Avoimesti venäjämieIinen Johannes Yrttiaho (vas.)

myötäilee avoimesti Venäjän propagandaa mm. eduskunnan istunnoissa. Yrttiaho mm. vaatii avointa rajaa ja Venäjän kanssa neuvotteluita, sekä kyseenalaisti Suomen venäjävastaisen ulkopoliittisen linjan.

Vasemmistoliitto on antanut hyväksyntänsä Yrttiahon puheille, josta voimme tehdä selkeän päätelmän, että Vasemmistoliitossa venäjämyönteisyys on todellista.

Kuvitelkaa, että tämä puolue saattaa olla seuraavassa hallituksessa, mikäli lajitoveri Sdp voittaa vaalit. Tämä saattaa tietää muutoksia venäjäpolitiikkaan, jonka lisäksi myös hiekkamaiden kansojen osuus Suomessa tullee kasvamaan. Velkaakin otetaan varmasti kaksin käsin, koska todennäköisesti Sdp ei kykene kaikkien puheidensa ja oikeiston demonisoinnin jälkeen harjoittamaan järjellistä valtionpolitiikkaa ja talouspolitiikkaa. Voin vain toivoa, ettei kansa toista vuoden 2019 kardinaalimunausta.

☝️🤨

47

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00003
      • Anonyymi00004

        Perussuomalaisten puolueen puheenjohtaja Riikka Purra ajoi 3 lapsipornosta tuomittua rikollista edustamaan Perussuomalaisia vaaleissa.


      • Anonyymi00007

        EU mediassa on vaan eu paskaa.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        EU mediassa on vaan eu paskaa.

        Ainoastaan Perussuomalaiset kannattaa virtuaalisen lapsipornon vapauttamista.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Perussuomalaisten puolueen puheenjohtaja Riikka Purra ajoi 3 lapsipornosta tuomittua rikollista edustamaan Perussuomalaisia vaaleissa.

        Lapsipornoa harrastavat ovat mitä inhottavinta ihmissaastaa! Jos sellaisa on eduskunnassa, niin ihmetellä täytyy! Luulisi, että siellä on kohtalaisen kunnollista, siveää porukkaa!

        Eduskunnan arvostus laskee huomattavasti, jos siellä on tuollaista moskaa harrastavia edustajia!


    • Anonyymi00005
      • Litteän maan Turtiainen saa sekoilla toppahousujen kanssa miten tahtoo. Ukolla ei ole enää mitään merkitystä Suomen politiikassa.


    • Anonyymi00006

      Menepäs juomaan nyt sitä kusta, siinä olet hyvä.

      • Anonyymi00008

        Jos et ole edes maistanut urea et voi tietää sen tehosta

        Urea sulattaa jääpuikon. Miksi se ei sulattaisi koronarokotteiden aiheuttamia verihyytymiä?


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Jos et ole edes maistanut urea et voi tietää sen tehosta

        Urea sulattaa jääpuikon. Miksi se ei sulattaisi koronarokotteiden aiheuttamia verihyytymiä?

        Mr. Christopher Key ja Mr. Perfect ymmärtävät teitä paremmin 💪


    • Anonyymi00010

      Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola sanoo, että EU:n tulisi purkaa Venäjän-vastaiset pakotteet. Hänen mukaansa ne ovat Suomelle vahingolliset, minkä lisäksi muut EU-maat kiertävät niitä joka tapauksessa. Luterilainen Suomi vain ampuu itseään jalkaan, hän sanoo Nykypäivä-lehden haastattelussa.

      – Jos kasvua haetaan, sitä saa Venäjältä. Pakotteet ovat huonoja meille.

      Eerola tuomitsee Krimin valtauksen, mutta on silti valmis hyväksymään sen osaksi Venäjää.

      https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-juho-eerola-vertaa-krimin-valloitusta-karjalaan-pakotteita-ei-asetettu-silloinkaan/

      • Anonyymi00023

        Eerola on sittemmin väännellyt naamaansa julkisuudessa ja ens vuonna aloittaa Miss Suomena🥰😇


    • Anonyymi00012

      Tiistaina aamupäivällä Niikkoa arvosteltiin Twitterissä ankarasti Venäjän kannan myötäilystä. Venäjä on vaatinut takuita siitä, ettei Nato enää laajene itään.

      Muun muassa puolustusvaliokunnan jäsen Joonas Könttä (kesk.) arvostelee Niikon linjausta ”käsittämättömän ajattelemattomaksi ja varomattomaksi”.

      – Suomen kanta on selvä ja ääneenlausuttu useasti. Kaikilla itsenäisillä valtioilla on oikeus tehdä omat turvallisuusratkaisunsa. Ei ole Suomen tehtävä neuvoa, miten muut valtiot nämä ratkaisunsa tekevät, Könttä kirjoittaa.

      https://yle.fi/a/3-12306993

      • Anonyymi00032

        "Kaikilla itsenäisillä valtioilla on oikeus tehdä omat turvallisuusratkaisunsa. Ei ole Suomen tehtävä neuvoa, miten muut valtiot nämä ratkaisunsa tekevät, Könttä kirjoittaa."
        Huom! niin myös Venäjällä, eikä se halunnut ukrainan rajaansa natorajaksi.


    • Anonyymi00013

      Johan ne vasemmistopuolueet jo kertoi senkin, että jos hallitukseen pääsevät niin Suomen puolustusta heikennetään ja maataloustukia leikataan, jotta oma ruokatuotanto saadaan heikkoon tilaan.

      Nälkäinen kansa huonolla puolustuksella on kuin punainen matto Venäjälle.
      Näkeehän vassut myös natseja kaikkialla ihan kuten Putin. Ei yllättäisi jos vassut anelisivat Putinia "pelastamaan" Suomea natseilta, ihan niin kuin nyt venäläiset "pelastavat" Ukrainaa.

    • "Whatabout persut!!!" Teidät saa niin helposti triggeröitymään nollasta sataan 1,5 sanassa.

      ☝️😂

      • Anonyymi00017

        Oletko 12 vuotias?


    • Anonyymi00014

      Kimmo Kiljunen (sosialistit) lupasi venäläisille salaa kuvatulla videolla itärajan auki jos sosialisti pääsee hallitukseen.

      • Anonyymi00033

        Mahdollisimman pian vaan auki, tiesitkös etä liikkumisen rajoittaminen on ihmisoikeussopimusten vastainen.


    • Anonyymi00015

      Yrttilaho putosi jo eduskunnasta kun ei saanut viime vaaleissa tarpeeksi ääniä, jäi varasijalle. Valitettavasti kun Li lähti mepiksi, vapautui paikka ja Yrttilaho pääsi kuin varkain takaisin eduskuntaan, vaikka ryzzänkätyri ei olisi paikkaa ansainnut.

      Vasemmistoliitto on erottanut Yrttilahon Turun valtuustoryhmästä. Turun vasemmistoliiton toimikunta on myös päättänyt ettei Yrttiaho kelpaa puolueen ehdokkaaksi kunta- ja aluevaaleissa, vaan hänen ehdokkuutensa peruttiin molemmissa.

      Yrttiaho on jo aiemmin erotettu Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä.

      Yrttiahoa ei siis voi pitää vasemmistoliiton edustajana, eivätkä hänen puheensa edusta millään tavalla puolueen virallista linjaa.

      https://www.verkkouutiset.fi/a/ts-erottiko-vasemmistoliitto-kiistellyn-kansanedustajan/#3c8e8f60

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kansan-uutiset-vasemmistoliitto-haluaa-erottaa-yrttiahon/1906946

      • Anonyymi00019

        Yleensähän nuo muiden puolueiden ulospotkimat nimekkäämmät poliitikot päätyvät ennen pitkää persujen riveihin. En ihmettelisi vaikka Yrttiahokin.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Yleensähän nuo muiden puolueiden ulospotkimat nimekkäämmät poliitikot päätyvät ennen pitkää persujen riveihin. En ihmettelisi vaikka Yrttiahokin.

        Avauksen kirjoittanut persupölvästi valehtelee että Yrttiaho muka edustaisi vasemmistoliittoa ja että vasurit muka hyväsyvät kaikki tämän puheet.

        Vaikka vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on erottanut Yrttiahon ryhmästä.

        Aivan sama kuin jos väittäisi että Anon Turtiaisen puheet edustavat perussuomalaisten virallista linjaa ja perussuomalaiset hyväksyvät kaikki Anon puheet.


    • Anonyymi00016

      Valehtelevan persun kannattaisi ottaa selvää faktoista eikä tuutata noin törkeää tuubaa eli räikeää valehtelua.

      Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jo aikaa sitten erottanut Yrttiahon ryhmästä, joten tämä ei edusta millään tavalla vasemmistoliittoa.

    • Anonyymi00018

      On sellainen vanhakantainen ja luupäinen kommunisti, ettei tajua lainkaan että nykyinen Venäjä on fasistinen valtio.

    • Anonyymi00020

      Yrttiaho voi muuttaa helposti Venäjälle jos suomi ei kiinnosta, Anolle vaan viestiä ja pääsee samaan rykmenttiin anon kanssa.

    • Anonyymi00021

      Venäjälle velkojaa paenneen Turttivaon mielestä raja-aita laitetttiin estämään suomalaisten muuttoa Venäjälle. Turttiahonkin voi ampua spedelingolla aidan yli Venäjälle nauttimaan.

    • Anonyymi00024

      On kai Johanneksessa jotain eroa Anon putinismiin?
      Vasemmistoliiton nuorten puheenjohtajalla taas on antisemitismisiä mielipiteitä.
      Onko näin, että kun menee tarpeeksi vasemmalle, tulee ympyrä täyteen, ja äärioikeisto vastaan.

    • Anonyymi00026

      Johannes on tainnu vejellä vähän liikaa yrttejä XD

    • Anonyymi00028

      Venäjän valtion ja etenkin sen jälkeen kun kun johtaja: Vladimir Putin heittäytyi jo ennestään roistovaltioksi havaitun maan diktaattoriksi; niin onpa SUOMEN maassa yleiseti kansalaisten keskuudessa hoksattu , miten tärkeää oli NATO jäsenyys ja NY T sitten ollaan NATOSSA! Onhan näitä vanhojen kommari-äitien ja SKDL-isien pakkokouluttamia ja -kasvattamia lapsosia aikuisina edelleen, ja jotka uskovat siihen , että Se tuhoutunut ent: Neuvostoliitto uudelleen, Venäjäksi nimettynä ja eli diktatuuriksi muuttuneena, Vl . Putinin johdolla ikäänkui kehittyy jotenkin koko maailmalle esimerkilliseksi valtiomahdiksi ! Siirretäänkö koko MHTI-Valtio Kuuhun?
      Suomalaisittain sanoisin, näkis` vaan ... ja kuulis .... mitän tuosta pitäis kuulla?
      Hyviä uutisiako Moskovasta?

    • Vassareita ei pidä päästää hallitukseen. Kauppaavat vielä koko Suomen Venäjälle ja ties mitä muuta tuhoa saavat aikaan. Onneksi ovat vasta viidentenä parempi sekin kuin kolmen parhaan joukossa.

      • Anonyymi00029

        Höpsistä. Jos joku puolue Suomessa moista tekisi, se olisi persut.


      • Anonyymi00036

      • Anonyymi00029 kirjoitti:

        Höpsistä. Jos joku puolue Suomessa moista tekisi, se olisi persut.

        Epäilen että persut tekisivät niin epäisänmaallista tekoa.


      • Anonyymi00040
        Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:

        Epäilen että persut tekisivät niin epäisänmaallista tekoa.

        Kuten tuosta ylempänä kommentissani viittaman KU:n kirjoituksesta näkee, niin perussuomalaiset on tutkitusti kaikkein Venäjä-myönteisin puolue.

        Tässä vielä tuo mainittu Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n kyselututkimus, jossa käy ilmi, että 48 prosenttia perussuomalaisten kannattajista, siis joka toinen, on sitä mieltä, ettei ole mitään syytä suhtautua Venäjään kielteisesti.
        Mites se nyt noin?

        https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2021/10/eva-analyysi-no-99.pdf


      • Anonyymi00036 kirjoitti:

        Onko sinusta yllättävä tieto, että perussuomalaiset on kaikkein Venäjä-mielisin puolue, kun taas vasemmistoliiitto ja vihreät ovat kaikkein Venäjä-kriittisimpiä?

        https://www.ku.fi/artikkeli/4624265-perussuomalaiset-suhtautuvat-myonteisimmin-putinin-venajaan-vasemmistoliitossa-suurin-kielteinen-kaanne

        Ihan kiinnostava uutinen yli neljä vuotta vanhaksi uutiseksi ja siinä puhuttiin kannattajista eikä puolueiden kansanedustajista. Tilanne on hyvinkin voinut muuttua tähän mennessä. En kallistu poliittisesti liian vasemmalle tai oikealle vaan maltillisesti oikealle.


      • Anonyymi00042
        Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:

        Ihan kiinnostava uutinen yli neljä vuotta vanhaksi uutiseksi ja siinä puhuttiin kannattajista eikä puolueiden kansanedustajista. Tilanne on hyvinkin voinut muuttua tähän mennessä. En kallistu poliittisesti liian vasemmalle tai oikealle vaan maltillisesti oikealle.

        Nykyinen Venäjä tosiaan ei ole maltillisesti oikealla. Se on äärioikealla.


    • Anonyymi00030

      Surku hupaisaa, että Vasemmistoliitto oli ajamassa meitä Natoon, ja hankkimassa hävittäjiä Yhdysvalloista. Ei vanhoista kommuneista olisi koskaan ollut tekemään noin radikaaleja päätöksiä ulko-ja turvallisuuspolitiikasta. Se osoittaa että Li kumppaneineen on ajan hermolla isänmaallisena puolueena. Ei ihme, jos vanhat kommunistit oireilevat. Näin etenkin pohjoissa Suomessa, jossa on ollut vahva Neuvostoliiton ystävien joukko, joka on aina puolustamassa maan politiikkaa, on sitten nimi NL tai Venäjä. Todellisuudessahan Venäjän johdossa on vieläkin entisiä Neuvostoliiton miehiä, ja vakoilijoita.

    • Anonyymi00031

      Entäs persu-Turtsi?

    • Anonyymi00034

      Hyvä että joku on venäjämielinen tässä järjettömässä ja perusteettomassa russofobiassa. Kyllä näköjään on lännen valhepropaganda purrut vahvasti joihinkin.
      No ääni muuttuu kun USA ja Venäjä alkavat tekemään businesta ja jättävät EU:n ja varsinkin Suomen sivuun, käy kuin ukrainalle, rahat loppuvat.
      Tiesittekös että vuonna 2014 ukrainan BKT oli vain 3000 dollaria/asukas, Venäjän sentään 9000, kolminkertainen. Täällä yritetään luoda mielikuvaa että ukraina olisi ollut vauras valtio Venäjän verrattuna?? Todellisuudesa oli konkurssikypsä, Euroopan korruptoitunein ja köyhin.

      • Anonyymi00038

    • Anonyymi00035

      Voihan virallinen Suomi vittuilla Venäjälle mutta se on typerää, Suomella on edelleen 1300 kilometriä rajaa Venäjän kanssa.
      Rajat tullaan avaamaan ja kauppaa tullaan käymään, siksi on typerää ampua omaan jalkaan. Suomen ei kannattaisi puuttua suurvaltojen kiistoihin eikä ryssien kylätappeluihin, eihän Suomi ole ennenkään tunkeutunut osapuoleksi muitten sotiin.

      • Anonyymi00037

        Juuri näin, ei mitään järkeä touhussa. Historiasta ei ole opittu mitään, luullaan etä nyt on hyvä kun saadaan olla USAn ja EUn rakkikoirana räksyttämässä rajan takana. Siitä räksytyksestä kärsimme vain ja ainoastaan itse.


    • Anonyymi00039

      Venäjä on nyt roistovaltio, ja se on uskallettava sanoa ääneen, kuten politiikot ovat tehneetkin.
      Maalla on imperialistisia päämääriä, ja halua rajoittaa naapureiden itsemääräämisoikeuksia, joita ovat vapaus valita ystävät ja turvallisuusratkaisut. Venäjä ei saa ystäviä muuten, niin sen täytyy pakottaa valtioita ystävikseen, mikä on järjetöntä. Väkivaltaista avioliittoa, jossa mies pahoinpitelee vaimoaan, että hän rakastaisi miestään, eikä jättäisi häntä, voidaan verrata Venäjän käyttäytymiseen. Venäjällä kuvitellaan vielä, että naapuruussuhteet toimivat vahvemman oikeudella, ja pakottamalla.

    • Anonyymi00043

      Hyvä että on edes yksi mies jolla on vielä maalaisjärki tallella👍♥️

    • Anonyymi00044

      Onko tässä toinen Ano?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      914
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      858
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      788
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      698
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      467
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe