Kiinan on käytännössä vallannut ilman laukausta ja ilmaiseksi ryssän kaasuvarannot Siperiassa ja länsi haukkoo henkeään. Naapurin rouva Moskovassa kertoo haastattelussa, että ryssä on ryöstetty ja kiinalaiset vei vielä öljyn ja kaasun. Putler on sotilaallinen nero. Siis venäläiseksi.
Kiina miehittää Venäjän itäosia jo nyt!!!
13
259
Vastaukset
- Anonyymi
Länsi haukkoo henkeään, kyllä, mutta aivan eri syistä.
Uuden-Seelannin pandemiasuunnitelman uusin versio, joka toimii suunnitelman alustana muulle maailmalle, sisältää säännöksiä, joiden avulla lainvalvonta ja jopa NATO voivat valvoa hallituksen pakollista rokotusohjelmaa. Asiasta kirjoittaa päätoimittaja Ethan Huff. - Anonyymi
Kiina alkaa olla mailma talousmahti venäjän suurten öljy ja kaasuvarantoja hyväksi käyttäen.
Venäjällä riittää energiaa ja mineraaleja maaperässään joita se myy pilkkahintaan että saa käydä sotaa ja levittää omanlaista politiikkaa euraasiaan ja moniin ystävällisiin maanosiin.
Suomen tilannetta se ei auta ja siksi suomessa talous on jyrkässä alamäessä vaikka politiikot huutavat nyt sähköistämisen nimeen joka ei todellakaan tule olemaan edullista. Suomesta ei tule viennin suursähkön myyjää ikinä kun vauraammat maat kykenevät monipuolisempaan energiantuotantoon mihin suomessa jo ilmastollisesti ei pystytä. - Anonyymi
Ei ole venäjästä maailman maaksi tästä ihmisten tappajasta, sehän suomessa jo ikiaikaisesti koettua totuutta ...
En tiedä Paljonko Amerikka maksanut 10000000 ihmisiä on kuollut myös USA sota jälkeen maailmasta
ja en tiedä paljonko Ranska ja Englanti tarve maksaa -koska he varastivat myös maailma 150 vuotta
- Anonyymi
Venäläiset on opetettu elämään toisen maailmansodan traumoissa tähän päivään saakka.
Säkki päässä maailmakuva on pieni ja kehitys olematonta.
Dikraattorilla oli helppo työ luoda propagandalla luoda Venäjän sotainen maailmanvalloitus srategia.
Kykyä ei ollut nähdä mihin kaikki johtaa. - Anonyymi
Mixi venäläinen haisee?? Joo ku ei oo pesukoneita ja wc pyttyjä ja wc paperia ja lämmintä vettä pesuun ja saippuaa ja shampoota
- Anonyymi
Tosiasia on, että Venäjä on jo nyt Kiinan siirtomaa, josta kumpikin hyötyy. Kuinka kauan Venäjällä järkevät ihmiset katselevat tätä tuhon tietä. Järkeviäkin Venäjällä on, mutta heidät on vaiennettu..
Pikku hiljaa Kiinankin on kiristänyt otettaan. Se määrittelee energian hinnan, ja on vaikeuttanut Venäjän rahaliikennettä. - Anonyymi
Kiina miehittää Venäjän itäosia jo nyt! Kiirutta pitää pitää!!
Ukraina miehittää Venäjän länsi- etelä ja pohjois osia jo nyt!!!
Ukraina salamasoalla eenny kohta uraalille asti?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751209
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510