Miten voi olla mahdollista että 40 vuodessa eräs Euroopan nopeimmin kasvavista talouksista muuttui täydelliseksi surkimukseksi? Urho Kekkosen kaudella oli olemassa Suomi-projekti mutta sitten tuli 3 demaripresidenttiä ja 2 kokkaria. Suomi läksi herrojen kanssa marjaan ja huonostihan siinä kävi. Suomi kynittiin putipuhtaaksi.
Miksi Suomesta on tullut Euroopan sairas mies?
35
287
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi ei ole edes mikään mies vaan pikkupoika. Kansainvälisessä somessa Suomelle nauretaan.
- Anonyymi
valtaan tuli EU-porvarit ja pääasiassa kokoomus, toki RKPn alainen EU-kokoomus on.
- Anonyymi
Vaikuttaa ilmeisen selvältä etteivät suomalaiset globaalissa maailmassa ole kuin kalat vedessä. Suomalaiset ovat liian umpimielisiä kuten Kaurismäen elokuvien "sankarit". Ei mulliturpa ole maailmankansalainen.
- Anonyymi
"Mitähän se tuo norsu minusta ajattelee?"
- Anonyymi
Björn Wahlroos totesi että Suomi on päätepysäkki. Kylmä ja epäedullinen maa pyörittää taloutta. Pitää olla todella hyvä syy ylipäätänsä tulla ja investoida Suomeen. Usein Suomeen tullaan muualta kuin muualle parempiin maihin ei päästä. Siksi täällä on romaaneja ja somaleita.
- Anonyymi
BW totesi myös, että suomea johtaa idiootit.
- Anonyymi
Suomessa ei ole oikeastaan mitään todella kiinnostavaa. Todella ikävä maa syntyä ja elää mutta mehän emme valinneet syntymämaatamme.
- Anonyymi
persut tuhosi Suomen.
- Anonyymi
"Ei ole lottovoitto syntyä Suomeen vaan korkeintaan kaksi oikein ja lisänumero."
- ex-kansanedustaja Esko Seppänen, Vasemmistoliitto
*****Penna Tervo ***** - Anonyymi
Kokoomus päästettiin vetämään hallitusta ensi kertaa 80-luvun lopulla. Siitä se alamäki alkoi.
- Anonyymi
Juurikin näin, 1987 kokoomus nousi pääministeripuolueeksi 16% kannatuksella.
Neljä vuotta ja historiamme yksi pahimmista LAMOista oli valmis !
t. haans
- Anonyymi
Kyllä täältä pois pääsee, jos haluaa. Sitäpaitsi pitää sanoa "euroopan sairas henkilö" ei saa sanoa sanaa: mies, koska se on jotain väärää, en muista mitä, mutta jotain se on.
- Anonyymi
Suomalaisista liian suuri osa on laiskoja, niistäkin joille vapaa-ajan menetyksestä maksetaan palkkaa. "Hyvinvointi" on levitetty liian laajalle eikä sen ylläpitimiksi ole riittävästi tuottavassa työssä olevia. Ei työ vaan tuottava työ on kuitenkin viime kädessä se mistä viivan alle jää jaettavaa.
- Anonyymi
Venäjänkaupan lopettaminen ja kallis euro saivat sen aikaan.
- Anonyymi
Olisiko syynä sukupuolenvaihto, kun Suomi oli ennen nainen?
- Anonyymi
Työn sai valikoida ennen, myös niitä riitti jokaiselle.
1980-luvulla Suomi oli parhaimmillaan.
Maailma muutenkin kaikki kohdillaan!
Ei ollut eu.ta
natoa
vasemmistonarkkeja
työttömyyttä
matuja
masennusta
päävikoja
yksinäisyyttä
älyttömiä luureja
netti pönöttäjiä 24/7
usaa sotineen ja asekauppoineen
ym sontaaa.
venäjän kanssa(kin) kauppa kävi!
Kaikilla oli töitä, Suomen taloudella meni muutenkin vahvasti. Maailma oli viaton, tai ainakin viattomampi kuin nyt. Arvot olivat monin tavoin terveemmät. Musiikki oli parempaa, oikealla tunteella tehtyä eikä sitä pinnallista muovipoppipaskaa, mitä nykyään tehdään vain isojen myyntilukujen toivossa.
Eikä ollut mitään helvetin somea, tosi-tv:tä ja muuta vastaavaa älytöntä PASSKAA! Lapset ja nuoret pelasivat ulkona jalkkista ja talvella puistojen jääkentillä jääkiekkoa, nykyään istutaan pelikoneiden tai tietokoneiden ääressä, toljotetaan älypuhelimia tai roikutaan siellä PRKLEEN somessa ja kirjoitellaan aivottomia mukahassuja onelinereita jonnekin ääliökeskustelupalstoille!
Ihmiset tyhmenevät silmissä, toisin kuin 80-luvulla, jolloin yhteiskunta meni eteenpäin joka elämänalueella.
Minulla oli 80 luvulla 36 työpaikkaa, vaihtelin niitä aivan huvikseni ja vain kokeillakseni.
Nyky-Suomi (eurooppa)on ihan perseeestä verrattuna 70-80-90-lukuihin.
Rahaakin oli että meinasi tulla ryhtivikoja.
Musiikki taivaallista ympäri eurooppaa.
Minun ei tarvinnut edes hakea uuteen duuniin kun headhunterit laukkasivat ovella kyselemässä työhaastatteluun. Eräskin pomo sanoi, että "ilmoita sihteerille palkkasi, minua se ei kiinnosta". Oli se sellaista aikaa.
Helsinki(kin) oli täynnä hyviä ravintoloita ja fiksuja ihmisiä.Narkomaaanejakaan ei näkynyt, mielipotilaita ja muita väkivaltaisia kasvattamattomia hörhöjä. pc zombeja ja älyluuri orjia.
Tappelut olivat tosi harvinaisia. Musa hyvää ja ihmiset kauniita. Naiset eivät olleet tuollaisia turbohuulia ja jumbotissejä. Pieni peppu oli tavoiteltava ja seksikäs.
80 luvulla usein pankista lähdettyäni juoksi pankinjohtaja perääni ja tunki setelinippuja takataskuihini. oli tunnin hieronta pankkitytöiltä meille rikkaille ja köyhille kakkukahvia konjakkiryypyt.
Meillä ei ollut monikulttuurista, monimuotoista kulttuuririkasta kehitysmaataustaista islampaskaa Suomessa! Miten ihmeessä me olemme pärjänneet ilman näitä holtittomasti lisääntyviä elättejä ja islampaskan mukaisia rinnakkaisyhteiskuntia Suomessa!
Silloin lainaa sai pankeista niin paljon kuin halusi. Riitti että puliukko takasi toista puliukkoa. Pankit suorastaan tyrkyttivät lainaa ilman rajoja. Tavallinen Jormakin saattoi ostaa urheiluauton.
Musiikki ei niin hyvää kuin 70-luvulla, mutta parempaa kuin nykyinen mustien monotoninen puhe musiikki ilman melodioita tai kunnon rytmiä.
Yökerhot kukoisti ja jupit antoi rahan palaa. Discot,antavaiset naiset ja upeat autot kukoisti ja drinkit elivät kulta-aikaa tyyliin sininen enkeli ja ampiainen. Miami Vice tyyliin miehet kääri pikkutakin hihat rullalle ja kenkiä pidettiin ilman sukkia.- Anonyymi
Fautsi, juuri niin. Se on menetetty.
Juice kiteytti tällaiset tunnelmat joskus lauluksi:
"
Kaksi vanhaa pieruparkaa
Iltamukillansa
Kuuskutluku hautaan karkaa
Peittyy kukillansa
Istuvat ja tarinoivat
Kantakuppilassaan
Piiloutuen miten voivat
Ympäröivään massaan
Jukeboxi vessan luona
Toivemusaa lykkää
"Mitä se on tuokin kuona
Kuka siitä tykkää
Minulla se tekee tenää
Kun ne punkit huutaa
Vatsakaan ei toimi enää
Täytyy ottaa suutaa"
Toinen sanoo: "Onhan noita
Pentuja, hohhoijaa"
Oisko sulla kolikoita?
Laitan Francis Goyaa
On kalja laimennettu mutten
Usko että Rolling Stones
Taikka maku turtunut en
Muista kuinka mones
"
- Anonyymi
Yli puolet äänioikeutetuista on eläkeiässä.
Äänioikeutettujen mediaani-ikä on 65,1vuotta. - Anonyymi
Ei se ole mistää presidenteistä tai hallituksista kiinni.
80 luvun lopun pörssi/optio/nokia huuma oli ihan pankkien ja yritysten itsensä aiheuttamaa.
Koko paska romahti ja siitä ei ole vieläkään toivuttu, kaiken lisäksi Nokian romahdus, ka omaa typeryyttään tietysti, kaivoi sen lopullisen syvyyden kuopalle. - Anonyymi
Apukoulutason matematiikalla tämäkin onnistuu. Rahaa syydettiin miljardeja euroja Ukrainan sodalle ilman takaisinmaksu velvoitetta. Kyllähän siinä köyhtyy. Täyttä HÖLMÖJEN hommaa koko touhu. Ei ihme että talous ei kasva tässä maassa kun kaikki rahat syydetään ulkomaille ilman takaisinmaksu velvoitetta.
- Anonyymi
Eläköön yhteisvelka!
Eläköön liittovaltio!
Suomen on hakeuduttava liittovaltion siipien suojiin heti kun mahdollista. Ylijämämenettely on yksi tie. - Anonyymi
osa isoa taloutta
taloudellisesti suomi kansainvälisesti ei ole iso talous - Anonyymi
Perinteisesti maamme on saanut etua venäjänkaupasta.
- Anonyymi
Kokoomus sen aloitti, Jyrki Käteinen, siis viimeisimmän laman. Sentään ysärilamasta selvittiin kiitos Nokian.
- Anonyymi
Onhan näitä sairaita enemmänkin. Belgia, Italia, Itävalta, Ranska, Puola, Malta, Romania, Slovakia ja Unkari.
- Anonyymi
Köyhä maa ja kansa yrittää saada kasvua tuomalla lisää köyhiä kehitysmaista. Unohtaen että pitäisi olla myös teollisia työpaikkoja ja kilpailukykyä.
Kilpailukykyä ei synny pelkästään väkimäärän kasvulla, johan nuo kehitysmaat olisivat kauan aikaa sitten ohittaneet länsimaat jos väkimäärä ratkaisisi jotain.
Ei tuon vertaa ole poliittisille päättäjille talousasioita opetettu, sukupuolten moninaisuutta yms. roskaa kyllä. - Anonyymi
Alamäki alkoi kun markka vapautettiin.Meni kaaokseen kun liittyttiin eu.hun.Putosi pohjattomaan kuiluun kun liityttiin natoon.Siinä lyhyesti suomen kohtalo.
- Anonyymi
Oliko sittenkään viisasta antaa eduskunnan valta AY-liikkeelle ?
- Anonyymi
Eu tuhosi maan.
- Anonyymi
Ei hätää. maahanmuutto kehitys-, ja muslimimaista on pelastuksemme!
Geenit on huonoja🧬🧬💩☠️⚰️🪦
MUTTA TALAVSOVAN HENGEÄ PAKKIIN!🥶- Anonyymi
Suomi on liiaksi ihmisen kaltainen.
Suomi syntyi v 1917 ja on jo 108-vuotias vanhus. Tuo puoli kutsuu. - Anonyymi
Julistetaan sota Ruotsia vastaan ja antaudutaan saman tien.
Eli tehdään Pohjoismainen versio Saksan yhdistymisestä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571848Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18907- 85883
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101816Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2727- 63715
- 68705
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74648- 65543