyntä maailmalla eikä kannatus Suomessa muutu miksikään homonvihaajien typerillä valheilla.Tuo on kyllä totta. Haavisto on ollut ulkoministerinä arvostettu työssään. Ei ole ollut mitään ristiriitoja ulkovaltojen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hommannut maailman vaarallisimman uskonnollisen terroristijärjestön henkilöitä Suomeen. Jokohan nämä ovat kotoutettu niin etteivät jatka terroristijärjestön toimintaansa? Epäilen että ei.
Åersut niitä toi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pekasta ja Jeristä tulee upea pari linnan juhliin. Salskea Pekka ja komea Jeri liitävät tanssilattialla kuin Romeo ja Julia, lopulta Jeri heittäytyy Pekan vahvoille käsivarsille peittyen kuumiin suudelmiin.
Ja Sebastian ja de Silva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on toiminut Suomen ulkoministerinä asiallisesti ympäri maailmaa, eikä mistään ole tullut mitään sellaisia viestejä että olisi muka pilannut Suomikuvan maailmalla.
Ei Haaviston hyväksyntä maailmalla eikä kannatus Suomessa muutu miksikään homonvihaajien typerillä valheilla.Ainoastaan ministerin korkeampa syytekynnys pelasti peksun linnatuomiolta. Niin asiallinen ministeri peksu on ollut.
Peksu on viisas peksu. Peksu on lukion suorittamisella tullut professoriksi? Peksu on tehnyt rauhoja ympäri Afrikkaa, jopa niin paljon, että YK potkaisi peksun helvettiin, jotta toiset miehet voivat tehdä Afrikkalaisia rauhoja. Isis antaa peksulle suurimman kunniamerkin, kultaisen dildon karvoilla, koska yksikään länsimaiden politikko ei ole yhtä tehokkaasti tukenut Isis ympäristölahkoa. Dildo on karvaisempi kuin marinan saama. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu, huumeiden käyttöön kannustaminen, terroristien maahantuonti, Suomikuvan pilaaminen maailmalla, pakanallisuus, Turkille haistattelu..., onhan siinä selvästi ainesta pressaksi, jonnekin vinkuintiaan.
Samoin vihreät soitti typerää lärviään Unkarille ja tunaroivat Natojäsenyyden.
Vihreiden jäljiltä totisesti kaikki muuttuu paskaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on toiminut Suomen ulkoministerinä asiallisesti ympäri maailmaa, eikä mistään ole tullut mitään sellaisia viestejä että olisi muka pilannut Suomikuvan maailmalla.
Ei Haaviston hyväksyntä maailmalla eikä kannatus Suomessa muutu miksikään homonvihaajien typerillä valheilla.OO VAITI, kun et tajua yhtään mitää, miten töppäilette !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Åersut niitä toi.
Totuutta teissä ei ole!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu, huumeiden käyttöön kannustaminen, terroristien maahantuonti, Suomikuvan pilaaminen maailmalla, pakanallisuus, Turkille haistattelu..., onhan siinä selvästi ainesta pressaksi, jonnekin vinkuintiaan.
Sähköverkkojen yksityistäminen karibialaiselle veroparatiisiyhtiölle ja siitä kuluttajille seuranneet moninkertaiset sähkönsiirtolaskut.
- Anonyymi
Puolipimeesti, terveydestämme ja turvallisuudestamme Piittaamatta!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä totta. Haavisto on ollut ulkoministerinä arvostettu työssään. Ei ole ollut mitään ristiriitoja ulkovaltojen kanssa.
Kyllä varmaan takanapäin asiasta keskustellaan. Ovat sen verran sivistyneitä, että eivät aivan päin naamaa asiaa ilmaise.
Tuskin missään maassa homo on presidenttinä. Sitten kaksi sellaista majailisi presidentinlinnassa. Ennen kuulumatonta!!!! - Anonyymi
Höpöhöpö. Seiskaa luette vain te tyhmimmät persut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka Haaviston kannatus putoaisi puoleen nykyisestä - mitä se ei kyllä tee kun kaikki tuossa kerrottu on jo entisestään tiedossa eikä muuta mitään - niin se olisi siltikin edelleen paljon korkeampi kuin kenenkään persujen ehdokkaan. Ja sekös persua niin sieppaa.
Se ottaa kovasti persun sydämeen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu, huumeiden käyttöön kannustaminen, terroristien maahantuonti, Suomikuvan pilaaminen maailmalla, pakanallisuus, Turkille haistattelu..., onhan siinä selvästi ainesta pressaksi, jonnekin vinkuintiaan.
Höpötihöp
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hommannut maailman vaarallisimman uskonnollisen terroristijärjestön henkilöitä Suomeen. Jokohan nämä ovat kotoutettu niin etteivät jatka terroristijärjestön toimintaansa? Epäilen että ei.
Yksin ei kukaan ole mitään hommannut. Pelkäätkö niitä paria äitiä ja muutamaa pikkulasta ? Miehistä jo !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pekasta ja Jeristä tulee upea pari linnan juhliin. Salskea Pekka ja komea Jeri liitävät tanssilattialla kuin Romeo ja Julia, lopulta Jeri heittäytyy Pekan vahvoille käsivarsille peittyen kuumiin suudelmiin.
Ei ole mitään Jeriä. On Antonio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä totta. Haavisto on ollut ulkoministerinä arvostettu työssään. Ei ole ollut mitään ristiriitoja ulkovaltojen kanssa.
Eikä tulekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoastaan ministerin korkeampa syytekynnys pelasti peksun linnatuomiolta. Niin asiallinen ministeri peksu on ollut.
Peksu on viisas peksu. Peksu on lukion suorittamisella tullut professoriksi? Peksu on tehnyt rauhoja ympäri Afrikkaa, jopa niin paljon, että YK potkaisi peksun helvettiin, jotta toiset miehet voivat tehdä Afrikkalaisia rauhoja. Isis antaa peksulle suurimman kunniamerkin, kultaisen dildon karvoilla, koska yksikään länsimaiden politikko ei ole yhtä tehokkaasti tukenut Isis ympäristölahkoa. Dildo on karvaisempi kuin marinan saama.Voi sun ääretöntä tyhmyyttä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin vihreät soitti typerää lärviään Unkarille ja tunaroivat Natojäsenyyden.
Vihreiden jäljiltä totisesti kaikki muuttuu paskaksi.Vihreät ihan OK.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OO VAITI, kun et tajua yhtään mitää, miten töppäilette !
Ottaako kupoliin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä varmaan takanapäin asiasta keskustellaan. Ovat sen verran sivistyneitä, että eivät aivan päin naamaa asiaa ilmaise.
Tuskin missään maassa homo on presidenttinä. Sitten kaksi sellaista majailisi presidentinlinnassa. Ennen kuulumatonta!!!!Kyllä löytyy. Höpötteli sinä omiasi vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksin ei kukaan ole mitään hommannut. Pelkäätkö niitä paria äitiä ja muutamaa pikkulasta ? Miehistä jo !
Anteeksi vain en halua ISIS-terroristeja Suomeen. Sinne ovat vapaaehtoisesti lähteneet ja radikalisoituneet, paikallisia jesidi-naisia orjuuttaneet? Pekka niitä jostakin syystä kalliin konsultin avulla tänne yksityiskoneella lennätti kesken pahimman koronakevään ja nyt asiasta ei sitten kriittiseen sävyyn muka saa puhua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mitään Jeriä. On Antonio.
Vai polyamorinen ménage à trois?
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu, huumeiden käyttöön kannustaminen, terroristien maahantuonti, Suomikuvan pilaaminen maailmalla, pakanallisuus, Turkille haistattelu..., onhan siinä selvästi ainesta pressaksi, jonnekin vinkuintiaan.
Nostaisin tuosta erityisesti pakanallisuuden, jota taas peilaan siihen että sinä uskot maailman 6000 vuotta sitten luoduksi.
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on toiminut Suomen ulkoministerinä asiallisesti ympäri maailmaa, eikä mistään ole tullut mitään sellaisia viestejä että olisi muka pilannut Suomikuvan maailmalla.
Ei Haaviston hyväksyntä maailmalla eikä kannatus Suomessa muutu miksikään homonvihaajien typerillä valheilla.Itse asiassa Haaviston toiminnasta ulkoministerinä ei ole kuulunut ulkomailta ainuttakaan poikkipuolista sanaa. Mitään parempaa pohjaa presidentin tehtävään ei oikein voisi kuvitellakaan.
Hänen edeltäjänsä toiminnasta kyllä löytyi ihmettelemistä, kuten osallistuminen abortinvastustajien miekkariin Suomen linjan vastaisesti.Anonyymi kirjoitti:
Ainoastaan ministerin korkeampa syytekynnys pelasti peksun linnatuomiolta. Niin asiallinen ministeri peksu on ollut.
Peksu on viisas peksu. Peksu on lukion suorittamisella tullut professoriksi? Peksu on tehnyt rauhoja ympäri Afrikkaa, jopa niin paljon, että YK potkaisi peksun helvettiin, jotta toiset miehet voivat tehdä Afrikkalaisia rauhoja. Isis antaa peksulle suurimman kunniamerkin, kultaisen dildon karvoilla, koska yksikään länsimaiden politikko ei ole yhtä tehokkaasti tukenut Isis ympäristölahkoa. Dildo on karvaisempi kuin marinan saama.Tunnusta pois, että uskosi mukaan maailma luotiin 6000 vuotta sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on toiminut Suomen ulkoministerinä asiallisesti ympäri maailmaa, eikä mistään ole tullut mitään sellaisia viestejä että olisi muka pilannut Suomikuvan maailmalla.
Ei Haaviston hyväksyntä maailmalla eikä kannatus Suomessa muutu miksikään homonvihaajien typerillä valheilla.Tottakai Haavisto on toiminut ulkominisrinä asiallisesti! Mutta eihän se riitä presidentin virkaan! Pitää olla koko maailman johtajien silmissä uskottavuutta ja sitä Haavisto ei saavuta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pekasta ja Jeristä tulee upea pari linnan juhliin. Salskea Pekka ja komea Jeri liitävät tanssilattialla kuin Romeo ja Julia, lopulta Jeri heittäytyy Pekan vahvoille käsivarsille peittyen kuumiin suudelmiin.
Tuo näkymä on niin koominen, että naurussa on pitelemistä. Luoja varjelkoon tuosta hupinätelmästä Suomen kansaa.!!!
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Itse asiassa Haaviston toiminnasta ulkoministerinä ei ole kuulunut ulkomailta ainuttakaan poikkipuolista sanaa. Mitään parempaa pohjaa presidentin tehtävään ei oikein voisi kuvitellakaan.
Hänen edeltäjänsä toiminnasta kyllä löytyi ihmettelemistä, kuten osallistuminen abortinvastustajien miekkariin Suomen linjan vastaisesti.Pekan myötä ulkomailta ei ole luultu huonoa sanaa, koska Pekka ei osaa pitää oman kansan puolia, niin joka kerta tuli takkiin. Siksi ei muut valita., voisiko siinä olla mahdollinen syy, miksi myötäilemällä ja miellyttämällä ei saa huonoa palautetta ?!
Suomalaisten äänestys järjestelmä pitäisi ottaa tarkasteluun jo ennen vaaleja. Scytl ja tieto 2005 alkaen .... Pnyx. Jne. Miksi ;D kattokaa jenkkilää , Arizonaa jne. 212milj äänestäjää Joilta Trump Sai 74milj. Aktiivisuus uurnilla oli n.66% Joe voitti ;D mikä oli joen äänien osuus kokonaismäärästä ;D ?
Joko alkaa laskupää raksuttaa.... Anonyymi kirjoitti:
Pekan myötä ulkomailta ei ole luultu huonoa sanaa, koska Pekka ei osaa pitää oman kansan puolia, niin joka kerta tuli takkiin. Siksi ei muut valita., voisiko siinä olla mahdollinen syy, miksi myötäilemällä ja miellyttämällä ei saa huonoa palautetta ?!
Suomalaisten äänestys järjestelmä pitäisi ottaa tarkasteluun jo ennen vaaleja. Scytl ja tieto 2005 alkaen .... Pnyx. Jne. Miksi ;D kattokaa jenkkilää , Arizonaa jne. 212milj äänestäjää Joilta Trump Sai 74milj. Aktiivisuus uurnilla oli n.66% Joe voitti ;D mikä oli joen äänien osuus kokonaismäärästä ;D ?
Joko alkaa laskupää raksuttaa....Suomalainen äänestysjärjestelmä on tarkasteltu jo kymmeniä kertoja. Se on yksinkertaisin mahdollinen, kun kaikki lasketaan käsin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ottaa kovasti persun sydämeen
Persuilla sentään vielä on sydän.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Tunnusta pois, että uskosi mukaan maailma luotiin 6000 vuotta sitten.
Ei Raamatussa niin sanota. Ihmiskunta on noin 6000 vuotta vanha.
Anonyymi kirjoitti:
Ei Raamatussa niin sanota. Ihmiskunta on noin 6000 vuotta vanha.
No kerrohan, montako tuhatta vuotta sitten ihmisetön maailma luotiin lahkosi mukaan, jos ihminen luotiin 6000 vuotta sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on toiminut Suomen ulkoministerinä asiallisesti ympäri maailmaa, eikä mistään ole tullut mitään sellaisia viestejä että olisi muka pilannut Suomikuvan maailmalla.
Ei Haaviston hyväksyntä maailmalla eikä kannatus Suomessa muutu miksikään homonvihaajien typerillä valheilla.Haavisto on terroristien ihailija ja haali niitä Suomeenkin.
Haavisto rikollismyönteinen ihminen.
Sai valtavan määrän korruptiota Caruna kaupassa.
Haavisto on vain epärehellinen huijari ja maailman parhaimpia ilmastontuhoajia, lentelee jatkuvasti paikasta toiseen. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Itse asiassa Haaviston toiminnasta ulkoministerinä ei ole kuulunut ulkomailta ainuttakaan poikkipuolista sanaa. Mitään parempaa pohjaa presidentin tehtävään ei oikein voisi kuvitellakaan.
Hänen edeltäjänsä toiminnasta kyllä löytyi ihmettelemistä, kuten osallistuminen abortinvastustajien miekkariin Suomen linjan vastaisesti.Pressana pitää olla rehellinen ja luotettava ihminen, eikä mikään perverssi säädytön muka mies.
Oksettava ajatuskin, pitäisi olla edes jotain säädyllisyyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreät ihan OK.
Vihreiden ääretön tyhmyys ei ole ok!
- Anonyymi
Caruna Pekka ykkösenä uskoo ken tahtoo?🤣🤣🤣
- Anonyymi
Uskotaan.
- Anonyymi
Kylläpä Yle nyt hehkuttaa Haavistoa presidentiksi, suorastaan tunnin välein!!!!
Ei puutu Haavistolta tukijaa kun Yle hoitaa sen veronmaksajien rahoilla!!
Asia on nyt vain niin, ettei Haavistosta voi koskaan tulla presidenttiä, se pitäisi Ylenkin toimittaien tajuta!!- Anonyymi
Tietenkin Haavistosta voisi tulla presidentti, eihän siihen tarvita muuta kuin se että asettuisi ehdokkaaksi ja saisi enemmistön äänistä. Mikä on täysin mahdollinen skenaario.
Te homoja raivoisasti vihaavat olette pieni vähemmistö suomalaisista, eikä teidän äänenne sitä asiaa ratkaise.
"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia." - Anonyymi

"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia."Tottakai.

"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia."Eurobarometrissä on asiaa kysytty näiltä vähemmistöiltä itseltään, silti vain 76 % tuloksena...
- Anonyymi
Kyllä se on kansa joka valitsee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin Haavistosta voisi tulla presidentti, eihän siihen tarvita muuta kuin se että asettuisi ehdokkaaksi ja saisi enemmistön äänistä. Mikä on täysin mahdollinen skenaario.
Te homoja raivoisasti vihaavat olette pieni vähemmistö suomalaisista, eikä teidän äänenne sitä asiaa ratkaise.
"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia."Eli homofoomikot on itikan paskan kokoinen vähemmistö. Hyvä näin
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin Haavistosta voisi tulla presidentti, eihän siihen tarvita muuta kuin se että asettuisi ehdokkaaksi ja saisi enemmistön äänistä. Mikä on täysin mahdollinen skenaario.
Te homoja raivoisasti vihaavat olette pieni vähemmistö suomalaisista, eikä teidän äänenne sitä asiaa ratkaise.
"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia.">"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia."
Eikä tuossa persuista, kristillisistä, äärioikeistosta ja muutamasta kepulista koostuvassa 20 prosentissa ole ainuttakaan, joka ikinä äänestäisi vihreää heteroa. Pekka ei siis menetä homoutensa takia ääniä lainkaan.👍🏼- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin Haavistosta voisi tulla presidentti, eihän siihen tarvita muuta kuin se että asettuisi ehdokkaaksi ja saisi enemmistön äänistä. Mikä on täysin mahdollinen skenaario.
Te homoja raivoisasti vihaavat olette pieni vähemmistö suomalaisista, eikä teidän äänenne sitä asiaa ratkaise.
"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia."Homot ovat luonnottomia ja perverssejä
En luottaisi yhteenkään homoon.
Haavisto on vain terroristeja ja rikollisia suojeleva epärehellinen huijari.
Sai Carunalta miljoonia korruptiota.
- Anonyymi
Naivisto ei ole sukunimi.
- Anonyymi
Eipä mitkään persutrollit pysty estämään, jos vaikka äänestäisimmekin Haavistoa, mikäli on ehdokkaana.
- Anonyymi
Meitä on enemmän, ja Jumala varjelkoon suomen kansaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meitä on enemmän, ja Jumala varjelkoon suomen kansaa.
Älä höpise.
- Anonyymi
Missä kyselyssä Niinistö on ollut??
- Anonyymi
Tuo on sitä ylepaskaa taas. Ei kukaan normaali henkilö halua homopresssa johtamaan Suomea.
- Anonyymi
Homoja raivoisasti vihaavat ihmiset kuvittelevat olevansa normaaleja henkilöitä, vaikka ovat vain pieni vähemmistö.
"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homoja raivoisasti vihaavat ihmiset kuvittelevat olevansa normaaleja henkilöitä, vaikka ovat vain pieni vähemmistö.
"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia."Siinäs kuulitte! Pekka saa 80% äänistä jo ensinmäisellä kierroksella.
- Anonyymi
Normaaleille ihmisille sillä ei ole mitään väliä onko pressa hetero vai homo. Kaikilla on yhtäläinen oikeus hakea kyseistä virkaa.
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen. - Anonyymi
Jokainen joka arvotaan asian tuntemusta haluaa.ja mitä ylepaskaa ? Kokoomuslafka kera persujen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homoja raivoisasti vihaavat ihmiset kuvittelevat olevansa normaaleja henkilöitä, vaikka ovat vain pieni vähemmistö.
"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia."Tottakai.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäs kuulitte! Pekka saa 80% äänistä jo ensinmäisellä kierroksella.
Jees.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaaleille ihmisille sillä ei ole mitään väliä onko pressa hetero vai homo. Kaikilla on yhtäläinen oikeus hakea kyseistä virkaa.
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen.SIIHEN PITÄÄ LISÄTÄ,ETTÄ MYÖS YHDEN NAISEN MIES !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaaleille ihmisille sillä ei ole mitään väliä onko pressa hetero vai homo. Kaikilla on yhtäläinen oikeus hakea kyseistä virkaa.
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen.Normaalina, perheellisenä ihmisenä. EI Suomeen homppelipressaa, ei edusta Kansaamme.
- Anonyymi
Normaali ihminen juurikin haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homoja raivoisasti vihaavat ihmiset kuvittelevat olevansa normaaleja henkilöitä, vaikka ovat vain pieni vähemmistö.
"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia."Näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaaleille ihmisille sillä ei ole mitään väliä onko pressa hetero vai homo. Kaikilla on yhtäläinen oikeus hakea kyseistä virkaa.
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen.Juurikin näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen joka arvotaan asian tuntemusta haluaa.ja mitä ylepaskaa ? Kokoomuslafka kera persujen
Näin. Kokoomuspomo ja 3 persua ylen hallituksessa. Persut eivät ole ajan tasalla missään asiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SIIHEN PITÄÄ LISÄTÄ,ETTÄ MYÖS YHDEN NAISEN MIES !
Eipä sitä lisätä.turhaan huudat. Kelpaisiko Halla ,vaimon pettäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaalina, perheellisenä ihmisenä. EI Suomeen homppelipressaa, ei edusta Kansaamme.
Persut ei ole kansa. Vain pikkuriikkinen osa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ei ole kansa. Vain pikkuriikkinen osa.
Onneksi vihreät ovat vielä paljon pienempi osa. Miksi Mika Aaltola ei suotu ehdokkaaksi? Onko meillä ylin poliittinen valta noin sisäpiiriä, ettei sinne "uutta verta" oteta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi vihreät ovat vielä paljon pienempi osa. Miksi Mika Aaltola ei suotu ehdokkaaksi? Onko meillä ylin poliittinen valta noin sisäpiiriä, ettei sinne "uutta verta" oteta?
Mika Aaltola olisi todella hyvä presidentti ja ulkopolitiikan vahvasti hallitseva. Muutenkin asiallinen ja arvostettava henkilö.
Toivottavasti suostuu ehdolle.!!
Pekkaa en äänestäisi missään tapauksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäs kuulitte! Pekka saa 80% äänistä jo ensinmäisellä kierroksella.
Pekka saa 189% äänistä ja jo ennen ensimmäistä kierrosta kertoo YLE.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaali ihminen juurikin haluaa.
Ei kai pedofiilikään itseään epänormaaliksi koe.
Anonyymi kirjoitti:
Normaalina, perheellisenä ihmisenä. EI Suomeen homppelipressaa, ei edusta Kansaamme.
Kansamme ei kirjoita Kansaa isolla alkukirjaimella, paitsi Tapanin. Et edusta Suomen kansaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mika Aaltola olisi todella hyvä presidentti ja ulkopolitiikan vahvasti hallitseva. Muutenkin asiallinen ja arvostettava henkilö.
Toivottavasti suostuu ehdolle.!!
Pekkaa en äänestäisi missään tapauksessa.Aaltola on sanonut arvostavansa Haavistoa ja Pekan osaamista suuresti. Ellei hän ole itse ehdokkaana, hän äänestää Haavistoa kuten siskonsakin.
- Anonyymi
On tämäkin maa. Eräs kiintiö on vielä täyttämättä.
- Anonyymi
Juu, uranuurtaja, makso mitä makso🤣
- Anonyymi
Bluffia ja vitsi koko gallup.
- Anonyymi
Aina näin kun persuja ei kehuta. Muulloin oikein.
- Anonyymi
Sodoman ja Gomorran muistamme yhä.
- Anonyymi
0litko siellä?
- Anonyymi
Lopun päivinä on kuin oli Nooan päivinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
0litko siellä?
Kyllä, juuri tällä hetkellä.
- Anonyymi
Jo on hinku saada Suomen hyvä imago pilattua.
- Anonyymi
Millä tavalla ulkoministeri Haavisto on lukuisilla ulkomaantoimillaan pilannut Suomen imagon maailmalla? Kerro nyt toki tarkat tiedot tästä kun kerran väität tietäväsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla ulkoministeri Haavisto on lukuisilla ulkomaantoimillaan pilannut Suomen imagon maailmalla? Kerro nyt toki tarkat tiedot tästä kun kerran väität tietäväsi?
Fiksut tajuaa vähemmälläkin. Pöljät ei millään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fiksut tajuaa vähemmälläkin. Pöljät ei millään.
Eli et kyennyt kertomaan yhtään mitään. Voi miten säälittävää typeryyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla ulkoministeri Haavisto on lukuisilla ulkomaantoimillaan pilannut Suomen imagon maailmalla? Kerro nyt toki tarkat tiedot tästä kun kerran väität tietäväsi?
Ei millään lailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla ulkoministeri Haavisto on lukuisilla ulkomaantoimillaan pilannut Suomen imagon maailmalla? Kerro nyt toki tarkat tiedot tästä kun kerran väität tietäväsi?
Ehkä tämä homous ei ole tullut esille ulkoministerikautena, mutta presidentin vaalien lähestyessä asiasta tullaan paljon keskustelemaan ja asia tulee tunnetuksi myös ulkomailla.
Siinä vaiheessa kyllä ihmiset ajattelevat presidentin edustusvirkaa ja Suomen mainetta.
Kyllähän meiltä löytyy edustavia , normaaleja henkilöitä ehdolle. Ei tarvitse maalle moista kuuluisuutta järjestä, että maassa on homopresidentti. Siitä varmasti tullaan keskustelemaan ympäri maailmaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli et kyennyt kertomaan yhtään mitään. Voi miten säälittävää typeryyttä.
Haavisto on huijari. Myi Carunalle sähköverkon ja sai Kataisen ja Urpilaisen kanssa useita Miljoonia korruptiota.
Haalii isis terroristeja meidän riesaksi ja on muutenkin rikollismyönteinen ja huono käytöksinen öykkäri.
Jos tuo skenaario toteutuu,niin maamme olisi täynnä näitä perverrssejä ja luonnottomia olioita.
- Anonyymi
Pekan kannatus nousee 90 asteen kulmassa, vaalit ovat jo käytännössä taputeltu. Muitten on turha edes lähteä ehdokkaaksi itseään nolaamaan. Hallitus voisi taas säätää erityslain ja perua vaalit sekä valita Pekan poikkeuslailla. Säästyisi vaaleihin varatut 60 miljoonaa ja valtakunta saisi edustavan ja komean presidenttiparin.
- Anonyymi
Not my president. Kuten ei saulikaan.
- Anonyymi
Sauli on ollut hyvä presidentti, tunnustettu ulkomaita myöten. Siis on ollut hyvä valinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sauli on ollut hyvä presidentti, tunnustettu ulkomaita myöten. Siis on ollut hyvä valinta.
Äänestin häntä 2 kertaa elämässäni.
- Anonyymi
No Suomen presidentillä ei ole oikeastaan mitään valtaa, joten se on kai se ja sama kuka sitä penkkiä kuluttaa. Noista kolmesta en silti äänestäisi ketään. Sitä paitsi, miksi Mika Aaltola on mukana vaikka on sanoutunut kisasta irti, samoin Sanna Marin. Jotenkin tuntuu että jätän tällä kertaa äänestämättä. En ole vielä nähnyt semmoista nimeä joka "kolahtaa". Täytyisi olla persoona, joka on mieleen kumminkin.
- Anonyymi
Totta. Pressalla ei Suomessa paljoa valtaa ole, joten se ja sama kuka siellä erilaisissa juhlatilaisuuksissa patsastelee ja pönöttää ja pitää jäykän puheen.
Toisekseen presidentti ei voi koskaan edustaa koko kansaa. Esimerkiksi Niinistö oli kokoomuksen edustaja, mutta suurin osa suomalaisista ei äänestä kokoomusta. Niinistö on mies ja puolet kansasta on naisia. Niinistö on hyvin iäkäs ja eläkeikäinen, suurin osa suomalaisista ei ole jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Pressalla ei Suomessa paljoa valtaa ole, joten se ja sama kuka siellä erilaisissa juhlatilaisuuksissa patsastelee ja pönöttää ja pitää jäykän puheen.
Toisekseen presidentti ei voi koskaan edustaa koko kansaa. Esimerkiksi Niinistö oli kokoomuksen edustaja, mutta suurin osa suomalaisista ei äänestä kokoomusta. Niinistö on mies ja puolet kansasta on naisia. Niinistö on hyvin iäkäs ja eläkeikäinen, suurin osa suomalaisista ei ole jne.Presidentin pitää edustaa koko kansaa, ja siksi Saulikin erosi kokoomuksesta. Näin ollen Haavisto joutuu eroamaan SETA:sta, jos tulee valituksi.
- Anonyymi
Ei ikinä siitä homppelista Suomen tuhoajasta pressaa tähän maahan.
Oli myymässä Kemiran lannoitetehtaan ja fosforikaivoksen norjalaisille halpahintaan ja saman tien norjalainen Yaris nosti lannoitteiden hinnat pilviin jo ennen koronaa.
Fortumin myynnissä oli pääpiruna. Perkkuli.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006048741.html- Anonyymi
No te patologiset homovihaajat ette sitä päätä, kun olette pieni vähemmistö.
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No te patologiset homovihaajat ette sitä päätä, kun olette pieni vähemmistö.
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen.Taidat itse olla vähemmistö😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat itse olla vähemmistö😆
On sulla pää umpiluuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No te patologiset homovihaajat ette sitä päätä, kun olette pieni vähemmistö.
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen.Saatana ei vihaa ketään. Äänestäkää häntä.
- Anonyymi
Pekalla suurin ulkopolitiikan kokemus. Että siitä vaan.
- Anonyymi
Pekka puppeli Haavisto, vihermädistä, on esiintynyt maailmalla professorina! Alan professuuriudesta ei tietoa!?
Oikeasti puppelipekka on pelkkä ylioppilas, mikä varmaan suuri saavutus siltä.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/martin/93832-professori-pekka-haavistosta-tutkintapyynto/ - Anonyymi
Ihan normaalia yle paskaa taas.
- Anonyymi
Ja paskat on. Kuka tahansa pitkäaikainen suurlähettiläs on pätevämpi presidentiksi.
- Anonyymi
Pekka voi mennä hinkkaamaan vaikka aasia kunhan siitä ei tule pressaa Suomeen.
- Anonyymi
Kyllä käy. Eikä nuotteja ole tullut mistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pekka puppeli Haavisto, vihermädistä, on esiintynyt maailmalla professorina! Alan professuuriudesta ei tietoa!?
Oikeasti puppelipekka on pelkkä ylioppilas, mikä varmaan suuri saavutus siltä.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/martin/93832-professori-pekka-haavistosta-tutkintapyynto/Mitä siitä. Rakkaani. Ulkopolitiikan tuntemus on rautaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan normaalia yle paskaa taas.
Uiuiui.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja paskat on. Kuka tahansa pitkäaikainen suurlähettiläs on pätevämpi presidentiksi.
Kuka ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä siitä. Rakkaani. Ulkopolitiikan tuntemus on rautaa.
Sitä on Atlantin pohjassa mielin määrin II maailmansodan ajalta.
- Anonyymi
Voiko puppelipekka (vihermätä) ottaa "rouvansa" mukaan muslimimaihin valtiovierailulle Suomea edustamaan?
- Anonyymi
Iha kuin Tynkkynen. Komea mies
- Anonyymi
Naisten ja nuorimpien ikäryhmien suosiossa olevan homo Haaviston oli nimennyt suosikikseen 25 prosenttia vastaajista.
- Anonyymi
Kyllä voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten ja nuorimpien ikäryhmien suosiossa olevan homo Haaviston oli nimennyt suosikikseen 25 prosenttia vastaajista.
Minäkin äänestän Pekkaa. 58 vuotias mies. En pode homofobiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten ja nuorimpien ikäryhmien suosiossa olevan homo Haaviston oli nimennyt suosikikseen 25 prosenttia vastaajista.
Kysely tehty vihreiden puoluekokouksessa ja kysytty 100 henkilöltä. Onhan Haavisto toki sitä mieltä, että gallup = demokratia.
Mika on ehdottomasti paras vaihtoehto noista valittavina olevistavaihtoehdoista. Taitaa vaan maamme poliittinen sisäpiiri estää Mikan mahdollisuudet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iha kuin Tynkkynen. Komea mies
Olemmehan jo niin edistyksellisiä ja epäahdasmielisiä, että voisihan Tynkkynenkin rekisteröidä suhteensa presidenttiparin kanssa, niin saataisiin todella laajapohjainen presidentti-instituutio.
- Anonyymi
Minkä takia Aaltola on mukana gallupissa, vaikka jo edellisen tulosten selvittyä totesi, ettei ole kiinnostunut tehtävästä? Rehn on pökkelö, jolla ei ole edellytyksiä diplomaattisia taitoja vaativaan tehtävään.
- Anonyymi
No kukaan ei ole päkkelimimi kuin Halla.
- Anonyymi
Vaalit ovat vielä edessä, turha alkaa kampanjointia näin aikaisin. Tekemällä tehdään kärkikolmikko. Yhtäkään en noista äänestä.
- Anonyymi
YLE ja Sanoma ovat jo päättäneet kuka Suomilaivan komentosiltaa tulee isännöimään pressanvaalien jälkeen, eikä noita kahta maailmanmahtia voi kukaan vastustaa, olipa kansa mitä mieltä tahansa.
- Anonyymi
Haavisto ei ole minun suosikkini enkä muutenkaan äänestä vihreitä, mutta taidanpa äänestää Pekkaa mikäli asettuu ehdokkaaksi, ihan vain siksi että se ärsyttää niin paljon vastenmielisiä ja typeriä homojenvihaajia.
- Anonyymi
Ootpa meleko typerä, kun haluat suomen presidentin olevan loputtoman vitsailun ja irvailun kohteena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootpa meleko typerä, kun haluat suomen presidentin olevan loputtoman vitsailun ja irvailun kohteena.
Eivät siitä vitsaile ja irvaile muut kuin vastenmieliset ja typerät homonvihaajat, jotka ovat Suomessa ja koko Euroopassa pieni vähemmistö. Suurin osa ihmisistä pitää tasa-arvoisia ihmisoikeuksia itsestäänselvyytenä. Vain vastenmieliset vihanlietsojat ja laitonta syrjintää kannattavat levittävät vihasanomaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootpa meleko typerä, kun haluat suomen presidentin olevan loputtoman vitsailun ja irvailun kohteena.
Sittenhän pitäisi valita Paavo Väyrynen.
- Anonyymi
Homovihaajat elää keskiajalla vielä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootpa meleko typerä, kun haluat suomen presidentin olevan loputtoman vitsailun ja irvailun kohteena.
Vain te vanhat persut vitsailette. Mistään maailmalta ei ole vitsejä kuulunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät siitä vitsaile ja irvaile muut kuin vastenmieliset ja typerät homonvihaajat, jotka ovat Suomessa ja koko Euroopassa pieni vähemmistö. Suurin osa ihmisistä pitää tasa-arvoisia ihmisoikeuksia itsestäänselvyytenä. Vain vastenmieliset vihanlietsojat ja laitonta syrjintää kannattavat levittävät vihasanomaansa.
Aivan näin.
- Anonyymi
En ole homo vihaaja mutta vihaan setämiehiä joita kiinnostaa alle kaksi kymppiset.
Hyi!! - Anonyymi

En luottaisi homoon missään nimessä ja se on myös oikeuteni.
Jos Haavistosta tulisi pressa, niin sitä en arvostaisi millään muotoa.
Voisin todeta, että meillä ei nyt ole presidenttiä, vaan joku outo hyypiö, johon ei voisi luottaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homovihaajat elää keskiajalla vielä.
WOKE on kuollut jo syntyessään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole homo vihaaja mutta vihaan setämiehiä joita kiinnostaa alle kaksi kymppiset.
Hyi!!Oi ihanaa, miuta kiinnostaa ihan valtavasti tulevat hirmupippalot Mäntyniemessä joiden rinnalla nykyisen vt. pääministerinnan sekoilut kalpenevat mennen tullen. Don't Tell Mama!
- Anonyymi
Tarkoitushakuinen tutkimus , tilaajan mieleinen . Ihmisestä jonka työt jäävät puolitiehen tai peräti aloittamatta . NOOOO silloin ei tee virheitä .
- Anonyymi
Samaa sarjaa kuin Suomen naurettava feikkigällyppi Natosta. Uskoo ken tahtoo mutta nähtäväksi jää kuka vuonna 2024 pressaksi valitaan.
- Anonyymi
Siitä vaan esittämään todisteet siitä että kyse olisi ollut feikkigallupista.
Mutta eihän sinulla ole mitään muuta kuin tyhjää inttämistä.
Ei mitään todisteen tapaistakaan.
- Anonyymi
on tää kansa sekasin jos paskaröörin hinkaajastavtuleepressa. voi mitä varten suomen nuori sotilas anto uhrinsa .?
- Anonyymi
Olet fossiili persu. Kielenkäyttökin sen kertoo.
- Anonyymi
Pekka ei ole edes armeijaa käynyt. En arvosta miehen kanssa eläjää, valitettavasti. Hän voi valita minkä muun viran tahansa, mutta tuon kunniahimoisen haaveen hän voi jättää, jotta joskus olisi presidentti.
Melko ällöttävä ajatuskin.
- Anonyymi
Täysin pätemätön hoitamaan ulkopolitiikkaa. Kun Venäjä aloitti erikoisoperaation Ukrainassa, pelästyi ja luuli, että Venäjä on hyökkäämässä Suomeen seuraavalla viikolla. Presidenttiys ei ole paikka höpönassuille.
- Anonyymi
Hahahahahaaaaa.
- Anonyymi
Onko osavaltio suomi valmis homo presidenttiin?
- Anonyymi
Kyllä on.
- Anonyymi
Vihervassarimedian myllytys alkaa taas kolmannen kerran. Onneksi 75% äänestää jotain muuta. Sähköhommien jälkeen en kehtaisi itseäni esittää . Ylioppilas sivari.
- Anonyymi
Voi kun sua hatuttaa.
- Anonyymi
Haavisto lennätti salaa Al-holin isis terroristeja tilauslennolla suomeen.
Asiaan liittytyrn Haavisto maalitti virka miestä yrittäessään saada hänet tekemään laittomuuksia.
Haavisto ajelee katumaasturillaan täysin holtittomasti muiden henkeä halveksien
Caruna munaus harteillaan.
Vaikka Yle kolmannen kertaa yrittää, Haavistolla ei mitään jakoa pressaksi- Anonyymi
Älä höpise.
- Anonyymi
Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen media, jonka vaikutusvalta muihin medioihin ja heidän muuttuneeseen uutisoitiin nähtiin viime kesänä bile-Sannan tapauksessa tulee estämään Haaviston valinnan presidentiksi.
Seiska pitää (onneksi) huolen siitä ettei ISIS-Caruna Pekasta tule maamme presidenttiä Niinistön jälkeen.- Anonyymi
Ai typerät seiskan lukijat päättää ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai typerät seiskan lukijat päättää ?
Onhan se vaikutusvaltainen poliittinen media. Vai etkö muista miten seiska pakotti kaikki muutkin kotimaiset mediat uutisomaan viime kesänä Marinista, pitämään tämän tiedotustilaisuuden ja julkaisemaan YLEn pääuutissa #jauhojengi videot?
Vaikka sinä olisit elitistinen snobi, niin seiskalla on iso vaikutusvalta ja se muovaa sitä miten ja mistä muukin kotimainen media uutisoi poliitikoista.
- Anonyymi
Suomessa kuitenkin 95% ihmisitä uskoo perinteisiin terveisiin arvoihin, ei pride, trans muusukupuolinen huuhaahan
- Anonyymi
Suomessa suuri enemmistö pitää tasa-arvoisia ihmisoikeuksia kaikille itsestäänselvyytenä. Pieni vähemmistö harjoittaa vihapuhetta ja laitonta syrjintää.
"Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia."
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen. - Anonyymi
Olet täysin väärässä. Tavion helmitaulullako laskit prosentit ?
- Anonyymi
Suurin osa suomalaisista on täysin jumalattomia ja uskoo HeSariin ja YLE:en kuin ryssä Pravdaan.
- Anonyymi
Carunan sähkölaskujen maksajat äänestää Haavistoa ?
- Anonyymi
Jos tämä on suunta, niin Suomen kansa on järkivähänsä menettänyt?
Mutta on se mahdollista, ettei iso joukko suomalaisista välitä yhtikäs mitään siitä kuinka gallup johdossa oleva on tuonut mm. Al Holin leiriltä Isis taistelijoiden heiloja lapsineen ja syyllistynyt valtuuksiensa ylittämiseen kuten tuolloin kerrottiin.
Toisaalta: kun tuo Aaltola ei tunnu lähtevän kisaamaan sinänsä melko turhia kuluja aiheuttavasta virasta, niin eipä tuossa loppujen joukossa ole yhtään suoraselkäistä suomalaista!- Anonyymi
Paitsi jos Jussi Halla-Aho oikeasti yrittää? Hänelle voisin ääneni antaakin koska on "oikeusvaltion" sortama yksilö kyseenalaisin perustein.
Haavisto on kyllä tehnyt viimeaikoina tärkeän näköisenä itseänsä tykö nato asioissa ja mitä ilmeisimmin juuri tätä tarkoitusta varten.
Mitä mätäYle kannattaa, suomalaisten kannattaa miettiä tarkoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi jos Jussi Halla-Aho oikeasti yrittää? Hänelle voisin ääneni antaakin koska on "oikeusvaltion" sortama yksilö kyseenalaisin perustein.
Haavisto on kyllä tehnyt viimeaikoina tärkeän näköisenä itseänsä tykö nato asioissa ja mitä ilmeisimmin juuri tätä tarkoitusta varten.
Mitä mätäYle kannattaa, suomalaisten kannattaa miettiä tarkoin.Hallakadon kannatus on jossain 7 prosentin tuntumassa eikä siitä millään konstilla nouse. Pekan kannatus on kolminkertaienn siihen nähden ja sekös persua niin kiukuttaa.
- Anonyymi
Ne lapsetko terroristeja ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi jos Jussi Halla-Aho oikeasti yrittää? Hänelle voisin ääneni antaakin koska on "oikeusvaltion" sortama yksilö kyseenalaisin perustein.
Haavisto on kyllä tehnyt viimeaikoina tärkeän näköisenä itseänsä tykö nato asioissa ja mitä ilmeisimmin juuri tätä tarkoitusta varten.
Mitä mätäYle kannattaa, suomalaisten kannattaa miettiä tarkoin.Miksi Yle on mätä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallakadon kannatus on jossain 7 prosentin tuntumassa eikä siitä millään konstilla nouse. Pekan kannatus on kolminkertaienn siihen nähden ja sekös persua niin kiukuttaa.
Niin kiukuttaa. Hallasta ei pressaa tule. Sillehän nauraisi heinäseipäätkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallakadon kannatus on jossain 7 prosentin tuntumassa eikä siitä millään konstilla nouse. Pekan kannatus on kolminkertaienn siihen nähden ja sekös persua niin kiukuttaa.
En missään tapauksessa Halla-Ahoa äänestäisi. Ei presidenttiainesta lainkaan. Malla pitää olla edustava presidentti, ilman mitään rasittavaa erikoismainintaa ja homous on kyllä sellainen maininta, että arvostusta vie alakanttiin.
Ällöttävä ajatuskin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne lapsetko terroristeja ?
Lapsi uskoo ja tekee, mitä opetetaan. Sen ovat Israelin arabit näyttäneet toteen. TNT-reppu selkään ja menoksi suoraan paratiisiin yli juutalaisten ruumiiden.
- Anonyymi
Homot eivät pääse esim, Qatariin. Kuolema odottaa, runsaasti tälläisiä maita. Ei toimisi ei.
- Anonyymi
Tynnyrissä kasvanut ei ilmeisesti ole kuullutkaan diplomaattisesta koskemattomuudesta. Haavisto on ulkoministerinä vieraillut monissa maissa joissa homous on periaatteessa lailla kiellettyä, ilman mitään ongelmia. Katsohan tietämätön, kun toisen valtion virallisilla vierailuilla olevilla ministereillä ja valtionpäämiehillä on itsestäänselvä diplomaattinen koskemattomuus.
- Anonyymi
Ei sinne pakko ole mennä. Sinne voi mennä muu ministeri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tynnyrissä kasvanut ei ilmeisesti ole kuullutkaan diplomaattisesta koskemattomuudesta. Haavisto on ulkoministerinä vieraillut monissa maissa joissa homous on periaatteessa lailla kiellettyä, ilman mitään ongelmia. Katsohan tietämätön, kun toisen valtion virallisilla vierailuilla olevilla ministereillä ja valtionpäämiehillä on itsestäänselvä diplomaattinen koskemattomuus.
Näin. On .Eikä kukaan ole valittanut Haavistosta missään maassa.
- Anonyymi
Eikös helenin johdossa ole vihreä vaikuttaja. Sähköhommat kiinnostaa vihreitä.
- Anonyymi
Presidentin pitää yhdistää kansa EI JAKAA SITÄ! Eikö siinä ole selvä syy, ei mitään homoja vastaan mutta ihan oikeasti hei!
- Anonyymi
Tarkoitatko että sillai hienosti miten Trump on yhdistänyt amerikkalaiset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko että sillai hienosti miten Trump on yhdistänyt amerikkalaiset?
Et tajunnut voi voi.
- Anonyymi
Te persuthan jaatte suomea. Menkää muualle.
- Anonyymi
Hyvin sanottu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et tajunnut voi voi.
Sinä nyt et tajua voivoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te persuthan jaatte suomea. Menkää muualle.
Että sää jaksat, joka toinen kommentti on sinun lapsellista Persu höpinää. Tietääkö äitisi, että täällä kirjoittelet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä nyt et tajua voivoi.
Sinä taisit suuttua kun osui oikeaan ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko että sillai hienosti miten Trump on yhdistänyt amerikkalaiset?
Trumpin kautta me näimme, miten jakautunut kansakunta USA on ja on ollut; ei Trump sitä aiheuttanut. Pitää muistaa, että kansan enemmistö valitsi hänet, ei CNN eikä BLM.
- Anonyymi
Kaikki kolme ovat jotenkin vastenmielisiä ehdokkaita. Ei nykyinenkään häävi ole mutta häneen on jo tottunut. Olisiko siis Niinistö kolmannelle kaudelle lakimuutoksen kautta?
- Anonyymi
Ei salea enää, hän varmisti asian uudenvuoden puheellaan !
- Anonyymi
Kuka tahansa muu kuin Haavisto; ihan Suomen tulevaisuuden takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei salea enää, hän varmisti asian uudenvuoden puheellaan !
Eiköhän hän itse ole päättänyt omasta tulevaisuudestaan.-
- Anonyymi
Ylioppilas Haavistolla liian vähän koulutusta kyseiseen virkaan. Kyllä pressalla pitää olla joku korkeakoulututkinto takanaan. Olli Rehnillä tohtorin koulutus ja Haavistolla ei mitään. Suomesta tulee on hölmölandia jos Haavistosta tulee pressa.
- Anonyymi
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen.Kylä ja juuret syvällä Suomen mullassa. Ei kukaan ulkomaalainen sovi Suomen keulakuvaksi. Presidentin pitää näyttää semmoiselta kun kansakin on, me olemme valkoihoinen kansa alun perinkin. Nyt vasta ollut muotia tuoda mustempaa väkeä muualta, mutta he eivät ole suomalaisia, vaikka kansalaisuus olisikin. Eivätkä ikinä voi tuntea samaa rakkautta Suomea kohtaan kuin me joiden esi-isät ovat rakentaneet tämän kauniin maamme. Ja jotka ovat hengellään maatamme puolustaneet ja kaatuneet. Niinistö n ollut hyvä presidentti, mutta eläkkeelle siirtyminen sallittakoon hänelle. Hän joutui vaikeaan paikkaan virkansa loppumetreillä. Hänestä huokuu rakkaus maatamme kotaan.
- Anonyymi
Et tiedä kenenkään maailman päättäjän koulutusta. Ei koulutuksella vaan kokemuksella hommat hoidetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen.Tämä oli jo neljäs kerta tällä palstalla, kun tuon ainoan järkevän mielipiteesi osasit taas kirjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Presidentille on Suomen laeissa tasan yksi kelpoisuuehto:
Tasavallan presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen.Häpeäisin, jos Suomi saisi HOMOpressan. Maailma luulisi, että Suomessa kaikki miehet ovat homoja, kun ei löydy normaalia maan päävirkaan.
Voi kauhistuksen kauhistus!!!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Häpeäisin, jos Suomi saisi HOMOpressan. Maailma luulisi, että Suomessa kaikki miehet ovat homoja, kun ei löydy normaalia maan päävirkaan.
Voi kauhistuksen kauhistus!!!!!!!Samoin. En kehtaisi sanoa, että olen suomalainen, jos H Haavistosta tulisi pressa. Joutuisi heti pilkan kohteeksi maailmalla.
Kyllä siinä Suomen maine pilaantuisi homouden myötä. Yäk! - Anonyymi
Onhan Suomen nykyhallituksen johdossa henkilö, jonka meriitit ja kompetenssi sekä yleissivistys taitavat olla pääasiassa Max Factorin ja peruskoulusivistyksen varassa.
- Anonyymi
Ei kai raisti tynkkynen voi olla edes ehdokkaana? Jos persuista joku ehdokas pitää saada niin kait se sitten on Halla-aho, vaikkei tietenkään ole mitään mahiksia pressaksi.
- Anonyymi
Mediajumputus alkaa. Tämä on nähty jo pari kertaa mitä se sisältää.
- Anonyymi
Silmiinpistävää jo ennen näitä kyselyitä on ollut Ylen ja Hesarin toimet Haaviston naaman pitämiseksi esillä kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
ISIS terroristeja ja heidän jälkeläisiään maahan tuonut viherterroristi Haavisto on jo lähtökohtaisesti täysin epäpätevä mihinkään vaativaan tehtävään.
Arrvoliberaalit vihervasemmistolaiset taustavoimat muokkaavat tästä heidän arvojensa mukaisesta pellestä uskottavan oloista, muokkaamalla isolla rahalla hänen ulkoista imagoaan .
Taitavasti kirjoitetut tyhjänpäiväiset kommentit eivät varmasti lähde hänen ajatuksistaan, vaan ovat huolellisesti ulko opittuja ammattikirjoittajien luomaa sanomaa.
Haavisto on Vihreää myrkkyä suomalaisille arvoille ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnille.
Älkää unohtako kuka toi ISIS-terroristit elämään meidän rahoillamme tänne suomeen.
Heidän jälkikasvu lienee merkittävässä osassa nuorten katujengejä.
Haavisto on ulkoministerin valtuuksia käyttäessään vastuussa, yhdessä silloisen vihreän sisäministeri Ohisalon kanssa.
Voiko järkyttävämpää pelleä olla presidenttiehdokkaana kuin vihreiden Haavisto!- Anonyymi
Kyllä se Sipilä persuineen toi kansainvaelluksen. Pari äitiä lapsineen ei ole mikään iso porukka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se Sipilä persuineen toi kansainvaelluksen. Pari äitiä lapsineen ei ole mikään iso porukka.
Sipilä, Orpo, Soini. Mamut Suomeemme haalasi.
- Anonyymi
Ei me mitään hinuri Pekkaa tarvita
- Anonyymi
Tuo on Miehen puhetta😻
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on Miehen puhetta😻
Pikkumiehen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikkumiehen.
Mies se on pienikin sellainen. Sitten on myös pikkunaisia. Sen kirjoitti Louisa May Alcott.
- Anonyymi
Rahtaa koko maailman tännekin loisimaan
- Anonyymi
Suomeenkin on nyt tullut tämä katujengi-ilmiö, johon kuuluu rikollisuutta.
- Anonyymi
Siis persut rahtasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis persut rahtasi
Kukas sinun työpaikallasi siivoaisi, tai ajaisi bussia, jos sinun täysin fiktiiviset päiväunesi maahanmuuttajattomasta Suomesta toteutuisi?
- Anonyymi
Missä Muut ehdokkaat?
Eikö löydy Halla-Ahoa, Purraa, Väyrystä???
Eikö se Aaltola yms ilmoittanut ettei lähde kisaan?
En äänestäis noista ketään, Pekkaa vähiten🤣
Jos Pakko valita noista, Reeni😅- Anonyymi
Ei tietenkään Hallaa. On vain persujen suosiossa.
- Anonyymi
Laatuhuoramedian tilaustutkimukset huuhaata
- Anonyymi
Seiska on huuhaata.
- Anonyymi
Ja 13 residentti tuosta leivotaan ei hyvältä vaikuta suolen tulevaisuus?😵😵
- Anonyymi
Muuta pois.
- Anonyymi
Avaaja unohti linkin kyselyyn. Täältäkin moni varmaan osallistuisi siihen mielellään.
- Anonyymi
Neropatti haluaisi osallistua kyselyyn joka on jo tehty ja suljettu. Varmaan neropatti haluaisi myös osallistu edellisiin vaaleihinkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neropatti haluaisi osallistua kyselyyn joka on jo tehty ja suljettu. Varmaan neropatti haluaisi myös osallistu edellisiin vaaleihinkin?
Aha? Vaalitkin voidaan sitten käydä valmiiksi ylen toimittajien kesken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aha? Vaalitkin voidaan sitten käydä valmiiksi ylen toimittajien kesken.
Kokoomusjohto lapsi pieni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aha? Vaalitkin voidaan sitten käydä valmiiksi ylen toimittajien kesken.
Näinhän esimerkiksi USA:n media asian ymmärsi, kun kansa valitsi Trumpin presidentiksi. On väärin, että kansan mielipide ajaa "tiedoitusvälineiden" vallan ohi!
- Anonyymi
Hinurit mäntyniemessä mitä vit..
- Anonyymi
Heh…
- Anonyymi
Höpsö oot.
- Anonyymi
En äänestä Haavistoa, jo ihan sen vuoksi, että puoliso on saanut tuomion naisen rusikoimisesta. Ja en äänestä enää vihreitä muutenkaan äänestettyäni heitä 1980-2010.
- Anonyymi
Olen fiministi, ja siksi haluan Mäntyniemeen tottelevaisia puudeleita.
- Anonyymi
Tässä on psykologisesti kyse vain siitä, että heteromiehillä on psykologinen tarve nöyrtyä vain alfauros-johtajalle joka on hetero. Pekka ei ole alfauros eikä hetero, siksi koko juttu kismittää heteromieskansaa. Pekan nouseminen presidentiksi saisi aikaan paljon negatiivisia psykologisia reaktioita heteromiehissä. Toisaalta heteromiehille kelpaa naisjohtajalle nöyrtyminen ja heteromies voi perustella sitä masokistisilla seksuaalisilla vaikuttimilla.
- Anonyymi
eka kerran kun huomasin Haaviston eduskunnassa, ihmetrttelin miten noin fiksu mies on kansanedustaja ja en ole huomannut, todella hyvä ehdokas presidentiksi 👍
- Anonyymi
Katsoitko "sillä silmällä". Eihän pressan hommaan mitään pätevyyksiä tarvita, riittää, että on suosittu, siis gallupeissa.
- Anonyymi
Odotan sitä kun Allaah saapuu linnan juhliin kättelemään ja kumartelemaan Pekalle ja Antoniolle….
- Anonyymi
Ja Putin.
- Anonyymi
Ihan varmasti äänestän Haavistoa ,jos on ehdolla.
- Anonyymi
Sama täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama täällä.
En ihmettele.
😅🤣 - Anonyymi
Minä en äänestä Haavistoa vaikka hän ei olisikaan ehdolla.
- Anonyymi
En jaksa enää oikein Haavistosta innostua, mutta Rehn taas on niin harmaa ja uneliaan oloinen. Jos nyt joku vielä nousisi heitä haastamaan, kun Aaltolakin kieltäytyi.
- Anonyymi
Mulle Peksu on liian vanha ja väsynyt. Jotain viriilimpää pitää saada.
- Anonyymi
Tässä on kyseessä katala juoni,joka toimii niin,että kerätään harmaita ja uneliaita ehdokkaita,jotka eivät itsekään näytä haluavan presidentiksi. Aaltola on kerännyt kansansuosiota,mutta ei ryhdy ehdokkaaksi. Tätä johdetaan suurella rahalla ehkä Ruotsin homopiireistä käsin. Haavistosta Yle julkaisee nuorekkaita kuvia ja lammasmainen kansa äänestää. Jos ei äänet riitä,niitä lisätään. Kohta on karvaranne kättelemässä juhlavieraita. Presidentti on arvojohtaja,jolla suuri merkitys. Jos ulkoministerinä holhosi Isis-porukkaa,niin myös jatkossa tekisi. Muistakaa myös miten esim. Rock Hudsonille kävi,ei kukaan ole nuori ja terve ikuisesti. Nautinnonhaluinen elämä varsinkin vaatii veronsa. Opinnot jäivät,kun pyöri ympäri Eurooppaa.
- Anonyymi
Eipä tuo haittais vaikka on homo, vaikken niistä kovin edes pidä, mutta kun on vielä globalisti, homo-globalisti, ei saakeli!
- Anonyymi
Ei ole yhtään ehdokasta mitä äänestäisin!!!!.......
- Anonyymi
Onko pakko olla presidenttiä ollenkaan jos tehtävään sopivaa ei ole. Antaa eduskunnan hoitaa presidentinkin tehtävät. Eihän presidentillä muutenkaan juuri valtaa ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko pakko olla presidenttiä ollenkaan jos tehtävään sopivaa ei ole. Antaa eduskunnan hoitaa presidentinkin tehtävät. Eihän presidentillä muutenkaan juuri valtaa ole.
Toivottavasti ilmestyy joku oikein pätevä "musta hevonen", jota voisi hyvällä mielellä äänestää. Sellaisesta on jo ennusteltu. Odotan kovasti tuollaisen ilmestymistä!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko pakko olla presidenttiä ollenkaan jos tehtävään sopivaa ei ole. Antaa eduskunnan hoitaa presidentinkin tehtävät. Eihän presidentillä muutenkaan juuri valtaa ole.
Putin presicentiksi!
T: Valta Kuuluu Venäjän Kansalle.
- Anonyymi
Hunnttailin tässä,, että onhan meille alamaisille ihanaa aikaa kun pekka panee perscescen.
- Anonyymi
Haavisto edustaa suomalaisille ja suomelle äärimmäisen haitallista viherideologiaa.
Vihreiden huuruisen sumealla ideologialla on jo tuhottu hyvinvointiamme yhteiskuntamme velkataakkaa lisäämällä, ajamalla järkevä ja vakaa energiatuotanto alas ja heikentämällä terveydenhuoltoa.
Sen sijaan vihreä ideologia on avannut suomalaisten verovaroin kustannettavat sosiaalipalvelut terroristeja ihannoiville al-Hol ISIS-terroristeille (Pekka Haavuisto ja Maria Ohisalo Vihreistä olivat tästä päättävässä roolissa) sekä muiden rahoilla eläville haittamaahantulijoille.
Haittamaahantulijoiden jälkikasvu on aiheuttanut merkittävän väkivallan uhan katujengien muodossa. Vihreiden suosimilla "kotouttamistoimilla" ei ole mitään vaikutusta väkivallan suitsimiseen, päinvastoin.
Miten on ikinä mahdollista että varsinkin arvoliberaalit naisäänestäjät ovat täysin sokeita näille suomen hyvinvointia ja turvallisuutta heikentäville Haaviston teoille?
Suomi ei voi koko maailmaa pelastaa, mutta Vihreän ideologian kautta tuhoamme oman maamme.
Haavisto on politiikan irvikuva.- Anonyymi
Puhut asiaa, niitä harvoja kirjoituksia tässä...
- Anonyymi
Minulle Vihreät ovat vain vihollisia ja epärehellisiä huijareita.
Haavistokin on Suomen paras ilmastontuhoaja. Jatkuvasti lentelemässä sinne ja tänne.
Vaati kuitenkin muilta ilmastonsuojelemista ja on itse se huonoin esimerkki.
- Anonyymi
Haaviston sopii jatkaa Ulkoministerinä, mutta ei Presidentiksi käy, ei sitten ollenkaan.
Ei mene ääneni Pekalle ! - Anonyymi
Haaviston pitäisi tajuta ja luopua.
Hänestä on tullut uusi paavoväyrynen. 🤣🤣🤣- Anonyymi
Tuo kommentisi kertoo sen että et ymmärrä politiikasta yhtikäs mitään. Tuskin mistään mitään.
- Anonyymi
En äänestäisi kun ei kukaan ole järkevä seuraavaksi Presidentiksi
- Anonyymi
mutta voi myös äänestää, ettei vastenmielisimmästä mahdollisesta tulisi sellaista.
- Anonyymi
Ei kai nyt kukaan tosissaan usko, että Haavisto olisi "suosituin"?
Sanomatalon mielikuvamanipulointia, ei mitään muuta.
Rehn on asiallisin ja osaavin. Taidan ehkä sittenkin äänestää eduskuntavaaleissa ja antaa eka kertaa ääneni kepukoille. Vaikka Väykälle...? - Anonyymi
Haavisto ikuinen KAKKONEN.
B-Kakkos gategoria on leimallista alan poitsuille. - Anonyymi
Vaseliininkatkuinen iljettävä hompstendeeripoikuli. Ja "maan äitinä" kolumbialainen ostettu katulapsi.
Tätä mä oon aina halunnu.
Meille nauretaan Euroopassa jo nyt. Mites tän jälkeen?
Buaahhaahhaaaa.- Anonyymi
Oikeesti toivon että Haavistosta tulee pressa, se on ihan oikein tälle junttinääliö Valtiolle.
Äänestän Pekkaa ihan vittuillakseni persuille ja kokkareille. Tehkää samoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeesti toivon että Haavistosta tulee pressa, se on ihan oikein tälle junttinääliö Valtiolle.
Äänestän Pekkaa ihan vittuillakseni persuille ja kokkareille. Tehkää samoin.Samasta syystä, toivon että Putinista tulee Suomen hallitsija.
- Anonyymi
Jos ihan asiallisesti katsotaan niin Haavisto hoitanut UM pestin hyvin. Taitaa ja tietää homman.
Sitä ei ollut vaikea arvata mikä teema täällä suomimätä24 : ssä nousi päällimmäiseksi. Kertoo keskustelijoiden älyn tason. Tai tarkemmin , tasottomuuden.
Vaalit kertoo sitten aikanaan missä mennään. - Anonyymi
Myös Haaviston kakkonen on suosittu.
- Anonyymi
Luulis,että niin älykäs olis suorittanut ne valtiotieteen tentit. Vai onko vain ovela,eikä älykäs.
- Anonyymi
Juu ei suomen kansa niin tyhmä ole että jonkun puppelin valitsee, voin jopa veikata sitä jos siitä tulee " presidentti" loppuu siihen myös suomen natoilut. Juu kyseltiin tuhannelta "ihmiseltä", niin yle ja muut valtamediat puhuvat jo koko suomen suulla.
- Anonyymi
Kaikkein hauskin satusetä on Mika Aaltola hänen lausuntonsa mukaan Venäjän olisi pitänyt hävitä sota jo heti alkuunsa ja mitä lööperiä tämä Aaltola veistelikään aina uutisissa entisestä presidetti Trumpista.
Tätä satusetää me nyt oikeasti kaivataankin tänne hölmöläämme, kun jo koko hallituskin on täysin umpi hölmöjä.
Tietysti toinen umpi homo torvelo on ministeri Pylly-Pekka jota naiset kovasti ihanoivat ja pitävä söpönä pupu poikanaan josta sitten tulee hölmöläämme presidentti.
Paras valinta kuitenkin on Olli Rehn. - Anonyymi
"Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä."
Mistä poistot johtuu ?- Anonyymi
Säännöistä.
- Anonyymi
Ylen kyselyt,kuka uskoo.
- Anonyymi
Minä en usko mitään politiikkaa koskevaa uutista Yleltä. Fake newsien johtava media Suomessa.
- Anonyymi
Vale, emävalhe, gallup.
Suomessa pitäisi kaikki gallupit ehdottomasti kieltää, sillä osaa kansalaisista voidaan sen avulla viedä, kuin sitä kuulua pässiä narussa. Suomalaiset eivät uskalla olla omaa mieltä, eivät halua, että vaaleissa heidän äänensä menee hukkaan, siksi pitää äänestää edes jotakin "julkkista", ettei vaalien jälkeen tule itku silmään. - Anonyymi
Ei usko kukaan. Yhtä uskottavaa kuin että "suomen kansan mielipidettä edustaa" on 1969 kpl kehäkolmosensisäpuolella galluppiin vastannutta. Ei täällä oikeasti kukaan sitä Natoakaan halua. :D ei voi uskoa sanaakaan enää mitä yksimedia kertoo.
- Anonyymi
Ja gallupin teki Yle, tietenkin! Huomaa tämä, Yleen ei luoteta se on puolueellinen kanava.
Ei Haavistoa äänestetä presidentiksi vaan Olli Rehn, Suomen maineen takia! - Anonyymi
Joo, ilman muuta vihreä homopresidentti on suomalaisten unelma. 😄
Tulokset julkaistu suoraan USA:sta, mädätysten kehdosta.- Anonyymi
Juuri sen takia suomalaisia pelotellaan venäläisellä informaatiosodalla ja valheellisilla RT-uutisilla, koska itse niin tekevät koko ajan!! USA on Suomelle vihamielinen suurvalta, jonka vallassa on uskonto, joka ei kestä päivänvaloa.
- Anonyymi
Suomalaisten kannattaisi tiedostaa, että USA käy vihamielistä mädätyssotaa Suomessa. rauhan aikana mädättävät yliopistomme, oikeuslaitoksemme ja jopa poliisivoimat. Suomen kansallisvaltiota ei kohta enää ole. Kannattaa äänestää edes Perussuomalaisia, jos ei muuta näkyvää voi tehdä asialle.
- Anonyymi
Ja mitä v*ttua se NATO:n keskus tekee Helsingissä, jos vieraan vallan vaikuttaminen on paha asia? Sen toimintaa ei saa edes tutkia eikä epäillä rikoksista. Erityislailla suojattu. Miksi vastaavaa sopimusta toimia Suomen alueen sisällä ei ole tehty Venäjän kanssa?
- Anonyymi
Olisi kauheata jos suomessa oli homo presidenttinä! Ei voi, kuka ihme näitä galluppeja tekee, ei varmaankaan meidän normaalien ihmisten kekellä.
Olisihan se hävetttävää jos uudenvuoden juhlissa kaksi miestä käsikädessä kättelisi normaaleita ihmisiä. En hvyäksyisi, minun verorahoistani ei moisen ihmisen elantoa maskella ja aamias rahoja.
Jos normaaleilta ihmisiltä kysyttäisiin niin kalluppi olisi normaali.
Ihan sama mitä ihmiset ovat kunhan ei ´vät valtion näkyvissä viroissa. Avioliitto on naisen ja miehen välinen, on hävettävää moinen pelleily. - Anonyymi
Ihan hyvä tyyppi,mutta seksuaalinen suuntaus ei käy oikein tuohon virkaan. Siintä tulee eittämättä ongelmia jatkossa..valitan.
- Anonyymi
Morjensta Tampereelta! -Johdistaako Aku?
Kysy vaikka Marinilta ja Orvolta. Onko kasvoille leviävä sinipuna ratkaisu tähän vääryyteen? Voisiko väärät vastaajan oikeusturvasta piittaamattomat ja riippumattomat pelit saada korjatuiksi ja väärin tuomittuja autetuksi säälliseen elämään?
Juu juu, poikien pippelien koettelua ja pyllyille läpsimistä, suukottelua ja halaamista, sylissä pitämistä ja hemmottelua tekevät vain naiset naureskellen kaveriporukoissakin, eli äidit ja äidin naiskaverit. Sehän ei ole seksuaalista? Vaan eheyttävää kasvatusta?
Miehelle ei voi velvoittaa edes vaippojen vaihtoa ja kakan pesua pois lapselta. Se käytäntö sopinee tosin hyvin meihille. Hajuhermoja kun ajattelee. Tämä on vakava varoitus miehille!!! Monet ovat tuon vuoksi jättäneet kertomansa mukaan menemättä avioliittoon, kieltäytyneet hankkimasta lapsia tai ulkoistaneet lastensa kasvatuksen yksiomaan perheen feministeille. Miessakit Ry:stä voit saada lisätietoja tästäkin aiheesta. Sehän on feministidiktatuurissa seksuaalista hyväksikäyttöä avioerotilanteessa lasten yksinhuoltajuuskiistoja ratkottaessa. (Pekka Santtila, älä valehtele Oikeuspsykologia kirjassa ettei näin oikeustapauksia ratkottaessa olisi käytäntö! Äläkä valehtele, ettei yksityisen terapeutin allekirjoittamattomia tai bulvaanin allekirjoittamia ja johdateltuja haastatteluja ilman puolustukselle litterointia ja vastavuoroista diskurssia, voida käyttää miestä vastaan räkäisen naurun kera (nauhoitettu) miehen stigmatisoimiseksi koko loppuelämäksi ja väärän tuomion näyttönä oikeusprosessissa ja päänäyttönä. Voin todistaa, että noin on toimittu.) Erityisesti salaisiksi julistetuissa oikeudenkäynneissä ja salaisiksi julistetuissa ratkaisuissa, syyteoikeuden vanhentumisesta huolimattakin ja keksimällä juttuja ja hyväksymällä ilman mitään näyttöä prosessin aikanakin useaan kertaan muutettuja muistikertomuksia yli 20 vuoden takaa miestä vastaan. Täh? joo, se on lainvastainen menettely, mutta mies on puolustuskyvytön tuota törkeää väärinpelaamista vastaan. Vai kohautatko vain olkapäitä ja naurat miehen kohtalolle vahingoniloisesti. Jos niin on, olet sydämetön valheen ja vääryyden kannattaja. Ja mies oikeusmurhan uhri. Oikeusmurha on murha!!!
"Melkein kaikki ostavat nyt 5g-puhelimen – mutta tele¬operaattori esittää tiukan kysymyksen. Vuosi 2022 merkitsi 5g-yhteyksien läpimurtoa, mutta palvelut ovat vielä vähissä." IL /IS
Miten niin vähissä? Isoveljen edunvalvontaa ja muuta valvontatyötä 5 G helpottaa monipuolisesti, huomattavasti ja tarkasti. ”Riemuitse mieli, kiittäös kieli,…” Esimerkiksi -hengitit nyt juuri sisään päin, nyt ulospäin, nyt sisäänpäin nyt ulospäin,…jne. ”Hengityksesi viittaa ahdistuneisuuteen, joten on syytä tarkkailla, josko suunnittelet jotakin epäsopivaa isoveljen kannalta tai sitten olet jo toteuttanut…hmm. -Pitääpä tarkkailla!” Todennäköisesti ei poliittisiin tavoitteisiin nähden valikoituneessa ja tarkoituksenmukaisessa porukassa jää varteenotettavaa epäilyä siitä, että et ole syyllinen! Hengityksesi paljastaa syyllisyytesi. Mihin? Ei sinun tarvitse sitä tietää. Jätä se mandatoitujen ratkaistavaksi. ”Älä siis hengitä vapaasti!” Vapaus yhteiskunnallisena suureena on vain etäinen menneisyyden haavekuva. Ja koe syyllisyyttä! Täh? Ettäkö et tiedä mihin syyllistyit? -Pitääkö tuota jankata sinulle. Jätä se viisaampien ratkaistavaksi. He tietävät elämäsi paremmin. Täh? Etkö ole tehnyt mitään väärää? ---Niinhän ne kaikki sanovat! Älä turhaan väitä vastaan. Sinuthan on todettu syylliseksi.
---Olisihan se mukava kun itsekin tietäsi mihin on syyllistynyt. ----Älä turjaan jaarittele. Pitääkö tuo vielä kolmannen kerran sanoa…?! Jätä ajattelu hevoselle. Sillä on isompi pää. Sanovat ne, jotka ”tietävät” sinusta sellaista mitä itse et itsestäsi tiedä. Ainakin kuvittelevat tietävänsä. Yli 20 vuoden taaksekiko saavat väittää muistavansa luotettavasti ja oikeudelle pitäväksi näytöksi? Entä onko aina totta, vaikka olisivat muuttaneet muistinvaraista kertomustaan useaan kertaan oikeusprosessin aikana? …
Ole jo hiljaa: –Autuasta on olla Jumalinen ja tyytyä onneensa. Ota siitä opiksi. Maailmassa meillä on ahdistus…
---Tuntuu pahalta. Kärsiä murhattuna, oikeudessa! Vai onko se sinusta oikein ja hyväksyttävää? Päättäjiä naurattaa…
Kenen tai minkä 5 G liittymä toimii parhaiten alueellasi? -kysyttiin eräässä mainoksessa.
Vastaus: Poliisin. Poliisi saa huomattavasti helpommin valvottua toimiasi kun sinulla on 5 G puhelin ja liittymä. Siru nahan alle, otsaan tai oikeaan käteen, niin avot, johan alkaa olla elämä kontrollissa. Turvallisuutesi taattu? Kontrolli-Kiina opettaa! Älä uiguta kuin kiinalaiset uiguurit kontrolloitavina, vaan tyydy onneesi.
Vai että sellaista peliä! -kysyi yksi poliisin oloinen entinen ja ehkä nykyinenkin lentäjä ja urheilu/kuntosaliyrittäjä. Terveisiä vaan! Ja onnea kaikille oikeamielisille vuodelle 2023.
Aku Johdistaako- Anonyymi
"Missä on paljon puhetta, siellä on tyhmä äänessä."
- Anonyymi
Haavisto on persoonaltaan hyvin miellyttävä ja taas kerran suomalaiset unohtavat esim valehtelun ISIS naisten kieron Suomeen tuomisen. Kyllä se näin on että suomalainen ihminen on niin naiivi ja anteeksiantavainen, riittää kunhan vain on esim nätti , vieras maalainen tai sukupuolivähemmistöä. Ehkä se kumartaminen antaa tänne peräpohjolan pikkujunttilaan hieman suuremman ja tärkeämmän tuntua😆
- Anonyymi
En vertaa näitä,mutta se sarjamurhaaja Ted Bundy vetosi myös naisiin kohtalokkain seurauksin. Luulisi,ettei ainakaan kukaan äiti äänestäisi Haavistoa. Nyt jo sallittiin pride kulkueessa pikkupojan kuljetus näkyvästi. Pride-kulkueet tulisi kieltää,koska mm. lapset voivat altistua. Homot olkoot keskenään rauhassa,.ei revitellä asioitaan. Haavisto pitää nimetöntään sormuksineenn esillä,niin kuin joku teini-ikäinen. Kunpa hän itse ymmärtäisi jäädä pois vaaleista.
- Anonyymi
Ei Suomi tarvitse enää presidenttiä. Maata johdetaan jo ulkomailta käsin. Presidentti instituutio on turha nykyaikana. Pelkkä nukketeatteri.
- Anonyymi
Mitä suuremmaksi äänestys% nousee, sen varmemmin Haavistosta ei tule presidenttiä, Nyt olisi Suomen kannalta tärkeää äänestää, vaikka ei muuten sitä tekisikään.
- Anonyymi
Miten käy viherpunikeille silloin, kun koraanin lait tulee voimaan ?
Tuossa on miettimistä viherpunikeilla ja sateenkaartilaisilla.
Oikeasti Riikka on suojelemassa punikeita tuolta hirvitykseltä, mutta eipä siellä punikkien keskuksessa paljon välitetä varoituksista.
"Ei pitäisi tulla yllätyksenä."
Lopulta naurukin hyytyy .
- Anonyymi
Siksi otokset on pidettävä pieninä, monivaihtoehto kysymyksinä, etukäteen valittujen vastaajien kanssa. Jotta tulos saadaan edes tyhmemmille näyttämään todelliselta.
- Anonyymi
Haavisto on sivari, ei voi olla puolustusvoimain päällikkö, joka on presidentti !!
Tajutkaa jo, entä itsenäisyyspäivän juhlat ja tervehtiminen !? Kaksi ukkoa siinä...
Ennen vaikka Matti Rönkä, kelpaa ihan yksin seisomaan kansan edessä, tietää politiikastakin jotakin, kannattaisiko Mattia moni !?
Tuntuu olevan nyt vaikeaa löytää presidenttiä Suomelle, kun maailman tilanne on tämä, ehkä vielä - 24 !? Sauli ei ilmeisesti jatka, eikä Aaltola ole lupautunut, niin vanhoista politiikan ihmisistä ei oikeain taida löytyä ketään ? Olli Rehn on kuin "vahanukke", vaikka Suomen pankista on joskus tullut pressa, niin joku ilmeikkäämpi voisi jostain vielä löytyä, täytyy olla kielitaitoinen MIES, jolla on jo vaimo, ei kumminkaan Stubbia !!! Vanhemmat poliitikot ovat jo niin ryvettyneitä, että tarkasti katsottava kuka laitetaan ehdolle !!
Katainenhan se "kuikuilee" jo tuolla Sitrassa !???
Jostain nyt pengottava joku jämäkkä ukkeli, ei muuten tule tolkkua tästä pressa asiasta, ihan yöunet menevät näitä vatuloidessa, HEH !
Ja kauheaa, kun on vielä tässä ensin eduskuntavaali jännitys näytelmä tulossa, miten tätä vanha mummi ihminen kestää ?? - Anonyymi
Mielenkiintoinen tulevaisuus edessä. Presidentiksi nousee Pekka Haavisto ja pääministeripuolueeksi persut.
Tai sitten ei.
Eihän tätä Suomi24:n palstalla päätetä vaan vaaleissa.- Anonyymi
Jos Haavisto on ehdokkaana, sitä äänestetään. Persujen kohtalo ratkaistaan myös vaaleilla, myös nähdään vaalien jälkeen kansalaisten usko kokoomuksen valheisiin.
- Anonyymi
Kyllähän näitä pervoiksi aivopestyjä ja oikeutettuja porukoita nyt riittää Suomessa kannattamaan humu-Pekkaa vaikka pressaksi., onhan viher-punikit pedanneet nyt hommaa oikein ilman limiittiä. Vierailisikko sitten Pekka käsi-kädessä arabeissakin boy-friendinsä kanssa?
- Anonyymi
Johdistaako Aku?
Kysy vaikka Marinilta ja Orvolta. Onko kasvoille leviävä sinipuna ratkaisu tähän vääryyteen? Voisiko väärät vastaajan oikeusturvasta piittaamattomat ja riippumattomat pelit saada korjatuiksi ja väärin tuomittuja autetuksi säälliseen elämään?
Juu juu, poikien pippelien koettelua ja pyllyille läpsimistä, suukottelua ja halaamista, sylissä pitämistä ja hemmottelua tekevät vain naiset naureskellen kaveriporukoissakin, eli äidit ja äidin naiskaverit. Sehän ei ole seksuaalista? Vaan eheyttävää kasvatusta?
Miehelle ei voi velvoittaa edes vaippojen vaihtoa ja kakan pesua pois lapselta. Se käytäntö sopinee tosin hyvin meihille. Hajuhermoja kun ajattelee. Tämä on vakava varoitus miehille!!! Monet ovat tuon vuoksi jättäneet kertomansa mukaan menemättä avioliittoon, kieltäytyneet hankkimasta lapsia tai ulkoistaneet lastensa kasvatuksen yksiomaan perheen feministeille. Miessakit Ry:stä voit saada lisätietoja tästäkin aiheesta. Valehtelu miestä vastaan avioerotilanteessa on yleistä lasten yksinhuoltajuuskiistoja ratkottaessa. (Pekka Santtila, älä valehtele Oikeuspsykologia kirjassa ettei näin oikeustapauksia ratkottaessa olisi käytäntö! Äläkä valehtele, ettei yksityisen terapeutin allekirjoittamattomia tai bulvaanin allekirjoittamia ja johdateltuja haastatteluja ilman puolustukselle litterointia ja vastavuoroista diskurssia, voida käyttää miestä vastaan räkäisen naurun kera (nauhoitettu) miehen stigmatisoimiseksi koko loppuelämäksi, yhteiskunnallisesti diskvalifioiduksi ja väärän tuomion näyttönä oikeusprosessissa ja päänäyttönä. Voin todistaa, että noin on toimittu.) Erityisesti salaisiksi julistetuissa oikeudenkäynneissä ja salaisiksi julistetuissa ratkaisuissa, syyteoikeuden vanhentumisesta huolimattakin ja keksimällä juttuja ja hyväksymällä ilman mitään näyttöä prosessin aikanakin useaan kertaan muutettuja muistikertomuksia yli 20 vuoden takaa miestä vastaan. Varhaislapsuuden ajan valemuistoista ja rikastetuista valemuistoista salaiseksi julistetuissa aikuisten välisissä oikeusprosesseissa asianomistajan ja syytetyn/vastaajan kummankin ollessa yli 28 vuotiaita. Täh? joo, se on lainvastainen menettely, mutta mies on puolustuskyvytön tuota törkeää väärinpelaamista vastaan.
Vai kohautatko vain olkapäitä ja naurat miehen kohtalolle vahingoniloisesti. Jos niin on, olet sydämetön valheen ja vääryyden kannattaja. Ja mies oikeusmurhan uhri. Oikeusmurha on murha!!! Julia Korkman muistitutkijana tunnisti 4.1.2023 Kello 12.10 Ylen 1 Kalle Haatasen ohjelmassa väärien tuomioiden olemassaolon. Sanoi, että aikuisten välisissä, että varsinkin aiemmin on mm. käytetty johdateltuja haastatteluja näyttönä. Kuuntele tuo ohjelma.
"Melkein kaikki ostavat nyt 5g-puhelimen – mutta tele¬operaattori esittää tiukan kysymyksen. Vuosi 2022 merkitsi 5g-yhteyksien läpimurtoa, mutta palvelut ovat vielä vähissä." IL /IS
Miten niin vähissä? Isoveljen edunvalvontaa ja muuta valvontatyötä 5 G helpottaa monipuolisesti, huomattavasti ja tarkasti. ”Riemuitse mieli, kiittäös kieli,…” Esimerkiksi -hengitit nyt juuri sisään päin, nyt ulospäin, nyt sisäänpäin nyt ulospäin,…jne. ”Hengityksesi viittaa ahdistuneisuuteen, joten on syytä tarkkailla, josko suunnittelet jotakin epäsopivaa isoveljen kannalta tai sitten olet jo toteuttanut…hmm. -Pitääpä tarkkailla!” Todennäköisesti ei poliittisiin tavoitteisiin nähden valikoituneessa ja tarkoituksenmukaisessa porukassa jää varteenotettavaa epäilyä siitä, että et ole syyllinen! Hengityksesi paljastaa syyllisyytesi. Mihin? Ei sinun tarvitse sitä tietää. Jätä se mandatoitujen ratkaistavaksi. ”Älä siis hengitä vapaasti!” Vapaus yhteiskunnallisena suureena on vain etäinen menneisyyden haavekuva. Ja koe syyllisyyttä! Täh? Ettäkö et tiedä mihin syyllistyit? -Pitääkö tuota jankata sinulle. Jätä se viisaampien ratkaistavaksi. He tietävät elämäsi paremmin. Täh? Etkö ole tehnyt mitään väärää? ---Niinhän ne kaikki sanovat! Älä turhaan väitä vastaan. Sinuthan on todettu syylliseksi.
---Olisihan se mukava kun itsekin tietäsi mihin on syyllistynyt. ----Älä turhaan jaarittele. Pitääkö tuo vielä kolmannen kerran sanoa…?! Jätä ajattelu hevoselle. Sillä on isompi pää. Sanovat ne, jotka ”tietävät” sinusta sellaista mitä itse et itsestäsi tiedä. Ainakin kuvittelevat tietävänsä. Yli 20 vuoden taaksekiko saavat väittää muistavansa luotettavasti ja oikeudelle pitäväksi näytöksi? Entä onko aina totta, vaikka olisivat muuttaneet yli 20 vuotta muistinvaraista kertomustaan useaan kertaan oikeusprosessin aikana? …
Ole jo hiljaa: –Autuasta on olla Jumalinen ja tyytyä onneensa. Ota siitä opiksi. Maailmassa meillä on ahdistus…
---Tuntuu pahalta. Kärsiä murhattuna, oikeudessa! Vai onko se sinusta oikein ja hyväksyttävää? Päättäjiä naurattaa…? Miksi?
Kenen tai minkä 5 G liittymä toimii parhaiten alueellasi? -kysyttiin eräässä mainoksessa. Vastaus: Poliisin.
Aku Johdistaako - Anonyymi
Onko kellään muulla ehdokkaalla parempaa ulkopoliittista kokemusta?
- Anonyymi
Ei ja kepulaista pankkipelleä en äänestäisi, mielummin pienin haitta ja porvarien kauhistus pressakis, olisi hauska nähdä kun porvareilla olisi rankka vitutus päällä taas 6 vuotta eteenpäin.
- Anonyymi
Pylly-Pekalla on kokemusta haistella perseitä enempi mitä kellään muilla.
- Anonyymi
eikö ihminen pelkää Jumalaa?
- Anonyymi
Ulkoministeri Pekka Haavisto on tehnyt niin monta virhettä kansainvälisissä ja kotimaisissa luottamustehtävissään, että suomalaisten on syytä harkita tarkkaan hänen presidenttiyttään! Myöskään hänen pelkuruuttaan ja vastuun pakoilua rajakysymyksissä sekä venäläisten oikeuksia Suomessa puolustavana ulkoministerinä ei saa unohtaa. Se oli käsittämätön lausunto häneltä itseltään!Hassuja tilanteita tulisi myös, kun Suomi saisi edustuksellisen maan ensimmäisen miehen naisen sijaan.
- Anonyymi
Laatuhuramedia syöttää mitä syöttää ken uskoo tuota roskaa
- Anonyymi
Ei kuvottavaa homoa voi hyväksyä miksikään pressaksi !!! Suomessakin pitää tiedeyhteisön panostaa rokotteeseen ,joka parantaa tämän kuvottavan sairaan taudin ,eli homouden . Pitää olla joku moraali!!
- Anonyymi
Äitilläs ei ollut moraalia järestä puhumattakaan kun sinut synnytti.
- Anonyymi
Kannattaisin ehkä tätä Haavistoa ,mutta kun on kuvottava homo . Saataisiinko valtion tukea homorokotteeseen ,joka poistaisi tämän erittäin pahan sairauden?
- Anonyymi
Ihan tyyppinä hyvä ,mutta kun on persereijästä miesten kanssa kiinnostunut ,ei kiinnosta
- Anonyymi
Kyse ei ole Haavisto hyvyydestä vaan vastaehdokkaiden paskuudesta. Keskustaltakin luulisi löytyvän parempia kuin Rehn. Esim Kaikkosellakin paremmat saumat kuin EU kätyri Rehnillä !
- Anonyymi
Haavisto seuraavaksi presidentiksi. Ketään persua en äänestäisi puheitten perustella.
- Anonyymi
Sillä ehdolla, että ei kuljettele puolisoaan edustusmatkoilla mukanaan. Tuskin tämä onnistuu, niin ääneni ei mene Haavistolle.
- Anonyymi
Haavito vaan pressaksi niin saisi viihdettä lisää.
- Anonyymi
Ei käy pressaksi !!!!!!!!
- Anonyymi
Snoopy
- Anonyymi
Mitä löytyykään tämän transhumanismiliikkeen takaa?
https://rumble.com/v1p1ff3-the-real-agenda-behind-transgenderism-nwo.html
Jos ihmisille kerrotaan nuo tosiasiat, niin moniko haluaa olla niiden tavoitteiden takana? - Anonyymi
Nuivisto, Verkosto, Kakkosto jne miltäs teidän runonne maistuu?
- Anonyymi
Tähän maahan ei tarvita homopresidenttiä, saattaa olla kohtalo usan malliin!
- Anonyymi
Herra ISISleima
Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621374
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40965Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38705- 14620
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28612- 35604
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19580Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553