USA:n kenraali kertoo: Näin Suomen uusi F-35 lamauttaa vastustajan ilmatorjunnan

Anonyymi-ap

Euroopan F-35-laivasto voi kasvaa ensi vuosikymmenellä yli 700 koneyksilön, mikä tuo Nato-maille melkoista synergiaetua.

Kun kyseessä on häivekone, jolla on kyky aistia se, missä vihollinen ei kykene havaitsemaan konetta, mahdollista on mennä lähemmäksi, sanoo LM:n asiakasvaatimuksista vastaava johtaja ja Yhdysvaltain Tyynenmeren ilmavoimia komentanut kenraali evp. Gary North.

Learn more
North käyttää esimerkkinä Small diameter bomb -liitopommeja.

– F-35 kykenee kantamaan kahdeksan pommia. Jos lennetään neljän tai kahdeksan koneen parvessa, maalit voi määritellä jokaiselle parven lentäjistä, ja jokainen pilotti voi lukita useampia aseita useampiin maaleihin. Aseita voidaan käyttää suuremmilta etäisyyksiltä kuin mitä minä tein aikanaan.

North mainitsee myös Suomenkin ostaman, tutkasignaaliin lukittuvan Aargm-ER-ohjuksen.

Sitä voidaan käyttää pitkiltä etäisyyksiltä, ja yhdistettynä BAE Systemsin tuottamaan elektronisen häirinnän kykyyn tuloksena on merkittävä selviytymis- ja tuhoamiskyky.

Ilmatorjuntajärjestelmien lamauttaminen on keskeinen tekijä ilmaherruuden saavuttamisessa, mutta sitä ei pidä ajatella vain ilmasta ilmaan -toimintana.

Koneen häiveominaisuudet antavat sen lentää siellä, missä kone toimii parhaiten, eli 30 000 jalan (n. 9 100 m) alueella, jossa lentäjät tietävät tarkkaan, missä uhat sijaitsevat.

Käytännössä F-35 on ohjuksin varustettu, rivakasti liikkuva tiedustelualusta, joka kykenee jakamaan reaaliaikaisesti tietoa taistelukentän järjestelmiin sekä esimerkiksi maassa ja merellä oleville joukoille.

Ilman Natoon liittymistä tai Suomen ja Yhdysvaltain välisen DCA-sopimuksen allekirjoittamista koneen hyödyt saattaisivat jäädä huomattavasti vähäisemmiksi.

Voi olla, ettei verkko olisi yhtä laajalti käytettävissä kuin nyt, mutta koska Suomi on Naton täysjäsen ja sillä on DCA-sopimus Yhdysvaltojen kanssa, edellytykset käyttää F-35:tä tärkeänä solmuna verkossa ovat nyt huomattavasti paremmat.

38

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Israel saavutti ilmaherruuden Iranissa vain 48h jälkeen ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel saavutti ilmaherruuden Iranissa vain 48h jälkeen ...

        Israel sai aikaan 48 tunnissa sen, missä Kreml ei onnistunut 3,5 vuodessa


      • Venäjän ulkopuolisen maailman luotettavin paskanpuhuja!


    • Anonyymi

      Mutta Israel on suurvalta joten Venäjältä ei voi odottaa samaa.

    • Anonyymi

      nämä kalliit sotalelut ovat jo nyt sota-laite historiaa.
      - koska ne on helppo ampua alas halvemmilla aseilla !

      • Mitä on alas ammuttu?


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Mitä on alas ammuttu?

        F-35 koneita. 5 kpl.


      • Anonyymi kirjoitti:

        F-35 koneita. 5 kpl.

        Haha. Ovatko nuo alas ammutut F-35-koneet samassa huoneessa kanssasi nyt?


      • moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Ovatko nuo alas ammutut F-35-koneet samassa huoneessa kanssasi nyt?

        Ne ovat hänen pururadallaan, missä Jeesus nauraa niille ennen kuin siunaa taas uudet Venäjän aseet.


    • Anonyymi

      Russojen tuska tästä fantastisesta F-35 koneesta purkautuu aika ajoin itkun sekaisina parkaisuina 😂😂😂.

      • Anonyymi

        Tuossa USA:n pommitus katraassa oli kyllä iankaikkisen vanhoja F-22 Trakatoreita, muttei "fantastisia" F-35 aavikon koristeita?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa USA:n pommitus katraassa oli kyllä iankaikkisen vanhoja F-22 Trakatoreita, muttei "fantastisia" F-35 aavikon koristeita?

        Se on Israel joka on käyttänyt F-35:ä Itanin ilmatorjunnan tuhoamiseen ja sen jälkeen myös muut konetyypin ovat pystyneet toimimaan Iranin ilmatilassa kun ”latu on avattu”.

        Tuon Israelin Iran operaation jälkeen F-35:n arvo on viimeistään pakko kaikkien tunnustaa.


    • Anonyymi

      Tiltu ei ymmärrä että vaikka Putin on pieni munainen niin ei se tee F-35 hävittäjää huonoksi.

    • Anonyymi

      Itsehän sekoitit Putiinin genitaalit ja F-35:n unelmissasi.

    • Anonyymi

      USA:n kenraali kertooNato-Tiltulle iltasadun:

      " Näin Suomen uusi hieno F-35 lamauttaa vastustajan ilmatorjunnan"

      Hyvää yötä ja putiinin munan kuvia Nato-Tiltulle. 🌈🤡🌈

      • Anonyymi

        Spämmipete havaittu.


    • Anonyymi

      Miksi olisi pitänyt lennättää F-35 koneita kun Israelilla on niitä?

      Tiltu se jaksaa aina yllättää meidät typeryydellään.

      Noin 30 israelilaista F-35 hävittäjää iski sunnuntaina "kymmeniin" kohteisiin eri puolilla Irania, armeija kertoi lausunnossaan, mukaan lukien väitettyyn pitkän kantaman ohjustukikohtaan Yazdissa maan keskiosassa. Israelin iskut ovat jatkoa Yhdysvaltojen yön yli tekemille iskuille kolmeen Iranin ydinohjelmaan liittyvään kohteeseen

      • Anonyymi

        Israelin F-35 on nykyään VARJOLAIVASTO ja makaa Iranissa aavikolla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Israelin F-35 on nykyään VARJOLAIVASTO ja makaa Iranissa aavikolla.

        Jeesus taitaa olla tulollaan, kun opetuslapsi on jo täällä.


    • Anonyymi

      USA:n kenraali jätti kertomatta, että millähän konstilla Nato-Tiltun sais lopettamaan yökastelun?

      • Anonyymi

        Onko mieleesi koskaan juolahtanut, että kommenttisi ovat lapsellisia ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mieleesi koskaan juolahtanut, että kommenttisi ovat lapsellisia ?

        Yökastelu on myös lapsilla yleistä.


      • Anonyymi

        Spämmipete havaittu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Spämmipete havaittu.

        Lisäksi havaittiin ettei uusi tutka ja moottori mahdu nykyiseen F_35 runkoon ja on suunniteltava uusi runko, häiveominaisuuksien kaikkinaisen menetttämisen kustannuksella.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko mieleesi koskaan juolahtanut, että kommenttisi ovat lapsellisia ?

        Joka tapauksessa lahkouskis mielestään kirkastaa Raamattua, sanoopa hän mitä tahansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi havaittiin ettei uusi tutka ja moottori mahdu nykyiseen F_35 runkoon ja on suunniteltava uusi runko, häiveominaisuuksien kaikkinaisen menetttämisen kustannuksella.

        Miksi häiveominaisuudet menetettäisiin?


      • Anonyymi

        Spämmipete havaittu.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      "missä vihollinen ei kykene havaitsemaan konetta"
      Matalataajuustutkaa sekään ei pääse pakoon.
      Eikä myöskään kiinalaista mikroaaltotutkaa.

    • Anonyymi

      Kuinka nopeasti ne tiltujen tutkat lentävät?

      • Anonyymi

        Ei ehkä niin nopeasti kun Nato-Tiltu yökastelee vuoteensa, ma arvaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ehkä niin nopeasti kun Nato-Tiltu yökastelee vuoteensa, ma arvaan.

        Spämmipete havaittu.


    • Anonyymi

      Russantrollit ei ymmärrä miten ylivoimainen F-35 on.

      • Anonyymi

        USA:n kenraali kertoo: Näin Suomen uusi F-35 lamauttaa Nato-Tiltun pdätyskyvyn ja SUVEREENI inkontinenssi ottaa vallan nato-Tiltussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:n kenraali kertoo: Näin Suomen uusi F-35 lamauttaa Nato-Tiltun pdätyskyvyn ja SUVEREENI inkontinenssi ottaa vallan nato-Tiltussa.

        Spämmipete havaittu.


    • Anonyymi

      F-35 on russoille jatkuvan tuskailun paikka. Liian hyvä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      553
      1801
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe